Vastakohtien maisema

Bloedel Reserve Seattlessa on laaja viheralue, jonka luonnollinen havumetsä on lauhkean vyöhykkeen sademetsää. Tavanomaisten virkistysreittien lisäksi alueen on tehnyt erityiseksi sen entisten omistajien omaperäinen harrastus. Maan aiemmin omistanut miljonäärisuku keräili japanilaisia puutarhoja, joita tekemään on lennätetty mestareita Japanista. Kuitenkin modernin maisema-arkkitehtuurin kannalta merkittävin näistä on noin kolmen puutarhan sarja, jonka on suunnitellut yhdysvaltalainen maisema-arkkitehti Richarg Haag. Hänen vaikuttava ja monitulkintainen kokonaisuutensa on tuottanut merkittävän määrän erilaisia tulkintoja, joista tässä kirjoituksessa viitataan kolmeen. Yhdysvaltalaiset maisema-arkkitehtuurikriitikot Patric M. Condon, Anne Winston Spirn ja Elisabet K. Mayer tarjoavat jokainen oman näkökulmansa Haagin mestariteokseen.

Sarjan osakokonaisuudet ovat luonteeltaan hyvin erilaisia puutarhoja, mutta muodostavat yhdessä vaikuttavan aika-avaruudellisen kokemuksen. Ei ole täysin yksiselitteistä, mitä Haag on halunnut puutarhoillaan sanoa, mutta niiden peräkkäinen kokeminen tuntuu vetoavan syvästi sekä vierailijan järkeen että tunteisiin aueten hiljalleen sekä välittömän aistimisen että pohdiskelun kautta. Puutarhojen sarja alkaa kontrolloidusta Japanilaistyylisestä puutarhasta ”Garden of Planes”, jonka seesteinen maailma muuttuu pian sen jälkeen luonnontilaiseksi kaaokseksi sammalpuutarhassa ”Moss Garden”. Tämän jälkeen kulkija pysähtyy peilimäisen heijastuksen äärelle kolmannessa puutarhassa ”Reflection Garden”. Vaikka kirjoittajat eivät suoraan käsittele nejättä puutarhaa, on sarjan jälkeen niiden välittömässä läheisyydessä vielä biodiversiteettiään pursuava ”Bird Sanctuary”.

Patric M. Condon tulkitsee Haagin teosta zen-buddhalaisen puutarhataiteen kautta. Hän näkee tasojen puutarhan ”Garden of Planes” ensimmäisenä askelena spirituaalisessa kokemuksessa ”satori”. Tasojen puutarhaa on sen ajan saatossa hieman muutettu. Alkuperäisessä teoksessa puutarha häkellyttää vierailijan erikoisella kolmiulotteisella muodolla heti sisään astuessa. Vaikealta ja omituiselta tuntuvan veistosmaiset hiekkamuodostelman on Condonin mukaan tarkoitus saada katsoja pysähtymään tähän hetkeen. Katsoja tulee vedetyksi pois omista ajatuksistaan ja arkisista murheistaan, mikä avaa hänen tajuntansa puutarhakokonaisuuden kokemiselle.

Anne Winston Spirnille tasojen puutarha aukeaa hieman eri tavalla. Hänelle puutarha edustaa menneisyyden unohtamista ja muistojen pois pyyhkimistä. Spirn viittaa paikan historiaan. Bloedel Reserve kuului suvulle, joka on aikanaan rikastunut alkuperäisten laajojen metsien valtavilla avohakkuilla. Paikan alkuperäiset kipeät muistot on korvattu kliinisellä ja kontrolloidulla japanilaisen puutarhan estetiikalla. Mutta puutarhan takapihalla metsän läpi puskee esiin muisto vaietusta menneisyydestä. Punasävyinen polku kiemurtelee läpi oudon karmivan metsän, missä esiin kaivetut muinaisten metsien kannot ja kaatuneet rungot mätänevät, sammaloituvat ja sukkessoituvat hiljalleen eteenpäin muistuttaen kuolemasta. Asetelma on hieman kuin eräässä sadussa, missä palvelija ei osaa pitää itsellään kuninkaan salaisuutta. Hän kaivaa kuopan maahan ja kuiskaa salaisuuden sinne. Paikalla kasvava ruoho kuitenkin kuiskii tuuleen: ”kuninkaalla on aasinkorvat”, eikä kuningas pääse totuutta pakoon. Eri kirjoittajien kuvausten samankaltaisuuksista voi päätellä, että sammalpuutarhan tunnelma todella löytää tiensä vierailijan ihon alle.

Kaikki kolme kirjoittajaa, Condon, Spirn ja Mayer ovat yhtä mieltä siitä, että ihminen tuntee olevansa turvaton luonnon tuntemattoman raadollisuuden keskellä. Condonin kertomuksessa mädäntyvä ja villi sammalpuutarha muodostaa vastaparin veistosmaisen eteeriselle tasojen puutarhalle toisiaan täydentävässä dialektisessa vuorovaikutuksessa: ei ole kauneutta ilman rumuutta. Mayer puolestaan pohtii tekstissään, muokkaako ihminen luontoa vai luonto ihmistä. Hänen mukaansa ihminen kaipaa japanilaisen puutarhan kaltaista kontrolloidun ympäristön tuomaa turvaa luonnon primitiivisyyden keskellä. Mayer viittaa Susan Rademacher Rayn aiempaan kirjoitukseen Boedel Reservestä ja vertaa kahta puutarhaa musiikin A- ja B-osan vuorotteluun. Erilaiset osat luovat vaihtelevan kokonaisuuden, missä subliimi ja kaunis täydentävät ja korostavat toisiaan. Kuitenkin toisin kuin luonnon ja ihmisen henkistä harmoniaa korostava Condon, Mayer näkee luonnon pikemminkin ihmisen räikeänä vastakohtana, jopa vihollisena. Myös Spirnin näkemys vastakohtien rinnakkaiselosta on lopulta aivan muuta kuin Condonin utilitaristinen yin-yang-asetelma. Spirnille maisemassa vallitsee nollasummapeli erilaisten ääripäiden välillä. Boedel Reserve herättää kysymyksiä esimerkiksi siitä, kuinka paljon maisemaa tulisi käsitellä, kuinka paljon suojella ja kuinka paljon antaa kasvaa vapaasti. Kaikkia valintoja ei voida toteuttaa samaan aikaan.

Condonille puutarhojen sarja on ennen kaikkea rituaali, jonka jälkeen ihminen voi nähdä luonnon selkeämpänä kohonneen tietoisuuden kautta. Henkinen matka huipentuu hallitun kauneuden ja kaoottisen epävarmuuden jälkeen heijastuspuutarhaan ”Reflection Garden”, missä kulkija jälleen pysäytetään, tällä kertaa suuren suorakulmaisen vesialtaan äärelle.  Allasta ympäröivät veitsellä leikatut pensasaidat, joiden takaa vaieten alas peilipintaan sekä ylös altaan syvyyksistä katsovat ylhäisyydessään häämöttävät puut. Condonin mukaan vasta veden luoman heijastuksen kautta voi luonnon nähdä ensi kertaa selvästi, mutta etäältä. Subliimi ja kaunis yhtyvät heijastuspuutarhassa luonnon pittoreskiksi kuvaksi. Kukaan kirjoittajista ei mainitse paikan hautajaismaisuutta, vaikka puiden surumieliset hahmot tuntuvatkin kerääntyneet äärettömän syvän kuopan äärelle. Spirn mainitsee Haagin aikoneen puutarhan zen-tilaksi, joka paradoksaalisesti on täynnä tyhjyyttä. Heijastuspuutarhan nimi ”Reflection Garden” kutsuu kenties reflektoimaan aiempia tekoja. Sammalpuutarhaan kätkeytyvien hirmuisuuksien jälkeen omatunto katsoo itseään peilistä. Ei kenties ole sattumaa, että asetelma muistuttaa hautajaisia. Samoihin aikoihin, kuin Haag palkattiin suunnittelemaan puutarhat, ilmestyi eräs yhdysvaltalaisen self development -kirjallisuuden klassikko. Haagin kanssa itse asiassa samaa yliopistoa käynyt Stephen R. Covey pyytää kirjassaan ”7 habits of Highly Effective People” lukijaa reflektoimaan: mitä toivoisit sinusta puhuttavan omissa hautajaisissasi? Mitä voisit tehdä ihanteidesi eteen jo tänään? Mikä on menestyksen hinta?

Kirjoittajat eivät suuremmin käsittele puutarhasarjan seuraavaa myöhempää osaa ”Bird Sanctuary”. Se on osa, jonne ihmisellä ei enää juurikaan ole asiaa ja joka myös tuntuu pysyvän käsityskykymme ulkopuolella. Condonin tekstissä lintupyhäkkö esiintyy vain etäisenä ajatuksena biodiversiteettiä pursuavasta metsänreunasta. Mayer puhuu lintupyhäköstä, ei enää ihmisen hallitsemana puutarhana, vaan sen ulkopuolisena paikkana, missä ihminen on enää vieraileva tarkkailija. Hän kuvailee maisemaa, missä kaikki on joko valossa tai tummissa varjoissa. Elämä ja kuolema tuntuvat olevan vihdoin tasapainossa. Myös Spirn puhuu mystisestä paikasta, jossa maaperä valuu kosteikon veteen ja pienet saaret rytmittävät lammikkoa. Tämä paikka on kuitenkin alun perin keinotekoinen. Spirnin sanoja mukaillen ”Bird sanctuary” on taitavasti luotu villin luonnon tyyssija, jonka tehtävänä on hämmentää näyttämöä.

On sanottu, että puutarhataide on runoutta fyysisessä muodossa. Boedel Reserven luoma kauneuden ja rumuuden kautta kulkeva matka muistuttaa suomalaisen runoilijan Kaarlo Sarkian runoa ”Muodonmuutos”. Runon tunnelmasta kuultaa läpi niin ikään kätketty mädäntynyt taustakertomus, joka kuitenkin paljastuu toisaalla. Lopussa kauniin korennon näkee nyt eri tavalla. Kaunis ja subliimi kietoutuvat toisiinsa pittoreskiksi kuvaksi.

Muodonmuutos

Näät korennon
veen yllä kimmelsiipisen.
Smaragdit on sen silmät,
ruumis neula, kultainen.

Mut missä niljainen on lätäkkö,
olento ruma nää,
rutainen, sarvipää,
kuin pieni, rietas
lohikäärmeensikiö.

Kuin painajainen yössä rapakon
se murhaa, verta juo,
siks kunnes luo
se kerran yltään rumuutensa
naamion

Ja korennon
näät kauniin, kimmelsiipisen.
Smaragdit on sen silmät,
ruumis neula kultainen.

Kaarlo Sarkia

(Eläinrunojen kirja. Toimittanut Satu Koskimies. Kirjayhtymä, 1997)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *