Merkitysten maailma pienoiskoossa

Mies van der Rohen suunnitteli vuoden 1929 teollisuusnäyttelyyn Barcelonaan paviljongin, joka on siitä asti herättänyt mitä moninaisempia tulkintoja arkkitehtuuriteoreetikoiden keskuudessa.  Tähän tulkintojen ketjuun asettuu epätyypillisellä tavalla Caroline Constantin artikkeli ”The Barcelona Pavilion as a landscape garden”, missä Constant tulkitsee paviljongin pittoreskina maisemapuutarhana. Fyysisten elementtien ja konseptuaalisten ulottuvuuksien kautta Caroline Constant tarjoilee hyvin teoreettisen näkökulman paviljonkiin, jonka ominaisuudet kuoriutuvat kerros kerrokselta kohti syvempiä merkityksiä ja hienovaraisempia vivahteita.

Artikkeli alkaa paviljongin suhteesta pittoreskiin, joka on romanttiselle maisemapuutarhalle tyypillinen käsite. Constant myöntää, että Mies on ennemminkin rationalisti ja realisti, kuin romantikko, mutta näkee pittoreskin siltana ymmärtää hänen teoreettisesti vaikeita töitään. Samalla avautuu näkökulma pittoreskin ja modernin suhteeseen. Vaikka pittoreski on saanut ajan mittaan erilaisia merkityksiä, siinä olennaista on katsojan etäännyttäminen kohteesta. Kohde näyttäytyy abstraktina, etäisenä ja erillisenä katsojasta. Samoin Barcelonan paviljonki muodostaa etäisen, jopa vaikean suhteen siellä vieraileviin. Pittoreski maisema on pikemminkin näyttämö kuin paikka. Constantin tulkinnassa Mies van der Rohe kuitenkin myös rikkoo pittoreskin sääntöjä. Hän väistää staattisia kuvakulmia ja yhtenäistä käsitystä rakennuksesta, jossa katsoja pysyy liikkeessä.

Pittoreskin lisäksi Constant löytää maisemapuutarhan paitsi paviljongin yksittäisistä elementeistä, sen osien summasta. Tilallinen kokonaisuus tarjoaa pikemminkin kävelyretken oudossa ja vaihtelevassa maisemassa, kuin suojaisan levähdyspaikan ihmiselle. Paviljongin rakennusaineina on käytetty monia luonnon elementtejä, kuten kiveä, vettä ja kasvillisuutta, mutta ne pysyvät koko ajan arkkitehtonisessa kontrollissa. Paviljongin keskeisellä paikalla sijaitsevassa onyx-seinässä Constant näkee horisonttiviivan, joka silmänkorkeudelle asetettuna viittaa maisemaan. Viimeistään luonto paljastaa itsensä paviljonkiin laskeutuvana valona. Paviljongin valoisan sisäpihan hohteen Constant näkee heijastavan luonnon henkistä toiseutta. Tässä maisemassa ihminen ei ole luonnon kanssa yhtä, vaan sen vastakohta.

Constant kuljettaa lukijaa vapaassa järjestyksessä paviljongin läpi. Hän käy läpi paviljongin eri elementtejä ja tulkitsee niiden merkityksiä. Elementtien fyysiset ominaisuudet eivät kuitenkaan ole kuvailun pääasia, ne ovat Constantille ainoastaan korkeamman ajattelun heijastumia. Lukija irtaantuukin toistuvasti paviljongin fyysisestä olemuksesta erilaisten merkitysten vivahteikkaaseen maailmaan. Maanpinnalle palataan aina vain hetkeksi, eikä siellä ole tarkoitus viipyä. Paviljongin erikoispiirteenä on, ettei sen elementtien keskinäisillä suhteilla ole selvää logiikkaa tai hierarkiaa. Jokainen osa on itsenäinen, mutta niillä on silti oma asemansa kakofonisessa kokonaisuudessa. Samoin paviljongilla on oma paikkansa osana laajempaa ympäristöä. Mies van der Rohe ei halunnut asettaa paviljonkiaan näkymän päätepisteeksi, vaan pikemminkin lyhyeksi sivupoluksi matkan varrelle.

Artikkelin loppupuolella Constant vertaa paviljonkia kokonaisuudessaan maisemapuutarhoille tyypillisiin grottoihin. Nämä salaperäiset luolat kätkivät sisäänsä erikoisia ilmiöitä ja heijastelivat sisään tunkeutuvaa ulkomaailmaa. Barcelonan paviljongin kiiltävät pinnat kertaavat ulkoa sisään työntyvää valoa, joka muodostaa erilaisille materiaaleille kiinnostavia kuvajaisia. Grotot hyödynsivät kekseliäisyyttä ja ihmisen mielikuvitusta luodakseen vierailijoilleen mystisen tunnelman ja ihmetyksen aiheita. Ne olivat sulkeutuneita tiloja, jotka kuitenkin pitivät hallussaan koko maailman metaforan.

Aivan lopussa Constant toteaa, että puutarhat ovat aina olleet ihmisen ja luonnon suhteen heijastumia sekä maailmoja pienoiskoossa. Constantin mukaan Mies van der Rohen arkkitehtuuri on analogia maailmasta, jossa asiat eivät enää ole yksiselitteisiä ja varmoja kokonaisuuksia. Van der Rohelle luonto oli olemassa vain, kun ihminen teki siitä tulkintoja. Arkkitehtuuri manifestoi elämää, joka on intensiivisempää kuin koskaan.

Constantin artikkelin lukemisen jälkeen syttyy halu käydä vierailemassa tässä paikassa, josta niin monet kriitikot ovat tehneet toisistaan poikkeavia vahvoja tulkintoja. Monroe Beardsley on väittänyt, että kohteen esteettinen arvo voidaan tulkita kohteen kyvyksi tuottaa erilaisia esteettisiä kokemuksia. Tässä mielessä Mies van der Rohen Barcelonan paviljonkia voidaan varmaankin pitää esteettiseltä arvoltaan mittaamattoman arvokkaana. Constant ja hänen artikkelinsa lukijat ovat vain murto-osa niistä, joille paviljonki on avannut uusia merkitysten maailmoja pohdiskeltavaksi. Kuten Constant totesi, puutarhat ovat maailmoja pienoiskoossa. Siinäkin mielessä siis puutarhan analogia sopii paviljonkiin hyvin, maailmoja vain tuntuu mahtuvan sinne useita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *