Romanttista elämysten tavoittelua vai rationaalinen ongelma-ratkaisuketju?

Samalla tavalla, kun pohditaan rakennuksen suhdetta kaupunkiin akselilla romantiikka vastaan dekonstruktio ja post-strukturalismi, on tärkeää pohtia luonnon ja kulttuurin tai puiston ja kaupungin välistä suhdetta. Millainen julkinen ulkotila tuo pöhinää, saa ihmiset pysähtymään ja viettämään aikaa? Millaiset rakennukset kutsuvat luokseen? Entä miten eri tilat ja paikat tukisivat toisiaan?

Nykyajassa korostuu 1700-luvun romantiikan ajalle tyypillinen elämyksellisyys, hetkellisyys sekä romantiikan ajalle tyypillinen yksilön eksistentiaalinen kokemus. Samalla tavalla kuin arkkitehtuurissa, maisema-arkkitehdit, haluavat houkutella ihmisiä maalauksella. Romantiikan kaudella puutarhat mahdollistivat erilaisen leikittelyn kuin varsinainen rakennus, jonka piti juhlallinen ja raameissaan. Puutarhojen tärkeänä tehtävänä oli voida tuottaa mystinen maalaus. Tällä hetkellä maalauksen sijaan on tärkeää tuottaa somessa jaettava kuva, esimerkiksi selfie, joka saa mahdollisimman paljon tykkäyksiä. Arkkitehdeiltä vaaditaan instagramiin sopivia seiniä ja lattioita ravintoloihin, tai vaikka hotellin uima-altaalle, kuten Hotel St Georgen spa. Maisema-arkkitehdit pohtivat myös ulkotiloja kokemusten kautta. Ovatko kirsikkapuut erityisen suosittuja, jotta niistä saadaan otettua kauniita vaaleanpunaisia kukkapilvikuvia? Millaisesta puistosta saa parhaimmat videoklipit? Toisaalta maisema-arkkitehtuurissa ajansuhde on erilainen. Siinä missä rakennus on rakennustyön loputtua valmis, niin puistojen osalta tarvitaan vielä useita vuosia, kunnes kasvillisuus on kasvanut näyttävän kokoiseksi. Siksi käytetään nopeita ratkaisuja, mutta myös lyhyt aikaisempia. On nopeampaa ja somemaailmassa sekä kaupunkilaisten näkökulmasta kiinnostavampaa maalata aukio punaiseksi tai mustaan asfalttiin valkoisia graafisia raitoja kuin istuttaa puistoon puista ja odottaa vuosia, jotta kasvit ja puut kasvavat näyttäviksi.

Elämysten tavoittelun rinnalla merkittäviä aiheita 2020-luvun suunnittelussa ovat ilmastonmuutoksen ja biodiversiteettikadon tuomat kysymykset sekä kaupungeissa erityisesti hulevesien hallinnan ratkaiseminen. Nämä ovat suuria ongelmia, joihin vastataan rationaalisen suunnittelun ja tieteen avulla. Tarvitaan uusia ratkaisuja sekä ympäristön sopeuttamista, tavallaan siis täydennysrakentamista tai korjausrakentamista. Hyvä esimerkki tästä on Espoon Leimuniityn uudistus 2010-luvulla, jolloin puiston kunnostustöiden ohessa alueelle sovitettiin tulvapato meritulvia vastaan. Toisaalta myös ennallistaminen tai luonnonprosessien mahdollistaminen näkyy 2020-luvun suunnittelussa, kuten Vantaanjoen Tikkurilankosken osittainen purkaminen ja alueen muuttaminen puistokäyttöön. Pato haittasi uhanalaisen meritaimenen nousua, mutta myös joen virtaamista. Tikkurilankosken ympäristön suunnittelussa oli useita tahoja, mutta niistä valittiin Ramboll.

Entä mikä tulee olemaan 2020-luvun merkittävä maisema-arkkitehtuurinen rakennustaiteen kohde? Siinä missä 2010-luvun maisema-arkkitehtuurin helminä nousivat hylättyjen alueiden uudelleen käyttö kuten New Yorkin High Line junaradan muuttaminen puistoksi, saattavat 2020-luvulla erilaiset merenrantakaupunkien eteen suunnitellut tulvavallit nousta tärkeiksi rakentamisen kautta ratkaistaviksi teemoiksi ja parhaimmillaan tuoda uutta rakennustaidetta kentälle. Tällä hetkellä esimerkiksi New York ja Kööpenhamina suunnittelevat tulvavalleja, joissa olisi sekä julkista ulkotilaa sekä asumista. Tanskan hallitus on kesällä 2021 hyväksynyt Kööpenhaminan Lynetteholmin rakentamisen. Se tulee toteutuessaan olemaan 275 hehtaarin kokoinen keinotekoihin saari, jossa on 35 000 asuntoa sekä suuri rantapuisto. Lynetteholmin suunnittelussa ovat olleet mukana COWI, Arkitema ja Tredje Natur. Nähtäväksi jää kuinka näissä hankkeissa onnistutaan ja kuinka paljon voidaan vain ratkoa asioita tai sitten heittäytyä tunnelmoimaan.

Luftfoto fra By & Havns udviklingsområder taget 14. juni 2019.

(Kuva Tredje Natur sivuilta, https://www.tredjenatur.dk/en/portfolio/lynetteholm/)