Hyvä kritiikki ja pamfletti

Markku Ihosen Hyvä kritiikki sai minut pohtimaan uudella tavalla kritiikkiä. Tähän mennessä olen seurannut erityisesti Hesarin kulttuurisivujen teatteri-, taide- ja kirjallisuuskriteekkejä, ja täytyy sanoa, että monet Ihosen esittämistä kohdista on joskus herättänyt pohdintaa. Tätä kurssia varten en oikein osannut etsiä maisema-arkkitehtuuriin sopivia kritiikkejä, mutta täytyy etsiä uudestaan Eetun blogikirjoituksessa viittamaalla arkkitehtuurihaulla. Toki olen seurannut Hesarin juttuja vaikka uusista puisto- ja rakennushankkeista, mutta vaikka niissäkin kritiikin siemen on ollut, niin ne ovat olleet toimittajien kirjoittamia artikkeleita. Tähän kritiikin etsimisen ongelmaan törmäsin kevään Ruotsi-aiheisella kurssilla, minne tein maisema-arkkitehtitoimistosta esittelyn. Yritin etsiä kriittistä näkökulmaa tehtyihin hankkeisiin, mutta yritysten sivut sekä muut artikkelit eivät vastanneet nimenomaan ”kritiikki tarpeeseen”.

Luin kesällä Kenen kaupunki, Helsingin kaupunkisuunnittelu ja kulttuuriympäristö törmäyskurssilla pamfeltista osia. Sen ovat toimittaneet Harri Hautajärvi, Juhana Heikonen, Petteri Kummala ja Timo Tuomi. Pamfeltti on toki enemmän mielipide eikä objektiivinen kritiikki, mutta myös mielestäni osaava ja uskottava sekä asioita eteenpäin vievä mielipide voi olla hyvin lähellä kritiikkiä. Ainakin oman mielipiteen muodostamiseen tarvitaan monia Hyvä kritiikki-artikkelin osia. No, erityisen paljon ajatuksia herätti ”Lapinlahden sairaalan miljöö uhattuna” -kritiikki, jonka ovat kirjoittaneet Kirsi Saarikangas, Gretel Hemgård ja Julia Donner. Lisäksi ”Baanasta Urbaana? Rautatiekatujen rakentaminen tuhoaisi teollista historiaa ja suositun pyöräilyväylän” -kritiikki, jonka ovat kirjoittaneet Krista Muurinen ja Teresa Rönkä. Näistä sen verran, että niissä on käyty alueen historiaa ja hanketta perusteellisesti, joten sinänsä argumentointi on uskottavaa. Toki erona on, että kirjoittajat ovat ammatiltaan muun muassa maisema-arkkitehtejä ja arkkitehtejä, eivät sinänsä ”objektiivisia” kriitikkoja, mutta siis näissä teksteissä on paljon ajatuksia herätteleviä asioita.

Löysin muuten Kenen kaupunki -pamfeltin avoimena sähköisenä versiona täältä https://icomos.fi/kenen-kaupunki/ . Suosittelen kyllä lukemaan näitä tekstejä.

Olisikin kiinnostavaa, jos Jyrki ottaisit kantaa tähän pamfletin kirjoitustyyliin verrattuna, vaikka johonkin muuhun hyvään maisema-arkkitehtuuria käsittelevään kritiikkiin.