Hero image

Osaamistavoitteista oppimisstrategiaksi ja metakritiikkiä

Vahvuudet:

Pidän eri aihealueisiin tutustumisesta ja niistä puhumisesta. Koulussa opetellaan kritiikin alkeet, mutta niistä kirjoittaminen ja syvällisempi ymmärtäminen jää yleensä pois.

Heikkoudet:

Omalta osaltani tarvitsen vahvistusta kykyyn analysoida maisema-arkkitehtuuria. Haluan oppia tunnistamaan esteettisesti miellyttäviä ympäristöjä ja niiden taiteellista kokonaisuutta. Tekstin kirjoittaminen tuottaa itselleni vaikeuksia. Tämän lisäksi Itselläni tuottaa myös hankaluutta keskustella aiheesta asiantuntevasti ja selittää auki näkemykseni syyt.

Tavoitteet

Toivon että kurssin aikana opin antamaan kritiikkiä paremmin ja selkeämmin kuin nykyisin. Samalla toivon, että oma asenteeni kritiikkiä kohtaan paranee. Lisätavoitteena on oman aktiivisuuden parantaminen arkkitehti ja maisema-arkkitehti lehtien lukijana ja tutkijana.

Blogitehtävä

Katja Nurmi, Kirsikkapuisto

Katja Nurmi kertoo blogissaan tarkasti Kirsikkapuiston konseptista ja puiston toteutuksesta sekä Kirsikkapuiston ympäristöllisestä vaikutuksesta sitä ympäröivään alueeseen. Kirjoittaja avaa hyvin Hanami- juhlan perinnettä ja ideaa, joka liittyy puiston visuaaliseen ilmeeseen. Aiheeseen on perehdytty tarkasti, teksti on huolellista, mutta samalla kirjoituksesta jää kokonaan pois kriitikon näkemys ja kokemus alueesta. Kirjoitus tuntuu enemmän maisema-arkkitehdin portfolio esittelyltä.

Mitä voimme nähdä ja kokea puistossa. Miksi Kirsikkapuisto Suomessa on tärkeä kansalaisille ja mitä voimme oppia sen suunnitellusta? Onko kyseinen alue suunnitelma onnistunut? Onko vuosien varrella huomattu poikkeuksia maisemassa ja sen vanhentumisessa? Onko suunnitelmalla toista samantyylistä toteutusta muualla, johon sitä voisi verrata näkemyksien löytämiseksi?

Responses

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *