Bloedel Reserve ja luontosuhde

Jatkotehtävä / BLOGI Bloedel Reserve

Bloedel Reserve ja luontosuhde

Bloedel Reserve on 150 hehtaarin kokoinen metsäpuutarha, joka sijaitsee Bainbridgen saarella Washingtonissa. Metsäpuutarhan suunnitelman laati Richard Haag puutavarayhtiössä vaikuttaneiden Virginia ja Prentice Bloedelin toiveiden mukaan. He halusivat, että metsäpuutarha olisi länsimaalainen tulkinta japanilaisesta puutarhasta. Bloedel Reserve koostuu neljästä eri puutarhan osasta: tasojen puutarhasta, sammalpuutarhasta, heijastusten/harkinnan puutarhasta ja lintujen suojelualueesta. Reitti kiertää näiden eri osien läpi.

Tasojen puutarhassa katse osuu tarkoin harkittuihin objekteihin ja tasoihin. Puutarha muistuttaa japanilaista puutarhaa ja siinä näkyy ihmisen kädenjälki. Sammalpuutarha on kuin metsä, josta on poistettu kenttäkerros. Siellä on vain puiden muodostama katto ja sammaleen muodostama matto. Tunnelma on hämyisä ja katse hakeutuu alaviistoon tutkimaan mitä maanpinnalla tapahtuu. Heijastusten/harkinnan puutarhassa on taivasta ja puiden latvoja peilaava suorakaiteenmuotoinen vesiaihe, jota kiertää nurmikaistale ja tiukasti leikattu pensasaita. Lintujen suojelualueella rehevä metsä sulkee näkymät orgaanisenmallisen lammen ympäriltä.

Bloedel Reserve on melko monitulkintainen kohde ja tuntuu, että sen eri puolet avautuvat kerroksittain. Jos ajatellaan Bloedel Reserven syntyhistoriaa, kuinka sen on saanut alkunsa metsäteollisuudesta varallisuutensa saaneen perheen toiveesta, sen sanoma on jopa pysähdyttävä.
Bloedel Reservestä on sanottu, että se ei ole yksin huutava monologi, vaan harkittu dialogi luonnon, taiteen ja arkkitehtuurin välillä. Bloedel Reservessä voidaan nähdä ihmisen ja luonnon välinen suhde. Näissä neljässä puutarhassa valta ei ole liiaksi kummallakaan vaan se on nivottu ja sovitettu yhteen. Estetiikka on välillä piilotettua. Toisaalta symbolisessa mielessä alati muutoksessa olevasta luonnosta voi ammentaa loputtomiin.

Bloedel Reserven on myös sanottu olevan buddhalainen Zen puutarha. Tähän tulkintaan liittyy ajatus, että buddhalainen puutarha koostuu vain kolmesta Bloedel Reserven osasta: tasojen puutarha, sammalpuutarhasta ja heijastusten/harkinnan puutarhasta. Ihmisen kulkiessa puutarhat tässä järjestyksessä hän ensin keskittyy visuaaliseen näkemiseen ja mietiskelyyn tasojen puutarhassa. Sammalpuutarhaan siirtyessään ihmisen valtaa primitiiviset kokemukset ja kenties jopa pelko hallitsematonta ja villiä luontoa kohtaan. Saapuessaan heijastusten/harkinnan puutarhaan ihminen saa kuitenkin otettua etäisyyttä luontoon. Vesipeili toimii kuin instrumentti ihmisen ja luonnon välillä – nyt luontoa voi tarkastella pienen etäisyyden päästä, jolloin se ei enää pelota. Tässä kohdassa ajatuksista ja tunteista voi päästää irti ja saavuttaa satorin, valaistumisen, ymmärryksen ja heräämisen tilan. Satorin on kerrottu viittaavan vahvaan kenshō -kokemukseen, jossa voi ”nähdä omaan luontoonsa”. Ken tarkoittaa ”näkemistä”, shō tarkoittaa ”luontoa” tai ”olemusta”. Bloedel Reserve onkin vahva tulkinta ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta, jonka kulloistakin olemusta voi pohtia eri mittakaavoissa ja yhteyksissä lähes loputtomiin, niin on myös Bloedel Reservessä.

Barcelonan paviljonki, arvottamisen kriteerit ja arvio Caroline Constantin artikkelista

Jyri Vuorisen kirjassa Estetiikan klassikoita (1996) avataan Beardsleyn esteettisen arvon kriteereitä. Näitä ovat yhtenäisyys, kompleksisuus ja intensiivisyys. Beardsleyn mukaan intensiivisen taidekokemuksen aikana tunne on niin voimakas, että huomio pysyy koko ajan kohteessa, eikä ajatus harhaile. Vuorinen selittää, että vaikka Beardsley ei erikseen mainitse elämyksen kompleksisuutta, se on kuitenkin elämyksessä mukana. Tämä johtuu Vuorisen mukaan siitä, että vain kompleksinen elämys voi sisältää eri osatekijöitä, joiden välille kehittyy koherenssia ja siten täydellisyyttä eli Vuorisen mukaan yhtenäisyyttä.
Kun näiden tekijöiden valossa tarkastellaan Mies van der Rohen Barcelonan paviljonkia, tulee ensiksi mieleen, että se tulisi kokea itse ”livenä”, jotta oikean arvostelun kykenisi antamaan. Harva taideteos, oli se dokumentoitu miten tahansa, pystyy esimerkiksi kuvien avulla välittämään sitä samaa elämystä kuin paikan päällä koettuna. Sen vuoksi yritin etsiä videota, jossa olisi kuljettu paviljongin läpi, mutta suurin osa näistä videoista keskittyi joko paviljongin esittelyyn tai 3D-malliin. Laitettuani kuitenkin esittelyvideoista äänet pois pystyin kuitenkin hieman ehkä tavoittamaan paikan ja paviljongin tunnelmaa myös videon välityksellä.
Barcelonan paviljongin kokeminen vaikuttaa intensiiviseltä. Sen eri tasot, pinnat ja heijastukset pitävät mielenkiinnon otteessaan. Herää halu nähdä mitä on nurkan takana: millainen tila, yksityiskohta tai heijastus, milloinkin paljastuu. Barcelonan paviljongissa on aikakautensa modernismiin nähden varsin runsaasti käytetty erilaisia materiaaleja ja värikkäitä kiillotettuja kivipintoja. Jos kompleksisuuden oletetaan tarkoittavan kokonaisuutta, joka koostuu toisiinsa vaikuttavista osasista, joiden vaikutukset ovat vaikeasti selitettäviä, voidaan todeta, että Barcelonan paviljonki on kompleksinen. Sen jokainen erillinen osanen kuitenkin täydentää kokonaisuutta, ja ainakin videolle valituista kuvakulmista katsoen, tuntuu, että jokaisella osasella on paikkansa. Jotain siis puuttuisi, eikä lopputulos olisi Vuorisen sanoin yhtenäinen, ilman näitä kaikkia eri osasia. Näiden perusteella voitaisiin siis todeta, että Barcelonan paviljonki täyttää Beardsleyn esteettisen arvon kriteerit, tuottaen intensiivisen, kompleksisen ja yhtenäisen taide-elämyksen kokijalleen.

 

Ihmisen ja luonnon suhde – ikuinen kysymys

Caroline Constant esittelee artikkelissaan THE BARCELONA PAVILION AS LANDSCAPE GARDEN – MODERNITY AND PICTURESQUE Barcelonan paviljongin maisemallisena puutarhana. Mies van der Rohen paviljongissa onkin monta valintaa tehty esteettisen kokemuksen ehdoilla – eikä aikalaistensa tavoin vain hyötynäkökulmasta käsin katsottuna. Mutta voiko rakennettu paviljonki olla maisemallinen puutarha, jos siinä itsessään ei ole mitään vihreää? Toisaalta pitääkö puutarhassa ylipäätään olla mitään vihreää? Mikä on puutarha?

Constant haluaa näyttää, että arkkitehtuuri voi olla työkalu luonnon näyttämiseen. Aikanaan englantilainen ylimystö katsoi savun läpi maisemaa kokeakseen sen maalauksena. Tuntuu, että ollessamme liian lähellä luontoa, meitä alkaa joko pelottaa tai emme edes kiinnitä siihen mitään huomiota. Tarvitsemme pienen etäisyyden luontoon, jotta voimme ihastella sitä ja nähdä sen jopa esteettisenä elämyksenä. Constant uskoo, että olemme historian saatossa sen vuoksi luoneet erilaisia instrumentteja, jotta voisimme saavuttaa tämän kokemuksen.

Barcelonan paviljonki on yksi näistä instrumenteista, sen rajaamat näkymät, heijastukset ja toisaalta myös staattisuus. Luonto on villi ja alati muutoksessa. Staattisesti paikallaan pysyvä pinta tai kehys auttaa meitä huomaamaan luonnon liikkeen ja muutoksen. Tarvitsemme tietyt raamit kokemuksillemme, jotta ne ovat riittävän intensiivisiä täyttääkseen tajuntamme.

Kun kuljemme tutussa lähimetsässä ajatuksemme vaeltelevat arjen kiemuroissa ja mieltämme painavissa asioissa. Vieraassa metsässä voimme kokea pelkoa siitä, että eksymme, varsinkin jos näkymät ovat lyhyitä ja katseelle ei ole oikein kunnon kiintopistettä. Sen sijaan, kun nousemme ylös vuorelle, näköalatasanteelle tai menemme jonkin vesistön rannalle, mielemme pyyhkiytyy usein tyhjäksi ja keskitymme vain näkemäämme maisemaan. Olemme saaneet siihen riittävästi etäisyyttä – jonkin sellaisen välimatkan, että pystymme tarkastelemaan sitä ilman, että olemme solmussa itse sen sisällä. Samaa kokemusta on tavoiteltu myös monin eri tavoin historian aikana. Yksi keino siihen on ollut Barcelonan paviljonki. Tässä asiassa Constant on ollut oikeassa.

Lähteet:
Constant, C, 1991, The Barcelona Pavilion as landscape garden – Modernity and picturesque, AA-files
Vuorinen, J., 1996, Estetiikan klassikoita, Tietolipas 126, SKS

 

 

Dialogi 2: Jatkotehtävä – Tulevaisuuden maailma

Tulevaisuuden maailma

Maailmamme on selvästi murroskohdassa. Tuntuu, että monella eri alalla odotetaan seuraavaa siirtoa, seuraavaa suuntaa, jota kohti kääntyä ja jota kohti lähteä kulkemaan. Niin on myös maisema-arkkitehtuurissa. Maisema-arkkitehtuurin kritiikki nimisellä kurssilla maisema-arkkitehtiopiskelijat vaihtoivat mielipiteitä muun muassa maisema-arkkitehtuurin nykytilasta. Keskustelussa pohdittiin, millaisia ajanilmiöitä maisema-arkkitehtuuri heijastelee nyt ja millaisena opiskelijat näkevät esimerkiksi luonnon ja kaupungin välisen suhteen tällä hetkellä.
Keskustelussa esille nousivat niin visuaaliset arvot kuin myös ekologinen näkökulma. Kestäväkehitys nähtiin tärkeänä päämääränä. Lisäksi ihmisen ja luonnon välistä suhdetta pohdittiin muun muassa hyvinvointi näkökulmasta käsin. Vahvimpana teemana nousivat esille kuitenkin ekologiset arvot ja luonnonprosessit. Luonto nähtiin kenties jopa korjaavana ja elvyttävänä asiana. Esteettisyys ei yksin riittänyt vaan sen rinnalle tarvittiin ekologisia arvoja, joiden avulla pystyttäisiin parantamaan laaja-alaisemmin ympäristöä. Samalla luonnon nähtiin tuottavan myös ihmisille hyvinvointia.

Samoja teemoja nousee esille myös maisema-arkkitehtuurijulkaisuissa. Esimerkiksi Landizer listasi ennen koronapandemiaa 31.12.2019 kymmenen vuosikymmenen vaikutusvaltaisinta maisema-arkkitehtuurihanketta. Lähes kaikissa näissä hankkeissa luonnon prosessit ja luonnon monimuotoisuus on jollainlailla läsnä. Esimerkiksi toiseksi merkittävimmäksi hankkeeksi nostettiin Bill and Melinda Gates säätiön kampusalue, jonka on suunnitellut Gustafson Guthrie Nichol Landscape Architecture. Tämä kampusalue rakennettiin alueelle, jonka maaperän oli ensin saastuttanut alueella oleva teollisuus, ja sen jälkeen paikalla oli ollut valtava paikoitusalue. Suunnittelussa haluttiin palauttaa aiemmin menetettyjä luontotyyppejä ja samalla tukea ihmisten hyvinvointia myös laajemmalla alueella.

Olemme alkaneet taas nähdä luonnon tarjoamia arvoja uudessa valossa. Olemme ymmärtäneet millainen voima ja potentiaali on esimerkiksi luonnon maaperällä verrattuna teollisesti valmistettuihin kasvualustoihin. Korona-aika lisäksi tulee jättämään jälkensä ja näkymään uudenlaisina arvoina ja aatteina. Korona-aikaan moni ehti hidastaa tahtiaan ja miettiä esimerkiksi hyvinvointiaan eri näkökulmasta käsin. Näitä erilaisia ajatuksia ja ilmiöitä on varmasti havaittavissa myös arkkitehtuurin puolella. Korona-aika myös opetti, miten arvokasta on työskennellä yhdessä ja jakaa ajatuksia muiden kanssa. Seuraava arvokas keskustelu voisikin olla maisema-arkkitehtiopiskelijoiden ja arkkitehtiopiskelijoiden välinen keskustelu siitä, millaisena paikkana me yhdessä näemme tulevaisuuden maailman ja millaisia arvoja me haluaisimme tukea tulevaisuuden työelämässämme?

Lähteet: Landizer 31.12.2019: THE 10 MOST INFLUENTIAL LANDSCAPE ARCHITECTURE PROJECTS OF THE DECADE, saatavilla: http://landizer.net/the-10-most-influential-landscape-architecture-projects-of-the-decade/ vierailtu: 26.09.2021

Tavoitteita ja kritiikkiä

Blogitehtävä:

Osaamistavoitteista oppimisstrategiaksi ja metakritiikkiä

1.Maisema-arkkitehtuurin kandivaiheessa olemme taidejaksoilla perehtyneet taideteosten merkityksiin, tulkintoihin ja hieman jopa arvosteluun. Sen sijaan maisema-arkkitehtoninen ote ja maisema-arkkitehtoniset teokset ovat puuttuneet taidejaksojen sisällöstä.

Nyt haluaisinkin erityisesti oppia maisema-arkkitehtuurikohteen tulkintaa ja arvostelua. Opetella kuinka kriittisesti analysoida erilaisia kohteita, kuinka niitä tulisi arvottaa, tulkita ja kuinka niistä tulisi käydä keskustelua.

Mihin asioihin kritiikkiä antaessa tulisi kiinnittää huomiota?
Lisäksi olisi myös kiinnostavaa kuulla miten maisema-arkkitehtuurin keskustelu linkittyy sen lähialoihin kuten maisematutkimukseen ja ympäristöestetiikkaan. Painottuuko näiden alojen keskusteluissa ja kritiikissä aivan eri seikat?

Tällä hetkellä koen, että jotta voi osallistua keskusteluun ja antaa kritiikkiä tulisi tuntea mahdollisimman laajasti alan teoksia ja teosten eri konteksteja. Onko näin? Milloin kokee olevansa valmis antamaan kritiikkiä?

Välillä olen lisäksi pohtinut, millainen lopputulos voidaan laskea maisema-arkkitehtuurin teokseksi. Suunnittelija voi piirtää ja suunnitella jotain aivan muuta, mitä loppujen lopuksi toteutetaan. Usein budjetista leikataan jo suunnitteluvaiheessa, joskus jopa epäammattimainen toteutus voi pilata lopputuloksen. Voidaanko tiukalla budjetilla toteutettua kerrostalopihaa pitää maisema-arkkitehtuurin mestariteoksena? Jos on oikein taitava ja saa ympärilleen sopivan tiimin eri toimijoita, niin voiko silloin, vaikka siitä kerrostalopihastakin tulla mestariteos? Voiko sitä verrata esimerkiksi johonkin puistokohteeseen?

Odotan, että tämä kurssi auttaa minua analysoinnin, tulkinnan ja arvottamisen lisäksi myös ymmärtämään syvemmin tätä alaa ja sen tematiikkaa. On mielenkiintoista saada syventyä teoreettisempaan puoleen ja muuttaa tuntemuksiaan sanoiksi ja opetella hyvän kritiikin metodeja.

2. Enemmän maisema-arkkitehtuuria koko kansalle!

Julkiset ulkotilat mielletään usein ahtaiden kaupunkiasuntojen olohuoneiden jatkeiksi. Kun omaa pihaa ei ole, lähdetään kesäpäivää viettämään Sinebrychoffin puiston nurmikolle tai Kaivopuistoon piknikille. Maisema-arkkitehtuuri sen monissa eri muodoissa ja mittakaavoissa on monessa paikassa läsnä ja lähellä ihmistä. Kuinka moni silti tietää mitä maisema-arkkitehtuuri on? Kuinka usein termiin maisema-arkkitehtuuri ylipäätään törmää missään? Osaako kadulla kulkija kommentoida mitä ympärillään näkee ja kokee? Onko hänellä sanoja osallistua keskusteluun, kun kaupunkia kehitetään?

Maisema-arkkitehtuurinkohteista kirjoitetaan joko kilttejä yleisesittelyjä tai sitten vain pienelle joukolle suunnattua kritiikkiä. Harva teksti auttaa tavantallaajaa ymmärtämään maisema-arkkitehtuuria syvemmin. Helsingin Sanomiin tarvitaan tasokkaita artikkeleja maisema-arkkitehtuurista!
Maisema-arkkitehtuuri auttaa ihmisiä ymmärtämään arkiympäristöjään syvemmin ja auttaa heitä yhdessä suunnittelijoiden ja päättäjien kanssa kehittämään yhdessä kaikille toimivan kaupungin, jossa on myös tilaa kaikkien yhdessä luomille yhteisille olohuoneille. Tähän tarvitaan artikkeleita, jotka sekä kuvailevat, tulkitsevat, arvottavat ja asettavat kohteet kontekstiin.

Ennakkotehtävä ARTIKKELI

Tyhjä maisema Töölönlahdella

Töölön viheralueiden historia ulottuu kauas aina 1800-luvulle asti. Ne kuuluivat Eläintarhan laajaan puistoalueeseen, joka kuului Töölön puistoyhtiölle. Töölön kuuluisan terveyslähteen ympärille oli tarkoitus perustaa Kaivohuoneen tapainen vesiparantola, joka sijaitsisi puistojen keskellä. Rautatie kuitenkin muutti suunnitelmia, mutta visio puistosta säilyi. 1900-luvun alussa haluttiin tehdä Svante Ohlssonin johdolla Töölönlahden ja Eläintarhan alueista vähäosaisille tarkoitettu luonnonmukainen urheilu- ja virkistysalue. Kansanpuistoon ei haluttu liikaa hienouksia eikä erikoisia koristeistutuksia. Eväitä piti pystyä syömään omasta eväspussista ujostelematta ilman liikaa yleisöä, kuten sen ajan lehtikirjoituksissa todettiin. Sen jälkeen Töölönlahti on kokenut monia muutoksia. Alueelle on rakennettu ja purettu niin huviloita kuin tehtaitakin. Pesäpallokentän paikalle nousi Alvar Aallon suunnittelema Finlandia-talo. 1990-luvun lopulla järjestetyn Töölönlahden kansainvälisen puistokilpailun voittanut ehdotus ei sen sijaan koskaan toteutunut.

Nyt Töölönlahdelle on rakennettu Näkymä Oy:n suunnittelema 9,5 hehtaarin kokoinen puisto. Puiston avajaisia vietettiin jo ensikerran vuonna 2016, mutta vasta 2019 keskustakirjasto Oodin edustalle valmistuneen Makasiinipuiston myötä alue vaikuttaa vihdoin valmiilta. Vai vaikuttaako?

Puiston avoimia nurmikenttiä on kritisoitu tyhjiksi ja ihmiset eivät uskalla ottaa niitä käyttöön. Toisaalta avoimien nurmikenttien on ajateltu myös avaavan mahdollisuuksia esimerkiksi erilaisten tapahtumien järjestämiselle. Siellä on muun muassa Helsinki Cupin jalkapallo-otteluita.

Kun kävelee Oodilta kohti Töölönlahtea, kävely menee helposti suorittamiseksi. Tulee tunne, että on vain kulkemassa paikasta A paikkaan B. Upeat perennaistutukset ovat lähestulkoon ainoa asia, joka saa jalat pysähtymään ja ihastelemaan kukkien väriloistoa syysauringon valossa. Näiden kukkien luona ei sen sijaan ole yhtään penkkiä, jolta käsin niitä voisi ihastella. Pakko on seistä ja vain työntää naamaa lähemmäksi. Lähimmät penkit sijaitsevat pitkän perennarivin toisessa päässä kadun toisella puolella.

Suunnittelussa on tärkeää muistaa mittakaava. Mittakaavaan ja sen tuntuun vaikuttaa myös se mistä käsin ja millä nopeudella ympäristöä havainnoidaan. Esimerkiksi Tapiolan Leimuniityn alkuperäiset vahvat ja voimakkaat perenna-aiheet oli suunniteltu Tapiolan sisääntuloon toivottamaan autoilijan tervetulleeksi. Moderni Tapiolaan pyyhältävä autoilija ehti myös nopeasta vauhdista havainnoida sähäkät ja näyttävät kukkaistutukset ja painaa ne mieleensä. Mitä jää Helsingin sisääntulosta, Töölönlahdesta, mieleen? Kun katsoo puistoa, jossa on paljon tyhjää tilaa ja vain vähän ihmisiä siellä täällä, siitä tuulee Suomi pienoiskoossa mieleen. Töölönlahti lienee kansanpuisto siis edelleen, ainakin osittain.