Bloedel Reserve

Bloedelin suojelualue on vaikuttava, 150 hehtaarin kokoinen alue, jolla on pitkä historia. Perustajat Prentice ja Virginia Bloedel ovat luoneet alueelle puistojen sarjan monien eri suunnittelijoiden kanssa. Prentice Bloedel tutki paljon aluetta ja hän kehitti syvän suhteen maahan. Ihmisen ja luonnon yhteyden tutkiminen oli Prenticen intohimo. Hänen filosofiassaan ihminen ei ole erotettu muusta luonnosta, vaan hän on vain sen uskomattoman monimuotoisen maailmankaikkeuden osa. Puisto muistuttaa meitä siitä, että luonto voi toimia ilman ihmistä, mutta ihminen ei voi toimia ilman luontoa. Historiaa nähnyt puisto on paikka, jossa voi nauttia ja oppia luonnon tunteellisesta ja esteettisistä kokemuksista. Aika onkin puutarhan tärkeä elementti. Luonnon eri prosessit ovat näkyvillä ja kerroksellisuus näkyy esteettisesti miellyttävällä tavalla.

Puutarhaa on tulkittu monella tavalla, niin yhteiskunnallisesti ekologiakeskustelun piirissä kuin subjektiivisesti ihmisen ja puiston suhteesta. Se herättää keskustelua monella eri tasolla. Puistosta voi löytää mietiskelymaiseman piirteitä tai sitä voidaan pitää zen-puutarhana. Zen-buddhalaisen puutarhan näkökulmasta puutarhan viiden kilometrin kävelyreitti eri vaiheineen voi olla matka valaistumiseen. Buddhalaisuudessa pyrkimyksenä on ymmärrys, että olemme lopulta kaikki yhtä. Kaiken alla on tyhjyys, johon me kaikki yhdistymme. Ensimmäinen eli tasojen puutarha on järjestynyt puutarha, jonka tarkoitus on herättää kulkijaa. Sammalpuutarha taas voi kuvastaa ihmisen primitiivisyyttä. Heijastusten puutarha on järjestynyt tila, josta katsomme kaoottista maailmaa.

Heijastusten puutarhan voi nähdä myös mietiskelymaisemana. Tämä on puutarhan viimeinen tila pitkän taivalluksen jälkeen. Yksinäinen penkki kutsuu lepäämään ja pohtimaan. Vahva geometria ja veden rauhallisuus ovat rentouttavia ja lumoavia elementtejä. Se on muunnelma aidatun puutarhan muinaisesta puutarhamuodosta, jolla on historialliset perinteet – se tarjoaa suojaa ja edistää mietiskelyä. Keskiajan luostaripuutarha oli suljettu puutarha, joka toimi luostarin keskeisenä avoimena, symbolisena tilana. Heijastusten puutarha on tila, joka hiljentää mielen ja jossa ihmiset voivat keskittyä ajatuksiinsa ja sisäiseen hiljaisuuteen.

Puistossa on havaittavissa myös ympäristökasvatuksellinen näkökulma. Kohde ei ole monologi vaan dialogi ihmisen ja luonnon ja ihmisen ja maiseman välillä. Kohde herättää ihmisen miettimään suhdettaan luontoon.