ÅVIKIN LEIKKIPUISTO

 

SIJAINTI: Tikkurilantie 40, Vantaa

SUUNNITTELIJA: LOCI maisema-arkkitehdit Oy

VALMISTUNUT: 2020

Uudistuvan Tikkurilan jokirannan alueelle on valmistunut uusi leikkipuisto, jonka teemana on luonto sekä lasten satu ”kaislikossa suhisee”. Puisto on saavutettavissa kevyenliikenteenväyliä pitkin useammasta eri suunnasta. Se on osa tulevaa Tikkurilan jokirantapuiston kokonaisuutta. Leikkipuistossa upeat vanhat puut antavat suojaa ja varjoa leikkijöille. Suunnitteluun on otettu vaikutteita alueen huvilahistoriasta ja sijainnista Keravanjoen läheisyydessä muun muassa kulttuurikasveilla. Jokiluonto näkyy puistossa monella eri tavoilla. Simpukan malliset kiipeilykummut viittaavat joessa esiintyvään vuollejokisimpukkaan. Leikkivälineet ja metallinen aita toistavat kaislikon ja ruokojen olemusta. Löytyy puistosta viittauksia myös sammakoihin ja hämähäkinverkkoihin.  Vesileikkipaikka esittää Keravanjokea patoineen ja vanhoine rakennuksineen. Vesileikillä lapset voivat pumpata pohjavettä jokeen ja kokeilla vesipatojen toimintaa. Puiston maamerkkinä on suuri puunmallinen valaisinpylväs. Sen oksilla olevat valaisimet muistuttavat lintuja. Kiipeilytelineet, keinut, tasapainoiluradat, hiekkalaatikko ja liukumäki antavat lapsille monipuolisesti leikittävää. Jokirannassa on istuskeluportaat ja piknik -paikka upeilla maisemilla veden rajassa. Illan tullen tunnelmallinen valaistus korostaa aluetta kauniisti.

 

Kuva: Landezine / http://landezine.com/index.php/2020/09/tikkurila-waterfront-avik-area/