Viherpihaa rakentamassa 

Viherpihaa rakentamassa 1.12.

 

Tällä kerralla pääsimme tutustumaan paikan päällä (?!) Kanariankatu 3 sijaitsevan uudiskerrostalokohteen kansipihan rakentamiseen. Vain tunteja aiemmin talvi oli yllättänyt ja merisen kohteen olosuhteet olivat hyytävät. Siitä huolimatta visiitti oli varsin lämminhenkinen ja hauska. Paikalla oli pääurakoitsija SRV:ltä työnjohtaja Mika Mäkelä, kaksi viherrakentajaa Viher-Pirkalta sekä työmaan suunnittelijan valvonnasta vastannut Ida Eerikäinen LOCI:lta.

Kuvituskuva kansipihasta. Samoja elementtejä poimittavissa myöhemmistä suunnitelmista, jotka ovat tarkentuneet sittemmin.

 

Sisäpiha oli vielä pahasti vaiheessa visiitin aikana, eikä kivipeitteisen pihan peittyminen lumella avittanut detaljien tarkastelua, puhumattakaan kivitöiden jatkamisesta. Sen verran mitä nähtävissä oli, kiinnittyi huomioni ladontakuvion omaleimaisuuteen. Kysyttyä asiasta meille kerrottiin sen muodostuvan pääosin kolmen kokoisesta harmaan luonnonkiven epäsymmetrisestä järjestyksestä, ns. vapaalla kädellä ladotusta. Mielestäni konsepti vaikutti toimivalta, ja siinä hyödynnetään pienemmätkin “ylijäämä” kivet. Eerikäinen kehotti kivikuvioita suunnitellessa ottamaan huomioon saumakohdat ja jo suunnitellessa miettimään miten ne lopulta asettuvat kohdatessa istutusaltaan reunan, seinän tms. Pienen kuuloinen asia mutta sillä voi vaikuttaa lopputulemaan yllättävän paljon, lisäksi säästää rakentajilta paljonkin vaivaa spesifin kokoisten kivien leikkaamisessa.

Lumen osuus päällysteiden asentamisessa toi omat harminsa, jota varten työstettävät kohdat oli osittain vuorattu pressuteltoilla ettei asennushiekkaan jäisi kosteutta, joka myöhemmin teettäisiä ongelmia kivien liikkuessa ja upotessa. Harmikseni en pakkasessa tajunnut ottaa kuvaa tilapäisratkaisusta. Teltat piti kivet lämpiminä.

Toinen kiinnnostava ja paljon puhututtanut aihio oli pyöreähköt istutusaltaat, joista oli työmaavaiheeseen asti väännetty kättä. Pääsuunnittelijan (arkkitehdin) omista projektipiirroksista ja vankkumattomasta tahdosta huolimatta reunakivet tehtiin lopulta teetetyistä graniittipaloista, joista mielenkiintoinen huomio oli se, ettei yksikään muoto ole symmetrinen keskenään. Tämä toi hauskaa leikkisyyttä pihaan.

 

Kohteen asemapiirros. Pihaa ympäröivät rakennukset edustavat kolmea eri asumismuotoa (omistus, tuettu asuminen ja asumisoikeus) 

 

Uutena tuli paljon tärkeää dataa toimitusajoista ja logistiikkaan liittyvistä asioista. Esimerkiksi istutusaltaan kivet piti erikseen teetättää ja siihen kului lopulta yli 8vk odotusaikaa. Pahimmillaan tämä olisi saattanut viivästyttää koko viherrakentamista mikäli toimitusaikaa ei oltaisi ajoissa osattu huomioida. Myös Mäkelä alleviivasi logistiikan toimivuuden merkittävyyttä projektin etenemisen ja aikataulussa pysymiselle, sekä toi esille mitkä asiat ovat toimineet Jätkäsaaressa, mitkä eivät: tilaa tontin ympärillä on, mutta katujen rakentamisesta vastaava osapuoli kehittää tuulesta temmattuja toiveita tyhjän tilan raivaamiselle mielivaltaisesti. Asiasta vaikutti jääneen jotain hampaankoloon.

Samalla kävi ilmi kuinka paljon suunnitelmat elää ja millaisia haasteita se tuo mukanaan kun papereita rupeaa kasaantumaan. Kuka seuraa milloinkin kenen papereita? Viherrakentajien elämää ei myöskään helpottanut se, että pääsuunnittelija oli mennyt laatimaan oman pihasuunnitelman, joka ei mennyt pohja- ja kansirakenteiden kanssa yksi yhteen. Tästä seurauksena muun muassa istutusalueiden maamassoja jouduttiin soveltamaan lennosta saadakseen tarvittavat kerrokset istutuksille.

 

Partner in crime, eli seminaarityön puolikas. Kuvassa pohjoisen sisäänkäynti kuvattuna Kuubankadulta.  

 

Summa summarum, työmaakäynti oli virkistävä lisä kurssin etäluentoihin, vaikka poskipäiden jähmettyminen estikin hymyilemästä loppupäiväksi. Se oli sen arvoista. Vaikka paikalla oli vain kolmannes kurssilaisista oli uusien lisäksi vanhoja naamoja kiva nähdä. Toivottavasti tulevat kurssit pääsevät myös tutustumaan kohteisiin paikan päällä, ehkä vielä syksyn puolella säiden ollessa astettu myötämielisempiä.

 

Kuvankaappaukset osoitteesta: https://www.haso.fi/sites/default/files/files/basic-page/helsingin_asumisoikeus_oy_jamaika_myyntiesite.pdf

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *