Monthly Archives: September 2021

Ennakkotehtävä

Ennakkotehtävä kurssille maisemarakennushanke

 

Toisen vuoden Maisemarakentamisen tekniikka ja materiaalit -kurssin aihepiiriä jatkava Maisemarakennushanke -kurssi on paljon odotettu katsaus alamme projektihankkeiden kulisseihin. Kurssin sisältö herättää yleiskatsaukselta suurta kiinnostusta osaamistavoitteissa kirjattuihin kohtiin, eritoten aihepiirin tuntemuksen nojatessa toistaiseksi pääosin em. kakkosvuoden kurssiin. Toisin sanoen kokemusta kurssin keskeisistä aiheista ei ole vielä liiaksi kertynyt, mutta nyt syksyn aikana pääsen tutustumaan keskeisiin teemoihin alkavan harjoittelupaikan kautta. Tämä tulee myös olemaan se kanava, jonka kautta omaehtoisesti tulen tutustumaan annettujen kohteiden tarkastelun ohella maisemahakkeiden lakisääteisiin kysymyksiin sekä prosessin eri vaiheiden kulkuun.

Lisäksi haluan perehtyä aihepiiriin kirjallisuuden kautta esimerkiksi lukemalla edellisvuonna ilmestyneen Maiseman tekijät kirjan, sekä odotan muita lukusuosituksia kurssin edetessä. Koska syksyn kalenteri on vielä omalta kohdaltani osittain epäselvä, lähden alustavasti suorittamaan vain kolmen (3) op laajuudella kurssia, mutta aikataulujen ja tilanteen eläessä osaltaan en kuitenkaan poissulje seminaariesitelmän mahdollisuutta.

Kurssilla haluaisin erityisesti kehittää ymmärrystä maisema-arkkitehtien uramahdollisuuksista ja roolista eri organisaatioiden työtehtävissä. Odotan myös suurella mielenkiinnolla luentoja yrittäjänä toimimisesta alallamme.