Omasta harjoitustyöstä, sen taustalla olevasta työprosessista ja toteutumattomista ideoista

Harjoitustyöni kävi läpi monia vaiheita ja ideoita tuli matkan varrella useita. Kaikki ideat eivät kuitenkaan päätyneet lopulliseen suunnitelmaan. Suunnittelun eteneminen oli tavallista vaikeampaa, mistä johtuen myös suunnitelma muuttui useampaan otteeseen.  Suunnitteluprosessini takkuiluun vaikutti suuresti erityisen haastava ja moniulotteinen kohde sekä kaivostoiminnan ja sen tuomien ympäristöhaittojen sisäistäminen. Erilaisia asioita on tutkittu ja pohdittu pitkin kurssia, mutta vain osa on näkynyt ulospäin harjoitustyössäni tai blogissani. Osaa aiheista tutkin pidemmin, kun toiset taas jäivät enemmän hetken mielijohteiksi. Halusin tuoda alueelle jotakin uutta, erikoista ja tavallisesta poikkeavaa maisema-arkkitehtuuria, joka kuitenkin tukisi myös luonnon palautumista ja monimuotoisuuden lisäämistä. Kaikki ideat kurssin aikana eivät kuitenkaan olisi olleet kaivosympäristölle hyväksi ja uusien tietojen valossa moni idea jäikin unholaan. Näin mittakaavallisesti, kulttuurillisesti ja maantieteellisesti haastavassa kohteessa oli vaikea tasapainotella uuden erikoisen suunnitelman sekä tarkkojen teknisten suunnitelmien välillä. Tässä julkaisussa avaan työprosessiani sekä sen taustalla vaikuttaneita tekijöitä, nostan esiin ne suunnitelman osat ja perehtymisen, mitkä eivät näy ulospäin ja tuon suunnitteluprosessin ja itse harjoitustyön johtopäätelmät yhteen.

Haastava kohde oli tietoinen valinta, jolla pyrin haastamaan itseni ja kokeilemaan jotakin täysiin uutta ja tuntematonta. Kuitenkin näin monimutkaisen kohteen valinta nosti työn lähtöselvitysten työn määrää ja vaikeutti alueen hahmottamista. Vaikka keräsimmekin suuren osan lähtötiedoista ryhmänä, mikä osaltaan kevensi työtaakkaa, ei kohteen taustatietojen keräämiseen ja ymmärtämiseen käytettyä työpanosta voi verrata minkään aiemman kurssin tavanomaisiin kohteisiin tai varmastikaan suureen osaan tälläkään kurssilla nähdyistä kohdevalinnoista. Pyhäsalmen tulevaisuuden kuvioiden keskinäiset ristiriitaisuudet ja materiaalin teknisyys ja paljous hidasti osaltaan työn etenemistä. Kun aikaa meni välikritiikin jälkeenkin vielä huomattavasti lähtötietojen parissa työskentelyyn, jäi suunnitelmakin ideatasolle hyvin pitkäksi aikaa.

Kohdekäynti olisi ollut suunnitelman etenemisen kannalta paikallaan ja varmasti vauhdittanut työtä eteenpäin. Suunnittelen usein tunteella ja tilaan eläytyminen on minulle iso osa suunnitteluprosessia. Usein parhaimmat ideat ovatkin syntyneet juuri kohdekäynnillä, kun pystyn kuvittelemaan tilaan erilaisia suunnitteluratkaisuja. Maastokäynnin peruunnuttua koronan takia, työtä oli joka tapauksessa edistettävä. Maastokäyntiä korvaamaan kävin edelleen läpi Pyhäsalmelta tehtyä aineistoa ja kaivokselta otettuja kuvia, joiden avulla yritin saada mahdollisimman hyvän kuvan alueesta, sen tilallisuudesta ja mahdollisuuksista. Tähän tiedonhaun vaiheeseen jumiuduin kuitenkin liian pitkäksi aikaa, mikä söi aikaa tarkemmalta suunnittelulta.

Ensimmäinen ideani raakkuavolouhoksen alueelle oli yhdistää kolmea ryhmätyönä luomaamme skenaarioita. Suunnitelmassani alueen reunalle oli suunniteltu reitit vierailijoiden ja paikallisten ulkoilijoiden kulkemista varten, louhoksen pohjalla olisi ollut villiintyvää luontoa ja rinteillä erilasia kasviteknisiä kokeiluja. Lisäksi halusin korostaa louhoksen hurjaa mittakaavaa ja tuoda esiin louhoksen kallioseinämien jylhiä vuoristomaisia piirteitä. Villiintyvän luonnon tuominen kaivoksen pohjalle oli minulle etenkin alussa tärkeää ja referoin suunnitelmaani esimerkiksi espanjalaiseen Lithican louhokseen, jossa kasvillisuus pursuaa jyrkkien kallioseinämien sisältä. Sallan välikritiikissä esittelemä haava-ajatus olisi toiminut tämänkin idean taustalla, kun maahan ihmisen louhima reikä olisi hiljalleen päässyt täyttymään uudesta luonnosta. Pohdin pitkään, minkälaista villiintyvää luontoa pohjalle voisi synnyttää. Ohjauksissa käytiin läpi erilaisia vaihtoehtoja villiintyvälle luonnolle aina aarniometsästä suoalueeseen. Vaihtoehtoina kävin läpi paikalle tuotavaa kasvualustaa, tutkin alueen kasvillisuutta ja, mitä kasveja alueelle voisi luonnostaan syntyä louhoksen ympäristöstä löytyvien lajien ja maaperän perusteella. Erilaisten kasvien sijoittaminen louhoksen pohjalle nousi kuitenkin ongelmaksi vesitäyttöä ajatellen. Orgaaninen aines veden pohjassa olisi voinut aiheuttaa happaman kaivosvaluman. Pohdin vaihtoehtoa, jossa suunnitelma kohdistuisi vain tilanteeseen, jossa louhos olisi tyhjänä vedestä, mutta se ei kuitenkaan tuntunut kestävältä vaihtoehdolta, sillä avolouhokset pysyvät vedestä vapaina vain niin pitkään kuin vettä pumpataan maanalisesta kaivoksesta ja avolouhoksista. Veden pumppaaminen vaatii paljon energiaa eikä maanalaisen osan jatkokäytöstä ole varmuutta. Halusin suunnitelmassani mahdollistaa alueen käytön niin tilanteessa, jossa louhoksessa ei olisi vettä sekä niin, että louhos täyttyisi vedellä. Näiden kahden tekijän samanaikainen huomioonottaminen kuitenkin loi haasteita entisestään.

Villi luonto ei välttämättä kuitenkaan vaadi kasveja. Tästä syntyi ajatus karusta ja kivisestä maisemasta, joka odottaa vedenpaisumusta louhoksen pohjalla. Louhoksen pohjan kasvitta jättäminen kuitenkin synnytti ideoita myös maaveistoksista, joita voisi toteuttaa ylimääräisen moreenin avulla louhoksen pohjalle. Tutkin maataidetta muun muassa Magnus Larssonin dyyniarkkitehtuurin ja Charles Jencksin maataidetöiden kautta. Referenssit eivät kuitenkaan vastanneet omaa suunnittelualueeni lähtökohtaa eikä tämä idea saanut muutenkaan tuulta alleen. Jonkin aikaa suunnitelman mukana eli vielä ajatus kiinteästä saaresta altaan pohjalla. Saari olisi muotoiltu moreenikasa, joka peittyisi hiljalleen veden noustessa. Suunnitelmassa alkoi kuitenkin olla jo liian monta toisistaan poikkeavaa teemaa, joten päätin jättää osan täysin suunnitelman ulkopuolelle.

Louhos laboratoriona oli myös yksi alkupään suunnittelun kantavista teemoista ja esillä jo ryhmämme tekemässä konseptisuunnitelmassa. Tarkoituksena oli varata osa louhoksen rinteistä kasviteknisiin kokeiluihin ja erityisesti fytoteknologiaa varten. Louhoksen jyrkkien rinteiden maa- ja kallioperä sisältää useita metalleja, joten puhdistettavaa olisi löytynyt ja alueella olisi voinut kokeilla eri kasvilajien pärjäämistä kaivosympäristössä. Pyhäsalmen kaivoksella on jo tehty kokeiluja pajujen selviämisestä raskasmetalleja sisältävällä maalla, joten fytokokeilujen jatkaminen kaivoksen eri osassa tuntui luontevalta. Pohdin rinteiden muodonantoa ja maisemallisuutta. Miten niistä muodostuisi mielenkiintoisia tiloja, joihin tutkijat kuitenkin pääsevät turvallisesti työskentelemään? Vesitäyttö ja rinteiden rapautumisriskit vesittivät laboratorion suunnittelun rinteille. Olin hyvin varhaisesta vaiheesta asti jo pohtinut myös fytoteknologisten kokeilujen sijoittamista myös moreeninläjityskummuille ja etenkin avolouhoksen lounaispuolella sijaitsevan vanhan läjitysalueen kummulle, joka toimii kaivosalueen sekalaisen jätteen sekä pintamaiden sijoituspaikkana. Lopulliseen suunnitelmaan fytotekniset alueet sijoittuivatkin juuri kummuille sekä niiden lisäksi fytoteknisiä ratkaisuja nähtiin kelluvilla saarilla.

Lopulliseen suunnitelmaan tuli paljon osia alkuperäisistä sekä matkan varrella tulleista ideoista. Kaivoksen ympäri kulkevat reitit jatkuivat lopullisessa suunnitelmassa siltoina raakkuavolouhoksen päälle, villiintyvä luonto sai tilaa ympäri kaivosta ja tavallaan myös kelluvilta saarilta ja fytotekniset ratkaisut löysivät paikkansa kummuilta sekä niin ikään kelluvilta saarilta. Ajan puutteesta johtuen suunnitelman eri osa-alueet kuitenkin jäivät hyvinkin ideatasoisiksi. Suuri mittakaava oli haastava, mutta tarkoituksena oli silti perehtyä muutamaan tekniseen ongelmaan tarkemmin. Kelluvien lauttojen tutkiminen tuli hyvin loppuvaiheessa kurssia, mikä ei jättänyt aikaa riittävälle perehtymiselle rakenteeseen. Olin selvittänyt myös vanhan läjityskummun maaperän rakennetta ja suunnittelin tekeväni kelluvien saarten lisäksi tarkennuksen kummun maaperään sekä siihen suunniteltuihin fytoteknisiin kokeiluistutuksiin. Valitettavasti tähän ei kuitenkaan jäänyt aikaa.

Fytoteknologiaan tutustuminen alkoi osaltani jo hyvin varhaisessa vaiheessa kurssia, sillä sain Phyto- kirjan tutustuttavaksi kurssin alkupään työpajassa. Siitä myös lähti innostukseni menetelmää kohtaan ja päätin sisällyttää fytoteknisiä ratkaisuja suunnitelmaani. Erilaisten kasvien ominaisuuksiin ja fytoteknisiin kykyihin tutustuminen vei osaltaan myös paljon aikaa. Monesti fytoteknisiä ratkaisuja on käytetty esimerkiksi maataloudesta aiheutuvien liiallisten ravinteiden pysäyttämiseksi. Kaivosympäristössä tilanne on kuitenkin toinen ja erityisesti vesitäyttö louhoksessa toi suuria haasteita fytoteknologian toteuttamiseksi. Minulla oli tiedossa useita erilaisia kasveja, jotka sopisivat alueeni metallipitoisuuksille. Turvelauttojen yhdistäminen fytoteknologiaan tuli kuittenkin vähän liian myöhäisessä vaiheessa suunnittelua, jotta olisin ehtinyt kunnolla selvittää kasvien yhteensopivuuden suunnitelluille saarille. Aluksi kelluvat saaret eivät olleet turpeesta, minkä takia selvitin lähinnä kosteissa oloissa viihtyviä kasveja. Myös maaperään olisi ollut syytä paneutua vielä tarkemmin, ja vaikka olinkin selvittänyt louhosta ympäröivän maaperän tilaa, en ehtinyt tuoda sitä yhtenäiseksi osaksi lopullista suunnitelmaani.

Harjoitustyön loppuun saattamisessa aikaa kului myös työn visualisointiin. Koska itse suunnitelman osat olivat auki hyvin pitkään, yritin pitää visualisointiin käytetyn ajan mahdollisimman pienenä, jotta saan ensin suunnitelman ja raportin tärkeät tekijät paikoilleen. Onneksi erilaiset esitystekniikat ovat hyvin tuttuja tässä vaiheessa opintoja ja visualisesti selkeiden kuvien toteuttamiseen ei enää kulu kovin paljoa aikaa. Visualinen viestintä on kuitenkin mielestäni oleellinen osa lopputulosta, jota ei voi ohittaa. Väillä pohdin ajankäytön kannaltta, kannattaako kuvan visualisointiin käyttää paljon aikaa, jos saman ajan voisi käyttää suunnitelman edistämiseen. Tällä kurssilla koen, etten käyttänyt liikaa aikaa visualisointeihin ja osasin arvottaa ajankäyttöäni niin, ettei visuaalinen ilme vie liikaa aika itse harjoitustyöltä. Alallamme viestin saa kuitenkin kuvien kautta tehokkaasti välitettyä ja selkeä taitto sekä yhtenäiset kuvat helpottavat työn luettavuutta. Tämän takia halusin kuitenkin käyttää vähän aikaa myös työni visuaaliseen ilmeeseen, vaikka itse suunnitelmassakin olisi vielä ollut tarkennettavaa.

Johtopäätöksenä työstäni sekä siihen johtaneesta prosessista voin todeta, että kaivosympäristön jälkihoidon suunnittelu vaatii monialaista tiimiä toteutuakseen parhaalla mahdollisella tavalla. Kaivosympäristön ymmärtäminen vaatii laajaa osaamista ja ymmärrystä esimerkiksi maaperässä ja vedessä olevista raskasmetalleista, niiden käyttäytymisestä sekä hyvää alueen ihmisjättöisen topografian tuntemusta. Lisäksi tällaiseen kohteeseen olisi mielekästä tuoda jokin suuri taiteellinen väliintulo, joka korostaisi alueen luonnetta ja toisi niin sen historian kuin tulevaisuudenkin yhtenäisenä kokonaisuutena esiin. Koen, että oma osaamiseni ei riittänyt kattamaan tätä kaikkea, mutta haastava kohde on avannut silmiäni uudenlaiselle suunnittelulle sekä kasvattanut minua suunnittelijana. Koko työstä ja työprosessista jäi kuitenkin käteen suuri määrä oppeja, vaikka lopputulos ei vastannut täysin omia odotuksiani. Seuraavassa julkaisussa reflektoinkin koko kurssin oppeja niin oman työprosessini, muiden töiden ja kurssin opetuksen osalta.


Responses
Write your thoughts...Your email will not be published

Comment

Name

Website