Sissipeltoja ja ekosysteemihotelleja

Maanantaina 20.1.2020 kurssilla oli ensimmäinen intensiivipäivä, joka koostui neljästä mielenkiintoisesta luennosta. Terhi Ryttäri, Anna-Kaisa Tupala, Jari Ilmonen sekä Jere Nieminen esittelivät meille yksi toisensa jälkeen erilaisia luonnonhoitoon ja ekologisiin interventioihin liittyviä hankkeita, tutkimusta sekä mahdollisuuksia. Päällimmäiseksi intensiivipäivästä mieleeni jäi ekosysteemihotellit, ekologisten interventioiden haasteet sekä kansalaisaktivismi esimerkiksi sissipeltojen viljelyn muodossa.

Ekosysteemihotellit sekä uudet kasvupaikat uhanalaisille lajeille herättivät mielenkiintoni. On toki sääli, että lajistoa tarvitsee ylipäätään siirtää pois työmaiden alta, kun lähtökohtaisesti olisi hienoa, että pystyisimme toteuttamaan hankkeita luonnon ehdoilla. Tämä ei kuitenkaan tänä päivänä vielä ole realistista, jolloin ekosysteemihotellien kaltaiset hankkeet ovat erittäin tervetulleita. Se missä kasvi viihtyy, vaatii toki perusteellista selvitystä ja uuden ekosysteemihotellin perustajat ottavat näin suuren riskin ja vastuun ekosysteemin selviytymisestä sitä siirtäessään. Kuitenkin se, että suojellut tai uhanalaiset lajit yritetään pelastaa, on merkittävää toimintaa luonnon monimuotoisuuden säilymisen kannalta ja välttämätöntä toimintaa rakentamisen haittojen lieventämiseksi. Lisäksi mahdollisesti uudet ekosysteemit jäävät elämään ekosysteemihotellina toimineeseen ympäristöön, mikä voi näin ollen kasvattaa lajin kantaa.

Kuva: Ekosysteemihotelli – lajiston turvapaikka maankäytön muutoksissa, SYKE 2019

Ekosysteemihotellien lisäksi huomioni kiinnittyi uusiin mahdollisuuksiin levittää lajeja joutomaille, kuten tieympäristöihin, joihin saisi kauniita paahdeympäristöjä tavallisen nurmen sijaan. Kysymys herää, miksi edelleen nurmi on usein aina kasvivalinta vastaavissa ympäristöissä? Ovatko tutkimus ja hankkeet luonnonmukaisemmista ympäristöistä niin uusia, ettei niitä osata ottaa suunnittelussa vielä huomioon? Mikä tekee nurmesta luonnon niittyä paremman vaihtoehdon? Näiden kysymysten lisäksi pohdin intensiivipäivän jälkeen paljon sitä, mitä ja kuinka paljon interventioita voimme tehdä. Kuka päättää, mitkä ratkaisut ovat luonnolle juuri ne oikeat? Toki luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta on monia tunnettuja tekijöitä, jotka auttavat lajeja selviämään, kuten lajikirjon suojelu ja vieraslajien kitkeminen, mutta mikä onkaan se luonnontila, jonka haluamme interventioilla saavuttaa. Kenellä on oikeus päättää, minkä ajan luonto halutaan palauttaa entiselleen ja mitkä kasvit kuuluvat mihinkin?

Sissipellot sekä muut Villi Vyöhyke ry:n hankkeet loivat minuun paljon uskoa siitä kuinka pienellä voi saada jotakin luonnonmonimuotoisuuden kannalta tärkeää aikaiseksi. Ihaillessani ryhmän töitä, mietin jälleen sitä, kenellä on oikeus tehdä tällaisia hankkeita – salaisia viljelyjä luonnon auttamiseksi. Kun kyseessä on tutkijoita, joilla on tietämys siitä, mitä tekevät, tuntuu sääntöjen kiertäminen ja kaupungilta tai ELY-keskuksilta salaa tekeminen vähintäänkin oikeutetulta. Mitä jos kuka tahansa lähtisi toteuttamaan samankaltaisia projekteja? Lopputulos ei todennäköisesti olisi toivottu ilman tekijän tietämystä kasvilajeista ja ekologiasta. Tämä mielestäni korostaa sitä, kuinka suuri merkitys on tutkimuksen ja käytännön hankkeiden yhteistyöllä. Jos tutkijat tutkivat ja julkaisevat raportteja, jotka eivät koskaan päädy maankäytön suunnittelijan tai päättäjien pöydille, pystytäänkö luonnon oloja parantamaan parhaalla mahdollisella tavalla?

Olisi mielenkiintoista tietää mihin tilaan luonto päätyisi, jos ihminen lakkaisi puuttumasta sen tuhoamiseen, saastuttamiseen, auttamiseen tai suojeluun. Toki luonnontilaisia alueita on jo nyt, mutta me ihmiset vaikutamme luonnon oloihin kuitenkin merkittävästi, joko suorasti tai epäsuorasti. Emme nykytilassa voi tietää, minkä muodon luonto tässä kuvittelemassani utopistisessa skenaariossa ottaisi, sillä ihminen ja sen synnyttämä infrastruktuuri ovat niin kytköksissä luontoon. Tällä hetkellä voimme vain arvailla ja tutkia, mikä on se luonnontila, jonka haluamme saavuttaa luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi sekä pohtia, mitä haluamme tehdä luonnon auttamiseksi ja, missä menee se raja, että ihmisen ei enää tule puuttua luonnon kulkuun sen suuremmin interventioin.

 


Responses
Write your thoughts...Your email will not be published

Comment

Name

Website