Tulevaisuus historian peilinä

Päätimme tehdä kurssin työn ryhmätyönä ja valitsimme suunnittelualueeksemme Töölönlahden. Olen ollut kohdevalinnastamme innoissani ja työn edistäminen on tuntunut mielekkäältä. Tähän mennessä olemme keskittyneet lähtöselvitysten ja analyysien kasaamiseen, sekä alustavien ideoiden jäsentämiseen.

Olen itse saanut analyysivaiheessa tutustua Töölönlahden historiaan, kaavoitusvisioihin sekä julkiseen keskusteluun, jota puistosta käydään. Minut yllätti se, kuinka monivaiheinen Töölönlahden historia todellisuudessa on ollut. Löysin lähteeksi muutaman todella mielenkiintoisen teoksen: Näkökulmia Helsingin ympäristöhistoriaan (Laakkonen, S., Laurila, S., Kansanen, P., Schulman, H., (2001). ) sekä Maisemapuistosta reformipuistoon (Häyrynen, M., (1994).), jotka valottavat Töölönlahden historiaa, kehitystä sekä myös ympäristön tilan muutosta selkeästi. Olen lisäksi tutustunut teokseen Töölönlahti – suunnitelmia = Tölöviken-planer: 1910-1990 (Norri, M-R., (1990).), jonka avulla sain selvyyden Töölönlahden ja koko Rautatieaseman ympäristön kaavoitushistoriasta.

On ollut myös yllättävää, kuinka paljon Töölönlahti on ollut julkisen keskustelun aiheena. Pelkästään Helsingin Sanomista löytyy Töölönlahtea käsitteleviä artikkeleja, juttuja, kolumneja ja mielipidekirjoituksia kymmenkunta jokaista vuotta kohti. Näistä kirjoituksista ei jää epäselväksi, että Töölönlahti paikkana on helsinkiläisten sydämessä ja mielessä. Töölönlahteen kohdistuu valtavasti ristikkäisiä paineita kaupungin, asukkaiden, suunnittelijoiden ja poliitikkojen tasolla. Mitä alueella ikinä tehdäänkään, herättää se varmasti keskustelua sen oikeutuksesta.

Ulkopaikkakunnalta Helsinkiin vasta muutama vuosi sitten muuttaneena Töölönlahti on ollut minulle aina työmaa tai vasta kasvava puisto. Muistan kyllä, kuinka junalla Helsinkiin saapuessa kansallisooppera ja Finlandia-talo hohtivat järven pintaa  vasten täysin avoimessa maisemassa ennen radan varren toimistorakennuksia. Makasiineista minulla ei kuitenkaan ole muistikuvia, eikä myöskään Töölönlahden villiintyneestä  ruderaattiympäristöstä. Kiinnostavin historialöytö oli Töölönlahden taidepuutarha 2000-luvulta. Kun löysin finnasta kuvamateriaalia Töölönlahden kukkaloistosta, en ollut uskoa silmiäni. Taidepuutarha toteutettiin yhden kesän ajaksi Finlandia-talon edustalle ikään kuin tulevan (vuonna 1997 järjestetyn maisema-arkkitehtuurikilpailun voittajaneen) työn esiliinaksi. Taidepuutarha koostui toinen toistaan upeammista perennaistutuksista sekä kansainvälisestikin noteerattujen taiteilijoiden teoksista. Taidepuutarha sai helsinkiläisten keskuudessa lämpimän vastaanoton, mutta valitettavasti kukkaloistoa ei nähty enää tulevina vuosina.

Taidepuutarhan myötä kapunkilaiset saivat pienen väläytyksen siitä, mitä Töölönlahti parhaimmillaan voisi olla. Sen sijaan nykytilanteen on vaikea kilpailla 2000-luvun alun kukkaloiston kanssa. Töölönlahden uutta kukoistusta etsiessä voikin vain miettiä, toimisiko Töölönlahti historiansa kautta peilinä tulevaisuudelle? Suunnittelun kannalta olisi varmasti järkevää ottaa opiksi historian epääonnistumisista, mutta myös niistä onnistumisista.

BIO-EKSTASIS -työpaja

Bio-ekstasis -työpajatyöskentely oli ajatuksia herättävä ja inspiroiva, sillä työpajat oli mielestäni rakennettu onnistuneesti: oma aihealue liitettiin laajempaan kokonaisuuteen itsenäisen tarkastelun jälkeen, ja lopulta laajemmat aihekokonaisuudet nidottiin yhteen koko kurssin teeman alle. Korkealentoisia, useita eri tieteenaloja yhdistäviä aiheita riitti, eikä niiden ymmärtäminen ollut heti helppoa. Ryhmäkeskusteluista oli suuri apu, ja lopulta ajatuksia ja kysymyksiä suorastaan tulvi!

Suurin oivallus omalla kohdallani oli ajatus luonnosta lähtemisestä ja lopulta luontoon palaamisesta. Biomimiikan ja erilaisten algoritmien avulla kokeillaan, kuinka eloperäisestä aineksesta jalostetaan tuotteita nykyajan ihmisen tarpeisiin. Plankton ja leväkasvustot muuttuvat kulhoksi ja kantasoluista kasvatetaan nahkatakkeja koeputkissa. Eläinten kotiloita ja pesärakennelmia käytetään hyväksi asuntosuunnittelussa ja kastemadon toiminnasta otetaan oppia peltojen hulevesien puhdistamisessa. Samaahan ihminen on tehnyt ennenkin, vain hieman erilaisella tavalla.

Mieleeni nousi heti tarinoita Kalevalasta. Väinämöinen teki kanteleen kopan hauen leukaluusta, ja onpahan eläinten luita sekä muita eloperäisiä aineksia käytetty hyödykkeinä aiemminkin. Aiemmin hyödyntäminen tapahtui kuitenkin materiaalin ehdoilla, ilman sähköllä toimivia apuvälineitä. Mutta perusajatus taustalla on ollut sama: ihminen on aina saanut hyödykkeitä luonnosta.

Oli todella kiinnostavaa kuulla biomimiikasta, phytoteknologiasta ja monesta muusta tieteenalasta, jolla voidaan lisätä sosiaalista yhdenvertaisuutta eri eliölajien välillä. Tämän kurssin aikana tahtoisin perehtyä erityisesti siihen, kuinka luonnon omia prosesseja hyödyntämällä voidaan luoda puhtaampaa, terveellisempää, ekologisesti kestävämpää ja biodiversiteetiltään rikkaampaa ympäristöä. Tarpeellisena näkökulmana oli myös eri tieteenalojen yhdistäminen ja monitieteellisyys. Taidetta, tiedettä, biologiaa ja arkkitehtuuria yhdistelemällä voidaan luoda ratkaisuja, joihin yhden ainoan alana asiantuntijat eivät kykenisi. Olenkin siis iloinen siitä, että tämän kurssin suunnittelutehtävää alamme tekemään ryhmätyönä. Vaikka edustammekin samaa alaa, meillä on omat vahvuutemme ja ideamme!

 

Ensimmäisiä pohdintoja

Lisätty luonto!

Jo kurssin otsikko sai ajatukseni vilisemään vilkkaana. Mitä kyseinen sanapari mahtaa tällä kurssilla tarkoittaa?

Maisemarakentamisen tekniikka on opintojeni aikana tuntunut minulle hieman etäiseltä. Kipuilin kandidaattivaiheessa oman suunnittelijaidentiteettini kanssa, sillä teknisten piirrustusten ja rakenneleikkausten tuottaminen ei tuntunut mielekkäältä. Kandiaattiopintojeni viimeisen vuoden pyhitinkin kulttuurimaisemalle sekä arkkitehtuurin historialle, joiden parissa tunsin vihdoin mieleni tyyntyvän. Kulttuurimaisema ja historialliset ympäristöt ovat olleet vahvasti läsnä myös syksyllä alkaneissa maisteriopinnoissani. Toista studiokurssia valitessani päätin, että on aika astua maisemarakentasimen tekniikkan sekä minut erottavan kynnyksen yli! Ja täällä minä olen. Innostuneempana kuin useimpien muiden kurssien alkumetreillä.

Luonnon lisääminen ja maiseman rakentaminen ovat mielestäni maisema-arkkitehdin tärkeimpiä tavoitteita. Lisäämisen ja rakentamisen ei kuitenkaan tarvitse aina olla muurin pystyttämistä tai katupuiden istuttamista, vaan paljon enemmän. Mielestäni maiseman rakentamisen ja luonnon lisäämisen tulisi välillä olla juuri niiden vastakohta. Jos rakennettu tuntuisikin lopputuloksessa rakentamattomalta, ja lisätty lisäämättömältä? Kuinka maisema-arkkitehti voisi luoda ympärilleen luonnollista, luonnonomaista luontoa? Luontoa, jota ei osaisi edes ajatella jonkun suunnittelemaksi.

Kurssin ensimmäisenä intensiivipäivänä kuulimme kiinnostavia luentoja ekologiasta ja ekosysteemeistä. Minut pysäytti heti alussa ekosysteemin käsite: se on elollisten ja elottomien osien toiminnallinen kokonaisuus, joka ylläpitää itse itseään. Samalla, kun ihmistoiminta voi horjuttaa ekosysteemien toimivuutta, se voi yhtä lailla auttaa niitä uuteen alkuun. Se on jotain, mihin tulevana maisema-arkkitehtina tahtoisin pyrkiä.

Maisemarakentamisen syventävällä kurssilla aion ottaa pieniä askelia toivettani kohti. Koen, että minulla ei vielä ole keinoja ratkaista luonnon monimuotoisuudessa ilmeneviä haasteita. Vielä en tiedä, kuinka suunnitella uusi, itseään ylläpitävä ekosysteemi tai kuinka auttaa olemassa olevaa systeemiä ponnistamaan kohti uutta kukoistusta. Vahvuuteni on kuitenkin aina ollut tiedon hankinnassa, omaksumisessa ja soveltamisessa. Niitä taitoja tällä kurssilla tarvitsen. Kurssi tulee vaatimaan minulta yhä enemmän tiedonjanoa, sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyttä, sillä tämän aihepiirin parissa työskennellessä astun epämukavuusalueelleni. Ensimmäinen tavoitteeni onkin tehdä epämukavasta mukavaa, ja se onnistuu ensisijaisesti asennetta muuttamalla!