Laava -yhdistävä elementti

Tänään olen pohtinut sitä, mitä eri vaihtoehtoja on olemassa työni tärkeälle ja kokoavalle elementille -laavalle. Selattuani eri vaihtoehtoja päädyin siihen, että punainen kuorikatepinnoite voisi olla melko toimiva ratkaisu. Mikäli kivituhkakäytäville osalle kivituhka/ asfalttipintaisille käytäville halutaan samaa tunnelmaa voitaisiin käyttää punaista kiveä aineksena kuten esimerkiksi Ahvenanmaalla useilla alueilla on käytetty.

9.11 ohjaus

Aikaisemman viikon aikana olin työstänyt suunnitelmaani lähinnä 3D-mallissa. Yllä kuvakaappauksia mallistani.

Ohjauksessa sain ohjeeksi tiivistää suunnitelmaani. ”Yleinen sääntö on, että älä tee niin paljon kuin mahdollista vaan yritä mahdollisimman vähin elein saavuttaa haluttu lopputulos.” Kahden parkkialueen sijaan voisin keskittyä lähinnä yläparkkialueelle. Sain kommenttia myös siitä, että voisin karsia elementtejä: esimerkiksi jo kolme elementtiä voisi riittää. Kivet kalliolla koettiin melko turhiksi ja irrallisiksi.

Suunnitelman konseptiin kuuluvaa laavaa kaivattiin suunnitelmaan näkyvämpänä ja yhdistävänä elementtinä. Myös käärmekohtaa voisi kehittää ja viedä eteenpäin.

Näiden kommenttien pohjalta alan tarkentamaan ja tiivistämään suunnitelmaani pohjakuvaan.

 

Ohjaus 2.11.2020

Viime viikon jälkeen, kun olin saanut kommentteja muilta opiskelijoilta, olin hieman kujalla, miten edetä. Tämän päiväinen ohjaus selkeytti hieman ajatuksiani.

Ohjauksessa nostettiin esille, miten eri pisteet voisi linkittää toisiinsa. Ilta aikaan tämä voidaan toteuttaa valaistuksen avulla, mutta miten päiväsaikaan? Pisteiltä olisi hyvä avautua aina näkymä seuraavalle pisteelle. Tärkeää tämän vuoksi olisi mennä maastoon tutkimaan asiaa.

Nostin ohjauksessa esille sen, miten Eläintarhan alueen ympäristöhistoriallisessa selvityksessä mainitaan puiston olevan epäsiisti Tivolitien varrelta. Selvitys on vuodelta 2013 ja tämän jälkeen alueelle on ymmärtääkseni tehty peruskorjaus. Tivolitien pohjoisososasta epäviihtyisän tekee kuitenkin Linnanmäen laajat parkkialueet. Eläintarhan alueen ympäristöhistoriallisessa selvityksessä Näkymän laatimassa kartassa nämä laajat parkkialueet on merkitty yhtenäisenä säilytettäväksi puistoalueeksi Alppipuiston kanssa. Olisiko parkkialueet syytä muuttaa osaksi puistoa ja sijoittaa pysäköinti maanalle?

Helsingin maanalaisen yleiskaavan selostuksessa sanotaan:

”Liikenneväyliä on sijoitettu maan alle, kun on haluttu eheyttää yhdyskuntarakennetta tai kun halutaan turvata viher-alueiden yhtenäisyys. Kun liikenneväyliä sijoitetaan maan alle, voidaan maanpäällisen katuverkoston kuormitusta vähentää ja liikenteen ympäristö- sekä turvallisuusriskejä pienentää.”

”Pysäköintilaitosten toteuttamisella tuetaan keskusta-alueen säilymistä toiminnoiltaan monipuolisena ja kilpailukykyisenä. Laitosten rakentamisella vapautetaan maanpäällistä tilaa kevyelle liikenteelle ja muulle rakentamiselle.”

Näillä perusteilla ehdotan pysäköintiä maanalaiseen pysäköintilaitokseen ja otan parkkialueet osaksi suunnitelmaani. Tuomalla liikunnan ja leikin nykyisille parkkialueille saadan Alppipuiston alavat alueet säilytettyä maisemapuistona. Tämän lisäksi omaehoiseen liikuntaan kannustava puisto saadaan tuotua ”näytille” ja ihmisten luokse.

Lähteet:

https://www.hel.fi/hel2/ksv/julkaisut/aos_2013-2.pdf

https://www.hel.fi/hel2/ksv/Aineistot/maanalainen/Maanalaisen_yleiskaavan_selostus.pdf

Ajatuksia kommenttien pohjalta

Historia

Aloin perehtyä saamieni kommenttien pohjalta vielä enemmän alueen historiaan etisien täältä aiheita ja inspiraatiota. Lukiessani alueen historiasta huomioni kiinnittyi erityisesti alueella sijainneeseen ravintolarakennukseen.

Alueella on sijainnut Alppipaviljonki niminen ravintola rakennus, josta koko Alppilakin on saanut nimensä. Rakennus valmistui ensimmäisen kerran vuonna 1870. Viisi vuotta myöhemmin (vuonna 1875) rakennus tuhoutui tulipalon seurauksena. Ravintola rakennettiin tämän jälkeen nopeasti uudelleen. Marraskuussa 1897 Alppipaviljonki paloi toistamiseen. Jo seuraavaan vappuun mennessä Alppipaviljonki oli taas rakennettu uudelleen. Viimeisen kerran Alppipaviljonki paloi vuonna 1951, jonka jälkeen sitä ei olla enää rakennettu. Nykyään rakennuksen perustus toimii Alppipuistossa näköalatasanteena.

Tämä Alppipaviljongin historia ja sitä koetelleet useat tulipalot ruokkivat mielikuvitustani. Astuessani konseptini tarinaan ja mielikuvitusmaailmaan näen Alppipaviljongin palojen olleen merkki alueen arvaamattomuudesta ja tulisesta luonteesta. Oliko alueen vulkaaninen luonne syynä rakennuksen toistuville paloille? Oliko Alppipaviljongin palo vain esimakua aluetta kohtaavalle tuholle?

Pystyisinköhän tuoda suunnitelmassani jollain tavalla esille ravintolarakennusta kohdanneet palot. Ensimmäinen raakile ajatus siitä, millä tavoin tämä voisi näkyä on valaistus (punaisen sävyiset valot) / höyry.

Narrative Futures

Tutustuin hieman teokseen Narrative Futures ja lähdin pohtimaan sitä, voisinko ammentaa tästä jotakin suunnitelmaani. Tarinoita, joissa on vähintään yksi kohta, josta se voi lähteä etenemään kahdella tai useammalla vaihtoehtoisella tavalla, kutsutaan Future Narratiiveiksi. Tällaisiin tarinoihin törmäämme runsaasti erilaisia kanavia pitkin.

Tästä nousi ajatus siitä voisiko työni olla sellainen, joka luo juuri tällaisen tarinan. Tarinan päähenkilö eli lapsi voisi näin ollen päättää, mihin suuntaan tarina alkaa edetä.

Opiskelutoverien antamat kommentit konseptistani

Sain muilta opiskelijoilta konseptivälikritiikissä paljon positiivista palautetta suunnitelman leikkisyydestä, mielikuvituksellisuudesta ja tarinallisuudesta. Konsepti itsessään koettiin selkeäksi, kiinnostavaksi ja vahvaksi.

Muiden kurssilaisten kirjoittamissa kommenteissa esitettiin seuraavanlaisia kehitysideoita/ ongelmakohtia:

  1. Historian tuominen osaksi konseptin tarinaa.
  2. Miten alueen historia otetaan huomioon.
  3. Suunnitelmaa koseptia voisi tukea artikkelit ja teoriat maiseman narratiivisuudesta. (liitteeksi esitettiin yksi lähde)
  4. Suunitelmaan kaivattiin jokin konkreettinen elementti, joka kokoaisin koko suunnitelman yhteen: toistuva esine, muoto, materiaali, väri tms. Voisiko tämä nousta esimerkiksi alueen historiasta?
  5. Suunnittelualue koettiin melko laajaksi; Pysyisikö tarina koossa ja ymmärrettävänä näin suurella alueella? Jakautuuko leikki tasaisesti koko alueelle vai, onko se keskittynyt vain joihinkin osiin? Mikä vahvistaisi turvavuorien ja laavan välistä jännitettä?
  6. Mikä on suunnitelman kohderyhmä?
  7. Miten luonnon tuhoa, aikamme ekologista murrosta ja ilmasto & biodiversiteettikriisistä aiheutuvaa tulevaisuuden epävarmuutta voisi käsitellä leikin keinoin? Onko leikkijän mahdollista olla sankari tässä maailmassa?
  8. Suunittelukohteen nykykäyttö ja maisemapuistostatus synnyttää omat haasteensa suunnitteluun. Voiko vihjeitä leikkiin piilottaa puistoon niin, että Alppipuiston nykyinen pääilme säilyy, mutta samalla tukea leikkijän mielikuvitusmaailmaa ja ns pelin sääntöjä?

 

Alppipuiston historia

Tiedossani oli, että Alppipuiston historia ei ulotu kovinkaan kauas. Ennen varsinaista suunnittelua koin kuitenkin tarpeelliseksi perehtyä tarkemmin Alppipuiston historiaan. Tein pienen koosteen suunnitelmani kannalta olennaisesta historiallisesta tiedosta.

Alppipuiston alue on ollut lähes rakentamaton kalliometsäalue vielä 1800-luvun alkupuolella. Alue on houkutellut tällöin muun muassa palstaviljelijöitä.

Alppipuiston puistohistoria alkaa 1850-luvulta, jolloin kauppaneuvos Henrik Bogströmin mielenkiinto puistoa kohtaan heräsi. Tuohon aikaan Alppipuisto oli vielä kiinteämpi osa Töölönlahdelle ulottuvaa puistokokonaisuutta; 1858-1862 vuosina rakennettu rautatieyhteys jakoi puistoalueen kahtia. Radan itäpuolelle Borgström rakennutti Alppila nimisen ravintolan, josta myös Alppipuisto sai nimensä. Borgström investoi Alppipuistoon rakentaen alueelle pengerrysrakenteita ja istuttaen puistokasvillisuutta. Nykyään ravintolasta on jäljellä enään sen kivijalka, joka toimii näköalatasanteena.

Alppipuiston nykyinen suunnitelma on puutarhasuunnittelija Lars Liljeforsin laatima. Se on peräisin vuodelta 1985. Tällöin esimerkiksi puiston keskeltä kulkeva asfaltoitu pyörätie siirrettiin puiston länsireunaan. Pekka Myllymäki suunnitteli Alppipuiston pavilijongit vuonna 1987. Inspiraatiiota näihin haettiiin vanhoista valokuvista. Alppipuiston rinteeseen sijoittuvat kirsikkapuut on istutettu vuonna 1998. Ne ovat Helsingissä asuvien japanilaisten lahjoittamia.

 

Leikkisästi

Saadakseni työhöni hieman leikkistä otetta avasin kirjan nimeltä Leikin pikkujättiläinen. Luin kirjasta muun muassa leikistä yleisesti, saduttamisesta sekä palloleikeistä. Kirjan lukeminen auttoi pääsemään sisälle lasten mielikuvituksen ja leikin maailmaan.

Lasten mielikuvitus on rikasta, mikä heijastuu lasten leikkeihin ja satuihin. Leikit mahdollistavat lapsille sellaisten asioiden tekemisen, joita reaalimaailma ei mahdollistaisi. Leikeissä voidaan esimerkiksi lentää, vierailla kuussa tai elää elämää kilpikonnana. Lasten leikit ja sadut näyttäytyvät monesti aikuisen näkökulmasta sekavilta. Tarinoiden aiheet pomppivat asioista toiseen ja asioiden välisiä yhteyksiä on välillä vaikea ymmärtää. Tästä huolimatta ne tuntuvat lasten mielestä ymmärrettäviltä ja hauskoilta. Kirjassa nostettiin esille se, kuinka lapset eivät suoraan kopio toisten tarinoita vaan kehittelevät omia.

Näiden huomioiden pohjalta nousi ajatus, kuinka väljän tarinan luominen suunnitelmaani saattaisi viedä suunnitteluprosessiani hyvään suuntaan. Voisin antautua leikin, mielikuvituksen ja tarinamaisuuden valtaan ja katsella ympäristöä ikään kuin lapsen silmin. Kehittää leikin ja tarinan, joka kulkisi erilaisten toiminnalliseen ja liikunnalliseen leikkiin kannustavien pisteiden lävitse. Tavoitteena ei ole se, että jokaisen puiston käyttäjän tulisi päästä juuri samaan tarinaan sisälle. Sen sijaan tavoitteellista olisi luoda ympäristö, joka tarjoaisi mahdollisuuden erilaisten tarinoiden ja leikkien synnylle. Tästä huolimatta tärkeä olisi pystyä luomaan kokonaisuus, joka näyttäytyisi jossain määrin yhtenäiseltä. Pitää hieman pohtia sitä, millä keinoilla tämä tehdään.

Viime ohjauksessa sain myös palautetta siitä, että suunnitelmani konsepti mahdollistaisi jonkinlaisen virtuaalisen todellisuuden ja pelimaailman hyödyntämisen. Olen pohtinut tätä asiaa, mutta tähän tarttuminen tuntuu itselleni melko haastavalta, sillä en ole kovinkaan perillä nuorten ja lasten pelimaailmasta. Mikäli tarttuisin aiheeseen, se vaatisi itseltäni paljon paneutumista. Tämän kurssin puitteissa en koe kyseiseen aiheeseen tarttumista järkeväksi vaihtoehdoksi.

Lähteet:
Piironen, L. (2004). Leikin pikkujättiläinen. WSOY.

Ensimmäisen yksilöohjauksen jälkeiset ajatukset

Tänään ohjauksessa esittelin omia ajatuksia ja alustavaa konseptia liittyen suunnitelmaani. Ajatuksenani oli, että en tulisi muokkaamaan Alppipuistoa radikaalisti. Olin ideoinut sijoittavani puistoon luonnonläheisiä liikuntaan kannustavia pisteitä.

Ohjauksessa minua kannustettiin leikkimielisyyteen, runollisuuteen ja taiteellisuuteen. Voisin yrittää päästä sisään enemmän lasten mielikuvitukseen ja leikkiin. Vapauttaa itseni lennokkaaseen ideointiin. Uusi maastokäynti alueella lapsen silmin voisi olla hyödyllistä? Muutaman erilaisen vaihtoehtoisen konseptin luominen olisi tavoitteena.

Asioita ja ideoita voisi alkaa tuomaan myös enemmän konkreettiselle tasolle. Seuraavia kysymyksiä olisi hyödyllistä pohtia: minne pisteet sijoittuvat? Mikä niitä yhdistää? Minkälaista liikuntaa pisteet konkreettisesti tarjoavat?

Tällä hetkellä tuntuu, että olen hieman hukassa. Tämä johtunee siitä, että olen suorittamassa vasta ensimmäistä studiokurssiani. Uskon kuitenkin, että asiat selkiävät pikku hiljaa. Täytyy vain muistaa pitää itsensä työn touhussa eikä antaa oman epätietoisuuden lamannuttaa.

Lasten luontosuhde ja liikunta urbaanissa ympäristössä

Marketta Kyttä ym. (2009) pohtivat artikkelissaan, millainen ympäristö edistää lasten liikkumista ja terveyttä. Etenkin kaksi artikkelissa esille nostettua kysymystä, ovat olennaisia työni kannalta: Mitkä yhdyskunnan rakenteelliset piirteet edistävät tai estävät lasten liikkumista? Mitä terveydellisiä vaikutuksia lasten liikkumisella ja ympäristökokemuksilla on?

Kuten jo aiemmin kurssilla Kytän pitämällä luennolla nousi esiin: Melukylän ympäristö houkuttelee lasta liikkumaan ja tutkimaan ympäristöä. Ehkäpä juuri Melukylä ilmentää suurelta osin ympäristöä, jota suunnitelmallani tavoittelen. Ympäristö, jossa luonto on lähellä ja jossa lapset ja myös muut ikäryhmät löytävät ympäristöstä erilaisia tarjoumia, jotka kannustavat liikkumaan. Kyttä nostaa esille, että lapsella tulisi olla riittävän suuret mahdollisuudet itsenäiseen liikkumiseen, jotta lapsi saisi mahdollisuuden löytää itseään kiinnostavia toiminnan mahdollisuuksia eli tarjoumia.

Ajattelen, että Alppipuistossa olisi potentiaalia olla kaupunkilaislapsille tällainen ympäristö. Nykyisessä tilassaan puistossa yhdistyy suunnittelematon luonto sekä ihmisen suunnittelema ja rakentama ympäristö. Suuret korkeuserot, laajat avokallioalueet ja metsähenkiset rinteet tekevät puistosta mielenkiintoisen ympäristön, josta lapsi voi varmasti löytää monipuolisesti erilaisia tarjoumia. Toisaalta suuret korkeuserot aiheuttavat myös haasteista liikunnallisen leikkiympäristön turvallisuudelle. Alppipuistossa ympäristöjen korkeuserojen tuoma vaaran elementti kuitenkin tekee ympäristöstä mielenkiintoisen ja jännittävän.

Kyttä nostaa artikkelissaan esille lasten liikkumista haittaavia ja rajoittavia tekijöitä. Näitä ovat esimerkiksi liikenteen aiheuttamat vaarat sekä sosiaalinen turvattomuus. Alppipuisto sijaitsee vilkkaasti liikennöitydyn Helsinginkadun varressa. Lasten reitti puistoon, jos se kulkee Helsingin kadun poikki voi muodostua jossain määrin vaaralliseksi. Toisaalta tien ylityksiin lötyy liikennevaloilla varustetut suojatiet.

Alppipuiston sosiaalista turvallisuutta/ turvattomuutta en osaa juurikaan kommentoida. Voisin kuitenkin olettaa, että osa lasten vanhemmista saattaa pelätä, että laajalla puistoalueella ja erityisesti suojaisemmilla ”luonnontilaisilla” alueilla saattaa oleskella kyseenaialaista porukkaa.

 

Lähde

Kyttä, M., Broberg, A., & Kahila, M. (2009). Lasten liikkumista ja terveyttä edistävä urbaani ympäristö. Yhdyskuntasuunnittelu, 47(2), 6-25.