Alppipuiston historia

Tiedossani oli, että Alppipuiston historia ei ulotu kovinkaan kauas. Ennen varsinaista suunnittelua koin kuitenkin tarpeelliseksi perehtyä tarkemmin Alppipuiston historiaan. Tein pienen koosteen suunnitelmani kannalta olennaisesta historiallisesta tiedosta.

Alppipuiston alue on ollut lähes rakentamaton kalliometsäalue vielä 1800-luvun alkupuolella. Alue on houkutellut tällöin muun muassa palstaviljelijöitä.

Alppipuiston puistohistoria alkaa 1850-luvulta, jolloin kauppaneuvos Henrik Bogströmin mielenkiinto puistoa kohtaan heräsi. Tuohon aikaan Alppipuisto oli vielä kiinteämpi osa Töölönlahdelle ulottuvaa puistokokonaisuutta; 1858-1862 vuosina rakennettu rautatieyhteys jakoi puistoalueen kahtia. Radan itäpuolelle Borgström rakennutti Alppila nimisen ravintolan, josta myös Alppipuisto sai nimensä. Borgström investoi Alppipuistoon rakentaen alueelle pengerrysrakenteita ja istuttaen puistokasvillisuutta. Nykyään ravintolasta on jäljellä enään sen kivijalka, joka toimii näköalatasanteena.

Alppipuiston nykyinen suunnitelma on puutarhasuunnittelija Lars Liljeforsin laatima. Se on peräisin vuodelta 1985. Tällöin esimerkiksi puiston keskeltä kulkeva asfaltoitu pyörätie siirrettiin puiston länsireunaan. Pekka Myllymäki suunnitteli Alppipuiston pavilijongit vuonna 1987. Inspiraatiiota näihin haettiiin vanhoista valokuvista. Alppipuiston rinteeseen sijoittuvat kirsikkapuut on istutettu vuonna 1998. Ne ovat Helsingissä asuvien japanilaisten lahjoittamia.

 

Leikkisästi

Saadakseni työhöni hieman leikkistä otetta avasin kirjan nimeltä Leikin pikkujättiläinen. Luin kirjasta muun muassa leikistä yleisesti, saduttamisesta sekä palloleikeistä. Kirjan lukeminen auttoi pääsemään sisälle lasten mielikuvituksen ja leikin maailmaan.

Lasten mielikuvitus on rikasta, mikä heijastuu lasten leikkeihin ja satuihin. Leikit mahdollistavat lapsille sellaisten asioiden tekemisen, joita reaalimaailma ei mahdollistaisi. Leikeissä voidaan esimerkiksi lentää, vierailla kuussa tai elää elämää kilpikonnana. Lasten leikit ja sadut näyttäytyvät monesti aikuisen näkökulmasta sekavilta. Tarinoiden aiheet pomppivat asioista toiseen ja asioiden välisiä yhteyksiä on välillä vaikea ymmärtää. Tästä huolimatta ne tuntuvat lasten mielestä ymmärrettäviltä ja hauskoilta. Kirjassa nostettiin esille se, kuinka lapset eivät suoraan kopio toisten tarinoita vaan kehittelevät omia.

Näiden huomioiden pohjalta nousi ajatus, kuinka väljän tarinan luominen suunnitelmaani saattaisi viedä suunnitteluprosessiani hyvään suuntaan. Voisin antautua leikin, mielikuvituksen ja tarinamaisuuden valtaan ja katsella ympäristöä ikään kuin lapsen silmin. Kehittää leikin ja tarinan, joka kulkisi erilaisten toiminnalliseen ja liikunnalliseen leikkiin kannustavien pisteiden lävitse. Tavoitteena ei ole se, että jokaisen puiston käyttäjän tulisi päästä juuri samaan tarinaan sisälle. Sen sijaan tavoitteellista olisi luoda ympäristö, joka tarjoaisi mahdollisuuden erilaisten tarinoiden ja leikkien synnylle. Tästä huolimatta tärkeä olisi pystyä luomaan kokonaisuus, joka näyttäytyisi jossain määrin yhtenäiseltä. Pitää hieman pohtia sitä, millä keinoilla tämä tehdään.

Viime ohjauksessa sain myös palautetta siitä, että suunnitelmani konsepti mahdollistaisi jonkinlaisen virtuaalisen todellisuuden ja pelimaailman hyödyntämisen. Olen pohtinut tätä asiaa, mutta tähän tarttuminen tuntuu itselleni melko haastavalta, sillä en ole kovinkaan perillä nuorten ja lasten pelimaailmasta. Mikäli tarttuisin aiheeseen, se vaatisi itseltäni paljon paneutumista. Tämän kurssin puitteissa en koe kyseiseen aiheeseen tarttumista järkeväksi vaihtoehdoksi.

Lähteet:
Piironen, L. (2004). Leikin pikkujättiläinen. WSOY.

Ensimmäisen yksilöohjauksen jälkeiset ajatukset

Tänään ohjauksessa esittelin omia ajatuksia ja alustavaa konseptia liittyen suunnitelmaani. Ajatuksenani oli, että en tulisi muokkaamaan Alppipuistoa radikaalisti. Olin ideoinut sijoittavani puistoon luonnonläheisiä liikuntaan kannustavia pisteitä.

Ohjauksessa minua kannustettiin leikkimielisyyteen, runollisuuteen ja taiteellisuuteen. Voisin yrittää päästä sisään enemmän lasten mielikuvitukseen ja leikkiin. Vapauttaa itseni lennokkaaseen ideointiin. Uusi maastokäynti alueella lapsen silmin voisi olla hyödyllistä? Muutaman erilaisen vaihtoehtoisen konseptin luominen olisi tavoitteena.

Asioita ja ideoita voisi alkaa tuomaan myös enemmän konkreettiselle tasolle. Seuraavia kysymyksiä olisi hyödyllistä pohtia: minne pisteet sijoittuvat? Mikä niitä yhdistää? Minkälaista liikuntaa pisteet konkreettisesti tarjoavat?

Tällä hetkellä tuntuu, että olen hieman hukassa. Tämä johtunee siitä, että olen suorittamassa vasta ensimmäistä studiokurssiani. Uskon kuitenkin, että asiat selkiävät pikku hiljaa. Täytyy vain muistaa pitää itsensä työn touhussa eikä antaa oman epätietoisuuden lamannuttaa.

Lasten luontosuhde ja liikunta urbaanissa ympäristössä

Marketta Kyttä ym. (2009) pohtivat artikkelissaan, millainen ympäristö edistää lasten liikkumista ja terveyttä. Etenkin kaksi artikkelissa esille nostettua kysymystä, ovat olennaisia työni kannalta: Mitkä yhdyskunnan rakenteelliset piirteet edistävät tai estävät lasten liikkumista? Mitä terveydellisiä vaikutuksia lasten liikkumisella ja ympäristökokemuksilla on?

Kuten jo aiemmin kurssilla Kytän pitämällä luennolla nousi esiin: Melukylän ympäristö houkuttelee lasta liikkumaan ja tutkimaan ympäristöä. Ehkäpä juuri Melukylä ilmentää suurelta osin ympäristöä, jota suunnitelmallani tavoittelen. Ympäristö, jossa luonto on lähellä ja jossa lapset ja myös muut ikäryhmät löytävät ympäristöstä erilaisia tarjoumia, jotka kannustavat liikkumaan. Kyttä nostaa esille, että lapsella tulisi olla riittävän suuret mahdollisuudet itsenäiseen liikkumiseen, jotta lapsi saisi mahdollisuuden löytää itseään kiinnostavia toiminnan mahdollisuuksia eli tarjoumia.

Ajattelen, että Alppipuistossa olisi potentiaalia olla kaupunkilaislapsille tällainen ympäristö. Nykyisessä tilassaan puistossa yhdistyy suunnittelematon luonto sekä ihmisen suunnittelema ja rakentama ympäristö. Suuret korkeuserot, laajat avokallioalueet ja metsähenkiset rinteet tekevät puistosta mielenkiintoisen ympäristön, josta lapsi voi varmasti löytää monipuolisesti erilaisia tarjoumia. Toisaalta suuret korkeuserot aiheuttavat myös haasteista liikunnallisen leikkiympäristön turvallisuudelle. Alppipuistossa ympäristöjen korkeuserojen tuoma vaaran elementti kuitenkin tekee ympäristöstä mielenkiintoisen ja jännittävän.

Kyttä nostaa artikkelissaan esille lasten liikkumista haittaavia ja rajoittavia tekijöitä. Näitä ovat esimerkiksi liikenteen aiheuttamat vaarat sekä sosiaalinen turvattomuus. Alppipuisto sijaitsee vilkkaasti liikennöitydyn Helsinginkadun varressa. Lasten reitti puistoon, jos se kulkee Helsingin kadun poikki voi muodostua jossain määrin vaaralliseksi. Toisaalta tien ylityksiin lötyy liikennevaloilla varustetut suojatiet.

Alppipuiston sosiaalista turvallisuutta/ turvattomuutta en osaa juurikaan kommentoida. Voisin kuitenkin olettaa, että osa lasten vanhemmista saattaa pelätä, että laajalla puistoalueella ja erityisesti suojaisemmilla ”luonnontilaisilla” alueilla saattaa oleskella kyseenaialaista porukkaa.

 

Lähde

Kyttä, M., Broberg, A., & Kahila, M. (2009). Lasten liikkumista ja terveyttä edistävä urbaani ympäristö. Yhdyskuntasuunnittelu, 47(2), 6-25.

Maastokäynti Alppipuistossa

Kävin eilen fiilistelemässä Alppipuiston ympäristöä. Maastokäynti, tiedon kartuttaminen ja referenssikohteiden selaaminen synnyttin pääni sisään erilaisia ideoita ja ajatuksia. Ideat tuntuvat aina oman pään sisällä paljon hienommilta kuin raakoina versioina paperille siirrettynä, joten taas voisi olla hyödyllistä pitää piakkoin skissaustuokio ja kirjoitella ideoita muistiin.

 

Mitä seuraavaksi?

Ajattelin alkaa tekemään luonnosversiota raporttiini tulevista taulukoista ja ehkäpä myös teksteistä. Laadin työohjelmaani, että kirjoitan raportin, joka koostuu seuraavista osista:

A. Lyhyt selostus omaehtoisesta liikkumisesta ja luontosuhteesta

B. Taulukko eri ikäryhmien motorisista taidoista ja omaehtoisesta liikkumisesta,
taulukosta käy ilmi ainakin seuraavat asiat:

1. eri ikäryhmien motoriset taidot ja mittasuhteet (keskimäärin)
2. mahdollisia tekijöitä, jotka edistävät kyseisen ikäryhmän omaehtoista liikkumis- ta sekä motorisia taitoja
3. mahdollisia tekijöitä, jotka estävät ikäryhmän omaehtoista liikkumista sekä mo- toristen taitojen kehittymistä (sekä mahdollisia ratkaisuja näihin)

B. periaatteet, jonka mukaan tätä tietoa sovelletaan alueelle.

C. suunnitelman vahvuudet ja kehittämisen tarpeet

Voisin alkaa kokoamaan raporttini A ja B kohtia. Arja Sääkslahden kirjan avulla saan täytettyä ainakin taulukkoa 0-8- vuotiaiden osalta. Hasasen väitöskirjan avulla saan täydennettyä kohtia nuorten omaehtoisesta liikkumisesta ja sen haasteista. Voisin lisäksi tutkia löytyisikö kurssilla vierailleelta luennoitsijalta, Noora Pyyryltä, artikkeleja aiheeseen liittyen.

LÄHTEET

SÄÄKSLAHTI, Arja. Liikunta varhaiskasvatuksessa. Jyväskylä: PS-kustannus, 2015.
Hasanen, E. (2017). ” Me ollaan koko ajan liikkeessä”: tutkimus nuorten omaehtoisen liikkumisen muodoista ja merkityksistä tilan kehyksissä. Studies in sport, physical education and health, (261).

Pintaraapaisu lasten motoriseen kehitykseen

Luin tänään Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisemaa teosta Tieteelliset perusteet varhaisvuosien fyysisten aktiivisuuden suosituksille sekä Sääkslahden Arjan kirjoittamaa teosta: liikunta varhaiskasvatuksessa. Opetus ja kulttuuriministeriön julkaisemassa teoksessa kiinnitin erityistä huomiota kappaleisiin, joissa kerrottiin motorisista taidoista. Kyseisissä lähteissä esiintyi työni kannalta merkityksellisiä termejä, jotka tiivistän itselleni muistiin seuraaville riveille:

Motoriset perustaidot ovat taitoja, jotka tulevat tarpeen arkipäivän aktiviteeteissa, ihmisten luonnollisessa liikkumisessa. Ne voidaan jakaa kolmeen eri luokkaan: tasapainotaitoihin, liikkumistaitoihin sekä käsittelytaitoihin. Suomalaiset lapset hallitsevat käsittelytaitoja paremmin erilaisia liikkumistaitoja.

Näiden kolmen eri motoristen taitojen osaluokkien edistäminen suunnitelmani avulla on olennaista. Sääkslahti oli antanut kirjassaan käytännön esimerkkejä siitä, minkälaisilla tehtävillä ja ympäristöillä näitä taitoja voidaan harjoitella.

Motorinen koordinaatisto on motoristen toimintojen ja aistihavaintojen yhdistämistä. Se linkittyy vahvasti motorisiin perustaitoihin. Motorisista taidoista kehittyy kontrolloituja ja hallittuja motorisen koordinaatiston kehittyessä.

Mielenkiintoista oli myös lukea, kuinka vuodenajat aiheuttavat hajontaa lasten motorisissa taidoissa. Tarkoittaakohan tämä sitä, että jos lapsi olisi juuri siinä vaiheessa, että hän osaisi ulkona temmeltää ja kehittää omia motorisia taitoja, mutta kyseinen vuodenaika (esim. talvi) ei sitä salli, voi hänen motoriset taidot olla hetkellisesti heikommat verrattuna lapseen, joka pääsee vastaavassa kehityksen vaiheessa ulos temmeltämään. Pohdin sitä, pitäisikö tätä eri vuodenaikojen tuomaa näkökulmaa ja haasteita huomioida erityisellä tavalla suunnittelussa. Tavoitteena voisi olla luoda ympäristö, joka olisi mahdollisimman käytettävä ja aktivoiva myös talvisin.

Motorisissa taidoissa esiintyy myös sukupuolten välisiä eroja kertoo opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisema teos. Käsittelytaidoissa sukupuolten välinen ero oli erityisesti huomattava. Nämä ovat motorisia taitoja, joiden kehitys on voimakkaasti riippuvainen taitojen harjoittelusta. Pitäisikö tähän asiaan puuttua ja pyrkiä huomioimaan tämä puoli? Miten innostaisi myös tytöt tarttumaan palloon ja lyömään mailalla? Arja Sääkslahti nosti esiin kirjassaan saman ongelman. Toisaalta hän myös mainitsi, että nämä ovat taitoja, joiden kehittäminen ottaa aikaa: erityisesti näitä taitoja voidaan harjoitella ja hioa vielä aikuisuudessakin.

Itselleni nousee näiden teemojen pohjalta muisto koulun liikuntatunneilta, kun liikuntasaliin rakennettiin ”linnoituksia” eri liikuntavälineistä. Kun kaikki varastosta löydetyt erilaiset liikuntavälineet oli tuotu saliin aloitettiin leikki. Useita kymmeniä nyrkinkokoisia pehmeitä palloja ripoteltiin ympäri liikuntasalin lattiaa ja leikki alkoi. Pelin ideana oli piiloutua muurien taakse lentäviltä palloilta ja saamaan aikaan yrittää osua palloilla vastapuolen joukkueen jäseniin. Tämä oli leikki, jossa koko muu luokka ei arvostellut, millaiset tarkkuus heittotaidot kullakin pelin jäsenellä oli. Tältä osin peli oli monille miellyttävämpi kuin esimerkiksi monet pallopelit kuten koripallo ja pesäpallo.

 

Lähteet:

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/75406/OKM22.pdf

SÄÄKSLAHTI, Arja. Liikunta varhaiskasvatuksessa. Jyväskylä: PS-kustannus, 2015.

Maastokäynti

Kävin tutkailemassa Ruskeasuota ja Käpylää. Huomioni kiinnittyi kävellessäni ja ajelehtiessani ympäriinsä etenkin luontoon ja sen tarjoamiin leikkipaikkoihin. Havainnoin puita, kallioita sekä niiden tarjoamia mahdollisuuksia liikunnalliseen ja aktiiviseen leikkiin. Ruskeasuon kallioilta löytyi myös mielenkiintoisia piiloja puskan suojista.

Kävin kurkkaamassa Ruskeasuon päiväkodin pihaa. Siellä syntyi ideoita asioiden integroimisesta. Voiko esimerkiksi penkkillä, aidalla ja tasapainoiluradalla tarkoittaa samaa aisiaa? Tai miten asioita saataisiin yhdistettyä niin, että ne muodostaisivat erillisten objektien sijaan yhtenäisen kokonaisuuden. Miten eri ikäisten lasten leikki voitaisiin yhdistää turvallisesti?

Steinerkoulun pihalla huomasin, kuinka piha oltiin jätetty melko koskemattomaksi: puita, kallioita ja kiviä. Asioita, joita ympäristössä on luonnostaan. Steinenerkoulun pihan aidatulla alueella oli jo hieman enemmän asioita, mutta sielläkin leikit olivat luonnonläheisiä. Luonnoläheisyyden tunnetta alleviivasi orava joka viipelsi ympäriinsä. Tunnelma alueella oli miellyttävä ja rauhallinen.Tätä tonttia tutkiessa pohdin, mitkä ovat ne keinot, joilla lapsi saadaan innostumaan luonnossa liikkumisesta. Onko se sopivalle etäisyyksille asetettuja kiviä, puusta roikkuvia köysiä vai jotain ihan muuta?

Käpylässä kiinnitin huomiota siihen kuinka lapset käyttivät leikkipaikkaa. Leikkialueena ei ollut vain hiekkakenttä, jonne välineet sijoittuivat. Sen lisäksi esimerkiksi tiloja rajaavissa kasvillisuusaidanteissa kiipeiltiiin. Käpylän alueena oli luonnoläheinen. Piha-alueilla oli läsnä esimerkiksi puut, avokalliot ja kiven lohkareet. Tällaiset ympäristöt ovat otollisia lapsen luontosuhteen muodotumiselle.

 

Pohdintaa Lappsetin vierailun tiimoilta.

Nyt jälkeenpäin, kun mietin, mitä ajatuksia jäi Lappsetin luennoilta nousee ajatus suunnitelmien ja ratkaisujen testaamisesta sen tulevilla käyttäjillä. Leikki- ja liikuntaympäristöt ovat ympäristöjä, joiden tiettyjä elementtejä pystyisi varmasti joillain tapaa testaamaan tulevilla käyttäjillä. Keskusteluiden ja haastatteluiden ohella tällainen testaava lähestymistapa etenkin lasten kanssa voisi tuottaa hyvää tulosta.

Jäin pohtimaan myös elämysympäristöjä ja tarinaa, jota voidaan luoda erilaisten ratkaisujen avulla. Onko teemapuistot ja teemaympäristöt lapselle mieluisampia kuin puistot, joita ei ole vahvasti teemoitettu. Luennolla nousi esiin se, että vahva teemoittaminen ei ole välttämättä kovinkaan kestävää, sillä brändit vanhenevat melko nopeasti. Tämän vastalauseeksi nostettiin esille myös se, että vaikka esimerkiksi Angry Birds alkaa olla jo menneen talven lumia, on puistolla kuitenkin edelleen runsaasti käyttäjiä verraten moniin ”normaaleihin” puistoihin. Ehkä lapsia ei lopulta kiinnosta paljoakaan se, onko puiston brändi juuri nyt pinnalla vai ei. Uskon, että tämä pätee etenkin nuorempien lapsien keskuudessa. Vaikka brändi olisi vanhentunut, voi puisto säilyttää lasten keskuudessa mielenkiintonsa, jos puisto on suunniteltu alun pitäen toimivaksi ja monipuoliseksi kokonaisuudeksi.

Ehkä edellä mainittua voisi selittä lapsen tietynlaisella ennakkoluulottomuudella. Voisin verrata tätä siihen, miten lapsi kohtaa ihmisiä. Lähestyminen ihmisiä kohtaan on usein melko ennakkoluulotonta. Aikuiset muodostavat vahvempia ennakkokäsityksiä ihmisistä ja usein kohtaavat ihmisiä pohjautuen omiin ennakkoluuloihin.  Tästä tulee mieleen eräs käytännön esimerkki. Erään ystäväni lapsen yhdeksi parhaimmista leikkikavereista muodostui autistinen aikuinen. Muiden ”normaalien” aikuisten syliin yksivuotias lapsi ei tahtonut. Ainoastaan autistisen aikuisen syli kelpasi.

Intensiivipäivä Lappsetin toimistolla päättyi parkour kierrokseen. Oli mielenkiintoista katsoa maailmaa tästä näkökulmasta. Parkour vetäjät nostivat esille sen, että harrastimme parkouria ympäristössä, jota ei oltu suunniteltu kyseiseen tarkoitukseen. Toinen vetäjistä oli jopa sitä mieltä, että parkouriin suunnitellut ympäristöt toimivat ainoastaan treeniympäristöinä: ne ovat ympäristöjä, joissa joku toinen on tehnyt ajatustyön puolestasi. Tämä oli mielenkiintoinen ajatus ja näkökulma.

Mielenkiintoinen lähestymistapa turvallisuuteen ja leikkivälineiden suunnittelun oli se, että kukin lapsi selviää sillä alueella, jonne hän itse pystyy kiipeämään ja kapuamaan. Tällä periaatteella olisi mielenkiintoista lähteä suunnittelemaan liikunnallista leikkiympäristöä, joka palvelisi laajasti eri ikäisiä lapsia sekä myös aikuisia. Leikkipaikka, joka tarjoaisi myös aikuisille liikunnallista tekemistä. Leikkipaikan ja kuntoilupisteet integroituminen toisiinsa.

Tärkeää tällaisessa ympäristössä olisi se, että kaikki lapset liikuntataustastaan huolimatta voisivat kokea onnistumisen tunteita. Mikä olisi sellainen ympäristö, joka tarjoaisi kaikille lapsille tällaisia kokemuksia riippumatta omasta ketteryydestä ja liikunnallisuudesta. Ympäristö, joka voisi motivoida ja haasta nii liikunnallisia ja vähemmän liikkuvia yksilöitä. Ympäristö, joka mahdollistaisi flow-kokemusten syntymisen.

Luennolla mainittiin lyhyesti flow-kokemus ja pohdittiin sitä, mitä tällainen kokemus vaatii syntyäkseen. Se vaatii syntyäkseen esimerkiksi sitä, että saa työskennellä osaamisensa äärirajoilla. Riittävä haaste ja sen keskellä onnistumisen kokemukset tarjoavat tällaista tunnetta, jonka ansioista ihmiset uppoutuvat ja motivoituvat tekemään jotakin asiaa. Olisiko mahdollista suunnitella tällainen ympäristö, joka mahdollistaisi tällaisen kokemuksen eri-ikäisille ja tasoisille lapsille samaan aikaan? Ympäristö, joka toisi lapselle itsevarmuutta ja uskoa omiin kykyihin. Paikka, jonka ansiosta liikunta ja liikkuminen koettaisiin miellyttävänä asiana.