Maastohavainnointia

Tällä viikolla kävin maastossa Munkkiniemessä ja Pikku Huopalahdessa viikkotehtävän toteuttamisen vuoksi. Maastossa tutkiminen lasten ja leikkimisen ajatus taustalla, oli hyödyllistä. Maastossa saa parhaiten käsitystä, mikä toimii ja mikä taas ei. Myös lasten käyttäytymisen seuraamisesta saa hyvää osviittaa, miten lapset käsittävät ympäristöään.

Monipuolinen ympäristö kiinnostaa lapsia, mutta myös aikuiset kokevat monipuolisen ympäristön viihtyisänä. Lapsi käyttää ympäristöään luovemmin: lapsi kyseenalaistaa ja tutkii ympäristöä, kun taas aikuinen on jo oppinut ja tottunut tiettyihin toimintamalleihin.

Kun kiertelin maastossa, yritin löytää lapsia kiinnostavia elementtejä, jotka eivät olisi selkeästi suunniteltu lapsia varten. Katuympäristöstä en osannut löytää lapsia kiinnostavia elementtejä, lukuun ottamatta reunakiviä, joilla tasapainoilu on varmasti houkutellut monia lapsena. Katuympäristöt ovat hyvin standardisoituja, eikä kadun puolelle ole yleensä jätetty tilaa edes pystähtelyyn saati sitten leikkimiseen. Se, että kaduilla ei ole lapsia leikkiin houkuttelevia elemenettejä, on varmasti kuitenkin hyvä, sillä katutila, jossa autot liikkuvat on aina vaarallinen, jos ei keskitytä liikenteen tarkkailuun. Kadulla ei siis kuulu unohtaa olevansa katutilassa.

Tämä ei kuitenkaan päde kaikkiin katutiloihin. Jos katu on rauhoitettu autoilta tai on kyseessä hyvin vähäliikenteinen “shared space” tyyppinen katu, jossa nopeudet ovat pieniä ja kaikki väistävät tasapuolisesti toisiaan, liikkumistyylistä huolimatta. Tällaisten katutilojen hyödyntämistä erilaisiin toimintoihin, voisikin miettiä ennakkoluulottomasti. Leikin sijoittamisessa katutilaan on kuitenkin aina riskinsä, jos siellä liikkuu autoja. Tärkeintä tällaisessa tilassa olisi hyvä näkyvyys, jotta törmäämisiä ei sattuisi. 

Pyörät ja muut nopeasti liikkuvat kulkuvälineet voivat olla yhtä vaarallisia tai vaarallisempiakin kuin autot. Mukkiniemessä Munkinpuiston läpi kulkeva pyörätie ja Pikku Huoplahdessa Pikku Huopalahden puiston läpi kulkeva pyörätie ovat myös vaarallisia paikkoja lapsille. Näissä molemmissa paikoissa on kävelytie ja pyörätie kulkevat vierekkäin vain kaistaviivalla erotettuina. Molemmat ovat myös tasaisia suoria, missä pyörät tykittävät useaa kymmentä kilometriä tunnissa. Vaarallisen näistä tekee myös se, että puistoissa ihmiset eivät osaa olla yhtä varuillaan liikenteen suhteen, kuin katutilassa. Pyöräilyssä ja kävelyssä on yleensä huomattava nopeusero, minkä vuoksi, jos nämä erottaa toisistaan omilla kaistoilla olisi ne hyvä erottaa, myös kunnolla, jolloin pyöräilijä ehtii huomata ajoissa, jos joku on liikkumassa pyöräkaistan ylitse.

Vilkas pyörätie ja kävelytie puistossa vierekkäin kaistaviivoilla eroteltuina.

Pyrin leikkipuistoissa ja pihoilla kiinnittämään huomiota, missä lapset leikkivät. Kaikissa Mukkiniemen ja Pikku Huopalahden leikkipuistoissa oli jätetty paljon tyhjää hiekka-, nurmi tai kivituhka pintaa. Näin iltaiseen aikaan, kun alueilla liikuin, ei niillä näkynyt yhtään käyttöä. Eikä sinänsä ihme, sillä leikkipuistoissa oli lähinnä vanhempiensa kanssa alle kouluikäisiä lapsia, joita kiinnostaa mielummin tyhjän ja yksinkertaisen tilan sijaan, värikkäät monipuoliset leikkivälineet. 

Vanhemmat lapset saattaisivat hyödyntää, myös tätä tyhjää heikkapintaa, opittuihin leikkeihin ja peleihin. Tällaisten pelien ja leikkien edellytyksenä on kuitenkin myös, isompi porukka lapsia. En kuitenkaan törmännyt alueilla liikkuessani, yhteenkään lapsiporukkaan. Ainoat vanhemmat lapset, joihin törmäsin olivat poikia heittelemässä koripalloa Munkkineimen ala-asteen sekä Hoplaxskolanin pihoilla ja näissäkin molemmissa tapauksissa oli poikia vain kaksi. Olisi mielenkiintoista tietää, missä kaikki Munnkineiman ja Pikku Huoplalahden ala-aste ikäiset lapset olivat arki-iltana kuuden aikoihin, kun olin kävelyllä näillä alueilla. Olisivatko ne olleet taloyhtiöiden pihoilla? Ei ainakaan niillä muutemalla pihalla, missä itse piipahdin. Vai olivatko suurin osa näiden kaupunginosien lapsista harrastuksissaan? Vai eivätkö lapset näillä alueilla vain saa liikkua niin vapaasti, että jaksaisivat mennä ulos leikkimään ja tutustumaan muihin lapsiin. Voisiko olla, että jos lapset eivät saa liikkua ja tutustua alueen lapsiin ennen kouluikää vapaasti, ei sitä enää koulu iässä tule tehtyä, vaikka sillon saisikin jo liikkua kaukanakin kodista.

Onko lapsia vain nykyään niin vähän, ettei oman kodin ympäristössä tule törmättyä ja tutustuttua muihin lapsiin, eikä näin ollen tule leikittyä pihalla? Miten saisimme lapset tapaamaan ja tutustumaan lähialueen lapsiin, kun nykyään lapset voivat olla helposti sisälläkin?

Olen joutunut hiljattain pohtimaan tätä asiaa, kun hyvä ystäväni on muuttanut ekaluokkalaisen lapsensa kanssa naapuriini Otaniemeen. Olen käynyt hänen lapsensa kanssa leikkipuistoissa leikkimässä, mutta yhtään lähellekään samanikäistä lasta ei ole tullut vastaan. Pienempiä lapsia noin 1-4 vuotiaita on kyllä välillä näkynyt, mutta ei vanhempia lapsia, koska ala-asteikäiset eivät yleensä enää lähde vanhempiensa kanssa leikkipuistoon.  Koska leikkikavereita ei löydy ulkoa, leikkii ystäväni lapsi mieluummin sisällä leluillaan. Otaniemessä on hyvin vähän lapsia ja vaikka Otaniemessä asuisikin toinen lähes samanikäinen lapsi on hyvin epätodennäköistä, että lapset kohtaisivat, koska varmasti molemmat leikkivät mielummin sisällä, kun kavereita ei ulkoa löydä. 

Koripallokori käytössä, mutta muuten lapsista tyhjä piha.

 

Munkinpuistossa pieniä lapsia vanhempiensa kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *