Puistoilemassa 1.11.

Minun ja lasten puistoilukierrokset jatkuvat. Tällä kertaa päätimme tutustua lähemmin Keski-Espoon urheilupuistoon sekä siihen rajoittuvaan Kirkkojärven puistoon. Alue sijaitsee Espoon Tuomarilassa. Urheilupuisto on massiivisen kokoinen. Sieltä löytyy leikkipaikka lapsille, 2 tekonurmikenttää, jalkapallohalli, koripallokenttä, ministadion, beachvolleykenttä, liikuntavälineitä kehopainoharjoitteluun 100 ja 500 metrin juoksuradat sekä pituushyppypaikka. Talvisin alueella on tekojää.

Urheilupuisto oli houkuttelevan näköinen ja se oli aktiivisten ihmisten käytössä. Se on LOCI maisema-arkkitehtien suunnittelema. Elementit olivat taidokkaasti sijoiteltuja ja kiinnitin huomiota korkoerojen hyödyntämiseen suunnittelussa.

Lapset tykkäsivät paikasta kovasti, sillä sieltä löytyi paljon tekemistä iästä riippuen. Hyppäsimme pituutta ja pidimme leikkimieliset juoksukilpailut. Tällaisia paikkoja ei kyllä liikaa ole!

Matkamme jatkui Kirkkojärven puistoon. Kirkkojärven alue on herkästi tulvivaa sekä vähäpuustoista ja umpeen kasvanutta niittyä. Löysimme koirapuiston, skeittiparkin sekä useampia leikkipuistoja.  Sain jälleen huomata 3-vuotiaan kyvyn heittäytyä mielikuvituksen maailmaan ja kuinka hän näkee jopa pyörätelineet kiehtovana leikin elementtinä!

Leikkipuistoista löytyi lasten ikisuosikki vaijeriliuku. Huomasin, että puistossa oli keinuja joka lähtöön. Tämä ei ole estettisesti ja paikan yhteinäisyyden kannalta kaunein ratkaisu, mutta käytännöllinen kyllä.

Kaikenkaikkiaan paikka oli tutustumisen arvoinen. Valikoimaa oli paljon ja lapset viihtyivät. Kierroksella oli helppo havainnoida elementtien sijoittelua, mittakaavaa ja sitä mistä leikin elementeistä lapset innostuvat. Puistoalueisiin rajoittuu paljon asutusta ja huomasin kaiholla ajattelevani että asuisimmepa mekin tällaisten mahdollisuuksien vieressä!

Posted by Annu Mustonen

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *