Harjoitustyön eteneminen 23.10.

Olen nyt käynyt kaksi maastokäyntiä suunnittelualueellani ja lisäksi minulla on ollut kaksi ohjauskertaa. Olen kokenut ryhmäohjaukset hyvin hyödylliseksi. On ollut mukava kuunnella toisten töiden etenemisestä ja saada vertaistukea. Jannen ohjaus on ollut eteenpäin kannustavaa. Näiden ansioista konseptini alkaa nyt pikkuhiljaa hahmottua.

Koska maanantain konseptin esittely tulee olla vain neljän minuutin mittainen, avaan tässä aihetta vähän laajemmin. Kohdealueeni on siis Fallkullan kotieläintila. Tarkoituksena on suunnitella sinne luontopohjaisia leikkialueita. Fallkulla sijaitsee Koillis-Helsingissä Malmilla tiivistyvässä kaupunkimaisemassa, pääradan ja Malmin lentokentän välissä. Pohjoisessa alue rajautuu Fallkullan asuinalueeseen, joka on rakennettu 2000-luvun alussa.

Tien toisella puolella on Malmin lentokenttä ja sinne on suunnitteilla yli 13 tuhannen uuden asunnon asuinalue. Tiivistymisen paine koskee myös Fallkullan tilaa ja sille on laadittu suhteellisen tuore asemakaava. Se on saanut lainvoiman viime vuonna. Alueelle suunnitellaan uusina toimintoina muun muassa koulua ja kahta päiväkotia, leikkipuistoa, liikuntapuistoa sekä asumista

Fallkullan tila on yksi harvoista kartanoista Helsingissä, jossa viljely on jatkunut näihin päiviin asti. Tää tila ympäristöineen on arvokasta kulttuurimaisemaa ja rakennettua kulttuuriympäristöä.  Vanha tilakeskus on maatilakokonaisuus ja alueelta löytyy useita maatalousrakennuksia ja asuinrakennuksia, niiden pihapiirejä, aidattuja laitumia, lähipeltoja sekä näitä ympäröiviä laajempia peltoaukeita.  Fallkullan nykyinen hahmo on suurimmaksi osaksi peräisin 1900-luvun alusta, jolloin tilan uusi päärakennus (1906) pystytettiin. 1800-luvulta on säilynyt muutamia talousrakennuksia sekä päärakennukselle johtava tie.

Fallkulla on Helsingin kaupungin omistama tila, jossa asustaa paljon erilaisia kotieläimiä. Tilalla järjestetään ohjattua toimintaa 9-17 vuotiaille lapsille nuorisoasiankeskuksen toimesta. Alue on lähialueiden lapsiperheiden suuressa suosiossa ja siellä vierailee vuosittain noin 80000 kävijää. Haastattelin alueella työskentelevää nuoriso-ohjaajaa puhelimitse. Hän autoi minulle tärkeää tietoa alueen toiminnoista käytännöistä. Hänen mielestään minun kannattaisi valita kohderyhmäksi aikuiset ja vanhempiensa kanssa alueella vierailevat 0-8 vuotiaat lapset. Nuorisoasiankeskuksen kerhoihin tulevilla lapsilla on tarpeeksi tekemistä siinä, että he saavat hoitaa eläimiä.

Alueella on oleva, ränsistynyt leikkimökkialue, joka on alueen ainut varsinainen leikkipaikka. Muita olevia leikkielementtejä on muutama puinen hevonen. Muuten alueella on useita elementtejä jotka eivät mun mielestä sovi alueen historialliseen luonteeseen.

Työni konsepti on ”Maaseutuelämää 1800-1950 luvuilla lapsen mittakaavassa”. Alueen rakennukset ovat useilta eri aikakausilta, vanhimmat osat 1800-luvulta. Tarkoituksena on sijoitella ajalle tyypillisiä elementtejä aikakautta edustavan rakennuksen läheisyyteen. Esimerkiksi 1800-luvulla maatalous toimi hevosvoimalla, mutta 1950-luvulla oli käytössä työkoneita.

Olen aloittanut luonnostelua elementtien ja toimintojen asettelusta alueelle. Ajatukseni on laajentaa nykyistä leikkimökkialuetta. Muita suunniteltavia alueita ovat laidun puuhevosille sekä työkone -teemainen leikkipaikka.  Alueella on useampi asuintalo ja suunnittelualueen läpi menee autoteitä niille. Ajo on vähäistä, mutta tämä määrittelee suunnittelua jonkin verran.

Kuulisin mielelläni referenssivinkkejä jotka sopisivat konseptiini. Olisiko sinulla sellaisia?

Posted by Annu Mustonen

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

One Response to Harjoitustyön eteneminen 23.10.

  1. Veera says:

    Hei Annu! 🙂 Satun eilen lukemaan blogiasi, muun muassa tämän tekstin, ja tänään vastaan tuli Tukholmassa kohde nimeltä Bryggartäppan! En tiedä oletko siihen jo tutustunut, mutta puiston perinteisen kaltaiset rakennukset työverstaineen toivat mieleen työsi 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *