Tutustumisreissu uusiin kohteisiin 11.10.

Tein omatoimisen excursioreissun, jonka tarkoituksena oli tutustua kahteen, vasta valmistuneeseen kurssin teemaan sopivaan alueeseen. Mukanani oli kolme lasta (3, 6 ja 8 vuotiaat).

Vantaan Tikkurilassa sijaitseva Åvikin leikkipuisto on LOCI maisema-arkkitehtien suunnittele puisto, joka on osa suurempaa, Tikkurilan jokilaakson suunnittelukokonaisuutta. Puiston kohdilta on purettu pato, ja se laski alueen vedenpintaa, ja näin saatiin uutta ranta-aluetta virkistyskäyttöön. Puiston teemana on ”Kaislikossa suhisee” ja se liittyy jokimaisemaan ja luontoon luontevasti. Suunnitellut elementit tukevat teemaa erinomaisesti. Puisto on tyylikäs kokonaisuus, jossa on kaunis muotokieli ja paljon herkullisia yksityiskohtia! Lapset iloitsivat erityisesti Keravan jokea kuvaavasta vesileikistä sekä hurjasta liukumäestä. Ranta-alueella oli tyylikkäitä hengailupaikkoja ihan veden rajaan saakka. Kuvien perusteella alueen iltavalaistus epäsuorine valaistuksineen on todella onnistunut.

Alueella kuvaaminen oli haastavaa, sillä siellä oli paljon ihmisiä. Oli rullaluistelevia lapsia, sukkasillaan juoksevia lapsia sekä evästäviä aikuisia.  Suosittelen vierailemaan puistossa, jos et siellä ole vielä käynyt. Jos kuljet ilman lapsia, mene sinne iltahämärissä valojen syttymisen jälkeen!

Ekskursiomatkamme jatkui Sipoon Söderkullaan Sipoonlahden koululle. Koulu on suuri, yhteinäiskoulu, jossa opiskelee 1.-9. luokkalaisia sekä esikoululaisia. Koulurakennusta on vastikää laajennettu ja samalla piha-alueet uusittiin. Koulun vieressä on myös lähiliikuntapaikka. Uusimmat piha-alueen osat ovat valmistuneet tänä vuonna. Rakennuksen arkkitehtuuri on työyhteenliittymä Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen Oy ja Arkkitehdit Frondelius+Keppo+Salmenperä Oy:n käsialaa. Maisema-arkkitehtuurista on vastannut Nomaji maisema-arkkitehdit Oy. Piha-alueiden suunnittelussa on ollut mukana myös Soile Heikkinen (Virearc) ja skeittialueet on suunnitellut Janne Saario.

Herkät heinät korostavat koulurakennuksen modernia arkkitehtuuria.

Skeittialue istuu hyvin Söderkullan urbaaniin maalaismaisemaan.

Rakennusten arkkitehtuuri oli mielestäni upea ja suunniteltu piha-alue sopi hyvin maastouttamaan modernin rakennuksen maalaisympäristöön. Piha-alueilla oli paljon kontrasteja, joka teki siitä mielenkiintoisen. Näyttävä tiilijulkisivu, lasipinnat ja skeittialue tuovat alueelle rouheutta. Vastapainona on herkkiä heiniä, niittykasvillisuutta sekä monipuolista puustoa. Myös puu ja turvahake pehmentävät tunnelmaa sopivasti.

Kaunista niittykasvillisuutta.

Tiedepihan vesiaihe.

Luontopohjainen tasapainoilualue.

Lähiliikuntapaikka Lappsetin välineillä.

Kohde oli mielenkiintoinen ja tutustumisen arvoinen. Oppimisympäristöjen suunnittelu on varmasti monimutkaista työtä, mutta tässä kohteessa siinä on onnistuttu. Huomasin, että alueen käyttöaste on suurta myös kouluajan ulkopuolella. Uskoisin että se jos joku palkitsee suunnittelijan.

 

 

Posted by Annu Mustonen

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *