Harjoitustyön eteneminen 23.10.

Olen nyt käynyt kaksi maastokäyntiä suunnittelualueellani ja lisäksi minulla on ollut kaksi ohjauskertaa. Olen kokenut ryhmäohjaukset hyvin hyödylliseksi. On ollut mukava kuunnella toisten töiden etenemisestä ja saada vertaistukea. Jannen ohjaus on ollut eteenpäin kannustavaa. Näiden ansioista konseptini alkaa nyt pikkuhiljaa hahmottua.

Koska maanantain konseptin esittely tulee olla vain neljän minuutin mittainen, avaan tässä aihetta vähän laajemmin. Kohdealueeni on siis Fallkullan kotieläintila. Tarkoituksena on suunnitella sinne luontopohjaisia leikkialueita. Fallkulla sijaitsee Koillis-Helsingissä Malmilla tiivistyvässä kaupunkimaisemassa, pääradan ja Malmin lentokentän välissä. Pohjoisessa alue rajautuu Fallkullan asuinalueeseen, joka on rakennettu 2000-luvun alussa.

Tien toisella puolella on Malmin lentokenttä ja sinne on suunnitteilla yli 13 tuhannen uuden asunnon asuinalue. Tiivistymisen paine koskee myös Fallkullan tilaa ja sille on laadittu suhteellisen tuore asemakaava. Se on saanut lainvoiman viime vuonna. Alueelle suunnitellaan uusina toimintoina muun muassa koulua ja kahta päiväkotia, leikkipuistoa, liikuntapuistoa sekä asumista

Fallkullan tila on yksi harvoista kartanoista Helsingissä, jossa viljely on jatkunut näihin päiviin asti. Tää tila ympäristöineen on arvokasta kulttuurimaisemaa ja rakennettua kulttuuriympäristöä.  Vanha tilakeskus on maatilakokonaisuus ja alueelta löytyy useita maatalousrakennuksia ja asuinrakennuksia, niiden pihapiirejä, aidattuja laitumia, lähipeltoja sekä näitä ympäröiviä laajempia peltoaukeita.  Fallkullan nykyinen hahmo on suurimmaksi osaksi peräisin 1900-luvun alusta, jolloin tilan uusi päärakennus (1906) pystytettiin. 1800-luvulta on säilynyt muutamia talousrakennuksia sekä päärakennukselle johtava tie.

Fallkulla on Helsingin kaupungin omistama tila, jossa asustaa paljon erilaisia kotieläimiä. Tilalla järjestetään ohjattua toimintaa 9-17 vuotiaille lapsille nuorisoasiankeskuksen toimesta. Alue on lähialueiden lapsiperheiden suuressa suosiossa ja siellä vierailee vuosittain noin 80000 kävijää. Haastattelin alueella työskentelevää nuoriso-ohjaajaa puhelimitse. Hän autoi minulle tärkeää tietoa alueen toiminnoista käytännöistä. Hänen mielestään minun kannattaisi valita kohderyhmäksi aikuiset ja vanhempiensa kanssa alueella vierailevat 0-8 vuotiaat lapset. Nuorisoasiankeskuksen kerhoihin tulevilla lapsilla on tarpeeksi tekemistä siinä, että he saavat hoitaa eläimiä.

Alueella on oleva, ränsistynyt leikkimökkialue, joka on alueen ainut varsinainen leikkipaikka. Muita olevia leikkielementtejä on muutama puinen hevonen. Muuten alueella on useita elementtejä jotka eivät mun mielestä sovi alueen historialliseen luonteeseen.

Työni konsepti on ”Maaseutuelämää 1800-1950 luvuilla lapsen mittakaavassa”. Alueen rakennukset ovat useilta eri aikakausilta, vanhimmat osat 1800-luvulta. Tarkoituksena on sijoitella ajalle tyypillisiä elementtejä aikakautta edustavan rakennuksen läheisyyteen. Esimerkiksi 1800-luvulla maatalous toimi hevosvoimalla, mutta 1950-luvulla oli käytössä työkoneita.

Olen aloittanut luonnostelua elementtien ja toimintojen asettelusta alueelle. Ajatukseni on laajentaa nykyistä leikkimökkialuetta. Muita suunniteltavia alueita ovat laidun puuhevosille sekä työkone -teemainen leikkipaikka.  Alueella on useampi asuintalo ja suunnittelualueen läpi menee autoteitä niille. Ajo on vähäistä, mutta tämä määrittelee suunnittelua jonkin verran.

Kuulisin mielelläni referenssivinkkejä jotka sopisivat konseptiini. Olisiko sinulla sellaisia?

Posted by Annu Mustonen

Uncategorized - Leave a comment

Tutustumisreissu uusiin kohteisiin 11.10.

Tein omatoimisen excursioreissun, jonka tarkoituksena oli tutustua kahteen, vasta valmistuneeseen kurssin teemaan sopivaan alueeseen. Mukanani oli kolme lasta (3, 6 ja 8 vuotiaat).

Vantaan Tikkurilassa sijaitseva Åvikin leikkipuisto on LOCI maisema-arkkitehtien suunnittele puisto, joka on osa suurempaa, Tikkurilan jokilaakson suunnittelukokonaisuutta. Puiston kohdilta on purettu pato, ja se laski alueen vedenpintaa, ja näin saatiin uutta ranta-aluetta virkistyskäyttöön. Puiston teemana on ”Kaislikossa suhisee” ja se liittyy jokimaisemaan ja luontoon luontevasti. Suunnitellut elementit tukevat teemaa erinomaisesti. Puisto on tyylikäs kokonaisuus, jossa on kaunis muotokieli ja paljon herkullisia yksityiskohtia! Lapset iloitsivat erityisesti Keravan jokea kuvaavasta vesileikistä sekä hurjasta liukumäestä. Ranta-alueella oli tyylikkäitä hengailupaikkoja ihan veden rajaan saakka. Kuvien perusteella alueen iltavalaistus epäsuorine valaistuksineen on todella onnistunut.

Alueella kuvaaminen oli haastavaa, sillä siellä oli paljon ihmisiä. Oli rullaluistelevia lapsia, sukkasillaan juoksevia lapsia sekä evästäviä aikuisia.  Suosittelen vierailemaan puistossa, jos et siellä ole vielä käynyt. Jos kuljet ilman lapsia, mene sinne iltahämärissä valojen syttymisen jälkeen!

Ekskursiomatkamme jatkui Sipoon Söderkullaan Sipoonlahden koululle. Koulu on suuri, yhteinäiskoulu, jossa opiskelee 1.-9. luokkalaisia sekä esikoululaisia. Koulurakennusta on vastikää laajennettu ja samalla piha-alueet uusittiin. Koulun vieressä on myös lähiliikuntapaikka. Uusimmat piha-alueen osat ovat valmistuneet tänä vuonna. Rakennuksen arkkitehtuuri on työyhteenliittymä Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen Oy ja Arkkitehdit Frondelius+Keppo+Salmenperä Oy:n käsialaa. Maisema-arkkitehtuurista on vastannut Nomaji maisema-arkkitehdit Oy. Piha-alueiden suunnittelussa on ollut mukana myös Soile Heikkinen (Virearc) ja skeittialueet on suunnitellut Janne Saario.

Herkät heinät korostavat koulurakennuksen modernia arkkitehtuuria.

Skeittialue istuu hyvin Söderkullan urbaaniin maalaismaisemaan.

Rakennusten arkkitehtuuri oli mielestäni upea ja suunniteltu piha-alue sopi hyvin maastouttamaan modernin rakennuksen maalaisympäristöön. Piha-alueilla oli paljon kontrasteja, joka teki siitä mielenkiintoisen. Näyttävä tiilijulkisivu, lasipinnat ja skeittialue tuovat alueelle rouheutta. Vastapainona on herkkiä heiniä, niittykasvillisuutta sekä monipuolista puustoa. Myös puu ja turvahake pehmentävät tunnelmaa sopivasti.

Kaunista niittykasvillisuutta.

Tiedepihan vesiaihe.

Luontopohjainen tasapainoilualue.

Lähiliikuntapaikka Lappsetin välineillä.

Kohde oli mielenkiintoinen ja tutustumisen arvoinen. Oppimisympäristöjen suunnittelu on varmasti monimutkaista työtä, mutta tässä kohteessa siinä on onnistuttu. Huomasin, että alueen käyttöaste on suurta myös kouluajan ulkopuolella. Uskoisin että se jos joku palkitsee suunnittelijan.

 

 

Posted by Annu Mustonen

Uncategorized - Leave a comment

Ensimmäinen maastokäynti suunnittelualueella 10.10.

Valitsemani suunnittelualue on Malmilla sijaitseva Fallkullan kotieläintilalla. Fallkulla sijaitsee Koillis-Helsingissä pääradan ja Malmin lentokentän välissä. Pohjoisessa alue rajautuu Fallkullan asuinalueeseen, joka on rakennettu 2000-luvun alussa.

Vanha tilakeskus on maatilakokonaisuus, joka muodostuu useiden maatalousrakennusten ja asuinrakennusten pihapiireistä, aidatuista laitumista, lähipelloista sekä
näitä ympäröivistä laajemmista peltoaukeista. Fallkullan tila on myös osa Longinojan jokilaakson maisemakokonaisuutta. Fallkullan tila on yksi harvoista kartanoista Helsingissä, jossa viljely on jatkunut näihin päiviin asti. Tila ympäristöineen on arvokasta kulttuurimaisemaa ja rakennettua kulttuuriympäristöä.

Fallkulla on kaupungin omistama tila, jossa asustaa paljon erilaisia kotieläimiä. Tilalla järjestetään ohjattua toimintaa eri ikäisille lapsille nuorisoasiankeskuksen toimesta. Alue on lähialueiden lapsiperheiden suuressa suosiossa ja siellä vierailee vuosittain noin 80000 kävijää. Paikka on minulle ennestään tuttu, sillä olemme asuneet lähistöllä usemman vuoden. Nyt edellisestä kerrasta oli vierähtänyt jo 1,5 vuotta.

Kartta alueesta.

Perillä meitä tervehti aurinkoinen sää ja laiduntavat eläimet! Näimme pihapiirissä lehmiä, lampaita, vuohia, possuja, ankkoja, kanoja ja poneja. Kanit taisivat olla sisällä navetassa ja sinne ei koronatilanteen vuoksi ollut asiaa. Tilalla oli lapsia ohjatuissa harrastuksissa. Onnellisen näköiset lapset sukivat lehmiä aitauksessa ja eläimet näyttivät nauttivan.

Nyt tarkkailin aluetta ensimmäisen kerran suunnittelijan silmin. Huomasin että laitumien aitojen suunnittelussa on otettu pienet lapset huomioon. Poikkipuut ovat ylhäällä ja alhaalla maan tasossa, joten ne eivät ole katseen tiellä. Väliosa on huomaamatonta suurisilmäistä verkkoaitaa, jonka välistä mahtuu hyvin rapsuttelemaan eläimiä. Umpiaitauksissa oli seisomalautoja, jotta pienet lapset näkisivät. Muistelen, että samanlaisia ratkaisuja on myös navetan sisällä.

Fallkullan tila on kulttuurihistoriallisesti tärkeää aluetta ja se on suojeltu suojelumääräyksin. Nyt kun tarkastelin aluetta tästä näkökulmasta, hämmästyin monta kertaa. Pihapiiristä löytyi kiinnostavia yksityiskohtia, jotka eivät kuitenkaan sopineet mielestäni alueen kulttuurihistorialliseen ilmeeseen ollenkaan. Löysin hattivattimetsän, kuormalavoista kyhätyn suuren nojatuoli, lahonneesta puunrungosta tuunatun maskotin ja jopa muovisen, uudenkarhean pöytä-penkki -ryhmän. Alueella oli myös yllättävän paljon kylttejä ja opasteita. Silmääni pistivät myös keskeisellä paikalla olevat kirkuvan siniset bajamajat sekä molok -jäteastiat.

Kylttien, opasteiden ja roska-astioiden sekamelskaa keskeisellä paikalla.

Kuormalavoista rakennettu iso nojatuoli.

Uudehkot, muoviset kalusteet.

Lahopuusta tuunattu maskotti.

Varsinaisia leikkialueita Fallkullassa ei juuri ole. Ainoastaan leikkimökkialue ja muutamia puisia leikkihevosia. Leikkimökkialue on aidattu viiden rakennuksen muodostama maalaistalon pihapiiri. Se näyttää silmääni ränsistyneeltä ja paljaalta. Rakennukset ovat tyhjiä ja mitään leikkivälineitä ei ole.

Leikkimökkialue.

Leikkimökkialueen aittarakennus.

Nyt jään miettimään mikä suunnittelualueeni tarkalleen ottaen olisi. Sen jälkeen tarkoituksenani on etsiä referenssikohteita vastaavista vanhoista maatilan pihapiireistä. Kaipaisin lähteitä ja referenssejä ylipäätään vanhojen maatilan pihapiirien suunnitteluun sekä leikkialueiden yhdistämiseen tällaiseen ympäristöön tyylikkäällä tavalla. Jos sinulla on vinkata minulle hyviä referenssikohteita tai suunnitteluohjeita, laita kommenttia!

 

Posted by Annu Mustonen

Uncategorized - Leave a comment

Metsä ja luonto leikkipaikoilla 9.10.

Jo kurssin alkajaisiksi tuli selväksi, että metsä ja luontoelementit ovat tärkeässä roolissa lapsuutemme leikkimaisemissa. Uskon tämän, sillä onhan metsä läsnä myös omissa lapsuusmuistoissani. Halusin kuitenkin selvittää itselleni mikä metsässä kiehtoo ja mitä kaikkea hyötyä metsäilystä on? Perehdyin kurssikaverini Anni Vuorikarin kirjoittamaan kandityöhön aiheesta Metsä lapsen leikki ja kasvuympäristönä. Anni on pohtinut työssään miten leikkipaikoista saadaan metsän kaltaisia leikkiympäristöjä. Sain työn lähdeluettelosta listan mielenkiintoisista kirjallisuuslähteistä. Mutta mitä ne metsän hyödyt ovat?

Metsässä:

  • ruumiillinen ja henkinen terveys edistyy
  • mieliala ja tarkkaavaisuus parantuu
  • stressi vähenee
  • mahdollisuus tuottaa enemmän ääntä (koska ulkona melulle on enemmän tila)
  • vankka luonto-suhde vahvistavaa luontaista immuniteettia ja mahdollisesti ehkäisee allergioita ja astmaa
  • luontokontakteissa iho saa hyödyllisiä mikrobeja, jotka vaikuttavat immuunijärjestelmään
  • lapsi kehittää luontosuhteen
  • lapsen motoriset perustaidot harjaantuu
  • kehon hallinta paranee ja fyysinen kunto kasvaa
  • lasten mielikuvitus ja havaintoherkkyys ympäristön ilmiöiden ja tapahtumien huomioimiseen kehittyy
  • lasten sosiaaliset taidot kehittyvät
  • voi rauhoittua, rentoutua, virkistyä
  • aistien käyttö kehittyy

Metsän hyödyt ovat ilmeisiä. Rakennetussa ympäristössä se vaihtoehto on kuitenkin usein jo menetetty. Miten leikkipaikoista voisi saada metsän kaltaisia (inspiroivia, monimuotoisia, toiminnallisia, opettavaisia, kokemuksia tarjoava) leikkiympäristöjä? Listaan tässä itselleni asioita mitä kannattaa ottaa huomioon.

Viherympäristöliiton julkaiseman oppaan (Ekologisen leikkipuiston suunnittelu) mukaan leikkipaikan toimintoja voidaan sovittaa luonnollisiin systeemeihin. Metsän elementtejä voidaan tuoda leikkipaikalle kasvillisuuden avulla. Leikkipaikalle voidaan lisätä siellä menestyvää kasvillisuutta. Jotta tila olisi visuaalisesti sulava, rakennetulla alueella kannattaa käyttää luonnonmukaisia rakennusmateriaaleja ja elementtejä. Kasvit voivat tarjota lapsille virikkeitä ja vaihtelevuutta, mutta niiden valinnassa kannattaa huomioda helppohoitoisuus ja kulutuksenkestävyys. Monipuolinen kasvillisuus tarjoaa enemmän virikkeitää.

Kulumiselle herkimmille alueille kannattaa suunnitella kulkua ohjaavia polkuja, portaikkoja ja siltoja. Kulutusta parhaiten kestävä luonnonympäristö on kuivahko kangasmetsä. Heinävaltainen kasvillisuus kestää paremmin suurta käyttöpainetta. Mutkittelevat polut luovat ympäristöön kiinnostavuutta ja yllätyksellisyyttä. Leveillä poluilla on helpompi kulkea rinnakkain.

Puutarhanhoidon mahdollisuus leikkipaikalla antaa lapselle kokemuksen oman kasvin kasvattamisesta ja siitä huolehtimisesta. Maan kuopsuttaminen edesauttaa mikrobialtistusta.

Luonnonkivet, kalliot ja kivikot tuovat luontoa leikkipaikoille. Monimuotoisuudessaan ne elävöittävät ympäristöä. Kivet tarjoavat paikkoja kiipeilyyn ja istuskeluun. Kivet sitovat lämpöä auringosta ja varastoitu lämpö häi-pyy kiveltä hitaasti.

Monipuolisia aistikokemuksia voidaan luoda erilaisilla kontrasteilla, kuten esimerkiksi sileillä ja karheilla pinnoilla, valon, varjon ja hämärän vaihtelulla, avoimella ja suojaisalla ympäristöllä ja värien vaihteluilla tummasta vaaleaan.

Ympäristön tulisi tarjota mahdollisuuksia luovuuteen, itsenäiseen toimintaan mutta myös yhteisiin leikkeihin.

Toisto on pienille, alle kouluikäisille lapsille tärkeää ja leikkipaikkojen kiinteät leikkivälineet kuten keinut ja liukumäet antavat mahdollisuudet toistoon. Pienet lapset saattavat käyttää pitkiä aikoja näitä välineitä toistoon.

Isommille lapsille (esim. 7-12 vuotiaille) olisi hyvä suunnitella elementtejä piilo- ja rakenteluleikkeihin. Piilopaikoiksi käyvät esimerkiksi suuret puun rungot, kivet ja kolot.  Savi, hiekka, vesi, kepit, kasvien osat ja kivet voidaan luokitella ympäristöstä peräisin oleviin irtonaisiin ulkoleikkivälineisiin. Nämä välineet sopivat mielikuvituksellisiin rakentelu-, keräily-, kuvittelu- ja roolileikkeihin. Rakentelu välineet antavat lapselle mahdollisuuden käyttää luovuuttaja mielikuvi-tusta. Näitä irtonaisia ulkoleikkivälineitä ei juuri-kaan löydy nykyisten leikkipaikkojen välineistä.

Lumi on monipuolinen materiaali. Leikki-paikoille voidaan suunnitella vaihtelevia maastonmuotoja, ellei niitä ole luonnonmukaisesti entuudestaan, jotka tarjoavat mahdollisuuksia talvitoiminnoille, esimerkiksi pulkkamäille. Myös lumen kasaamiselle kannattaa varata tilaa suunnitteluvaiheessa.

Suunnittelussa kannattaa hyödyntää myös lapsen esteettisiä näkemyksiä. Paikan ei pitäisi olla täysin valmis, vaan se antaa mahdollisuuksia  omatoimiseen muotoilemiseen ja kunnostamiseen. Tavoitteena on, että alue tarjoaa lapsille elämyksiä luonnosta.

Posted by Annu Mustonen

Uncategorized - 1 Comment

Mitä leikki on? 8.10.

Kurssin teemoihin syventyessäni ja ennen harjoitustyön aloittamista minulle oli tärkeää ottaa selvää mitä kaikkea leikki on? Etsin kirjastosta muutaman perusteoksen, jotta löytäisin kysymykseeni vastauksen. Luin Johan Huizingan kirjaa Leikkivä ihminen. Kirja on hänen sanojensa mukaan ”yritys kulttuurin leikkiaineksen määrittelemiseksi”. Huizinga on Hollantilainen historianfilisofi ja kulttuurihistoroitsija. Hän on kirjoittanut kirjan vuonna 1944. Huizinga ehdottaa kirjassaan ihmiselle nimeä homo ludens, leikkivä ihminen. Hän perustelee kantansa perusteellisesti. Hänen mielestään leikki on vanha käsite, vanhempi kuin kulttuuri. Leikki on ehdottomasti vapaata toimintaa ja se on läsnä kaikissa kulttuurimuodoissa, kuten runoudessa, taiteessa ja urheilussa, sodassa ja filosofiassa. Hänen mielestään leikin ja pelien olevan tärkeä osa kulttuuria. On tärkeää huomata, että myös eläimet leikkivät.

Huizinga lanseeraa kirjassaan käsitteen taikapiiri. Sillä hän tarkoittaa rajaa leikin ja muun maailman välillä ja sitä, että leikki tapahtuu erillään arkisesta elämästä ja että leikkiessä voi irtautua arjesta ja ajantajusta.

Liisa Piirosen toimittama Leikin pikkujättiläinen on 2004 julkaistu koko perheelle suunnattu käsikirja. Teos on myös aikamatka leikin maailmaan. Kirjassa on asiantuntija-artikkeleita, leikkikuvauksia ja lapsuusmuistoja viime vuosisadan alusta 2000-luvulle. Aili Heleniuksen kirjoittamassa artikkelissa mainitaan, että leikki on toimintaa, jota toteutetaan kuvitellussa tilassa. Leikki voidaan määritellä myös illuusioksi, jonka valtaan leikkijä antautuu tahallaan. Mielikuvitus on olennaisessa osassa leikkimisessä. Mielikuvitus vapauttaa ihmisen ajan ja paikan rajoituksista.

Posted by Annu Mustonen

Uncategorized - Leave a comment

Intensiivipäivä III 28.9.

Kolmas intensiivipäivä alkoi oppilastöiden esittelyillä. Säde Palmu ja Maija Siiki esittelivät meille kaksi hyvin erilaista studiokurssin työtä edelliseltä Erityisympäristöjen suunnittelukurssilta.  Työt olivat onnistuneita ja yllättävän taiteellisia. Tutustuin myös My Courses sivulla oleviin kurssitöihin. Kaiken kaikkiaan kurssityöt olivat minun silmääni onnistuneita tilataideteoksia!

Ohjelma jatkui Taina Sillanpään (FM, toiminnanjohtaja Ebeneser-säätiö) pitämällä luennon otsikolla Lastentarhan eletty tila.

Taina antoi meille lyhyen historiakatsausen lastentarhatoimintaan erityisesti ulkotilan näkökulmasta. Ensimmäinen kansanlastentarha perustettiin Helsinkiin vuonna 1888. Sen perusti Hanna Rothman. Ensimmäiset lastentarhat olivat yksityisiä, tehtaiden tai yhdistysten perustamia. Aluksi lastentarhoilla ei ollut omia rakennuksia, ainoastaan huoneita. Ensimmäinen lastentarhaksi suunniteltu rakennus valmistui Forssaan vuonna 1902. Alkuvaiheessa oma piha rajattuine aitoineen oli harvinaisuus. Oma aidattu piha, leikkiympäristönä myös joutomaa, metsänreunat ja leikkipuistot. Ulkoilu on ollut tärkeä osa lastentarhojen toimintaa alusta asti. Tällöin lastentarhojen pihoilla ei ollut vielä varsinaisia leikkivälineitä.

Signe Brander: Lastentarhan piha Vaasankadulla (1911). (https://finna.fi/Cover/Show?id=hkm.HKMS000005:000000tk&fullres=1&index=0)

Friedrich Fröbel on merkittävä vaikuttaja lastentarhatoiminnan kehittymisessä. Fröbel perusti ensimmäisen lastentarhansa (Kindergarten = lasten puutarha) Bad Blankenburgiin vuonna 1840. Fröber vertasi kasvattajaa kasveistaan huolehtivaan puutarhuriin. Leikki on hänen mukaansa kaiken varhaislapsuuden toiminnan ydin. Sen avulla lapsi kehittyy ajatellen toimivaksi, jolloin hän ilmaisee itseään ja omia ajatuksiaan. Fröbel kehitti opetusfilosofiansa tueksi (vuonna 1837) Fröbelin lahjat, jotka sisälsivät muun muassa kuuluisat Fröbelin palikat. Hänen ajatuksensa oli, että lapselle ei anneta valmiita leikkivälineitä, vaan aineksia, joille lapsi saa itse antaa muodon ja hahmon. Taina mainitsi meille jättipalikoista, mutta valitettavasti video jonka hän olisi näyttänyt, ei toiminutkaan.

Minulle tuli yllätyksenä että eläimet ovat olleet tärkeä osa lastentarhan toimintaa sen varhaisissa vaiheissa. Tällöin ihannointiin maalaisympäristöä. Lastentarhojen pihoilla oli paljon puutarhatoimintaa ja kotieläimiä. Innostuin aiheesta valtavasti! Olen ollut huomaavinani trendin, jossa viljely ja kotieläimet ovat yhä suositumpia kotipihoissa. Tästä aiheesta tulen ottamaan selvää ja kirjoittamaan siitä tänne blogiin.

Päivän lopuksi Noora Pyyry puhui meille hengailun kulttuurista kaupunkiympäristössä. Aihe oli todella mielenkiintoinen ja mahtavaa että aihetta on ylipäätään tutkittu! Tilan haltuunottamisen tapoja ovat leikkisyys, hengailu, kävely ja muu liikkuminen. Noora käytti käsitteitä tiukat tilat ja väljät tilat. Tiukat tilat ovat tiloja, jotka on suunniteltu tiettyy käyttötarkoitukset (esim. leikkipuistot, skeittipuistot, kauppaliset tilat). Näitä paikkoja leimaa kieltotaulut, valvonta ja muut hallinnan keinot (skeittausta estäviä palikoita muurissa. Portaita voidaan ruiskuttaa vedellä, jotta siinä ei olisi mukava istua. Moskiitto, klassinen musiikki, joilla karkoitetaan nuoria), joilla häädetään ei-toivotut ryhmät pois. Väljät tilat ovat taas muunneltavia, moneen käyttötarkoitukseen soveltuvia. Ne tukevat asukkaiden suoraa osallistumista ja sallivat spontaajena kohtaamisia erilaisten ihmisten kesken.

Kun osallistumme urbaaniin elämään, muokkaa myös kaupunki jatkuvasti meitä. Vaikutukset jäävät usein huomiotta. Miten nuori luo mielekästä suhdetta kaupunkiin? Tavat ovat arkisia ja hetkellisiä, ja jäävät siksi usein huomaamatta. Vastuuta ja uusia kokemuksia ja lumoutumista tavallisesta. Nuorilla on tarve ja oikeus liikkumavapauteen. Nuorten elämä usein aikataulutettua. Hengailu nähdään usein ongelmana. Mitä jos päämäärätön oleskelu onkin juuri sitä, mitä nuoret tarvitsevat? Ja mitä jos se juuri sellaista mitä me kaikki tarvitsemme?

Hengailussa oleellisinta on ilo! Hengaillessa on aikaa ja tilaa lumoutua ja nähdä jokapäiväiset rutiinit ja paikat uusin silmin. Nuoret asuvat kaupungin kanssa, hengaillessaan nuoret rakentavat kaupungille väliaikaisia omaehtoisia olemisen ”hengailukoteja”. ’Kanssa-asuminen’ on osallistumista ja mielekästä kiinnittymistä maailmaan. Miksi se on tärkeää? Kiinnittymisen tilanteissa kanssa-asuminen syventyy ja se lisää huolenpitoa. Jotta me haluamme pitää huolta kaupungista tai maailmasta ylipäätään, se vaatii sen että meidän on mielekästä elää siellä.

Mielestäni Noora viesti oli meille se, että tavoittelisimme suunnittelun avulla monikäyttöistä kaupunkitilaa, joka olisi stragisesti suunnittelematonta avointa ja sallivaa tilaa, tuttua, mutta yllättävää turvallista kaupunkitilaa. Kokeilevaa ja leikkisää. Hän opetrti myös, että tiukkojakin tiloja tarvitaan ehdottomasti (kuten skeitti- ja leikkipuistoja), mutta tiukan ja väljän tilan suhde täytyisi olla tasapainossa.

Hän vinkkaa, että tavoitteena voisi olla myös lumoutuminen. Ja se, että ihmiset voisivat ottaa toimitaan osaa. Hänen mielestään hyvin onnistunut väljä tila on esimerkiksi Kiasman ja Musiikkitalon välinen tila. (Miten niin, sehän on hanhien valtaamaan aluetta!!)

 

Posted by Annu Mustonen

Uncategorized - Leave a comment

Haahuilua kaupungilla 24.9.

Valmistauduin kaupunkikierrokselle lukemalla Noora Pyyryn situationisteja, psykomaantiedettä ja “kaupunkiajelehtimista” käsittelevän artikkelin. Sen myötä asetin itselleni ”tarjoumasilmälasit” ja lähdin matkaan! Valitsin alueikseni Kampin ja kantakaupungin (Kluuvin). En ole asunut alueella koskaan, mutta alueet olivat minulle osittain tuttuja.

Olen tottunut katsomaan ympäristöä lasten silmin, sillä kulkeehan mukanani yleensä 2-vuotias taapero ja kaksi vähän vanhempaa lasta. Tällä reissulla minulla oli kuitenkin aikaa haahuilla. Huomasin löytäväni ja rekisteröiväni tutusta ympäristöstä paljon sellaisia elementtejä joita en ollut aikaisemmin huomannut. Haahuilin myös kaduilla, joissa en ollut aikaisemmin käynyt.

Lasipalatsinaukio on jännittävä kaupunkitila, josta voi kurkistella maanalaiseen Amos Rexiin. Aukio sijaitsee hieman piilossa rakennusten keskellä. Paikan löytäminen luo riemua. Ensikertalainen ehkä hieraisee silmiä, onko tämä paikka todellinen? Sääntösuomessa paikka on todella ainutlaatuinen. Pessimisti miettii rakennemääräyksiä ja turvallisuusstandardeja, mutta lapsenmielinen riehaantuu. Lapset ja lapsenmieliset rakastavat juosta ja kiipeillä täällä! Paikassa yhdistyvät leikkisyys ja luovuus mielenkiintoisella tavalla. Paikka on visuaalisesti kaunis ja sävymaailmaltaa harmooninen. (Siitä tulikin mieleeni, että miksihän lasten leikkipaikat ovat usein väritetty kirkuvilla väreillä?)

Kampin alueella rakentaminen on tiivistä ja pinnat kovia. Alue näyttää parkouraajien valtakunnalta. Katutilat ovat kapeita, mutta huomioni kiinnittyi kauniisiin vanhoihin rakennuksiin sekä aukaistuun katuun. Mitähän kaikkea tien alla onkaan? Olisi mukava päästä kurkistamaan kaivantoon tarkemmin. Vanhojen talojen sokkeleissa olevat luukut näin tonttuovina. Lisäisin luukkuun joulukranssin, oven kahvan, portaat ja postilaatikon. Mitätön kadunkulma voisi herätä eloon näinkin pienellä vaivalla!

Kantakaupungissa Kluuvin alueella huomasin kiinnittäväni huomiota rakennustelineisiin ja epämääräisiin hiekkakasoihin. Kaisaniemenpuistosta löytyi monia kiipeltäviä puita ja kallioita. Huomasin myös avoimen kontin oven kiinnostavan. Mitähän siellä on sisällä? Saakohan sinne mennä?

Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhasta löytyi paljon tutkittavaa sekä hyviä piilopaikkoja. Pensaan alusta voi toimia leikeissä majana tai sairaalana. Myös puistossa viihtyvät eläimet luovat elämyksiä. Äänimaailma on sekoitus kaupunkia ja luontoa. Linnut sirkuttavat, puut humisevat ja taustalla kuuluu raitiovaunujen kirskuntaa. Puulajipuistossa voi ihmetellä mm. kantoja, kääpiä ja puunkoloja.

Kävelyretken mielenkiintoisimpiin kaupunkitiloihin liittyi joko taide tai luonto. Ehkä myös väliaikaisuus ja muutos. Toisaalta se  liittyy oleennaisesti sekä luontoon että taiteeseen. Asetellessani ”tarjoumasilmälasini” nenälleni, mielikuvissani näin neulegraffitteja puiden rungoissa. En kuitenkaan löytänyt yhtäkään. Löytyyköhän Helsingistä sellaisia? Mikähän on kaupungin kanta tällaiseen taiteeseen? Mielestäni kaikella tämän tyyppisillä pienillä yksityiskohdilla voisimme ilahduttaa lapsenmielisiä ja rikastuttaa kaupunkitilaa monipuolisesti.

Posted by Annu Mustonen

Uncategorized - 1 Comment

Intensiivipäivä 2 21.9.

2. intensiivipäivämme oli todella intensiivinen, täynnä mielenkiintoista asiaa. Parhaiten mieleeni jäi Marketta Kytän luento lapsiystävällisestä ympäristöstä ja turvallisesta seikkailuympäristöstä. Hänellä oli laaja näkemys aiheeseen. Olin jo ennen luentoa kiinnostunut luonnoelementtejä mukailevista leikkipaikoista, mutta nyt olen sitä vieläkin enemmän. Marketta kertoi Robin Mooresta ja hänen koseptistaan kunnostaa koulun pihoja luontoelementtien avulla (https://naturalearning.org/). Eräässä tutkimuksessa tutkittiin lasten käyttäytymistä pihalla, jossa oli kolme eri vyöhykettä, pelialue, perinteisten leikkivälineiden vyöhyke sekä pieni metsikkö. Tutkimuksen mukaan metsikkö oli ainut paikka, jossa lapset leikkivät yhdessä sukupuolesta ja iästä riippumatta. Tämä on todella kiinnostava havainto!

Kyttä esitteli meille näkökulmansa tarkastella ympäristöä tarjoumina. Jokaisella on tarjoumasilmälasit, jolla hahmotetaan tekemisen ja toiminnan mahdollisuuksia ympäristössä. (Hyppään tästä aidalle, roikun oksassa, kiipeän penkille, istun penkille, hyppään lätäkköön jne.) Tarjoumien näkeminen riippuu mm. ihmisen koosta.

Kytän oman mielipiteen mukaan (perustuu tutkimuksiin), ihanteellisin lasten elinympäristö olisi Melukylä. Astrid Lidgrenin saduista tutulla Melukylällä hän tarkoittaa paikkaa, jossa lasten elämä on löytöretkeilyä. Siellä lapset ovat osa arkielämää ja he saavat olla mukana kaikessa toiminnassa. Heidät otetaan vakavasti ja he ovat tärkeä osa yhteisöä. Melukylässä lapsilla on myös vaaroja. Lásten kehityksessä on oleellista että voi toimia riskien keskellä.

Itselleni tuli yllätyksenä, että tutkimusten mukaan melko tiivisti rakennetussa ympäristössä saavutettiin Melukylämäinen ympäristö helpommin. Olisin ajatellut maaseutumaisen ympäristön olevan juuri tätä. Mutta ehkä kaupunkimainen ympäristö tarjoaa tarjoumia enemmän. Koulumatka voi olla seikkailu (ei taksimatkoja), kavereita on enemmän ja yhdessä seikkaillaan lähimetsään ja puistoon. Tämä täytyy pitää mielessä. Onhan selvää, että ”Mikä on hyvä lapsille, on hyvä kaikille.”

Kirsi Pauliina Kallion luento oli syvällisempi. Se käsitteli ympäristösuhdetta kaupunkisuunnittelussa. Hän herätteli meitä ajattelemaan kategorista ikää, ikäisyyttä kaupunkisuunnittelussa. Esimerkiksi oven kahvat ovat usein niin korkealla, että pienet ihmiset eivät ylety niihin.

Lopuksi Veera Moll luennoi meille aiheesta muuttuva lapsuus muuttuvassa kaupungissa. Hän käsitteli sitä, miten lapset on otettu huomioon kaupunkisuunnittelussa 40-luvulta saakka. Kehitys on ollut ilmeistä ja onneksi sitä tapahtuu edelleen. Mielestäni Veeran viesti meille suunnittelijoille oli se, että 2020 luvulla kaupunki itsessään voisi olla lasten ”leikkikenttää”. Puistoja ei tulisi suunnitella vain yhdelle kohderyhmällä, esimerkiksi lapsille. Olisi hyvä suunnitella tiloja, jotka taipuisivat eri käyttäjäryhmien tarpeisiin. Varsinaisia leikkitiloja suunnitellessa on hyvä ottaa huomioon myös vanhemmat.

 

Posted by Annu Mustonen

Uncategorized - Leave a comment

Viikkotehtävä 2 20.9.

Meillä oli viikkotehtävänä perehtyä Lia Karstenin (2005) artikkeliin  It all used to be better? Different generations on continuity and change in urban children’s daily use of space, Children’s Geographies, 3:3, 275-290. (Löytyy täältä.)

Artikkeli kertoi tutkimuksesta, jossa oli tutkittu Amsterdamissa kolmen eri paikassa sijaitsevia katuja leikkiympäristönä 50-luvulta lähtien. 50-luvulla kodit olivat pieniä ja kaduilla oli vain vähän autoja. Lapset leikkivät todella paljon ulkona, muuta eivät aina omasta tahdostaan. Syynä oli leikkitilan puute sisällä. Sisätiloissa ei myöskään ollut välttämättä varsinaisia leluja. Jotkut lapset olivat ulkona aikuisten määräyksestä tai vältelläkseen kotitöitä.

1960-luvun alussa suhde sisä- ja ulkotilojen välillä alkoi muuttua. Aluksi muutos oli hidasta, mutta 1970-luvulta eteenpäin muutos oli nopeampaa.

Julkinen tila on ajan myötä muuttunut enemmän lapsille kuuluvasta tilasta myös aikuisten tilaksi. Ulkona leikitään nykyään vähemmän kuin aikaisemmin. Tänä päivänä kaduilla leikkiminen koetaan turvattomaksi. Syitä ovat mm. liikenne, autot ja vieraat ihmiset. Yhteisöllisyys on vähentynyt ja ihmiset (vanhemmat) kokevat sosiaalista turvattomuutta. Ulkotiloissa autot ovat vallanneet leikki ja pelitilaa. Toisaalta asunnot ovat nykyään isompia ja sisätilat ovat myös lasten valtakuntaa. Lisäksi lapsille järjestetään paljon ohjattua toimintaa. Etuoikeutettua ”takapenkki sukupolvea” kuljetetaan harrastuksista toiseen ja vapaa-aika on järjestettyä ja huolellisesti suunniteltua.

Artikkeli laittoi miettimään myös omien lasten lapsuutta ja omaa vanhemmuuttani. Ilokseni huomaan lasteni viihtyvän ulkona naapurustossa. Toisaalta he saavat myös osansa takapenkki sukupolven eduista. Olen havainnut ikäpolvessani ajatusta että (kunnianhimoiset) harrastukset pitävät lapset pois pahan teosta ja että ne kasvattavat lapsia pitkäjänteisyyteen.

Toisena tehtävänä oli pohtia omaa, omien vanhempien ja isovanhempien tilankäyttöä esimerkiksi koulumatkaa tarkastelemalla. Itse olen syntynyt vuonna -87. Kuljin oman koulumatkani ensin kävellen ja sitten pyöräillen. Koulumatkaa oli reilu kilometri taajamassa. Reitillä oli useampi kadun ylitys, mutta koin rakennetussa ympäristössä kulkemisen turvalliseksi. Talvisaikaan katuvalaistus toi turvaa. Leikkiympäristönäni oli omakotitalomme piha, viereiset puistoalueet leikkialueineen sekä lähistön taajamametsät. Pihallamme oli leikkimökki, hiekka-alue ja kiipeilypuu sekä nurmitilaa pelailuun. Läheisessä puistossa leikkitilaa ja -välineitä oli enemmän. Pyöräilimme ja pelailimme naapuruston lasten kanssa perinteisiä pihaleikkejä ja pelejä. Sain viettää turvallisen lapsuuden pikkupaikkakunnalla Kalajoella.

Äitini on aloittanut koulutaipaleensa 70-luvun alussa. Hän, kuten isoäitinikin asuivat lapsuutensa maatilalla Kalajoen Mehtäkylässä. Koulumatkaa molemmilla oli noin 2 kilometriä. Äitini kulki kouluun soratietä pitkin jalan, myöhemmin pyörällä ja talvisin peltoja pitkin hiihtäen. Isoäidin aikana polkupyöriä ei juuri ollut, mutta koulumatka oli sama. Se kuljettiin yleensä kävellen, talvisin hiihtäen. Äiti muisteli, että varsinaisia leikkivälineitä heillä ei juuri ollut. Jokunen kiikkulauta oli kyhätty pitkästä lankusta ja sahapukista. Maatilan pihapiiri tarjosi kuitenkin paljon leikkipaikkoja ja puuhastelua. Ulkoleluina palvelivat oikeat käytöstä poistuneet astia, kipot ja kupit. Leikkeihin kuuluivat hipat, palloleikit ja ruutuhyppely. Lisäksi lapset olivat aktiivisia toimijoita maatilan arkisessa aherruksessa.

 

Posted by Annu Mustonen

Uncategorized - Leave a comment

Retki saaristoon 19.9.

Saimme nauttia lauantaina kauniista säästä. Ystävä pyysi meitä retkeilemään, joten pakkasin lapset ja eväät autoon ja suuntasimme saaristoon. Määränpäänä oli Suvisaaristo ja siellä Furuholmenin satama-alue.

Perille päästyämme kohteessa avautui kaunis saaristomaisema. Vanhemmat lapset pääsivät veneajelulle ja pienemmät pääsivät tutkimaan alueen luontoa. Löysimme kallioita, kivenkoloja sekä mielenkiintoisen lossin, jolla pääsimme pienelle saarelle. Lossi oli käsikäyttöinen ja matka jännittävä, ainakin 2-vuotiaille taaperoille.

Pian venekunta jo saapui takaisin satamaan ja oli aika syödä eväitä tunnelmallisessa kodassa grillitulen räiskyessä.

Alueella ei ollut mitään lapsille suunniteltua leikkivälinettä lukuun ottamatta yhtä puussa roikkuvaa keinua. Katseltavaa, tutkittavaa ja muita leikin aineksia kuitenkin riitti. Keräilimme käpyjä oraville ja epämääräinen puunjuurakko toimitti hevosen virkaa. Lapset kiipeilivät puukasoissa ja kallioilla sekä heittelivät kiviä veteen. Lapsenmielisten aikuisten johtamana seikkailimme katsomaan myös autiota piparkakkutaloa.

Ilta oli onnistunut. Lapset nauttivan, mutta niin myös aikuiset. Olen havainnut että kun ulkoilemme, teen sen kaikista mieluiten luonnossa veden äärellä. Parasta on, jos mukana on ystäviä ja herkullisia eväitä. Furuholmenissa saaristoluonnon kauneus rauhoittaa levotonta mieltä.

Posted by Annu Mustonen

Uncategorized - Leave a comment