Akateeminen tiimityö

Päivän Hesarissa oli mielenkiintoinen juttu Tero Tiitun diplomityöstä ”Suomalainen tiimityö joukkuehuippu-urheilussa ja mitä voimakkaan keskinäisen riippuvuuden tiimit voisivat siitä työelämässä oppia”. Artikkelin mukaan diplomityössä pohditaan, mikä rooli joukkueen jäsenten keskinäisellä riippuvuudella on menestykseen. Eli missä lajeissa on hyötyä, että joukkuekaverit tuntevat erittäin hyvin toisensa, kannustavat toisiaan ja ennen kaikkea yksilöt asettavat joukkueen itsensä edelle. Tiivistäen, jos joukkueessa on keskusteleva, kannustava, avoin ja hyvä ilmapiiri, uskaltavat yksilöt laittaa itsensä likoon joukkueen hyväksi parhaalla mahdollisella tavalla.

Tiitu on tutkinut tiimityötä sekä urheilussa että yrityksissä. Urheilussa Suomi näyttää menestyvän lajeissa, joissa yksilöiden korkea keskinäinen riippuvuus on tärkeää. Tällaisia lajeja ovat muodostelmaluistelu, joukkuevoimistelu, kori- ja lentopallo, jääkiekko sekä salibandy. Tähän voisin itse lisätä, että joukkuelajeissa, joissa yksilöiden merkitys on suuri (esim. viestit uinnissa ja yleisurheilussa) Suomi ei pärjää, paitsi marginaalilajeissa kuten viestihiihto. Tiitu käyttää amerikkalaista jalkapalloa esimerkkinä lajista, jossa keskinäistä riippuvuutta tarvitaan vain jonkin verran, koska pelaajilla on selkeät roolit, joita he suorittavat tietyissä tilanteissa ja lyhyinä sarjoina. Lisäksi tarvitaan huippuyksilöitä tietyille pelipaikoille. Jalkapallo taitaa kuulua samaan sequential interdependence -kategoriaan ja ilmeisesti siksi Suomi ei pärjää jalkapallossa…

Tiitun nojaa työssään Thompsonin (1967) tiimityön malleihin, joita on kolme:

  • Pooled interdependence, jossa työntekijöillä on hyvin samanlaiset roolit, vain vähän yhteistyötä ja ryhmän tulos on yhtä kuin yksittäisten työtekijöiden saavutukset.
  • Sequential interdependence, jossa työntekijät tekevät yhteistyötä ja ovat jonkin verran riippuvaisia toisistaan. Toiselta työntekijältä pitää saada silloin tällöin tulos ennen kuin oma työ etenee tai tehtaassa kukin suorittaa omaa työtään, jotka sarjassa luovat valmiin tuotteen. Jokainen voi kehittyä omassa hommassaan ja työn tuttavuus paranee hieman.
  • Reciprocal interdependence sisältää paljon kahdensuuntaista vuorovaikutusta työntekijöiden välillä. Heillä on jokaisella oma rooli, joka voi vaihtua matkalla ja vuorovaikutus on moninaista.

Thompson myös Tiitun mukaan sanoo tällaisten tiimien koordinoinnista ja kommunikoinnista, että pooled vaatii standardirutiineja ja vähän kommunikaatiota, sequential suunnitelmia ja enemmän kommunikaatiota ja reciprocal keskinäistä mukautumista ja paljon kommunikaatiota.

Tiimityö akateemisissa tutkimusryhmissä

Tiitun työstä löytyi mielenkiintoinen kuva, jossa urheilulajeja on sijoiteltu interdependence-jatkumoon, jonka toisessa päässä on joukkueviestit ja toisessa jääkiekko ja salibandy. Samassa kuvassa on sijoiteltu myös tyypillisiä työtiimejä ja tuolla akselilla ”team of basic researchers” on sijoitettu lähes jatkumon alkupäähän, eli pooled ja sequential tiimityön välimaastoon. Tästä voisi päätellä, että tutkimusryhmän työ on katsottu olevan yksittäisten lahjakkaiden tutkijoiden itsenäistä työtä ja heillä on vain jonkin verran yhteistyötä, mutta oma rooli on erittäin tärkeä ja tulokset riippuvat vain vähän muiden tekemästä työstä. Kuulostaako tutulta?

Nykyiset tutkimusryhmät Aallossa (ainakin teknisillä aloilla) koostuvat valtaosin diplomityön- ja väitöskirjantekijöistä, saattaa joukossa olla muutama ulkomainen post-doc. Muuta henkilökuntaa ei ole, palvelut on eriytetty omiksi porukoikseen ja ryhmillä ei ole omaa teknistä tukihenkilökuntaa. Professori vetää ryhmää ja jokaisella työntekijällä on selkeä oma tavoite, diplomityö, väitöskirja tai muutama kova julkaisu, jotka auttavat saamaan seuraavan parivuotisen post-doc-paikan. Näin ollen tiimityö osuu helpostikin noihin pooled tai sequential interdependence -kategoriaan. Onko tämä optimaalista?

Omalla akateemisella urallani voin helposti mainita kaksi isoa projektia, jotka olivat aikaansa edellä ja joiden tulokset tunnetaan maailmalla. Ensimmäinen oli DIVA-projekti (1990-luvun lopussa), jossa rakensimme ”kapellimestarisimulaattorin” ja toinen oman ryhmäni tutkimukset konserttisaliakustiikan parissa (2008 – 2016). Näissä projekteissa tiimityötä voi parhaimmillaan kutsua reciprocal interdependence -yhteistyöksi. Molemmissa meitä oli joukko hyvin erilaisia osaajia ja ihmisiä, jotka kaikki työskentelivät yhteisen päämäärän eteen. Tiimin sisällä oli paljon kahdensuuntaista vuorovaikutusta, asioita tehtiin luontevasti ristiin ja toisia autettiin ja kannustettiin hyvässä hengessä. Todella mielenkiintoista (näin jälkikäteen ajatellen) on huomata, että kun isossa monitieteisessä projektissa oli yhteinen tavoite niin oma diplomityö tai väitöskirja laitettiin taka-alalle. Opinnäytetyö oli välttämätön sivutuote, joka kyllä syntyi, mutta ei ensisijainen tavoite. Näiden ryhmien yksittäiset opinnäytetyöt ovat hyviä töitä, mutta eivät yksittäisiä huippuja. Sen sijaan jokainen ryhmissä mukana ollut oli luomassa jotain uutta,  josta Aalto-yliopisto tunnetaan nyt maailmanlaajuisesti. Tutkijat itse oppivat monenlaisia taitoja myös oman ydinalansa ulkopuolelta ja ovat myöhemmin löytäneet hyvin paikkansa uusissa työtehtävissään.

Vaikka oma kokemukseni on hyvin suppea, vain kaksi loistavasti onnistunutta projektia parin kymmenen vuoden akateemisella uralla, niin uskallan silti väittää, että tieteellisesti mullistavien tulosten saavuttamiseksi tutkimusryhmien pitäisi toimia reciprocal interdependence -mallin mukaan. Niinpä uskallan kriittisesti kysyä, että onko nykyinen tutkimusryhmämalli ja OKM:n (ja sitä kautta myös yliopistojen) tutkintoihin ja julkaisumääriin perustuva malli hyvä. Rahaa ja resursseja jaetaan lähinnä tutkintojen ja julkaisuiden määrien mukaan ja paljon korostetaan nimenomaan yksilön menestystä. Toki professoreilla on vapaat kädet organisoida oma ryhmänsä miten haluaa, mutta on erittäin vaikeaa saada sellainen rahoitus, jossa voisi kerätä monialaisen osaajajoukon, joka voisi ajatella yhteistä etua ja laittaa omat tutkintotavoitteet sivuun, edes hetkeksi.

 

 

 

2 kommenttia artikkeliin ”Akateeminen tiimityö

  1. Oma kokemukseni vastaa havaintoasi hyvin tarkkaan; suurimpia akateemisia menestyksiä ja maailmanlaajuistakin tunnustusta on tullut lähinnä projekteista jotka ovat ollet ”reciprocal interdependence” -kategoriassa. Omassa tiimissäni pyrin luomaan samanlaista työtapaa ja tunnetilaa, mutta tukea siihen ei kyllä tiimin ulkopuolelta saa.

  2. Tuohon monialaisuuteen pyrimme mielestäni tähtäämään nykyisin myöskin omalla työpaikallani, varmasti sillä tavalla saa enemmän aikaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *