Liikkuvuutta liikkeen vuoksi

Kirjoitin viime blogissani yliopistojen byrokratiasta ja raskaista päätöksentekoprosesseita. Otin esimerkiksi oman urapolkuni mukaisen askeleen, jossa pyrin Associate Professor (tenured) -tasolta Full Professor (tenured) -tasolle. Nyt ajattelin kertoa, että miten tuossa hommassa kävi ja nostaa esille yhden ongelmallisen asian nykyisessä akateemisessa yhteisössä.

Paljastettakoon näin alkuunsa, että minut ylennettiin ehdollisesti, kunhan olen suorittanut ”substantial external experience” -rastin. Käytännössä päätös tarkoittaa, että tt-urapolkuni on suoritettu loppuun, mutta Full Professor -titteli astuu voimaan vasta kun olen viettänyt määrittelemättömän ajan Aallon ulkopuolella. Koska olen väitökseni jälkeen ollut vain TKK:lla ja Aallossa (opettavana tutkijana, akatemiatutkijana, ERC-tutkijana ja professorina), katsottiin, että minulla ei ole tarpeeksi laajaa näkemystä maailmanmenosta ja siksi vierailu jonnekin muualle (toinen yliopisto tai tutkimuslaitos) on välttämätön.

Miten tällaiseen ratkaisuun oikein päädyttiin. Kuten edellisessä blogissani kirjoitin, ansioitani tarkasteli noin 30 professoria, lukuisa määrä muita henkilöitä sekä dekaani, provosti ja rehtori. Kaikki totesivat yksimielisesti, että tutkimus-, opetus- ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen näyttöni ovat erittäin vakuuttavia. Mutta, koska minulta puuttuu vierailukokemus jossain toisessa organisaatiossa, ylimmän tason komitean (n. 10 professoria) mielestä jotain olennaista osaamisestani puuttuu.

Ymmärtäisin päätöksen, jos olisin yksin kammiossani istuva tutkija, mutta näin ei taida olla. Vajaan viiden vuoden professuurini aikana olen ollut mm. kolme vuotta Euroopan akustisten seurojen kattojärjestön pääsihteeri, kirjoittanut 40 JUFO-tasoista julkaisua (joista puolen tusinaa lehtiartikkelia ulkomaisten yliopistojen ihmisten kanssa), opettanut ja ohjannut väitöskirjoja niin Aallossa kuin useissa yliopistoissa ympäri Eurooppaa ja toiminut vastaväittäjänä. Lisäksi olen organisoinut useita kansainvälisiä konferensseja, toiminut kahden lehden associate-editorina, käynyt kolmella eri mantereella pitämässä kutsuttuja keynote- ja plenary-esityksiä jne. Mutta tämä laaja kansainvälinen yhteistyö ei riittänyt, vaan yliopistomaailmassa ”ainoa oikea tapa” tajunnan laajentamiseen sekä kansainvälisyyteen on mennä fyysisesti jonnekin muualle. Karrikoiden, ei arvosteta mitä tekee, tärkeämpää tuntuu olevan missä tekee.

Minulla on nyt siis edessä harkinnan paikka; haluanko uuden tittelin, joka vaatii, että jätän tutkimusryhmäni joksikin ajaksi ja lähden pois, jonnekin muualle. Vastausta pohtiessani asetan ensisijalle perheeni. Pojalleni pitää löytyä hyvä koulu ja sopivat harrastukset sekä vaimolle kiinnostavia ja motivoivia töitä. Itselleni työnantajani ei asettanut rajoitteita eikä tavoitteita, joten vierailupaikalla ei oikeastaan ole väliä. Voisin suosia paikkaa lähellä hyviä lumilautailurinteitä sekä frisbeegolf-ratoja. Toki ei olisi haitaksi, jos vierailuyliopistossa tehtäisiin korkeatasoista tutkimusta…

Tiedän, että tämän blogin kirjoittaminen ei välttämättä ole itseni kannalta kovin viisasta ja voin edelleen hankaloittaa asemaani. Mutta halusin kirjoittaa tämän tekstin vähintäänkin vertaistukena vastaavissa tilanteessa oleville varttuneimmille tutkijoille. Luonnollisesti toivon myös, että yliopistojen päätöksiä tekevät ihmiset lukevat tämän ja pohtivat, että ovatko kaikki käytäntömme ja sääntömme aivan ajanmukaisia ja mitä niillä halutaan saavuttaa. Nyt tuntuu siltä, että meihin tiukan seulan läpi valittuihin professoreihin ei luoteta. Periaatteessa, meillä on erittäin vapaat kädet toteuttaa opetusta ja tutkimusta oman tahtomme mukaan, mutta valitettavasti on myös näitä sääntöjä, joilla professorit suitsitaan samaan muottiin.

Tämä esimerkkini on yksi yliopiston itse asettama sääntö ja pakollinen toimintatapa. Tiedän myös tapauksen, jossa moneen kertaan opiskelijapalauteen perusteella palkittu opettaja velvoitettiin pedagogiikan alkeiskurssille, koska sellainen pitäisi jokaisen suorittaa. Voisiko näiden jäykkien sääntöjen takana olla, että mitä kauemmaksi päätöksenteko viedään itse asiantuntijoista, sitä suurempi riski on siihen, että päätökset tehdään muotoseikkojen ja sääntöjen perusteella kuin itse sisällön?

Lopuksi haluan vielä korostaa, että tiede on kansainvälistä, ehdottomasti. Mutta nykyaikana korkeatasoisen tieteen teko ei välttämättä vaadi pitkiä vierailuita maailman ääriin. Nuorelle tutkijalle jakso ulkomailla on toki usein hyödyllinen, mutta verkostoja, uusia ideoita ja yhteistyökuvioita voi luoda muillakin tavoilla. Toki matkustelu avartaa, tämäkin tekstin runko syntyi yli 10 000 m korkeudessa Atlantin yllä matkalla edistämään kansainvälisen tiedeyhteisön toimintaa.

Yksi kommentti artikkeliin ”Liikkuvuutta liikkeen vuoksi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *