James Cornerin ajatuksia
Blogiteksti 1.11.
Kourallinen maisema-arkkitehteja ovat omalla panoksellaan muuttaneet alan historiaa. Heidän kykynsä ja näkemyksensä asettivat heidät selvästi aikaansa edelle, toimien yhä inspiraation lähteenä monille aina tähänkin päivään tultaessa. Alan isähahmoksi parjattuun Frederick Law Olmstediin verrattua James Corneria on turvallista pitää yhtenä aikamme huomattavimpana maisema-arkkitehtina ja teoreetikkona. Vaikka Cornerin ikoniset suunnitellut teokset, kuten The High Line New Yorkissa saattavat jättää hänen kirjalliset teokset vähemmälle huomiolle, saamme rikkaan ja läpileikkaavan katsauksen maiseman syvällisestä roolista kulttuurissa tutustumalla Cornerin rönsyilevään sanamaisemaan lähemmin.
Corner on tuottelias kirjoittaja, vaikka ensikatsaukselta voisi saada toisen vaikutelman. Vuonna 2014 ilmestynyt The Landscape Imagination on ensimmäinen kirjallinen projekti, joka koostuu yksinomaan Cornerin omista esseistä sitten vuonna 1996 julkaistun Take Measures Across the American Landscapen jälkeen. Lähes kahdenkymmenen vuoden “hiljaisuuden” aikana Corner kirjoitti kerätyt esseet samalla kun hän perusti James Corner Field Operationsin suunnittelutoimiston ja teki nimensä rakennettujen maisemien huippusuunnittelijana. Vuosien 1990 ja 2010 väliseltä ajalta kerättyjen esseiden tavoitteena on maalata verbaalisia maisemia, jotka provosoivat ja haastavat yhteiskunnan suhteen luontoon. Sama ajatus maalaa suuntaviivoja Cornerin ajattelulle laajemmin.
Corner väittää esseissän, että maisema on suuri välittäjä luonnon ja kulttuurin välillä, koska se vetoaa luonnollisiin prosesseihin ajan kuluessa, mutta on pohjimmiltaan kulttuurinen rakennelma. Täten se [maisema] voi uudistaa yleisen ja banaalin ja sovittaa yhteen nykyaikaisen vieraantumisen paikasta. Cornerin mukaan maiseman mielikuvitusta tarvitaan vapauttamaan maisema sen “hajaantuneesta paikasta maisemaobjektina, alistettuna luonnonvarana tai tieteellisenä ekosysteeminä”.
Hän osoittaa myös kritiikkiä ammattia kohtaan kulttuurin ja luonnon ongelmallisen jaon liiallisesta yksinkertaistamisesta ja yhdistämisestä yksinomaan ekologisten mallien ratkaisukeskeiseen lähestymiseen, kun taas suunnittelun luovuus on rajoittunut ympäristöongelmien ratkaisemiseen ja esteettiseen ulkonäköön. Teoksissa “Landscape Urbanism” (2003) ja “Terra Fluxus” (2006) Corner vaatii kulttuurisesti eloisaa ekologiaa, jossa kulttuuri ja luonto täydentävät toisiaan yhdistämällä ne uudenlaisiksi julkisiksi tiloiksi, joissa maisema ohjaa kaupungin muutosta. Tämän ajattelun voi nähdä saavan muotonsa High Line hankkeen yhteydessä, itseasiassa melkeinpä sen kirjaimellisessa asussa, mutta kuinka hyvin Cornerin ajatukset kaupungin kehittymisestä maiseman ehdoilla ovat sittemmin jalkautuneet käytäntöön.
Hylätyn, vanhan rautatien paikalle rakennettu 2,3 kilometriä pitkä lineaarinen puisto, High Line, tunnettiin aiemmin huonomaineisena ja ränsistyneenä osana kaupunkia, mutta osalle kaupunkilaisista se näyttäytyi kuitenkin arvokkaana kaupunkimaisemana. High Line -puiston kehittämistä perusteltiin ympäristöllisistä lähtökohdista toteutettuna kaikkia hyödyttävänä kestävyysprojektina — kuten Corner esseissään kirjoittaa — mutta useammassa tutkimuksessa onkin esitetty, että ensisijaiset intressit puiston perustamiselle ovat taloudellisia (Esim Loughran, 2014). Suiter (2016) nostaa myös esiin, että High Line on tyyppiesimerkki sellaisen uusliberalistisen logiikan mukaisesta hankkeesta, jonka tarkoituksena on, että julkiset puistot “rahoittavat itsensä”. Puiston kehityksen mukana kaupunginosan vetovoimaisuus on kasvanut, synnyttäen voimakkaan gentrifikaatiprosessin sitä ympäröiviin kiinteistöihin. Puisto on osaltaan lisännyt New Yorkissa eriarvoistavaa kaupunkikehitystä, ja vaikka hanke on tuonut mukanaan paljon hyvää, kaupungin huono-osaisempi väestö (joka alkujaan esti sen purkamisen) ei sen “uudenlaisesta julkisesta tilasta” hyödy — päinvastoin.
Esitetyn esimerkin myötä voidaankin nähdä, että joskus Cornerin teoriat onnistuvat, joskus ne epäonnistuvat, mutta yhdessä oikeiden käytäntöjen kanssa ne tarjoavat ajattelun ja toiminnan vapautta maisema-arkkithetuurin parissa työskenteleville. Maisema-arkkitehtuurin kentällä ei ole kovinkaan montaa nykyaikaista ääntä, jotka toiminnallaan pyrkivät systemaattisesti välttämään kaavallisten vastausten antamista, vaan pyrikivät ennemmin luomaan avointa tulkintaa ammatin kehityskulusta. Tämä ominaisuus erottaa mielestäni James Cornerin muista aikalaisistaan.
High Linen suunnittelukilpailun esitysmateriaalia.
Lähteet:
Loughran, K. (2014). Parks for profit: The High Line, growth machines, and the uneven development of urban public spaces. City & Community 13(1), 49–68.
Slater, T. (2006). The Eviction of critical perspectives from gentrification research. International Journal of Urban and Regional Research 30(4), 737–757. doi: 10.1111/j.1468-2427.2006.00689.x
http://landscapearchitectkusokuro.blogspot.com/2017/01/james-corner-landscape-architect.html
Responses