Blogitehtävä 2

Teksti on kirjoitettu kurssikerran aikana käytyjen keskustelujen ja oman pohdinnan pohjalta.

 

Ideologiat maisemassa.

Maisema-arkkitehtien työnjälki heijastaa voimakkaasti ajan henkeä. Aivan kuten arkkitehtuurissa, vallitsevat tyylisuunnat ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, miten ympäristö koetaan ja miten tämän kokemuksellisuuden ydin on voitu implementoida rakennustaiteen keinoin käytäntöön. Otetaan esimerkiksi tästä 1500-luvun jälkipuoliskolle tultaessa barokin tyylisuunta, jonka mahtipontisuus ja symmetriset linjat, niin rakennus- kuin puutarha taiteessa, ovat synnyttäneet voimakkaita ällistyksen tuntemuksia vuosisadasta toiseen, vedoten katsojan jokaiseen aistiin. Tämä ei suinkaan tapahtunut sattumalta, nimittäin barokin syvin olemus olikin keinoja kaihtamatta saavuttaa katsojan absoluuttinen huomio. Tyylisuunnan perusta saikin alkunsa katolisen kirkon pyrkimyksenä löytää yhteys kirkollisen ja maallisen maailman välille vastalauseena protestantismin nousulle. Tätä sanomaa piiloviestitse muodostui barokin tyylisuunta. Ihaillessa Versaillesin, Drottingholmin tai Casertan palatsin jopa epäuskottavan näyttäviä pittoreskejä, herää kysymys, onko kyse sittenkin vain silmänkääntötempusta?

Valehtelisin, jos väittäisin etteikö barokkia edustavat puutarhat olisi edelleen yksiä maisema-arkkitehtuurin kirkkaimpia kärkiä, mutta vain niiden pintapuolista estetiikkaa ihailemalla sokeutuu helposti sille, mistä maiseman suunnittelussa syvimmiltään on kyse. Myös pohjustuksena toimineen esimerkin myötä on haastavaa hahmottaa jokseenkin abstrakteja rajoja arkkitehtuurin ja  maisemasuunnittelun välillä, joten jatkakaamme vielä hetken barokissa.

Tyylisuunnan vakiinnutettua statuksensa sen vaikutuspiiri levisi yhä laajemmalle. Palatsien ohella monia pienemmän mittakaavan kohteita, erityisesti tyylisuunnalle uskollisia huviloita (Villoja) rupesi rakentumaan erityisesti Italian länsirannan vuorille. Uudet kohteet, kuten Villa Castello Garden, Villa d’Este Garden sekä Villa Pia Garden täyttivät barokin tunnuspiirteet: kontrolloidut, suoraviivaiset geometriset puistot vesilähteineen olivat näissä tyypillinen näky. Ja ovat edelleen, jokseenkin alkuperäistä ilmettä muistuttaen mutta ajallinen kerrostuma on muuttanut niiden syvintä olemusta, paikoin peruuttamattomasti. Säntillistä ylläpitoa vaativat ruutukaava puistot (barokille ominainen piirre) säilyttävät alkuperäisen asunsa vain manipuloimalla aktiivisesti luonnollista kulkua, josta ennemmin tai myöhemmin muodostuu kimurantti ristiriita kahden, keskenään eroavan ajan hengen mukaisen tulkinnan välille.

Näin tapahtui 1800-luvulle tultaessa.

Barokkia seurannut tyylisuuntaus, romantiikka, painotti tunteita ja jätti tilaa mielikuvitukselle. Tämä erosi merkittävästi edeltäjästään, ja sen jäljet näkyivät maisemasuunnittelussa anteeksiantamattomasti, toisaalta myös anteeksi pyytelemättä. Suurista puistoalueista muodostui arkkitehtuurin labradoreja, joissa rajoja ylittävät taiteenlajit vaikuttivat toisiinsa. Tätä kutsutaan transgressioksi. Barokkipuutarhojen rapeutuvista rakennuksista tuli tärkeä osa uutta, henkistä ja vapaasti kokemuksellista puolta painottavaa lähestymistapaa ympäristön kanssa käytävään vuorovaikutukseen. Historiallisia taiteen aikakausia lainattiin ja tunnistettavia elementtejä sekoitettiin keskenään. Pyrittiin löytämään tasapaino ihmisen ja luonnon prosessien välille.

Siirrytään ajassa eteenpäin, tarkemmin ottaen kaksisataa vuotta. Päästään 2000-luvulle. Tähän päivään. Henkisyys, tai mahtipontinen pröystäily ovat vaihtuneet pragmaattiseen lähestymistapaan, jossa painotus kallistuu lähes poikkeuksetta kestävyys-ajattelun. Enemmän tai vähemmän pakon sanelemana. Modernin tai uuden ajan tyylisuuntauksia on vaikea löytää nykytaiteen (itsessään määrittelemätön) ja digitalisaation kulisseista. Ehkei niitä ole. Yksi asia kuitenkin on ja pysyy. Maisema elää huolimatta siitä, miten aikalaisensa siihen suhtautuvat. Tämä on hyvä ottaa huomioon tarkastellessa maisemaa ja sen rakennetta, ja pohtia kysymystä: katseletko luonnon vai ihmisen sanelemaa näkymää.