VK 13: visualisointi

Saamassamme välitehtävässä edellytetään kolmea visualisointia, joista yksi on A3-kokoinen. Oletuksena taitaa olla, että nämä tehdään V-Raylla. Itse kuitenkin olen soveltanut Sketch Upissa valmiina olevia ominaisuuksia ja photoshopannut kuvakaappausten päälle. Tämä työskentelytapa ei ole erityisen kaukana Rhino-V-ray-workflowsta, mutta kenties hieman alkeellisempi tapa hoitaa sama asia.

Ohjauksessa näin, kuinka Skedarista otetaan näkymä ulos käsinpiirretyn näköisinä viivoina. Olin suunnitellut tähän käsintyöstöä väliin, mutta huomaan, että homman saa hoidettua aika hyvin suoraan skedarilla. Noudatin kehoitusta pitää rakennetut osat aika neutraaleina ja korostaa kasvillisuutta. Jätin aluksi ne myös valkoisiksi, mutta lopuksi näytti siltä että hieman väriä on syytä lisätä. Lisäsin värit läpikuultavina kerroksina, jolloin ne eivät saa kuvaa tukkoon, mutta seinien kiinnostava värivaihtelu ei jää esittämättä.

Käytin mittakaavaukkeleina aidoista Art Deco -muotikuvista leikattuja ihmisiä. Löysin ne tanskalaisesta (vai alankomaalaisesta…) kansalliskokoelmasta, jonka sisältö oli vapaasti käytettävissä. Ongelmana oli, että miehiä oli huomattavan hankala löytää, joten käytin melkein kaikki miehenpuolikkaat ja -neljäsosat, joita löysin, ja sommittelin loput ihmiset niiden ehdoilla.

Saimme lisää ohjausta visualisointiin photoshop-viimeistelystä. Olinkin tähän mennessä melkein tehnyt kaiken mitä näytettiin, mutta sain joitakin hyödyllisiä lisävinkkejä esim. puiden latvuksen varjostamiseen ja värien säätämiseen.

Posted by Säde

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *