Otaniemen uudet ravintolat testissä

Otaniemi on mielestäni aina tarjonnut hyvän valikoiman lounasravintoloita ja niiden tarjonta on ollut monipuolista. Muilla yliopistoilla vieraillessa ei ole ihan yhtä hyvää kuvaa jäänyt kampuksien ravintolaskenestä.

Kävin nyt testaamassa niemen uutuusravintolat ja voin kyllä suositella molempia paikkoja!

Studio Kipsari

Studio Kipsari on muutaman kokeilukerran jälkeen ollut positiivinen yllätys. Hype kasvisruuan ympärillä on kyllä viime aikoina ollut kasvussa ja se on näkynyt myös Studio Kipsarin pitkissä jonoissa. Varsinkin ravintolan parin ekan viikon aikana näytti olevan paljon kiinnostusta paikkaan.

Ruoka on ollut hyvää ja moni kaveri on myös paikkaa kehunut. Otakaari 7 on itseni kannalta huono sijainti, mutta kun enemmän on aikaa niin äkkiä sinne kävelee!

Vegaanituotteet ovat muutenkin alkanut itseäni kiinnostamaan viime aikoina yhä enemmän ja enemmän ja olen alkanut laittaa enemmän kasvispitoista ruokaa myös kotona ja ulkona syödessä tulee aina silloin tällöin valittua lihattomia vaihtoehtoja. Esim Fafa’s on ollut viime aikoina suosikki! Tästä syystä Kipsari on kiva lisä Niemen lounastarjontaan ja on kiva, että tulee enemmän tarjolle kasvisvaihtehtoja.

Fat Lizard

Fat Lizard on ollut monien huulilla (sekä se niiden olut että rafla!) ja itsekkin piti käydä se testaamassa.

Fat Lizardin oluet on kyllä tullut tutuksi jo ennestään, joten sen pohjalta innolla odotin, miltä paikan ruoka maistuu – ja hyväähän se oli. Testasin itse lasagnen, joka oli oikein maukas.

Pitää käydä testaamassa myös Fat Lizardin lounasvaihtoehdot ja brunssi, kun on niille sopivasti aikaa!

Posted by Kirjoittaja

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *