Aloittamisen vaikeudesta

Vangittuja punakaartilaisia Helsingin Kauppatorilla 13.4.1918 odottamassa kuljetusta Suomenlinnaan. Kuvaaja: Gunnar Lönnqvist.

Referensseistä innostuminen ja yleisen muistomerkkejä käsittelevään keskusteluun perehtyminen on vaihtunut ihmetykseen siitä, miten kaikki tämä kääntyy konkreettiseksi suunnitelmaksi. Kaikki on edelleenkin todella hahmotonta, ja eilisen hyvät ajatukset tuntuvat tänään hankalilta. Huomaan turvautuvani kirjoittamiseen, kun tyhjän paperin kammo iskee. Pitäisi kuitenkin päästä eteenpäin.

Suunnittelualueekseni on täsmentynyt Kauppatorin ympäristöön kuuluva Lyypekinlaiturin alue, josta vankileirikuljetukset Suomenlinnaan lähtivät. Erityisen inspiroiva tässä mielessä on ollut yllä oleva kuva, josta tarkan paikan voi tunnistaa. Kiinnostavaa on myös se, että Suomenlinnan lautan nykyistä lähtöpaikkaa ollaan siirtymässä kasvaneiden matkustajamäärien vuoksi, ja yhtenä sijaintivaihtoehtona on nimenomaan lyypekinlaiturin alue. Tämän huomiominen suunnittelussa on toki hankalaa, sillä mitään konkreettisia suunnitelmia aiheesta ei vielä ole.

Listasin vielä konkretian löytämiseksi ajatuksia etsitystä tunnelmasta ja sen toteutuskeinoista.

Konkreettiset tapahtumat paikalla

– Jonot laivaan jolla punavankeja kuljetettiin leireille

Avainsanoja

Etäisyys, haalistuminen, lähtö; myös toivo

Lukuja

  • Vankileirejä neljässä paikassa: Katajanokan merikasarmi, Suomenlinna, Isosaari, Santahamina
  • Kuolleita noin 1 100

Muistoja

Linkki nykyaikaan

  • Paikan virkistyskäyttö Vanhan Kauppahallin terassialueena luo mielenkiintoisen kontrastin synkän aiheen käsittelylle. Miten tunnelmat limittyvät?

Kuvia paikalta

Siirtymä: tältä kohdalta kuljetukset vankileirille lähtivät. Kuvattu 17.10.18 sumuisten olosuhteiden vallitessa.

 

Satamaradan muisto elää yhä ympäristössä.

Alue on nykyisellään erinäisten häkkyröiden ja logististen toimintojen kyllästämä. Etualan tasoero herätti joitakin ajatuksia suunnitelman suhteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *