Maisema ja haalistuvat muistot: Töölönlahden asema maisema-arkkitehtuurikeskustelun keskiössä

Töölönlahti, taidepuutarhan istutuksia. Gonzalez Jorge, HKM, 1.9.2000.

Töölönlahti, väliaikaisen taidepuutarhan istutuksia. Gonzalez Jorge, HKM, 1.9.2000. https://www.helsinkikuvia.fi/record/hkm.HKMS000005:km0025lq/

Wim Wendersin Berliinin taivaan alla -elokuvassa jaetussa kaupungissa nuoruutensa Potsdamer Platzia etsivä eläkeläinen harhailee rautaesiripun jättömaaksi muuttamassa maisemassa, jonka paikalla sijaitsi aiemmin sykkivän kaupunkielämän keskus kahviloineen ja suihkulähteineen. Tässä ei-kenenkään-maisemassa juuri mikään ei enää muistuta entisistä ajoista; ajan verkkoon sidotut nuoruusmuistot heijastuvat korkeintaan haalistuneina haamuina rikkaruohojen ja betonin kyllästämiltä pinnoilta.

Vaikka Helsingissä muutoksiin kaupunkitilassa ovat johtaneet hieman vähemmän dramaattiset historialliset tapahtumat, muistan hyvin elävästi Töölönlahden eteläpuolelle sijoittuneen ratapihan ja vanhojen makasiinirakennusten läsnäolollaan hallitseman, pysähtyneisyyden dekadenssista tunnelmansa ammentaneen laitakaupungin. Jo tuolloin jonkinlaiseen välitilaan jähmettynyt maisema oli tuomittu menettämään elinvoimansa kaavoituspaineiden alttarilla. Kantakaupungin likeisyys vauhditti matkaa kohti vääjäämätöntä muutosta, jossa viimeisinä vuosinaan autonromujen kansoittaman ja asunnottomien tähtienkatselupaikkana toimineen villiintyneen kaupunkiluonnon kesytti lopulta tuomiopäivän näkyä muistuttanut makasiinirakennusten tulipalo. Joutomaalle ilmestyi 2000-luvun alkupuolella taidepuutarha, jonka väriloistosta ja rujosta eleganssista muistuttavat enää henkilökohtaiset elämykset ja valokuvat.

Ja silti, juuri tässä välitilaisessa maisemassa väreilleestä kontrastista muodostui se jännitteinen vuoropuhelu, josta oli samanaikaisesti aistittavissa uuden ja menneen Helsingin henki. Joutomaa kaupungin paraatipaikalla sai kuitenkin väistyä. Kansakunnan vaurastumisen myötä lisääntyneen vapaa-ajan mahdollistamat sivistys- ja viihteellisyyshakuiset aktiviteetit saivat fyysiset ilmentymänsä paikalle, jossa aiemmin merten takaa konteissaan matkanneet pikeepaidat ja kamerat  kulkivat rautateitse eri puolille maata välittäen konsumerismin ilosanomaa. Näkyvä, ratapölkkyjen tahdittama ja kreosootintuoksuinen logistiikka dieselvetureineen oli siten pyyhkiytynyt pysyvästi pois kantakaupunkilaisen sielunmaisemasta. Alan valtasivat joutavanpäiväinen oleskelu ja sivistynyt vehreä maisema. Ja hyvä niin?

Töölön tavara-asema vuonna 1939. HKM, Pietinen Aarne Oy. https://www.helsinkikuvia.fi/record/hkm.HKMS000005:km0024xd/

Töölön tavara-asema vuonna 1939. HKM, Pietinen Aarne Oy. https://www.helsinkikuvia.fi/record/hkm.HKMS000005:km0024xd/

Töölönlahden eteläpuolisen alueen tulevaisuutta kirjoituksessaan Puiston puolikkaat käsitellyt maisema-arkkitehtuurin professori Jyrki Sinkkilä luonnehtii Töölönlahden aluetta eräänlaiseksi kraateriksi kaupunkirakenteen keskellä. Lahtea ja sen ympäristöä kohtaan onkin sen keskeisestä sijainnista johtuen historiallisestikin tunnettu valtaisaa mielenkiintoa. Eräillä muinaisilla piirrustuspöydillä Töölönlahti on muun muassa täytetty ja alistettu majesteetillisen Kuningasavenyyn halkomaksi monumentaalikaupungin uudeksi ytimeksi. Alvar Aallon keskustasuunnitelmassa maisemaa olisi puolestaan elävöittänyt hillittömän kokoinen terassitoriksi kutsuttu parkkikansi. Smith & Polvisen liikennesuunnitelmassa ehdotetut hurjat kantakaupungin ylle levittäytyneet moottoritierampit sentään tunnistettiin jo aikanaan helsingin henkeä vakavasti uhkaaviksi. Suureellisista, lähinnä arkkitehtien kynistä lähtöisin olleista visioista huolimatta satamatoiminnoille välttämätön logistiikka ja siihen liittyneet tarkoituksenmukaisuudessaan vaikuttavat rakenteet tulivat kuitenkin hallitsemaan aluetta pitkälle 1980-luvulle saakka.

Historiallisesta viitekehyksestä katsoen onkin helpompaa ymmärtää, miksi Sinkkilä kirjoituksessaan painottaa määrätietoisuutta puistosuunnitelman nopean toteuttamisen suhteen. Lopulta kyseessä kun on kilpailu: kuka ehtii ensin? Käynnissä on keskenään eriävien intressien välinen taisto. Voittavatko mittelön kenties arkkitehdit, joiden perinteisen osaamiskentän keskiöön rakennusten väliin jäävä tila ei kuulu – vai olisko vihdoinkin olemassa mahdollisuus toteuttaa eräälle kaupungin merkittävimmistä paikoista puistosuunnitelma, joka sankarillisuudessaan kesyttäisikin ympärilleen muodostuvan rakennuskannan kunnioittamaan kaupunkilaisten yhteiseksi aiottua tilaa? Ensisijaisesti rakennetun ympäristön näkökulmasta  määritelty kaupunkitila kun ei ole luonteeltaan samalla tavoin demokraattista; rakennuksiin sijoittuvat toiminnot ovat harvoissa tapauksissa kaikille kansalaisille avoimia. Julkiseen kaupunkitilaan panostaminen edistäisikin siten kaupunkikuvallisen koherenssin ohella laajemman käyttäjäkunnan asiaa.

Sinkkilän puheenvuoro on tulkittavissa yritykseksi nostaa julkisen ulkotilan arvostustasoa herättämällä keskustelua vaietusta aiheesta. Varoittavana esimerkkinä jahkailun seurauksista ja yleisestä näköalattomuudesta hän käyttää kirjoituksessaan Kaisaniemen puistoa, jonka rakentaminen ja liikennejärjestelyt aikoinaan jättivät puristukseensa. Laiminlyöntien seurauksena puiston merkitys olikin näin kaventunut rautatieaseman levottomaksi sivupihaksi jonka yllä leijailee läpikulkupaikan henki ja öisen väkivallan uhka.

Töölön tavara-asemaa vuonna 1999 ennen tulipaloa. Makasiinien välistä piha-aluetta, taustalla Eduskuntatalo. HKM, Kari Hakli. https://www.helsinkikuvia.fi/record/hkm.HKMS000005:km002iak/

Töölön tavara-asemaa vuonna 1999 ennen tulipaloa. Makasiinien välistä piha-aluetta, taustalla Eduskuntatalo. HKM, Kari Hakli. https://www.helsinkikuvia.fi/record/hkm.HKMS000005:km002iak/

Töölönlahden ja sen ympäristön asemaan voidaan katsoa kilpistyvän koko keskustelu suomalaisesta maisema-arkkitehtuurista. Useimmat käytetyt puheenvuorot paljastavat erityisesti sen, miten vähäisen arvostusasteen  kansalaisten yhteiseen käyttöön tarkoitettujen kaupunkitilojen kokonaisvaltainen suunnittelu on maassamme saavuttanut. Keskustelua on hallinnut lähinnä kritiikki puistosuunnitelmien kalleudesta ja ikuinen purnaus siitä, että maamme ikävästä ilmastosta  juontuen ulkotiloihin panostaminen on vähintäänkin epäilyttävää puuhastelua. Suureelliset rakennushankkeet kokonaisalueen pieninä osatekijöinä ovat  sen sijaan toteutuneet; olkoonkin, että kritiikkiä jonkin verran onkin esitetty.

Musiikkitalon kokonaiskustannuksiksi tuli noin 166 miljoonaa. Tämä onkin ainoastaan 100 miljoonaa enemmän kuin Töölönlahdelle kaavailtu, sittemmin liian kalliiksi osoittautunut puistosuunnitelma. Julkisten kulttuurirakennusten rypästä ei sinänsä ole syytä kritisoida, vaan juuri ne osaltaan mahdollistavat alueen muodostumisen eläväksi kaupunkikulttuurin keskukseksi. Keskustakirjasto on valtavan hieno hanke, joka ansaitsisi ympärilleen kokonaisvaltaisella näkemyksellä toteutetun ympäristön. Ulkotilan suunnittelun arvostustasosta edellä esitetty vertailu kuitenkin kertoo karua kieltään. Johtopäätöksenä voisi todeta, että maisema-arkkitehtuuria ei edelleenkään arkkitehtuurin tavoin tunnisteta itsenäiseksi taidemuodoksi, vaan lähinnä työkaluksi tuottaa sujuvan liikkumisen mahdollistavaa kukkasin somistettua infrastruktuuria.

Töölönlahden puiston osalta lopputulos oli siten odotettu. Voittajaksi selviytyi hyvästä yrityksestä huolimatta näköalattomuuden sanelema kustannustehokkuus. Lopputuloksena on ehkä ihan kiva pannukakku, jossa radanvarsirakennusten arkkitehtuurin lähiöteemaisen öykkäröinnin on katsottu soveltuvan vastinpariksi maisema-arkkitehtuurin nykyistä arvostustasoa kuvastavalle teemapuistolle. Nykytilanteeseeen rinnastettuna kaupunginmuseon kuva-arkistosta löytynyt materiaali 2000-luvun alkupuolella puiston paikalla sijainneesta taidepuutarhasta saa myös mietteliääksi. Istutusten väriloistosta ja kokonaissommitelman hökkelikylämäisestä estetiikasta ammentanut tilkkutäkki näyttäytyy nyt kuvissa kuin tähdenlentona, jonka kauneus saattoi hyvinkin muodostua juuri hetken väliaikaisuuteen liittyneestä luopumisen läheisyydestä.

Ikuiseksi helposti mieltyvässä nykyisyydessä on usein läsnä latistava arkipäiväisyys. Hakasalmen huvilan pylväsrivien välistä uutta uljasta maisemaa tarkasteleva Aurora Karamzinin haamu voisikin nähdä nykykaupungin elämänmenoa hallitsevan levollisen joutilaisuuden toisin. Edistyksessä on sittenkin oma määrätty kauneutensa, jota aikalaisen lienee toisinaan hankala ymmärtää.