Vesireittejä

Kummalliset kalat liukuvat syvyydessä,
tuntemattomat kukat loistavat rannalla;
olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki toiset värit –
mutta ihana meri on vaarallisin nähdä,
se herättää tulevien seikkailujen janon:
mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin.

– Södergran, Edith 1929: Levottomia unia: runoja. Suomentanut Uuno Kailas.

Vesi eri olomuodoissaan on monesti villi ja saavuttamaton maiseman elementti, jota tarkkaillaan kunnioittavasti pienen välimatkan päästä. Maisemakuvassa veden läsnäolo tuottaa toisinaan avaran ja rikkumattoman pinnan, joka olevaista peilaten rauhoittaa ihmismielen. Veden ja maan mikstuuri on mutaa. Toisinaan vesi on kengän alla sohjoontuvaa loskaa, vaarallisen kauniita jääpuikkoja, loputtoman kiehtovia lätäköitä. Veden voimaa on mereltä lähestyvä tsunami, uhka kokonaisen kansakunnan olemassaolollle. Samaan aikaan vesi on välttämätön, mutta ehdottomasti hallittava ja matkan päässä pidettävä. Toisinaan se kahlitaan hillittömän banaaleihin kylpypaljuihin; luonnon reunustamissa onseneissa sen sijaan lainehtii sivistyksen ja zenin höyryävä terveysvesi.

Vesi huuhtoo pois muistoja, hukuttaa eilisen ja puhdistaa öiset kadut. Dystopian päättymättömässä yössä tarinaa taustoittaa tauoton sade. Japanilaisissa elokuvissa monsuunikausi tuo mukanaan kaiken olevaisen taustalla vaikuttavan, yhtäaikaisesti  intensiivisen ja unenomaisen harson, jonka sumentamassa maisemassa solmuun menevät niin ihmissuhteet kuin liikennekin. Vedestä on moneksi.

Kurssista

Ensimmäisen kurssikerran aloitusluennon perusteella kurssista muodostui selkeä kuva. Keskeiseksi kurssirakenteen osalta hahmottui kaksijakoisuus: yhtäältä keskeisessä roolissa on aihevalinta, sitä tukeva kohde ja konseptisuunnittelu – toisaalta työn osalta olisi päästävä melko vauhdikkaasti kohti rakennesuunnittelua ja teknisen toteutuksen pohdintaa. Tästä tulee varmasti haaste, sillä jo konseptia voisi pyöritellä ja hioa kokonaisen studiokurssin ajan. Rajauksen tulee siis olla tavanomaistakin napakampi; ylitsevuotavalle laajuudelle ja rönsyilylle ei tämän työn puitteissa ole loputtomasti aikaa uhrattavaksi.

Täytyy myös erikseen mainita, että on todella virkistävää olla taas kurssilla, jossa suunnittelutyön ohella kirjoitetaan oppimispäiväkirjaa. Itselleni tämä on ollut aiemmilla vastaavanlaisilla kursseilla erinomainen tapa jäsentää omaa  ja myös saavuttaa aivan uusia ajatuksia. Ja kun tehtävä on määrätty, se tulee myös tehdyksi.

Viimeiset vuodet olen työkseni tutkinut erinäisten kaupunkitilojen historiaa. Kaikkien kaupunkilaisten tuntemat, Helsingin asukkaiden yhteisiksi olohuoneiksi muodostuneet toriaukiot Rautatientori ja Hakaniementori ovat kumpikin mereltä vaivoin vallattua maaperää, joiden rakentamattomuudesta saamme osin kiittää juuri veden itsepintaista läsnäoloa. Mutainen ja upottava liejuvelli, joka aikoinaan höyrysi Kluuvinlahdella, muovasi Helsingin rakennetta kaupunkikulttuurin synnylle suotuisaksi, rakentamiselle kelpaamattomaksi maaperäksi.

Aiheena vesi on loputtoman inspiroiva. Tämä tulee tekemään sekä kohdevalinnan että toteutustavan pohdinnasta hankalaa; kiinnostavia vaihtoehtoja on niin paljon. Haluaisin ehdottomasti pyrkiä jonkinlaiseen kaupunkitilalliseen interventioon, jossa vesi otetaan osaksi (kenties) taskupuistomaista sommitelmaa. Tähtäimessä on arkkitehtoninen minimalismi intiimissä tilassa, joka ei kuitenkaan hahmotu yksityiseksi vaan julkiseksi – ja jossa veden läsnäololla on myös jokin muu kuin pelkästään esteettinen peruste. Kurssin aloituskerralla käsitellyistä aiheista minua tuntuivat puhuttelevan erityisesti hulevesien hallintaan suunnitellut rakenteet. Ajatuksista voisi syntyä vaikkapa maisematila, joka paljastaa salaisuutensa vain otollisten sääolosuhteiden vallitessa; kuin öisin kukkiva jättilumme, jonka  kiehtovuus muodostuu sen arkipäiväisestä ikiunesta.

Maisema-arkkitehtonisella interventiolla täytyy toki olla muitakin kuin runollisia perusteita. Toisaalta hulevesien hallintaan liittyvät ja usein arkipäiväisen insinöörimäiset rakenteet kaipaavat ympärilleen paikan henkeä ja toismaailmallisuutta. Mikäpä sen otollisempaa kuin suunnitella tällainen kohde harjoitustyönä – tosielämässä toteutusmahdollisuudet lienevät rajatummat.