Helmikuussa ENGissä tapahtunutta

Moikka! ENGissä on viimeisen kuukauden aikana tapahtunut paljon, ja keskustelimme tänään hallopedien kanssa tärkeimmistä opiskelijoita koskevista päätöksistä ja asioista. Tässä tärkeimmät pointit tämän päivän kokouksesta:

1) AYYn kuulumiset:

  • Minna Mäkitalo on aloittanut uutena AYY:n koulutuspolitiikkavastaavana
  • AllWell-kyselyn tulokset saadaan tällä viikolla. Analysoidut tulokset tulevat julki hieman myöhemmin
  • Tenttiakvaariota pilotoidaan keväällä, tämän on tarkoitus tulla laajempaan käyttöön jo vuoden 2018 aikana
  • OKM: 2020 yli puolet opiskelijoista tulee ottaa korkeakouluvalinnassa sisään todistusvalinnalla ja valintakokeet tulee mitoittaa niin, että niistä voi selvitä 1kk valmistautumisajalla. Uudistuksessa kuitenkin vielä paljon asioita jotka ratkaistava ennen implementointia.
  • DIA-pääsykoe muuttuu yksipäiväiseksi 2019, jossa sekaisin matikkaa, fysiikkaa, kemiaa ja aineistotehtäviä (hakija saa valita eri tehtävävaihtoehdoista). ENGiltä on myös toivottu ideoita aineistotehtäviin.

2) ENGin helmikuun kuulumiset

  • Puhuttiin yleisesti kurssien kuormittavuudesta ja niiden epätasaisuudesta – tätä tullaan lähiaikoina tarkastelemaan ENGitasolla.
  • ENGin kesän kandisemman järjestäminen ollut turhauttavaa. Opiskelijoiden työllisyystilanne on ENGillä niin hyvä, että harva käy kandin kesällä ja moni aloittanut jättää sen kesken. Toisaalta kurssille on vaikea saada ohjaajia kesäksi, jolloin motivaatio tehdä kandi kesällä laskee entisestään.
  • Kandin ongelmakursseja on tunnistettu ja niiden parantaminen aloitettu, kehityksen kohteena erityisesti KiMe ja ViMe
  • Lukuvuodelle 2018-2019 perustetaan uusi kansainvälinen kandisivuaine: opiskelijat voivat lukea vaihto-opintonsa sivuaineena, jos se sisältää vähintään 15op oman alan ja max 10op kulttuuriopintoja.
  • ENGille palkataan työntekijä jonka tehtäviin kuuluu tukea opettajia MyCoursesin käytössä ja yleisesti kehittää erilaisia digitaalisia opetusvälineitä. Tämä on hyvä, sillä MyCoursesissa on paljon potentiaalia jota opettajat eivät osaa hyödyntää.
  • Maisteriohjelmien ohjausryhmässä keskusteltiin korkeakoulun haasteista, joiden korjaamiseen tulisi keskittyä lähitulevaisuudessa. Ehdotettiin mm. kurssien kuormituksen epätasaisuuden tasaamista, pullonkaulakurssien parantamista, kesäopintojen kehittämistä sekä koulutusohjelmien yleisen houkuttelevuuden kasvattamista.

3) Muut asiat:

  • Uusi raksa-arkkari-proffa Gunther implementoi ENGille uusia, erittäin mielenkiintoisen oloisia insinööripohjaisia arkkitehtikursseja, joista ensimmäiset alkavat ensi kesänä. Näistä on tulossa lähiaikoina lisätietoa.

-Joonas

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *