Itsearviointi

Kurssi on saatu päätökseen ja on aika tehdä itsearviointia siitä miten kurssi meni ja mitä kurssista jäi mieleen. Tiesin ennen kurssin alkua, että se tulee olemaan minulle haastava. Aihealueet olivat sellaisia, että en tiennyt niistä hirveästi etukäteen ja luettavat tekstit olivat kieleltään ja sisällöltään vaikeita. Päätin että vaikka en ymmärrä kaikkea lukemaani niin sillä ei ole väliä. Pääasia on, että olen lukenut tekstit ja yrittänyt saada niistä jotain irti. Juuri näin suoritin kurssin kuten olin ajatellutkin. Ehkäpä aiheista jäi mieleen pyörimään muutamia asioita, jotka laittoivat miettimään omaa suunnittelua. Se on varmaankin kurssin paras anti.

Käydyt keskustelut pienryhmissä olivat myös mielestäni todella hyödyllisiä. Niissä pääsi paremmin perille teksteihin ja oli matala kynnys keskustella asiasta. Koko ryhmän kesken käydyt keskustelut olivat jäykempiä ja vaikka niissäkin yritin asioita kommentoida niin se oli vaikeampaa, koska osa ihmisistä on luonnostaan kovempia puhumaan. Työelämässä opittu ”mieti ennen kuin sanot” istuu vahvasti eikä liian keskeneräistä pohdintaa tule välttämättä sanottua ääneen. Osallistuin osaan koko ryhmän keskusteluista aktiivisesti ja muutamaan vähemmän aktiivisesti vain parilla kommentilla. Pienryhmissä tapahtuneet keskustelut olivat kaikki aktiivisia.

Blogia olen kirjoittanut säännöllisesti. Joskus tehtävänannoissa oli liian tarkasti määritelty millaista tekstiä pitää tuottaa vaikeasta artikkelista. Tällöin tuotettu teksti oli jäykkää eikä ollenkaan mielenkiintoista. Kun tulokulman sai valita vapaammin myös tuotettava teksti oli parempaa ja kirjoittamisesta sai enemmän irti. Tällöin myös asioita pystyi ajattelemaan omalta kohdaltaan.

Seminaarialustus oli kiinnostava tehtävä. Muiden valitsemat tekstit olivat pääasiassa helppolukuisia ja sisällöstä sai jotain irti. Kyselyt, kuvakollaasit ja muut keskustelun herättäjät olivat hyvä tapa viedä keskustelua eteenpäin ja se tuntui luonnolliselta eikä pakotetulta. Omaan aihepiiriini olin perehtynyt lukemalla kaikkien ryhmässä olleiden tekstit läpi ja ne mielestäni liittyivät hyvin toisiinsa. Tuntui siltä, että myös muut saivat teksteistämme hyvin irti asiaa. Laatimamme kysymykset ja esitys tuki tekstejä. Tekstit herättivät hyvin keskustelua ja koin sen onnistuneeksi.

Kokonaisuudessaan kurssi oli työläs, mutta se herätti monenlaisia ajatuksia. Se haastoi minua ajattelemaan asioita uudella tavalla.

Esteettinen jälki

Kurssikaverini pääsivät pohtimaan millaisen estettisen jäljen he haluaisivat jättää ympäristöönsä. Puheenvuoro oli tarkoitettu maisema-arkkitehtipäivien avauspuheenvuoroksi. Katja kirjoitti, että estetiikka tuntuu ylimääräiseltä luksukselta ja silti niin tärkeältä. Ilman estetiikkaa maailmasta lähtisi värit. Onnistunut esteettinen jälki on sellainen ettei se tunnu tehdyltä. Eli sitä ei välttämättä edes huomaa. Itse ajattelen melko samalla tavalla. Estetiikka ei  aina ole ensimmäinen asia mitä ajatellaan suunniteltaessa. Joskus se voi silti olla ensimmäinen asia mitä ympäristössä havaitaan. Esteettisesti onnistuneet kokonaisuudet ovat niitä jotka soljuvat hyvin arkeemme. Toisaalta emme kiinnitä niihin välttämättä mitään huomiota mikäli ne sulautuvat ympäristöönsä todella hyvin.

Elina kirjoitti ilmastonmuutoksen tuomista haasteista. Miten varautua hulevesitulviin tai vaikuttaa harvinaistuviin eliölajeihin? Nämä ovat nykypäivän maisema-arkkitehtuuria. Elina nosti hyvin esiin, että nykypäivän maisema-arkkitehtuurin tavoitteet sisältävät paljon kriteereitä, ohjeita ja mitoituksia, joten jääkö siinä tilaa estetiikalle? Nykyisin kiinnitetään myös kustannuksiin paljon huomiota ja joskus esteettisesti kauniit materiaalit vaihtuvat halpuutuskierroksen jälkeen johonkin aivan muuhun. Estetiikkaa ei aina nähdä kovinkaan tärkeänä osana.

En tullut ajatelleeksi, että estetiikka voisi myös pohjautua funktionaalisuuteen. Eli esteettinen kokemus kasvaa toiminnallisuuden myötä. Tähän voin hyvin samaistua. Itse olen hyvin käytännönläheinen ja minulle on tärkeää, että tila on toimiva. Toimiva tila tai ympäristö on sellainen jota myös käytetään.

 

Oma kansallismaisemani

Ympäristöministeriön työryhmä on valinnut Suomen 27 kansallismaisemaa vuonna 1992. Kansallismaisemalla on symbolinen arvo ja merkitystä kansallisessa kulttuurissa, historiassa ja luontokuvassa. Niille ei ole määritelty tarkkoja rajoja. Merkitys korostuu ehkäpä eniten matkailullisesti. Millainen on suomalainen kansallismaisema? Vaikuttaako siihen omakohtaiset kokemukset?

Monesti (kansallis-)maisema mielletään pelkäksi luonnonympäristöksi. Kansallismaisemien listalle on kuitenkin päätynyt useampi rakennettu ympäristö, kuten esimerkiksi vanha Porvoo ja Tapiola. Ne ovat kulttuurihistoriallisesti tärkeitä kohteita, mutta kuuluuko niiden olla kansallismaisemia?

Miten suomalaista maisemaa on kuvattu esim. maalauksissa? Kaukainen horisontti, jossa katsoja on korkeammalla ja alaviistoon avautuu maisema. Etualalla on kituvia mäntyjä ja taustalla näkyy järvi. Tällaisena suomalaista maisemaa on kuvattu. Katselukulman voi tulkita tulevaisuuteen katsomiseksi. Siitä huokuu rauhallisuus ja toisaalta myös yksinäisyys. Mänty on sitkeä ja kasvaa karuissa oloissa. Kuvaako se siis suomalaisuutta?

Ovatko luonnonympäristöt tulevaisuudessa väistymässä ja tilalle tulee entistä enemmän rakennettua ympäristöä? Vai säilyvätkö luonnonympäristöt muuttumattomina?

Oma henkilökohtainen kansallismaisemani pitää sisällään tiheää ja synkkää metsää, jonka reunalta avautuu peltomaisema. Taustalla metsäinen horisontti rajaa tilaa. Pellolla on eläimiä sekä vanha hylätty puinen lato. Maisemani perustuu henkilökohtaisiin kokemuksiini. Maalaismaisema on rauhallinen, kaukana kaupungin sykkeestä, jossa luonto on läsnä. Tuulenvireen voi melkein tuntea ja hiljaisuuden aistia. Kiire katoaa. Ehkä oma kansallismaisemani onkin toivemaisema? Toivoisin pääseväni siihen hetkeen kun voi olla vain läsnä tekemättä mitään. Ovatko omat kansallismaisemamme siis kaukana arjesta? Ovatko ne se maisema jossa toivoisimme olevamme?

Kuvataiteilija vs maisema-arkkitehti

Kaupunkitilassa tapahtuu paljon. Se on monen eri ammattilaisen tuottama yhdistelmä tilaa ja toimintoa. Ulkotilojen suunnittelussa maisema-arkkitehdilla on tärkeä rooli. Maisema-arkkitehti pyrkii luomaan miellyttävää ympäristöä käyttäjille. Yksinkertaistettuna lähtökohtana saattaa olla käyttäjien toivomuksien tyydyttäminen sekä kaiken olemassa olevan ohjeistuksen huomioiminen. Se ei kuulosta kovin taiteelliselta. Näistä lähtökohdista liikkeelle lähteminen on jo valmiiksi rajoittunutta. Maisema-arkkitehti pyrkii vastaamaan kysymyksiin, myös niihin joita ei välttämättä ole vielä edes esitetty. Olisiko siis maisema-arkkitehdilla jotain opittavaa kuvataiteilijoista?

Maisema-arkkitehdin ja taiteilijan ero piilee syvällisemmässä aspektissa. Taiteilija pyrkii löytämään ympäristöstään narratiivin, temaattisen merkityksen, jonka tarkoitus voi olla muu kuin käyttäjälähtöinen. Maisema-arkkitehdilla merkityksen löytäminen saattaa jäädä toissijaiseksi. Kuvataiteilija kykenee heittäytymään ja osaa ideoida vapaasti. Kuvataiteessa prosessi on merkityksellinen eikä välttämättä niinkään sen päämäärä. Kuvataide on tapa kommunikoida, kyseenalaistaa ja herättää ajatuksia. Sen tarkoitus on luoda tunnetiloja.

Kuvataitelija joutuu havainnoimaan ympäristöään tarkasti ja aivan eri näkökulmasta kuin maisema-arkkitehti. Havaintokyvyn kehittäminen hyödyttäisi myös maisema-arkkitehteja. Voisiko suunnittelukohteeseen tutustuessa perehtyä syvällisemmin siihen mitä näkee, haistaa tai kuulee? Usein kohteesta on luonut itselleen jo mielikuvan tutustumalla aineistoon ja toivomuksiin. Mitä syntyisi jos lähtökohtia ei olisi valmiiksi annettuna, vaan ne pitäisi löytää itse konkreettisesti tutustumalla kohteeseen? Syntyisikö erilaista kaupunkitilaa? Reuna-ehdot löytävät tiensä mukaan suunnitteluun ennemmin tai myöhemmin. Niistä liikkeelle lähteminen hävittää osan vapaasta ajattelusta ja rajoittaa mielikuvitusta.

Maisema-arkkitehtuurin kokeminen

(Tiivistelmä)

James Cornerin kuuluisin työ on varmasti New Yorkiin suunnittelema High Line, jossa ylhäällä kulkeva junarata muutettiin puistoalueeksi. Se avattiin yleisölle 2009 ja se on noussut tärkeäksi kohteeksi nykyajan maisema-arkkitehtuurissa. Hän on kuitenkin myös tehnyt paljon maisema-arkkitehtuurin teoreettisen keskustelun eteen. Nykyisin hän myös opettaa Pennsylvanian yliopistossa. Yksi Cornerin julkaisuista (julkaistu lehdessä Landscape Journal 1991), Three Tyrannies of Contemporary Theory and the Alternative of Hermeneutics, on herättänyt paljon keskustelua. Kirjoituksen julkaisusta on aikaa, mutta samat aiheet ovat edelleen ajankohtaisia.

Modernismin luoma rationalismi näkyy esimerkiksi perinteiden siirtymisen katkeamisena. Ratkaisuja tehdään järjellä eikä taiteelle ole tilaa. Ihmisillä on loputon tarve selittää ja kontrolloida asioita. Teknologian luoma objektivoiva logiikka on saanut lisääntyvässä määrin valtaa viimeisen kahdensadan vuoden aikana. Tehokkuutta ja tuotantoa kontrolloidaan ja samalla syrjäytetään perinteitä sekä taidetta. Maisema-arkkitehtuuri on myös jäänyt näiden vaikutusten kouriin. Se on mennyt kauaksi  perinteistä ja runollisista arvoista. Corner syventyy selvittämään miten maisema-arkkitehtuurin teoriaa voitaisiin rakentaa olemassaolon, kriittisen jatkuvuuden, muistamisen ja keksimisen sekä suuntautuvuuden avulla.

Hermeneutiikka pyrkii ymmärtämään ja tulkitsemaan ihmisen toimintaa. Se on merkityksien löytämistä ja tulkintaa. Cornerin mukaan hermeneutiikkaa voidaan hyödyntää maiseman tutkimisessa. Se perustuu intuitiiviseen ja käytännönläheiseen järkeilyyn. Se yrittää löytää yhteisymmärrystä ja antaa voimaa tiedon kokemiseen (esimerkiksi taiteen, maisema-arkkitehtuurin, runouden ja filosofian). Hermeneutiikka luo jatkuvuuden tunnetta, jota ihminen kaipaa.

(Blogien kommentointi)

Katja avasi blogissaan artikkeleissa ja maisema-arkkitehtuurissa esiintyviä teoreettisia suuntauksia; positivismia, paradigmaa ja avant-gardea. Cornerin jaottelun mukaisia piirteitä näkee siis vieläkin tämän päivän suunnittelussa. Katjan mukaan näitä ovat huolellinen tiedonkeruu suunnittelutyön pohjaksi (positivismi), tiedostamattomat vaikutteet oman aikakauden käsityksistä (paradigmat) ja tarkoitus rikkoa vakiintuneita suuntauksia (avant-garde). Hän oli löytänyt mielestäni hienosti yhtymäkohtia nykysuunnitteluun, joihin minäkin voin yhtyä.

Petran mukaan Corner kritisoi faktoihin perustuvaa suunnittelua. Se kadottaa oivallukset ja kokemukset. Omasta mielestäni ilman faktoja ei voi suunnitella. Tai ainakaan luoda mitään toteutuskelposta tietämättä faktoja. Mutta on Cornerin ajatuksessa ihan perääkin. Joskus liian monen rajoittavan tekijän tietäminen alkaa rajoittaa myös mielikuvitustamme. Silloin on vaikea irtautua säännöistä ja yrittää luoda jotain uutta. Ehkä tässä onkin kyse siitä, että pitäisi tiedostaa faktat, mutta aluksi hieman irtautua niistä?

Riikka nostaa kirjoituksesta esiin, että Cornerin suunnitelmissa korostuu se, että suunnittelutyön alaisena ei ole juurikaan kohde tai kohteen tuleva valmis muoto vaan enemmänkin se luonnollinen prosessi, jolla uuden ympäristön synty mahdollistuu. Monesti ajatellaan vaan lopullista muotoa ja unohdetaan, että mikään ei oikeastaan ole pysyvää. Ehkäpä juuri tähän prosessiin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota?

Mitä on luonto?

(Artikkeli luonnonsuojelujulkaisuun)

Mitä oikeastaan on luonto? Se on käsityksenä melko laaja. Se koostuu kasvillisuudesta, kivistä ja maaperästä. Se voi olla rehevää tai karua. Sen ilme vaihtelee vuodenkierron ja sijainnin mukaan. Luonto mielletään helposti sellaiseksi, jota muodostuu ilman ihmisen vaikutusta. Entä ihmisen istuttama metsä, eikö sekin ole luontoa? Missä vaiheessa ihmisen istuttama muuttuu luonnoksi? Entä kaupungissa oleva katuvihreä. Onko sekin osa luontoa?

Onko luonnolla itseisarvoa? Vai onko arvo sinänsä vain ihmisen määrittelemää? Ihminenhän on määritellyt minkälainen luonto on arvokasta. Arvokkaita ovat esimerkiksi harvinaiset luontotyypit ja katoavat kasvit. Luontotyyppien harvinaistuminen tai kasvien katoaminen liittyy vahvasti ihmisen toimintaan. Onko siis ihminen toiminnallaan luonut arvokasta luontoa?

Luonnonsuojelu on ihmisen suojelua. Ihminen ei suojele luontoa vain siksi, että oikeasti haluaisi luonnon säilyvän. Suojelu tapahtuu, koska ihminen pelkää itsensä puolesta. Jos luonto yksipuolistuu liikaa niin se uhkaa ihmisen olemassaoloa. Kaikki luontoa säästävät toimenpiteet tähtäävät siis oikeastaan ihmisen suojelemiseen. Onko ihminen siis osa luontoa?

 

Maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelmien biennaali 2018 (Näyttelyarvio)

2018 järjestettyyn Barcelonan maisema-arkkitehtuurin biennaaliin valittiin yli 80 hakijan joukosta kymmenen yliopistoa. Aalto-Yliopiston maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelma oli yksi finalisteista. Biennaalin tarkoitus on tutkia ja keskustella maisema-arkkitehtuurista ja muista siihen liittyvistä koulutusohjelmista.

Vaikka osallistuvat yliopistot sijaitsevatkin maantieteellisesti toisistaan kaukana, on kaikilla töillä selkeä yhteys. Laadituista kilpailutöistä käy ilmi, että maisema-arkkitehtuuri on vahvasti mukana vastaamassa ympäristöämme koskeviin kysymyksiin ja uhkiin. Vesien hallinta, häviävät kasvi- ja hyönteislajit sekä muut urbaanin ympäristön tuomat haasteet näkyvät kilpailutöissä. Esillä on tarkkaan tutkittuja kohteita, kiinnostavia kaavioita ja upeita kuvia. Olemme siirtymässä kohti ajanjaksoa, jossa luonnon arvostus on todella korkealla. Maisema-arkkitehtuurin koulutuksessa korostuu ilmastonmuutoksen paineet ja alalla yritetään jatkuvasti löytää uusia ratkaisuja sen hallintaan. Kaikkien yliopistojen työt vaikuttavat hyvin tasavertaisilta ja korkeatasoisilta.

Kielcen teknillinen yliopisto Puolasta osallistui työllään ”Resilient landscape”. Työ ottaa kantaa tapoihin miten rakennettua kaupunkiympäristöä parannetaan, jotta esimerkiksi mehiläisillä olisi paremmat mahdollisuudet lisääntyä. Hyönteisten määrä on rajussa laskussa ja varsinkin rakennetussa ympäristössä tähän tulisi erityisesti kiinnittää huomiota. Toronton yliopiston työssä ”Urban awakening” keskitytään spontaanin kasvillisuuden hyödyntämiseen. Työssä huomio kiinnittyy upeisiin kasvillisuuskuviin. Ekologisen kestävyyden parantaminen ja ilmakehän hiilidioksidin vähentäminen ovat työn keskeistä sisältöä.

Aalto-Yliopiston töissä korostuu järjestelmällisyys. Kilpailutöiden sisältö on aseteltu selkeästi. Aiheina ovat mm. ”Karelian landscapes, the evolution of Karelia” sekä ”Turku as an organism”. Molemmissa töissä näkyy paikallisuus, kuten jo otsikot antavatkin ymmärtää. Mielenkiintoiset kaaviot houkuttelevat perehtymään sisältöön tarkemmin.

Aalto-Yliopiston maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelma on korkealle arvostettu. Korkeatasoinen opetus, monipuoliset kurssit ja mahdollisuus valita eri opintokokonaisuuksia ovat sen vahvuus. Biennaalin 9 finalistin ja 7 semifinalistin työt ovat esillä Aalto-Yliopiston Väreessä LQ aulassa 7-25.10.2019.

Muiden blogien kommentointia

Luin Katjan, Petran ja Riikan blogikirjoitukset liittyen Richard Haagin suunnittelemaan Bloedel Reserve kokonaisuuteen. Katja kiinnittää huomiota näiden neljän maisema-arkkitehtuurikohteen vastakkainasetteluun. Rakennetumpien osuuksien suhde luonnontilaisempiin osuuksiin tuo teokseen mielenkiintoa. Vaikka ensisilmäyksellä kokonaisuus vaikuttaa hieman sekavalta niin teoksen onnistuneisuus perustuu nimenomaan monipuolisuuteensa. Se jättää tulkinnalle varaa. Katja tuo esille, että erilaisia tiloja yhdistää niiden sijoittuminen hakkuualueelle. En ollut itse tähän näkökulmaan kiinnittänyt niin paljon huomiota. On mielenkiintoista, että aiemmin ihmisen pilaamia alueita vain poistettiin käytöstä ja Bloedel Reservessä kokeiltiin jotain uutta hakkuun jälkeen eli se maisemoitiin uudelleen käytettäväksi.

Petra pohtii onko teos subliimi. Hipooko se jollakin tavalla ihmisen käsityskyvyn rajoja? Subliimi liitetään usein ajan äärettömyyteen. Petran mielestä subliimi tunnelma välittyy parhaiten sammalpuutarhasta. Se toimii rauhoittumisen paikkana, jossa voi tyhjentää mielen. Puistosta huokuu ihmisen ja luonnon moninainen suhde. Hallitusti sommiteltu tasopuutarha, jonka jälkeen seuraa luonnonmukainen ja hallitsematon sammalpuutarha muodostavat vastaparin. Vastakkainasettelu toimii kannanottona ihmisen ja luonnon suhteeseen.

Riikka aloittaa kirjoituksensa avaamaan taiteen merkitystä. Taiteen kokeminen on eri ihmisillä erilaista eikä sen ole tarkoituskaan tuntua samalta. Myös teoksen tulkinta on moninaista eikä tulkinnan tarvitse olla myönteinen tai kaunis. Taiteen tehtävä on herättää tuntemuksia. Riikka päätyy pohdinnoissaan siihen, että maisema-arkkitehtuuri on taidetta ja tiedettä.

Ihmisillä on kova tarve määritellä asioita. Onko sillä väliä onko maisema-arkkitehtuuri taidetta? Tarvitseeko aina kaikki laittaa eri kategorioihin ja lokeroihin? Ymmärrän kuitenkin keskustelun maisema-arkkitehtuurin ympärillä. Jotta maisema-arkkitehtuuria voisi arvostaa niin se täytyy nimetä jollain tavalla. Ihmiset eivät kykene avaamaan mieltään jollekin tuntemattomalle vaan se pitää liittää johonkin tutumpaan. Maisema-arkkitehtuuria ei edelleenkään arvosteta tarpeeksi. Toki paljon on muuttunut muutaman sadan vuoden aikana, mutta edelleenkään se ei ole itsestäänselvyys. Tämä heijastuu paljon maisema-arkkitehdin työnkuvaan ja työelämässä näkee paljon asenteellista suhtautumista. Ehkäpä aika muuttaa asioita pikkuhiljaa. Samalla voimme kaikki edistää asiaa tekemällä työmme hyvin luomalla ihmisille ja eläimille hyviä paikkoja elää ja olla.

 

 

 

Onko maisemalla merkitystä?

Maisema eli aistein havaittavissa oleva laaja ympäristö on meille kaikille tuttu sana. Monilla maisemilla on meille erityinen merkitys. Kaikilla meillä on tiettyjä paikkoja jotka ovat meille itsellemme tärkeitä. Esimerkiksi mökkimaisemaan, järvimaisemaan ja kotimaisemaan liittyy usein vahva tunneside. Paikoilla on meille merkitystä. Ne liitetään usein turvallisuuden ja rauhoittumisen tunteeseen. Merkitys kasvaa mitä enemmän se herättää tunteita.

Marc Treib pohti artikkelissaan ”Must landscapes mean?” mikä on maiseman merkitys. Hän oli kiinnostunut siitä, että pitäisikö suunnittelijoiden luoda maisemia joilla on merkitystä ja miksi. Onko se edes mahdollista?  Treib jakoi maisema-arkkitehtuurikohteita eri kategorioihin niiden lähestymistavan perusteella. Maanläheinen tai arkinen, ajanhengessä suunniteltu, antiikkinen tai paikkaan sidottu ilmentävät jokainen omaa lähestymistapaansa. Näillä kaikilla on erilainen merkitys ja niiden merkittävyys riippuu myös katsojasta tai käyttäjästä. Paikan merkitys voi muuttua ajan kuluessa eikä alunperin ajateltu merkitys olekaan enää välttämättä niin selvä. Kulttuuri ja ihmiset luovat merkityksen. Merkitykset ovat aikaan sidonnaisia eikä suunnittelija voi yksin luoda jollekin paikalle merkitystä.

Jane Gillette puolestaan kyseenalaistaa kokonaan sen, että puutarhoilla olisi mitään merkitystä artikkelissaan ”Can gardens mean?”. Hänen mielestään suunnittelija ei kykene luomaan puutarhasta sellaista, että sillä olisi suurempaa tarkoitusta. Ja miksi edes pitäisi? Eihän maisema-arkkitehtuurilla tarvitse olla merkitystä?

Maisema-arkkitehtuuria suunniteltaessa otetaan monta näkökulmaa huomioon. Minkälainen historia paikalla on? Mihin käyttöön uusi alue tulee? Kuka on sen käyttäjä? Mitä rajoitteita tai vaatimuksia paikalle on? Nämä liittyvät vahvasti suunnitteluratkaisujen perusteluihin. Onko siis merkitys muuttunut tarkoitukseksi? Pitäisikö mieluummin luoda unohtumattomia kokemuksia? Jotain merkittävää joka aiheuttaa mieleen jäävän aistikokemuksen? Vai tarvitseeko kaikella olla merkitystä? Onko kiva ensisijaista vai joku muu?

Referaatti Meyerin artikkelista

Olen seuraavan kurssikerran Ranskan ja Saksan excursiolla, joten luin yhden annetuista teksteistä ja kirjoitin siitä referaatin. Käyn myöhemmin lukemassa muiden kirjoituksia ja pohdin niitä.

Elizabeth K. Meyer käsittelee artikkelissaan ”Seized by sublime sentiments” Richard Haagin suunnittelemaa kahta puistoa. Gas Works Park ja Bloedel reserve gardens ovat Haagin mestariteoksia. Gas Works Park on virkistysalue, joka on rakennettu hylätyn voimalaitoksen ympärille Seattlessa. Bloedel reserve gardens on puolestaan rakennettiin Bainbridge saarelle. Se pitää sisällään kosteikkoja metsäisessä ja luonnonläheisessä ympäristössä. Eroistaan huolimatta näitä kahta yhdistää erilainen maantieteellinen sijainti, vahva ekologisten palveluiden hyödyntäminen ja tarkka paikallishistoria.

Molemmat kohteet ovat maantieteellisesti hyvin erilaisilla paikoilla, mutta molemmissa on huomioitu niiden ympäröivä luonto ja kaupunkirakenne. Molemmissa yhteys on luotu veden avulla. Gas Works Park sijaitsee Lake Unionilla ja yhdistyy kanavien avulla Puget Soundiin sekä Lake Washingtonin kanssa. Bloedel on myös yhteydessä veteen. Vesi on läsnä jokaisessa puiston osassa; sammalpuutarhassa, heijastuspuutarhassa sekä lintujen suoalueella. Puistot heijastavat historiaa; ihmisen muokkaamaa luontoa ja luonnon muokkaamaa ihmistä. Molemmissa luonto on häirinnyt ihmistä ja ihminen luontoa. Gas Works Park herätti aikanaan vilkasta keskustelua siitä miten tehdas-alue voidaan muuttaa virkistyspuistoksi turvallisesti. Vanhat koneet ja pilaantunut maaperä aiheuttivat huolta. Bloedelin historiassa suuri metsä-alue hakattiin pois ja alueelle jäi syvät jäljet metsänhakkuuoperaatiosta. Ihmisen aiheuttamat tarpeet näkyvät molemmissa puistoissa.

Puistojen suunnittelussa lähdettiin liikkeelle paikan tutkimisesta. Gas Works Parkissa teollisuuden jäännökset, koneet ja laitteet, koottiin joksikin uudeksi. Olemassa olevaan maaperään koskettiin mahdollisimman vähän, jotteivat siinä olevat haitalliset aineet kulkeutuisi mihinkään. Bloedelissa rakennettu uima-allas täytettiin kivillä. Rakennetun ja rakentamattoman rajapintaa häivytettiin maastonmuodoilla. Haag onnistui molemmissa kohteissa hyödyntämään historiaa. Alkuperäistä sekä ihmisen muokkaamaa pyrittiin säilyttämään. Haagia on kritisoitu siitä, että hän ei tehnyt alueille todella suuria muutoksia. Kriitikot ovat oikeassa, että Haag minimoi toimenpiteiden tarpeen ja siksi hänen kohteensa ovatkin onnistuneita.

Meyer pohtii puistojen yhtäläisyyksiä ja toteaa molempien olevan yleviä. Molemmissa yhdistyy ihmisen ja tekniikan voima sekä veden kiertokulku. Tällaiset yhdistelmät herättävät harvoin ylevyyden tai kunnioituksen tunnetta rakennetussa ympäristössä, mutta Haag on onnistunut siinä. Vieraillessaan paikoilla Meyer koki hämmästystä ja toisaalta myös pelkoa. Ristiriitaisuuden tunne oli voimakas.

Meyer kirjoittaa maisema-arkkitehtuurin ja estetiikan suhteesta. Maisema-arkkitehtuurin historiassa maisema-arkkitehtuuria arvotettiin usein sillä, kuinka monia tunteita se herättää. Taiteilijat, arkkitehdit ja historoitsijat ovat laajentaneet ymmärrystämme maalauksellisesta ja tilallisesta sekä ajallisesta maisema-arkkitehtuurista. Nämä kaksi puistoa uhmaavat rajoja yhdistämällä ihmisen voiman ja luonnon.

Ajansaatossa Gas Works Parkia on tutkittu tarkemmin. Saastunutta maaperää ei lähdetä siirtämään, koska silloin vapautuisi enemmän toksiineja kuin pitämällä ne paikallaan. Pohjaveden liikkuminen on hidasta ja epäpuhtauksien tasot ovat alhaiset. Tutkimusten perusteella päätettiin, ettei puistoon kohdistu merkittäviä terveysriskejä. Maaperässä on siis karsinogeenejä, mutta ei liikaa. Järveen huuhtoutuvia kemikaalejakin löytyy, mutta huuhtoutuminen on hidasta. Alueella on kylttejä, jotka varoittavat maaperän syömisestä. Puistossa on osittain pelon ilmapiiri. Bloedelista ei saa samalla tavalla ylevyyden tunnetta vaan se on paljon hajaantuneempi. Se on vähemmän yhteydessä vain yhteen tilaan tai rakenteeseen. Sen voima on tilasarjojen vaihtuvuus metsässä. Eri alueiden keskinäinen kontrasti kertoo alueen kiehtovasta ja oudosta voimasta.

Meyer on kiinnostunut siitä, miten estetiikka voisi toimia jonkun asian liikkeellepanijana. Hän pohtii onko ylevyyden tunne katsojassa vai katsottavassa objektissa. Miten maisema-arkkitehtuurissa luodaan jotain sellaista, joka aiheuttaa niin suuren tunnereaktion? Nämä kaksi puistoa avaavat yhteyksiä ympäristön ja kulttuurin välillä. Haagin teokset ovat esimerkkejä postmodernista mahtipontisuudesta. Jotta maisema-arkkitehtuuri voisi toimia kuten Haagin puistoissa, tarvitaan suunnitteluvaiheessa paljon asukkaiden tai muiden kokijoiden mielipiteitä ja tarinoita. Meyer arvostaa Haagin luomaa arkkitehtuuria. Niiden sisältö on sidottu kulttuurilliseen kontekstiin. Se yhdistää luontoa ja ihmistä. Nämä kaksi hanketta osoittavat, että vahvaa tunnekokemusta voi syntyä muustakin kuin monumentaalisesti suuresta tilasta.