Omasta oppimisesta

Oman oppimisen arviointi on aina hankalaa. Tavallaan tuntuu, ettei ole oppinut mitään, mutta kun asiaa pohtii hieman tarkemmin huomaakin oppineensa vaikka mitä. Ja esimerkiksi tehdessään puistosuunnitelmaa keksii loputtomasti viitteitä arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin historiaan, eli tavallaan tekosyitä tehdä jonkinlaisia valintoja. Tavallaan lähes huomaamatta syntyy jonkinlainen alan yleissivistys, jota tosin ehkä tässä vaiheessa voinee vielä kutsua välttäväksi.

Yksi hyödyllisimmistä tekijöistä on, että monet samanaikaiset tavallaan toisia sivuavat kurssit kuten kaupunkisuunnittelun historia, arkkitehtuurin historia, maisema-arkkitehtuurin historia käsittelevät samoja asioita eri näkökulmista. Esimeriksi arkkitehtuurin suhdetta ulkotilaan, tai julkisen tilan kehittymisen historiaa ja muutoksia. Kun tähän lisää vielä suunnittelukurssit, pääsee samoja ongelmia pohtimaan käytännön toteutusten kannalta. Eli on pää liiankin täynnä informaatiota. Mutta eiköhän tilanne tasaannu.

Olennaisin sisältö itseni kannalta on varmasti, että oppii ymmärtämään ulkotilojen, rakennusten, kaupunkien ja laajempien kokonaisuuksienkin syntyyn vaikuttaneita tekijöitä, sekä mahdollisesti vetämään yhteyksiä nykyaikaan. Esteettiset, taloudelliset, ideologiset ja yhteiskunnalliset tekijät, tieteen kehittyminen jne. vaikuttavat ajan puutarhasuunnitteluun, arkkitehtuuriin ja kaupunkitilaan, ja niitä on mahdollista ymmärtää sitä kautta. Ajan ilmiöihin liittyy toisaalta järkeviä pitempiä jatkumoita, toisaalta ohimeneviä ilmiöitä. Mutta usein on mahdotonta arvioida yksittäisen ilmiön tulevaisuutta; ratkaisu jota nyt paheksutaan voi olla 50 vuoden kuluttua äärettömän arvostettu ja toisin päin.

Edellä mainittu toimii toisaalta toisinkin päin. Tiloja,yrittää ymmärtää suhteessa syntykontekstiinsa. Ja ne saavat tavallaan enemmän henkistäsyvyyttä, kun ymmärtää, ettei niiden aikanaan herättämää tunnetta pysty kokemaan. Ne ovat tavallaan osa pitkää jatkumoa, mutta silti nykykokemuksen tavoittamattomissa.

Omasta opiskelusta: harmittaa hieman, etten ole mielestäni pystynyt opiskelemaan niin tehokkaasti kuin olisin halunnut. Olisin halunnut lukea enemmän ja pohtia asioita enemmän. Mutta valitettavasti aikaa on ollut liian vähän. Kuitenkin uskon, että peruskurssin tavoite, joka ymmärtääkseni on tavallaan esitellä alan pääpiirteet ja tarjota keinoja ja perusteet alaan tutustumiseen kunnolla, on kohdallani toteutunut suhteellisen hyvin Tuntuu näet siltä, pystyn huomaamaan puistoista, puutarhoista ja kaupunkitiloista seikkoja, joita en ehkä aiemmin olisi osannut sanallistaa tai huomioida ollenkaan, esimerkiksi miten ne suhtautuvat rakennuksiin ja maisemaan, sijoittamaan ne varmemmin ajalliseen kontekstiin ja tunnistamaan jopa puutahojen rakenneosia, välillä muistamaan jopa niiden nimiä.

Posted by Heikki

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *