Aiemmista kerroista

Kun unohdin blogikirjoittelun, yritän tiivistää aiempia kertoja.

Ryhmäkeskustelussa tuntui, että ryhmällämme oli hyvin samansuuntaisia kommentteja ja havaintoja kohdealueesta, hieman eroavin painotuksin tosin, osa painotti enemmän toimintaa, osa esimerkiksi alueen katselemista ylhäältä käsin. Tähän voisin itse huomauttaa, että vaikka katselupuutarha tuntuukin kauniilta ajatukselta, syntyi se ymmärtääkseni mietiskelyä ja rauhoittumista ajatellen, ja on hieman ristiriidassa kerrostalon pihan ajatuksen kanssa. Harvapa erikseen asunnossaan nousee seisomaan katsellakseen pihaa ja mietiskelläkseen. Ylipäänsä kokonaisuuden ajatuksen hahmottuminen tarkastelupisteestä ylhäältä käsin ehkä sopii paremmin julkiseen kuin puolijulkiseen tai yksityiseen tilaan. Samasta seikasta voisi arvostella (muiden arvosteltavien seikkojen lisäksi) myös omaa alustavaa ajatustani olympiarenkaista. Ehkä jos maan tasossa kokonaisuus on myös hahmotettavissa, voisi ajatus toimia.

Pihan pimeys, alakerrosten asunnot ja pysäköinti ovat ongelmia, joille pitäisi keksiä hyvä ratkaisu. Monissa suunnitelmissa (näin yleistäen) tuntui, että alakerroksia ei oltu otettu huomioon. Tämä liittyi myös tavallaan kaikkiin suunnitelmiin, missä pihalle haluttiin tuoda paljon kasvillisuutta; se pimentää tilaa lisää ja pimentää myös alakerrosten asuntoja  entisestään, Toisaalta tällä hetkelläkin puusto varmasti kesällä pimentää maan tasoa melkoisesti.

Konseptien esittelyssä tuntui, että ihmiset ovat päässeet jo hirveän pitkälle, siinä missä oma konseptini oli täysin alkutekijöissään (niin tosin on edelleen). Hämmentää aina ihmisten nopeus, itse tarvitsen yleensä (kurssin suunnittelumetodista huolimatta) yleensä jonkin ulkopuolisen virikkeen, ennen kuin saan idean, jonka koen kehittämisen arvoiseksi. Välillä, tai aina, virike vain löytyy myöhään, aivan liian myöhään. Ja vaikka yrittäisi pysyä alkuperäisessä ja sinnikkäästi kehittää sitä, huomaa vääjäämättä lipsuvansa tai ei ehkei edes lipsuvansa vaan ottavansa päivien pituisia liukuja vastakkaisiin suuntiin.

Takaisin asiaan. Kurssilaisilla tuntui olevan hyviä ja vaivattomanoloisesti syntyneitä ideoita, ja hyvät esittelytkin. Hyvä muut, miinus minä.

Yleisesti ottaen hieman häiritsi kova art deco  innostus. Ainakaan rekennusten julkisivuissa ei ollut mitään erityisen selkeitä art deco vaikutteita. Toisaalta en hirveästi arkkitehtuurin historiaa tunne. Porraskäytäviin en päässyt, eli ehkä niistä löytyi art decoa? Tuntuu, että funtionalismi, modernismi ja art deco menevät hieman sekaisin ja välillä innostutaan korostamaan toista toisen kustannuksella. Saatan tosin olla hyvinkin väärässä.

Valo-olosuhteiden lopullinen pohdiskelu syntyi hieman sekavassa flunssassa, joka edelleenkin vaivaa. Löysin hyvän ohjelman, jonka avulla voi mallista visualisoida varjoaikoja. Valitettavasti se oli tarkoitettu vain päiväaikojen 7-17 välisten aikojen tutkimiseen, ja asteikon maksimi oli kymmenen tuntia. Pitemmillä ajoilla varjoisemmat alueet  vääristyivät, sillä kaikki 9 tai enemmän tuntia varjossa päivän aikana olevat (mikä kesällä pitkinä päivinä ei ole ollenkaan harvinaista) näkyivät mustina. Mutta aika hyvin ohjelman avulla pystyi pihaa kuitenkin tutkimaan. PC:lle olisi ollut saatavissa ohjelma, jossa ei olisi ollut aikarajoitteita. Koulun koneelle ei vain muistaakseni pysty asentamaan ohjelmia, enkä olisi koululle pystynyt sairaana menemäänkään. Hyvä kuitenkin tietää, että se olisi ollut mahdollista. Ohjelma olisi ollut myös melko kallis, mutta kymmenen testimallia sillä olisi voinut tehdä…

Seuraavaksi pitäisi varmaan jatkaa omaa suunnitelmaa ja perehtyä selvityksiin. Mutta ensi yskiä ja nukkua vielä hetki.

Posted by Heikki

Uncategorized - Leave a comment

Vielä yksi wikiteksti

Kirjoitin wikiin sekavan ja pienen Tanska – Fredensborg -tekstin ja vielä sekavamman Uranienborg -tekstin. Uranienborgista olin hukannut kaikki lähteeni, mutta päivitän ne vielä jossakin vaiheessa jos löydän. Toivottavasti kaikki on nyt tehty. Mukavaa kesää!

Posted by Heikki

Uncategorized - Leave a comment

Omasta oppimisesta

Oman oppimisen arviointi on aina hankalaa. Tavallaan tuntuu, ettei ole oppinut mitään, mutta kun asiaa pohtii hieman tarkemmin huomaakin oppineensa vaikka mitä. Ja esimerkiksi tehdessään puistosuunnitelmaa keksii loputtomasti viitteitä arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin historiaan, eli tavallaan tekosyitä tehdä jonkinlaisia valintoja. Tavallaan lähes huomaamatta syntyy jonkinlainen alan yleissivistys, jota tosin ehkä tässä vaiheessa voinee vielä kutsua välttäväksi.

Yksi hyödyllisimmistä tekijöistä on, että monet samanaikaiset tavallaan toisia sivuavat kurssit kuten kaupunkisuunnittelun historia, arkkitehtuurin historia, maisema-arkkitehtuurin historia käsittelevät samoja asioita eri näkökulmista. Esimeriksi arkkitehtuurin suhdetta ulkotilaan, tai julkisen tilan kehittymisen historiaa ja muutoksia. Kun tähän lisää vielä suunnittelukurssit, pääsee samoja ongelmia pohtimaan käytännön toteutusten kannalta. Eli on pää liiankin täynnä informaatiota. Mutta eiköhän tilanne tasaannu.

Olennaisin sisältö itseni kannalta on varmasti, että oppii ymmärtämään ulkotilojen, rakennusten, kaupunkien ja laajempien kokonaisuuksienkin syntyyn vaikuttaneita tekijöitä, sekä mahdollisesti vetämään yhteyksiä nykyaikaan. Esteettiset, taloudelliset, ideologiset ja yhteiskunnalliset tekijät, tieteen kehittyminen jne. vaikuttavat ajan puutarhasuunnitteluun, arkkitehtuuriin ja kaupunkitilaan, ja niitä on mahdollista ymmärtää sitä kautta. Ajan ilmiöihin liittyy toisaalta järkeviä pitempiä jatkumoita, toisaalta ohimeneviä ilmiöitä. Mutta usein on mahdotonta arvioida yksittäisen ilmiön tulevaisuutta; ratkaisu jota nyt paheksutaan voi olla 50 vuoden kuluttua äärettömän arvostettu ja toisin päin.

Edellä mainittu toimii toisaalta toisinkin päin. Tiloja,yrittää ymmärtää suhteessa syntykontekstiinsa. Ja ne saavat tavallaan enemmän henkistäsyvyyttä, kun ymmärtää, ettei niiden aikanaan herättämää tunnetta pysty kokemaan. Ne ovat tavallaan osa pitkää jatkumoa, mutta silti nykykokemuksen tavoittamattomissa.

Omasta opiskelusta: harmittaa hieman, etten ole mielestäni pystynyt opiskelemaan niin tehokkaasti kuin olisin halunnut. Olisin halunnut lukea enemmän ja pohtia asioita enemmän. Mutta valitettavasti aikaa on ollut liian vähän. Kuitenkin uskon, että peruskurssin tavoite, joka ymmärtääkseni on tavallaan esitellä alan pääpiirteet ja tarjota keinoja ja perusteet alaan tutustumiseen kunnolla, on kohdallani toteutunut suhteellisen hyvin Tuntuu näet siltä, pystyn huomaamaan puistoista, puutarhoista ja kaupunkitiloista seikkoja, joita en ehkä aiemmin olisi osannut sanallistaa tai huomioida ollenkaan, esimerkiksi miten ne suhtautuvat rakennuksiin ja maisemaan, sijoittamaan ne varmemmin ajalliseen kontekstiin ja tunnistamaan jopa puutahojen rakenneosia, välillä muistamaan jopa niiden nimiä.

Posted by Heikki

Uncategorized - Leave a comment

Castle Howard

Sekoilin, ja kirjoitin tällaisen, enne kuin huomasin varsinaisen tehtävänannon. No, ehkä tämän voisi laskea vakavamieliseksi pohdiskeluksi puutarhassa kävellessä. Tai sitten ei. Yhden lähdekirjani nimeä en valitettavsti saanut varmistettua, kun se on laitoksen kirjastossa, ja minä olen vain leikkinyt Proustia ja kirjoittanut sängyssä viime viikot.

Castle Howard

Castle Howard on yksityisessä omistuksessa oleva kartano Pohjois-Yorkshiressä, Englannissa. Se sijaitsee 24 km pohjoiseen Yorkin kaupungista.

Rakennukset

Kartanon ja puiston rakennustyöt aloitti Charles Howard kolmas Carlislen kreivi 1669–1738) maille, jotka olivat olleet suvun omistuksessa 1500-luvulta lähtien. Päärakennuksen paikalla sijaitsi aiemmin raunioitunut Henderskelfen linna, josta myös kartanon nimi ”linna” juontaa juurensa. (Leaping…, 241-244).

Kartanon suunnitteli arkkitehti Sir John Vanbrugh (1664-1726), ja kaksi sen kolmesta pääosasta rakennettiin vuosina 1700-1713. Päärakennus on tyyliltään anglo-palladiolainen, ja sen suuri keskikupoli on ensimmäinen laatuaan Englannissa. Vanbrughin suunnitelman mukaan rakennettiin myös ”Neljän tuulen temppeli”, esikuvanaan Palladion Villa Rotonda. (Leaping…, 244). Vanbryghin kuoltua 1726, uusia rakennuksia suunnitteli arkkitehti Nicholas Hawksmoor (1661-1736). Hänen suunnittelemiaan ovat esimerkiksi pyramidi, pyramidiportti, obeliski ja Mausoleumi. (Leaping…, 244).

Kiinnostava yksityiskohta on, että kaikilla Castle Howardin rakennuksilla oli käytännöllinen tai symbolinen käyttötarkoitus. Ne eivät olleet ainoastaan maisemaan sijoitettuja katseenvangitsijoita, jollaisia alkoi ilmestyä ajan puutarhoihin. (Adams 1991, 162). Esimerkiksi mausoleumi todella toimii, ilmeisetsi edelleen, sukuhautana.

Puisto

Castle Howardissa on myös suuri muotopuutarha heti rakennuksen takana. Sen osia ovat hyötypuutarha, ranskalaisvaikutteinen keittiöpuutarha”potager” ja ruusutarha. Ruusutarha muodostui alun perin kolmesta toisiinsa yhteydessä olevasta suljetusta puutarhasta, lady Cecilian puutarhasta, aurinkokellopuutarhasta ja Venus-puutarhasta. Nykyisin ruusutarhassa on 2000 eri ruusua, ja se onkin lajikkeiltaan yksi Englannin laajimmista. (http://www.castlehoward.co.uk).

Muotopuutahaa kiinnostavampi ja ajalleen epätyypillisempi osa on vaikuttava maisemapuutarha. Sinisalon (1997, 110) mukaan Castle Howardin puutarha edustaa barokkipuutarhan pohjalta syntynyttä, vapaamuotoisempaa Grand Manner -tyyliä. Maisemapuutarha muodostuu arboretumista nimeltään Wray Wood, kahdesta järvestä, joesta nurmialueista, ja aiemmin mainittujen rakennusten lisäksi siellä on myös esimerkiksi huvimajoja.

Puistoa alettiin suunnitella heti 1700-luvun alkupuolella, kartanon rakennustöiden ollessa vielä käynnissä. Vuoteen 1705 mennessä linnan itäpuolella sijaitsevalle metsäalueelle, Wray Woodiin, oli tehty kiemurtelevia polkuja, veistoksia ja vesiaiheita. Suurin osa puistosta tehtiin vuosina 1719-1726. (Andersson et al. 2005, 118). Maisema otettiin huomioon rakennuksen sijoittelussa otettiin merkittävästi uudella tavalla. Sen sijaan, että rakennus olisi sijainnut keskellä lähestymistien muodostamaa akselia, se rakennettiin lähestymistien kanssa samansuuntaiseksi. Tämän johdosta rakennuksen pitempi julkisivun puolelta näkymät avautuvat suoraan ympäröivään maisemaan. (Andersson et al. 2005, 118).

Ilmeisesti puiston varsinaisena suunnittelijana toimi kolmas Carlislen lordi itse, sillä ainakaan kartanon kirjanpidon mukaan ei kenellekään ole maksettu palkkaa puutarhan suunnittelusta. Tässä suhteessa puisto eroaakin esimerkiksi Stowesta, johon sitä usien verrataan: Stowen puutarhaa suunnittelivat mm. ajan huippunimet Bridgeman ja Kent. (Adams1991, 162). Lordi Carlisle tosin kuului ajan merkkihenkilöistä, kirjailijoista ja poliittisista vaikuttajista koostuvaan Kit-Cat- seuraan, johon kuuluivat myös kirjailijat Alexander Pope, Joseph Addison ja Sir Richard Steele, joiden näkemyksillä luonnonmukaisesta puutarhanhoidosta vosi ehkä katsoa olleen vaikutusta Castle Howardin puiston suunnitteluun. (Stroud 1984, 40). Samoin esimerkiksi puutarhasuunnittelijalla ja -teoreetikolla Stephen Switzher (1682–1745) saattoi neuvoa lordi Carlislea. (Leaping…, 244). Erona Stoween oli myös, että toisin kuin Stowe, Castle Howardin puutarha ei saanut alkuaan taloa ympäröivästä puutarhasta ja laajentunut ja kehittynyt ajan mukana ”luonnollisen kehityksen tuloksena” maisemapuutarhaksivaan suunniteltiin ja toteutettiin ilmeisesti melko johdonmukaisesti suureksi maisemalliseksi kokonaisuudeksi, panoraamaksi, jonka pääasiallisena tarkoituksena oli, ”kuten eeppisen runouden, ylimaallisen herooisuuden ylistäminen”. (Leaping the Fence…, 241-242).

1770-luvulla Horace Walpole kirjoitti Castle Howardin puistosta: ”Kukaan ei ollut kertonut minulle, yhdellä vilkaisulla näkyisi palatsi, kylä, linnoitettu kaupunki, temppeleitä korkeilla paikoilla, metsiä, joista jokainen voisi olla oikea druidien metropoli, maailman uljain nurmikenttä, jota horisontti reunustaa vain horisontti ja mausoleumi, jonka takia haluaisi tulla haudatuksi elävältä. ” (Andersson et al. 2005, 118).

 

Lähteet

Adams, William Howard. Nature perfected : gardens through history. New York : Abbeville Press, 1991.

Andersson, Sven-Ingvar. ; Floryan, Margrethe. ; Lund, Annemarie.

Great European gardens : an atlas of historic plans / Sven-Ingvar Andersson, Margrethe Floryan ; editor Annemarie Lund. Copenhagen : Danish Architectural Press, 2005.

Sinisalo, Antero. ; Häyrynen, Maunu. Puutarhataiteen historian perusteet : luennot 1966-1986 / Antero Sinisalo ; toimittanut: Maunu Häyrinen. Helsinki ; Viherympäristöliitto : 1997.

Stroud, Dorothy. ; Brown, Lancelot. Capability Brown. London : Faber and Faber, 1984.

http://www.castlehoward.co.uk, katsottu 21.4.2014

Posted by Heikki

Uncategorized - Leave a comment

Vaux-le-Vicomte

Rogersin (2001, 170) mukaan Vaux-le-Vicomten olennainen elementti on keskiakseli, jonka ympärille puutarhan muut elementit, kuten veistokset, suihkulähteet, ja vesialtaat sijoittuvat. Akseli alkaa etupihalta ”Suurelle pihalle”, jatkuu linnan läpi sen takana sijaitsevaan puutarhaan ja edelleen puutarhasta maisemaan avautuvana pitkänä näkymälinjana

Toinen olennainen elementti puutarhassa ovat korkeuserot, joiden merkitys avautuu vasta kuljettaessa keskiakselia pitkin. Korkeuseroilla on luotu puutarhaan vaihtelua ja yllätyksellisyyttä; monet elementit ilmaantuvat tarkasteltaviksi vasta tarkoin valitulla hetkellä. Puutarha tavallaan muodostaa matkan, yllätyksellisen tarinan kahden päätepisteensä, palatsin ja vastakkaisessa päässä sijaitsevan Herkuleksen patsaan välillä.

Alueelle saavutaessa edetään keskiakselia pitkin ”etupihalta” korkeiden kivipatsaiden (hermien) ja pseudoportaalien muodostaman ”aidan” raosta huoltorakennusten ympäröimälle nurmialueelle ”Suurelle pihalle” (Grand Court). Sen läpi kuljettua saavutaan linnan portille. Korotetulla terassilla sijaitsevaa linnanpihaa ympäröi syvä vallihauta.

Palatsiterassia ympäröivät nurmiparterrit, joiden reunoilla on harvana rivinä istutettu kartionmuotoisiksi leikattuja marjakuusia. Välittömästi Palatsin takana keskiakselin reunoille sijoittuvat koristeparterrit (parterre de broderie). Koristeparterrit päättyvät ympyränmuotoiseen vesialtaaseen. Näillä tienoin sijaitsee myös puutarhan ensimmäinen, kahden leveän neliönmuotoisen vesialtaan muodostama poikittaisakseli. Tämän jälkeen tie jatkuu kohti suurempaa neliönmuotoista vesiallasta. Tietä reunustavat matalat kukkaruukut, ”esittäen” sitä aiemmin reunustanutta, pienten suihkulähteiden sarjan muodostamaa Allée d’Eauta.

Vesialtaan luokse saavuttaessa näkyviin ilmestyy rakennettu grotto, luola, veistoksineen joka näyttää nousevan suoraan vesialtaasta. Todellisuudessa se kuitenkin sijoittuu vesialtaan takana, matalammalla tasolla kulkevan, puiston toisena poikittaisakselina toimivan, leveän kanavan taakse. Laskeuduttaessa ylemmältä tasolta kohtia kanavaa seuraa vielä toinen yllätys: korkeamman, linnapuoleisen terassin tukimuuriin, on rakennettu suuri vesiputous.

Grotton yläpuolisella terassilla, keskellä metsän läpi kulkevaa nurmikäytävää (Tapis Vért), on suuri, palatsia kohti katsova Herkuleksen patsas. Tästä suunnasta katsottuna kanava ja vesiputoukset, kuten myös puiston korkeuserot, katoavat, ja kaikki huomio kiinnittyy puiston toisena päätepisteenä sijaitsevaan palatsiin.

Steenbergenin ja Rehin (2003) mukaan puiston nykytilassa metsä muodostaa vyöhykkeen tai rajan, joka ympäröi puistoa. Myös pääakseli ja poikkittaisakselit päättyvät metsään, vaikka niiden tarkoituksena ilmeisesti oli, André le Nôtren piirroksen (n.1656) ja Israël Sylvestren piirroksen (n.1660) mukaan tarkoitus yhdistää puutarha ympäröivään maisemaan. Lisäksi Le Nôtren piirroksen mukaan useiden diagonaalisten akselien oli tarkoitus kulkea metsän läpi jatkuen ympäröivään maalaismaisemaan. (Steenbergen & Reh 2003, 138 , 143.)

Myös muutamia alkuperäisiä vesiaiheita, juuri aiemmin mainittu Allée d’Eau ja ensimmäisen poikittaisakselin itäpäässä sijaitsevaa ”pientä vesiputousta” ei ole kunnostettu entiselleen. Myös parterrit ovat paikoitellen erilaisia kuin ne Pérellen ja Sylvestren grafiikanlehtien mukaan ovat olleet; esimerkiksi ”koristeparterrien” reunoissa ei ollut nykyiseen tapaan muotoiltua pensasaitaa. (Steenbergen & Reh 2003, 141.)

 

Posted by Heikki

Uncategorized - Leave a comment

Tapaus Suomi lisää

Tien myös tiivistelmän Kaisaniemen puistoa käsittelevästä vanhemmasta teksistäni, jonka siis lisäsin wikiin Jatkan vielä myöhemmin kasvitieteellisellä puutarhalla. Pahoittelen, kun tämä menee vanhan referoinniksi, mutta juuri nyt se tuntuu järkevältä.

Posted by Heikki

Uncategorized - Leave a comment

Tapaus Suomi

Tein koosteen vanhasta Liisanpuistikkoa käsittelevästä tekstistäni, koska mielestäni pienen kaupunkipuistikon kehitys sopi hyvin aiheeseen. Lisäksi se ainakin Helsingin mittakaavassa on merkittävä pieni puisto. teksti siis wikissä, en tiivistä sitä enempää tässä. Merivuoren kirjassa ei myöskään käsitelty pieniä puistikoita.

Posted by Heikki

Uncategorized - Leave a comment

Espanjan renessanssipuutarhoista

Espanjan renessanssiajan puutarhoja ei ole säilynyt, sillä 1700-luvun alkupuolella Ranskan Bourbon suvun ottaessa Espanjan hallintaansa, ne jätettiin rappeutumaan. Puutarhojen jäänteitä, vanhoja huvimajoja ja veistoksia on edelleen löydettävissä vanhojen puutarhojen sijaintipaikoilta. Lisäksi voisi olettaa, että monissa uudemmissa puutarhoissa on säilynyt osia vanhoista puutarhoista.

Ensisijaisesti tiedot Espanjan renessanssipuutahoista pohjautuvat lähinnä kirjallisiin ja kuvallisiin lähteisiin. Hieman lähteestä riippuen (Sinisalo 1997, Valdés 1987) esitetään eri arvioita siitä, millaisia puutarhat olivat.

Sinisalon (1997, 71) mukaan kaikki tärkeimmät espanjalaiset puutarhat olivat italialaisten suunnittelemia. Kuitenkin niistä on löydettävissä myös omanlaatuisiaan piirteitä, jotka ovat vaikuttaneet myöhempään eurooppalaiseen puutarhataiteeseen. Valitettavasti Sinisalo ei tarkemmin määrittele, mitä hän näillä elementeillä tarkoittaa.

Maurihallinto Espanjassa loppui vasta 1400-luvun lopulla Aragonian ja Kastilian katolisten kuningaskuntien yhdistyttyä ja kukistettua maurihallitsijat. Puutarhataiteessa maurien puutarhataiteen traditiot kuitenkin säilyivät. Vaikka esimerkiksi Sevillan maurilaislinna Alcázar oli jo keskiajalla siirtynyt kristityille, oli sen puutarha säilytetty pääosin islamilaistyylisenä.

Antero Sinisalon (1997,71) mukaan espanjalainen renessanssipuutarha alkoikin kehittyä varsinaisesti vasta Kaarle V:n hallitusaikana 1516-1556. Alhambraan alettiin rakentaa vuonna 1527 italialaistyylistä palatsia, ja ilmeisesti tässä vaiheessa myös puutarhaan lisättiin pylväspiha, uusi suihkulähde ja Rejan patiot. Merkittävää Kaarle V:n aikana tehdyissä muutoksissa oli, että ne suunniteltiin katseltaviksi seisaaltaan, ei istuen, kuten arabialaiset puutarhat (Valdés 1987).

Kaarle V:n poika Filip II jatkoi isänsä toimintaa myös puutarhataiteen alalla. Madridin luoteispuolelle rakennetun Escorialin linnan puutarhat olivat kuuluisia varsinkin suuresta määrästä suihkulähteitä ja patsaita. Puutarhan suunnittelijaksi mainitaan Marcos de Cordona.

Filip II:n Aranjuenzissa, noin neljänkymmenen kilometrin päässä Madridista  sijaitseva oli tunnetuin hänen rakennuttamistaan puutarhoista. Sen tunnetuimpia yksityiskohtia olivat komeat plataani- ja jalavakujanteet. 1600-luvulla Aranjuezin puutarhaa uudistettiin firenzeläisen Cosimo Lottin suunnitelman mukaan. Myöhemmin Lotti osallistui Espanjassa myös El Pardon kuninkaallisen puutarhan ja Madridissa sijaitsevan Buen retiron palatsin puutarhan ja puiston suunnitteluun. (Sinisalo 1997, 72.)

Renessanssiaikana Espanjassa oli myös kuuluisa yksityisiä puutarhoja. Esimerkiksi Saldañuelasa, noin kuuden kilometrin päässä Burgosista, on Lampérezin mukaan sijainnut hieno puutarha, (ilmeisesti viitataan Vicente Lampérez y Romeaan, 1861- 1923 eläneeseen arkkitehtiin ja historioitsijaan, ei siis aikalaislähteeseen.)

Bartolomé de Villalban (1577) mukaan Vera de Placencissa on sijainnut  Don Fabien de Monroyn palatsi, jonka puutarhassa on ollut renessanssipuutarhalle tyypillisiä elementtejä, kuten suihkulähteen osana toimineita marmorisia nymfejä ja muita patsaita.

Espanjan pohjoisosassa Ambrozjoen varrella sijaitsevan Alban herttuoiden vanhan palatsin puutarhassa oli taas Villalban mukaan mm. suihkulähde, eläinfiguureja ja allas, jossa sijaitsi kymmenen valtavaa jättiläispatsasta.

Béjarin lähistöllä, Salamancassa, on sijainnut Zuñiga Sotomayorin perheen palatsin puisto, josta on ilmeisesti jäljellä lampi ja merkkejä poppelikujanteesta. San Martin de Valdeiglesiaksessa, Madridin lähellä on sijainnut aikoinaan Villenan markiisille kuulunut tyypilliseltä renessanssipuutarhalta kuulostava puutarha, johon on Valdésin (1987) sisältynyt mm. ”arkkitektoninen elementti ja katselutasanne, jolta on avautunut näkymä keskusalueelle, jolla sijaitsi mm. joonialaisten pylväiden rivistö.

Lähteet:

Sinisalo, Antero 1997, Puutarhataiteen historian perusteet : luennot 1966-1986 / Antero Sinisalo ; toimittanut Maunu Häyrynen. Helsinki : Viherympäristöliitto.

Valdés, Marquesa de Casa 1987, Spanish gardens, Woodbridge : Antique Collectors’ Club.

Posted by Heikki

Uncategorized - Leave a comment

Plinius

Laurentiumin huvila sijaitsi noin 17 roomalaisen maili, eli noin 24 kilometrin päässsä Roomasta. Se oli hyvä paikka rentoutua töiden jälkeen. Matka sinne vaihtelevien maisemien läpi maisemineen tarjosi miellyttävän johdannon oleskelulle kauniin karulle merenrantahuvilalla.

Pliniuksen tekstin alku ja osittain jatkokin romantisoi maaseutua, ilmeisesti ajan Roomassa oli muodikasta viettää aika maalla ja ihastella niin luontoa kuin maalaisten ”luonnonläheistä” elämääkin.

Vaikka Plinius alussa vähätteleekin huvilansa kokoa ja ylläpidon halpuutta, kuvaa hän huvilaansa niin yksityiskohtaisesti, ettei selvästikään pidä sitä vaatimattomana, vaan haluaa hieman kerskailla.

Huvilan merkittävimmät osat ovat etupiha, josta edetään pylväskäytävään ja edelleen sisäpihalle, josta johtaa halli meren rantaan. Hallista aukeavat näkymät merelle, keskipihalle pylväskäytävään, etupihalle, ja sen ylitse metsään ja vuoristoon.

Muita rakennuksen osia ovat mm. suuri ja pieni salonki, vierashuoneet, kylpytilat ja uima-allas, ruokasali, lehtikuja ja sen vierellä viiniviljelmä, keittiöpuutarha, toinen pylväskäytävä, terassi, ja Pliniuksen suosikki, puutarhahuone.

Kiinnostavaa tekstissä on huoneiden olosuhteiden yksityiskohtainen havainnointi, ja se, miten säätila ja vuodenaika vaikuttavat tilojen olosuhteisiin.

Plinius on selvästi myös tyytyväinen lähiseutuun, ilmeisesti se on ollut suosittua ja arvostettua huvilaseutua, ja huvilan omistaminen alueella on ollut myös oman yhteiskunnallisen aseman osoittamista.

Mutta mitä huvilalla sitten tehtiin? Ilmeisesti syötiin, juotiin, rentouduttiin, uitiin, mietiskeltiin, käveltiin puutarhassa ja viiniviljelmissä,  ja sinne kutsuttiin vieraita juhlimaan, päivällisille ja kylpemään.

Kasveja Plinius mainiotsee kirjeessään ainakin rosmariinin, viikunan, mulperipuun / silkkiäispuun (jolle maaperä on erinomainen, toisin kuin muille kasveille), viiniköynnöksen ja orvokit.

Maisemasta Plinius kirjoittaa melko paljon. Erityisesti meri ja vaikeakulkuinen ranta ovat ilmeiseti tärkeitä. Kuitenkin myös ympäröivä maaseutu sekä vuoristo mainitaan ja näkymät ympäröiville huviloille.

Posted by Heikki

Uncategorized - Leave a comment

Puutarhataide

Kysymys siis oli, mitä on puutarhataiteen historia?

Kysymys on melko hankala, erityisesti ennen historiaan tutustumista. Koska historiankirjoitus on aina  aikaan sidoksissa oleva ilmiö ja ajan tulkinta, voisi vastaus olla vaikka, että puutarhataiteen historiassa on kyse siitä, miten haluamme nähdä puutarhojen, ja ehkä myös muiden viheralueiden suunnitteluun ja rakentamiseen liittyvän historian. Takertumatta siis sen enempää määritelmään siitä, mitä puutarhalla oikeastaan tarkoitetaan, ja mitä sillä on minäkin ajanjaksona tarkoitettu.

Ehkä kiinnostavampi kysymys historian pohdinnan kannalta on se, kuinka se muodostaa kuvitteellisia, näennäisen perusteltuja jatkumoita esimerkiksi puutarhatyylien kehittymisestä, levittymisestä, muuntumisesta toisiksi jne. Historian kirjoituksessahan tuntuu olevan perinne, että luodaan jatkumoita, katkeamaton historian aikajana, ja historian jatkumisella perustellaan sen eteneminen ilmiöstä toiseen, ja etenemisellä perustellaan historian johdonmukainen jatkuminen. Ei se nyt ehkä aivan suoraan näin mene, mutta sinne päin.

Puutarhataiteen historiassa varmasti yhtenä merkittävänä tekijänä on ihmisen luontosuhteen historia, eli mikä on ollut ihmisen asema suhteessa luontoon eri aikakausina; onko luonto ollut pelottava, tavoittamaton, hallittava, hallittavissa oleva jne. Samoin varmaan tarve ja yhteiskuntaluokka ja 1800-luvulla porvariston vaurastuminen on muuttanut merkittävästi suhdetta luontoon ja puutarhoihin. Hyötypuutarhoilla ja huvipuutarhoilla on lähtökohtaisesti melko eri päämäärät. Kiinnostava yhteys on esimerkiksi nykyinen kaupunkiviljely, joka vielä 1900-luvun alkupuolella oli aivan yleistä. Nykyään sen lähtökohdat ovat kuitenkin merkittävästi erilaiset; ennen kyse oli tarpeesta, nykyinen motiivi on hieman häilyvämpi. Ehkä tarve on osa kysymystä, mutta varmasti monet muut tekijät painavat enemmän.

Tajusin kuitenkin juuri eksyneeni aiheesta; kysehän oli nimenomaan puutarhataiteen historiasta. Kysymyshän onkin paljon ongelmallisempi kuin tajusinkaan. Mitä oikeastaan on puutarhataide? Onko sellaista olemassa. Jos valokuvasta tuli ”legitimoitua” taidetta muistaakseni 1960-luvulla Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden päätöksellä, milloin puutarhataiteesta on tullut taidetta? Taiteenfilosofisessa mielessä tuskin koskaan, enkä usko että se on tarpeenkaan. Jos rakennustaiteen nimi on arkkitehtuuri, ehkä puutarhataiteellekin voisi keksiä sopivamman termin.

Posted by Heikki

Uncategorized - Leave a comment