Skissailua ja konseptin työstöä

Aika enne toista välikritiikkiä oli varsinaista painimista konseptien kanssa. Pari viikkoa olin pyöritellyt työtä siitä näkökulmasta, että yritän yhdistää kiipeilyn sekä rullaluistelun yhdeksi työksi yhden konseptin alle. En kuitenkaan valitettavasti löytänyt sellaista konseptia, joka luonnollisesti sisältäisi molemmat lajit ja olisi miellyttänyt minua, tai ainakin sellaisen löytäminen olisi ollut hyvin vaikeaa. Jumi konseptin kanssa oli tehnyt myös työn skissailusta hankalaa, kun ei oikein tiennyt mistä lähteä liikkeelle. Lopulta sitten totesin, että palaan edeltävään ajatukseen siitä, että pidän lajit erillään toisistaan ja katson, miten pitkälle se vie.

Päätös lajien erottelusta oli hyvä, sillä se avasi jonkin lukon mielestäni. Työn edistäminen oli jälleen helpompaa. Huokaisin myös helpotuksesta, sillä ensimmäinen konseptini Hanasaaren huipusta oli hyvin vahva kiipeilyn näkökulmasta ja pääsin nopeasti pidemmälle konseptin työstämisen ja skissailun kanssa. Rullaluistelun kohdalla konseptiksi muotoutui hiilen kierto, mikä suunnitelman osalta tarkoittaa sitä, että rullaluistelun liike kiertää käsi kädessä sen kanssa, miten hiili on kiertänyt voimalan alueella. Ajatukseni oli esitellä molemmat konseptit vielä ainakin toisessa välikritiikissä ja katsoa, miten pitkälle pystyn kehittämään molempaa vai pudotanko toisen lopulta pois lopullisesta raportista. Ihanaa olisi, jos saisin tehtyä kummastakin suunnitelmaehdotukset.

Skissailua auttoi huomattavasti, kun oli löytänyt selkeämmät tavoitteet konsepteille. Skissaillessa sitä kuitenkin huomasi uusia haasteita ja pohdittavia asioita kuten se, että miten työ tulisi rajata kummassakin konseptissa. Alue on laaja, mutta myös niin kiinnostava ja hieno, jonka takia haluaisinkin ottaa sen siitä huolimatta kokonaisuudessaan huomioon. Täytyy tässä luonnostellessa seurailla, miten alue alkaa jäsentymään ja mitä nostoja sieltä voisi mahdollisesti ottaa esille tarkempaan tarkasteluun.

Toisaalta pohdin sitäkin, että kun työssäni kyseessä on väliaikaiskäyttö, niin minun ei välttämättä edes tarvitse käsitellä aluetta koko sen laajuudelta. Näkisin, että alueen strateginen jäsentäminen, yleissuunnitelmatasoinen ideointi sekä pistemäiset tarkemmin suunniteltavat alueet vievät jo hyvin pitkälle. Jotkin alueet voivat jäädä sellaisiksi kuin ne nyt ovat ilman mitään kummempaa käsittelyä. Jos ne sellaisenaan palvelevat hyvin osana kokonaisuutta. Mutta katsotaan mihin suuntaan skissikynä alkaa viemään.

Alla skissi Hanasaaren huipusta. Skissiin on piirretty alustavia kiipeilyn paikkoja vaalean ja tumman ruskeilla. Vaaleampi kuvaa boulderpaikkoja ja tummempi köysikiipeilyn paikkoja. Siistiä olisi, jos kiipeilijät voisivat ”topata” eli loppuun suorittaa reittinsä nousemalla Hanasaaren huipulle eli voimalaitoksen katolle. Jos siis voisi hyödyntää voimalaitoksen kaikkia tasoja sisältäen myös katot. Tarjota kaupunkilaisille näköalapaikka Hanasaaren huipulta. Pitää miettiä miten tämä olisi teknisesti mahdollista. Olen pohtinut sitäkin, jos esimerkiksi rakennustelineitä voisi käyttää väliaikaisena porrasreittinä laitoksen katolle. Rakennustelineitä voisi hyödyntää muissakin rakenteissa, jotka on tarkoitettu suunnitelmassa väliaikaisiksi. Skississä on turkoosin vihreällä luonnosteltu muita toiminnan paikkoja alueella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *