Konseptisuunnitelma Merihaan rantabulevardille

Suunnitteluprosessini on tähän mennessä ollut innostava tutkimusmatka sellaisille maisema-arkkitehtuurin reviireille, joihin en ole ennen päässyt tutustumaan. Olen häpeämättömästi sukeltanut marginaali-ilmiöiden syvään päätyyn ja viettänyt paljon aikaa julkisen äänitaiteen ja viime aikoina myös interaktiivisen valaistussuunnittelun maailmassa. Olen yhtäkkiä löytänyt valtavasti aiheita, joiden kanssa työskentelyä jatkaisin mielelläni tulevaisuudessa. Taustatyötä tehdessä on ollut myös kiehtovaa tutustua praktiikoihin, jotka ovat erikoistuneet esimerkiksi interaktiiviseen valaistussuunnitteluun.

Konseptisuunnitelmaa kehitellessäni mielessäni yhdistyi mahdollisuus kytkeä interaktiivista valaistussuunnittelua ja informaation visualisointia. Aihetta googlaillessani minulle selvisi, että tämäkin idea on luonnollisesti jo keksitty ja moneen kertaan toteutettu. Kiinnostavat esimerkit toteutetuista kohteista ja teoksista loivat kuitenkin uskoa idean toimivuuteen. Ohessa esimerkkejä toteutetuista kohteista, joissa interaktiivisuus ja datan visualisointi yhdistyy valaistukseen – Bostonissa sijaitseva valoteos Tidal Lights reagoi vuorokauden aikaan ja aallonkorkeuteen, Nordlys puolestaan valaisee tanskalaiskaupungin pimeän aukion valaisevilla keinuilla.

https://www.sosolimited.com/work/tidal-light/

Nordlys

Tiedon visualisoinnin ja valaistuksen yhdistäminen toi kokonaan uuden tason konseptisuunnitelmaani, ja ehdin tuoda idean mukaan vielä maanantain konseptiesitykseeni. Suunnitelmaan kuuluu ajatus ”maiseman parametreista”, joiden muutos heijastuu muuttuvassa valaistuksessa mm valon värissä ja valopylväisen. Hahmottelin valaistukseen vaikuttaviksi parametreiksi veden lämpötilan, aallonkorkeuden Suomenlahdella sekä ihmisten liikkeen. Ihminen on siis valaistukseen vaikuttava toimija muiden joukossa, mutta leikki ei ole ainoa valaistusta ohjaava tekijä. Anroposentrisen maailmankatsomuksen purkaminen on kaiken tekemiseni lähtökohta, ja ihmisen rajallinen valta vaikuttaa valaistuksen laatuun on pohjautuu tähän ajatukseen. Vaihtoehtoista dataa veden lämpotilan ja aallonkorkeuden sijaan edustavat mm. Itämeren ravinnekuormitus, sinilevän määrä tai happipitoisuus.

Pohdintoja välikritiikistä

Olen studiokurssin alusta asti halunnut tutkia leikkiä poikkeavasta näkökulmasta. Siksi olin yllättynyt, kun välikritiikissä todettiin suunnittelun kohderyhmän olevan lapset. Mielestäni kurssilla on tähän mennessä ollut selkeä tulkinnanvapaus sekä leikin että lapsuuden määritelmistä, ja tähän vapauteen myös oma suunnittelutyöni on alusta asti nojannut. Olen kiinnostunut leikin ”normalisoimisesta” kaupunkitilassa ja leikkisyyden tuomisesta osaksi arkista infrastruktuuriamme, kuten valaistusta.

Työn esitys välikritiikissä oli hyvä harjoitus kommunikoida ajatuksia ja ideoita, joiden hahmottelu on vielä työn alla. Kanssaopiskelijoilta saatu palaute auttoi huomaamaan konseptin kehityskohtia. Kiitosta saivat mielenkiintoinen suunnittelukohde, konseptin istuminen luontevasti Merihakaan, suunnitelman keskittyminen ääneen ja valoon, inspiroivat referenssikohteet, tiedenäkökulman huomiointi, pimeään vuoden – ja vuorokaudenaikaan keskittyvä ongelmanratkaisu sekä esityksen johdonmukaisuus ja havainnollisuus.

Konseptista nousi esille myös osuvia kehityskohtia. Palautteessa pohdittiin interaktiivisuuden ja leikin monipuolisuuden vahvistamista sekä interventioiden määrän lisäämistä. Kehitysehdotuksia olivat myös Merihaan rantabulevardin laajempi kehittäminen sekä valoisan ajan huomiointi. Nämä kaikki huomiot aion ottaa tarkasteluun jatkosuunnittelussa.

Askelmerkkejä jatkosuunnitteluun

Alustavana ajatuksenani on ollut tutkia koko rantabulevardia rakennuskannasta aina vedenpintaan asti. Koen, että pimeän rantabulevardin valaisu on kiinnekohta, jonka ympärille suunnitelma voi laajentua. Aion tutkia mahdollisuutta luoda pääsy veden äärelle ja uimaan. Käsitykseni mukaan Merihakaan kaivataan kovasti uutta uimalaituria, ja uimapaikan kytkeminen osaksi suunnitelmaa olisi perusteltua.

Toisaalta pohdin suunnitelman laajentamisen tarpeellisuutta, sillä mielestäni valaistussuunnitelman perusteellisessa suunnittelussa on tarpeeksi tutkimista. Valaistussuunnitelma vastaa rantabulevardin konkreettiseen ongelmaan: rannan pimeyteen ja turvattomuuteen. Muiden suunnitteluratkaisujen lisääminen on perusteltua, mikäli niiden pohjalle löytyy konkreettisia ongelmia. Miksi korjata tai muuttaa jotain mikä ei ole rikki?

Välikritiikin jälkeen konseptin määritelmä on tarkentunut. Tiedon visualisointia, ihmisten liikettä, valoa ja ääntä yhdistelevä valaistussuunnitelma on eräänlainen ”maisemasynteesi”. Jos Kroatiassa sijaitseva Sea Organin kääntyy ”meriuruiksi”, voisiko silloin Merihaan rantabulevardille tuleva teos olla ”maisemasyntetisaattori”? Arkkitehti Cristopher Janneya mukaillen maisemasyntetisaattori on kaupunkitilaan sijoittuva instrumentti, jota soitetaan liikkeellä ja kosketuksella. Interaktiivisuuden logiikan suunnittelu on jatkosuunnittelun kannalta suuri aivopähkinä. Voisin kuvitella, että laskennallisista suunnittelumenetelmistä olisi hyötyä näiden kysymysten ratkaisemisessa.

Jatkosuunnittelussa olisi hyödyllistä päästä tutkimaan valaistusta 3D-maailmassa. Tietääkseni Rhinon VRay -rendausohjelmalla on mahdollista suunnitella valaistusratkaisuja. Toinen vaihtoehtoinen ohjelma valaistuksen suunnittelulle on Blender3D -mallinnusohjelma, jonka olen jo pitkään halunnut ottaa haltuun.

Välikritiikissä pohdittiin pienten eleiden riittävyyttä ja vaikuttavuutta. Maisema-arkkitehteina olemme tekemisissä materiaaliresurssien kanssa. Oma kiinnostukseni niukkuuteen on syntynyt havainnoistani projektien toteuttamiseen: kustannuksia karsittaessa suunnittelman toteutuksesta ja sen myötä myös mahdollisesti ydinideoista joudutaan joustamaan. Maisemarakentamisen toteutusta ohjaava logiikka avautuu minulle varmasti tarkemmin työkokemuksen karttuessa, mutta havaintojeni mukaan maisema-arkkitehtuurin vaikuttavuus ja suunnittelijan valta vaikuttaa tässä prosessissa vesittyvän. Eikö siis olisi perusteltua suunnitella jotain resursseja niukasti hyödyntävää, mutta tarkkaa ja tarkoituksenmukaista? Suunnittelemmeko kurssilla paperitiikereitä vai opimmeko luomaan tiloja, joiden fyysinen toteutus olisi mahdollista?

Maisemarakentamisen kurssilla olisi mielestäni kiinnostavaa keskittyä myös maisemarakentamisen resurssipuoleen ja oppia arvioimaan suunnitelmien toteutettavuutta. Toivoisin että myös tällaiselle keskustelulle järjestyisi kurssin puitteissa tilaa.

 

Interaktiiviset maisemat

Tähän postaukseen olen koonnut esimerkkejä, joissa keskeistä on ympäristön ja kokijan vuorovaikutus. Kohteet hyödyntävät sekä esineiden materiaalisista ominaisuuksista syntyvää ääntä sekä uudempaa teknologiaa.

Suomussalmen Soiva Metsä (1996)

Suomussalmella sijaitseva soiva metsä löytyi etsiessäni tietoa puistoista ja leikkivälineistä, joilla olisi yhteys musiikkiin ja soittamiseen. Metsään sijoitellut veistokselliset instrumentit ovat soitinten ja leikkivälineiden hybridejä. Soitinten suunnittelusta on vastannut mainosgraafikko Markku Penttilä ja niiden rakentamisesta sekä pystyttämisestä soitinrakentajat Pekka Westerholm ja Olli Penttilä. Soittimiin lukeutuu mm. ukkospeltejä, valtava sadeputki sekä erilaisia tuulikelloja ja xylofoneja. Metsässä sijaitseviin keinuihin on lisätty kelloja joita voi soittaa keinumalla. Veistokselliset instrumentit ovat mielestäni vähäeleisiä ja jotenkin ajattomia. Niiden toimintaperiaate perustuu ihmisen aktiivisuuteen, metsässä vierailijasta tulee muusikko. Mietin millainen orkesteri soittimista syntyisi, mikäli niitä kaikkia soitettaisiin yhtä aikaa?

Dune (2010), Studio Roosegaarde

Hieman erilaista lähestymistapaa edustaa Studio Roosegaarden teos Dune. Teos perustuu ääneen, liikkeeseen ja kosketukselle reagoivalle tekniikalle. Teoksen valot ja äänet elävät ihmisen liikkeen mukana. Daan Roosegaarden mukaan teoksessa kiteytyy idea tekno-runoudesta (eng. techno-poetics) ja teknologia-avusteisesta vuorovaikutteisesta maisemasta (eng. interactive landscape). Teoksen vahvuus on myös sen kyky valaista ja parantaa pimeää maisemaa. Tämä ominaisuus olisi hyödyllinen myös Suomeen sijoittuvassa suunnittelussa.

Light Shadow, MLK (2016), Cristopher Janney

Arkkitehtuuria, musiikkia, valoa ja oppimista yhdistelee yhdysvaltalainen arkkitehti Cristopher Janney. Janneyn teos Light Shadow (2016) perustuu edellisen teosesimerkin tavoin vuorovaikutukselle ja kohtaamiselle. Koulun pääkäytävään rakennettu seinä soi oppilaiden liikeen tahdissa ja säilyttää harmoniansa siihen koodatun pentatonisen asteikon ansiosta. Teosta esittelevän videon perusteella koulun opiskelijat leikittelevät vuorovaikutukseen ja liikkeeseen kutsuvalla seinällä. Teokseen kuuluu myös opiskelijoiden mahdollisuus muuttaa seinän toistamia audiovisuaalisia parametreja koodaamalla siihen omia ääni- ja valomaisemia. Janney kutsuu teostaan (vapaasti suomennettuna) ”urbaaniksi soittimeksi” (eng. urban musical instrument). Janneyn ajatuksissa yhdistää taide, tiede ja oppiminen on jotain hyvin kiehtovaa ja innostavaa.

Teoksiin integroitu vuorovaikutteisuus on ajatus jota aion hyödyntää myös omassa suunnitelmassani. Suunnittelun edetessä joudun luultavasti valitsemaan millaista teknologiaa hyödynnän omassa suunnitelmassani. Pohjautuuko äänen tuottaminen käytettyjen materiaalien akustiikkaan vai hyödynnänkö elektroniikka – toisin sanoen tarvitseeko maisemasuunnitelmani sähkövirtaa?

Japanilaisen temppelipuutarhan äänimaisemasuunnittelua

Studiokurssin taustatutkimusta tehdessäni olen saanut ilokseni huomata että maisema-arkkitehtuurista, äänimaisemista ja auditiivisesta arkkitehtuurista löytyy runsaasti taustatietoa, tutkimusta ja käytännön esimerkkejä. Äänenkäyttöä maisemasuunnittelussa on tutkinut varsinkin ruotsalainen maisema-arkkitehti Gunnar Cerwén. Cerwén on kartoittanut joukon suunnittelutyökaluja, joiden avulla valittuja äänimaisemia voi kehittää.

Cerwénin tutkimusaineisto perustuu suurilta osin japanilaisissa temppelipuutarhoissa tehtyihin havaintoihin. Temppelipuutarhoissa käytetään Cerwénin mukaan useita äänimaisemasuunnittelun keinoja. Äänimaisemasuunnittelulla voidaan päästä eroon häiritsevistä äänistä (liikenteen ja teollisuuden melu) ja luoda toivottuja ja miellyttäviä äänimaisemia (luonnon äänet). Cerwénin havaintojen perusteella puutarhoissa etenkin vedellä on suuri merkitys äänimaiseman ja sitä kautta temppelivieraan kokemuksen luomisessa. Veteen tippuvat pisarat herkistävät kuuloaistin ja saavat kuuntelijan keskittymään, kivistä rakennettu puro puolestaan rikkoo veden virtauksen ja rikastaa samalla virran synnyttämää äänimaisemaa.

Veden liikettä ja ääntä hyödyntää myös temppelipuutarhan aihe suikinkutsu (eng. water koto cave). Pesuvadista valuva ylimääräinen vesi valuu vadin alla sijaitseva onkaloon, jolloin pisaroiden kaiku luo vaikutelman melodiasta.

Suikonkitsu. Draining a taukubai water feature

Suikinkutsun toimintaperiaatteita selittävä leikkauspiiros.

Vierailijan liikkeestä syntyvää ääntä hyödyntää puolestaan uguisubari, (eng. nightingale floor). Varhaiseksi varashälyttimeksi suunniteltu lattia pitää idänsilkkikerttusen laulun kaltaista ääntä sillä kävellessä. Tekniikan tarkoituksena on tehdä äänetön kävely mahdottomaksi, jolloin epätoivotun vieraan askeleet varoittaisivat temppelin asukkaista mahdollisesta vaarasta.

Uguisubarin toimintaperiaate johdattaa ajatukset käveltävän instrumenttiin. Millainen olisi aukio tai katu joka soisi kun sen kiveyksen päällä kävelisi?

 

Soiva kaupunki – maisema instrumenttina

Studiokurssilla tutkin paikkasidonnaisia interventiota, jotka toimivat kutsuna leikkiin kaikenikäisille.Olen kiinnostunut leikkiä hyödyntävästä ilmiöoppimisesta, joka auttaa ymmärtämään kaupungin ja biosfäärin ilmiöitä. Keskityn interventioiden suunnittelussa etenkin äänen ulottuvuuksiin. Tavoitteenani on kehittää paikka kohtaamiselle ja ihmettelylle joka mahdollisesti lisää maailmassaolon tunnetta. Interventioissa yhdistyy ääni, leikki, kokijan osallistuminen ja kokeilunsekä kokemuksen kautta oppiminen.

Olen suunnittelua taustoittakseni tehnyt katsauksen teoksiin, jotka yhdistävät maisema-arkkitehtuuria, akustiikkaa ja äänitaidetta. Esimerkkiteoksia löytyi yllättävän paljon, ja lähes kaikki niistä olivat minulle ennestään tuntemattomia. Teosten etsiminen oli hyvin hedelmällistä ja ajatuksia herättävää työtä. Teoksia tutkimalla koin löytäneeni kokonaan uuden lähestymistavan maisema-arkkitehtuuriin. Ohessa muutamia mieleenpainuvimpia teoksia.

Nikola Bašićin suunnittelmat meriurut Zadarissa, Kroatiassa toimivat saman aikaan oleskeluun kutsuvina portaina sekä itsenäisesti soivina urkuina. Urut ovat ilmeisesti rantaosuuden ainoa paikka, josta veden ääreen pääsee, ja portailta pääsee myös uimaan. Teoksen toimintaperiaatteisiin olisi mielenkiintoista tutustua tarkemmin.

Kuvalähde: http://landezine.com/index.php/2009/07/198/

Toinen luonnonvoimia hyödyntävä instrumentti on tuuliharppu (wind harp, aeolian harp). Löysin erilaisiin maisemiin sovitelluista soivista tuuliharpuista kymmeniä videoita. Tuuliharppu ei tarvitse ihmistä soidakseen, vaan harppu soi nimensä mukaisesti tuulen värisyttäessä harpun kieliä. Ääni on harpusta ja virityksestä riippuen harmoninen, riitasointuinen, aavemainen, miellyttävä tai häiritsevä. Ilmeisesti tuuliharpun rakentaminen on helppoa myös itse. Pohdin, voisiko tuuliharpun toimintaperiaatteita hyödyntää vuorovaikutteisessa teoksissa, sillä löytämissäni esimerkeissä ihmisen rooli on toimia havainnoijana ja kuulijana.

Kolmas kiinnostava teosesimerkki on taiteilijapari O+A:n soiva silta (eng. Harmonic Bridge). Liikenteen melu muuttuu siltaan kiinnitettyjen metallisten putkien myötä syväksi huminaksi, joka sillan alla toistettaessa luo jännittävän äänimaailman. Sillan alle jäävä epäpaikka muuttuu kiinnostavaksi äänimaiseman myötä.

Massachusettsin nykytaiteen museon sivuilla teosta kuvaillaan seuraavasti:

”As traffic passes by, its noise generates a sympathetic resonance in the columns of air inside the tubes. High-pitched sirens and even voices generate higher harmonics, while the low rumble of trucks creates low ones. The sound is carried from the microphones in the tubes to a control room, where the sound signal is then amplified and transmitted to the concrete cube speakers under the bridge. There are no electronic effects added. The sounds have been simply extracted from the traffic noise above, as one might extract precious metal from a baser substance. The pedestrian hears one tuned layer of city sounds, and strains to separate the harmony from the traffic on Marshall Street. The work requires that we focus our ears on it, and we walk away from the experience as the composer John Cage would have us: hearing music everywhere. The bridge becomes an instrument played by the city revealing hidden harmonies within the built environment.”

Myös Helsingissä liikenteen ääni hallitsee äänimaisemaa. Liikenteen äänen valjastaminen leikkiympäristön suunnitteluun voisi olla mielenkiintoinen lähtökohta. Helsingistä siltojen ja muiden rakenteiden alle jääviä epämaisemia löytyy runsaasti.

Tähän oppimispäiväkirjamerkintään valitut teokset edustavat (videoiden ja kuvien perusteella) vaikuttavaa akustiikkaa ja erilaisia fysiikan ilmiöitä hyödyntäviä teoksia. Ne saavat kaupungin soimaan ja tekevät maisemasta instrumentin. Teoksissa kokijalla on kuitenkin passiivinen rooli, ja haluaisin omassa suunnitelmassani luoda jotain vuorovaikutukseen ja leikkiin innostavaa. Olisi tärkeää, että teoksessa leikkijän liike ja kosketus vaikuttaisivat äänen syntyyn tai kokemiseen. Leikittävyyden ja vuorovaikutteisuuden tuominen ääntä hyödyntävään teokseen on suunnitelmani keskeinen haaste.