Blender suunnittelutyökaluna

Suunnitelmani keskeinen osa oli Merihaan rantabulevardin valaistus. Suunnittelutyökaluksi valitsin Blender 3D -mallinnusohjelman, sillä uskoin sen ominaisuuksien palvelevan hyvin valaistuksen suunnittelussa. Tässä blogipostauksessa käsittelen Blenderiä suunnittelutyökaluna ja ohjelman oppimiseen tähtäävää prosessiani kurssin aikana.

Tavoitteet ja lähtökohdat

Tavoitteenani oli tutkia interaktiivisen valon mahdollisuuksia 3D-mallissa ja tuottaa materiaalia, joka havainnollistaa valon liikettä. Blender on ilmainen sovellus, joten siihen ei liity samanlaisia lisenssikysymyksiä kuin esimerkiksi Rhinoon, jonka 90 pv:n opiskelijalisenssin olen jo käyttänyt. Etätyöskentelyn kannalta Blender oli siis sopiva vaihtoehto. Mallintamiseen oli mahdollista käyttää myös etäyhteydellä Rhinoa, mutta etäyhteydellä työskentely oli omasta mielestäni pidemmän päälle hankalaa.

Oppimisprosessi

Opiskelin ohjelman käytön itsenäisesti Youtube-videoiden avulla peruskomennoista lähtien. Blenderin toimintalogiikan selittäminen on haastavaa, sillä en osaa vielä puhua toiminnoista niiden oikeilla termeillä. Tutoriaaleja tarpeeksi tiivisti seuraamalla ja niiden ohjeita noudattamalla sain kuitenkin asiat toimimaan haluamallani tavalla. Etsin esimerkkejä, jotka vastaisivat mahdollisimman tarkasti tavoitettani valoseinän liikkeen mallintamisesta. En löytänyt tutoriaaleja jotka olisivat täydellisesti vastanneet omaa työskentelyäni, joten sovelsin 3D-taiteilijoiden käyttämiä tekniikoita.

Blenderin edut valaistuksen mallintamisessa perustuvat siihen, että ohjelmassa on mahdollista tarkastella animoitua näkymää reaaliajassa. Materiaalien ominaisuudet tulevat siis esille jo työskentelynäkymässä. Asettamalla valitut materiaalit ”säteileviksi”, on mahdollista luoda vaikutelma valonlähteestä.

Valon liikkeen luominen onnistui puolestaan muokkaamalla valaisevan materiaalin ominaisuuksia eräänlaisen komentoketjun avulla. Ketjun solmut (nodes) määrittelevät erilaisia materiaalin ominaisuuksiin vaikuttavia parametreja, joiden arvoja säätelemällä on mahdollista kontrolloida materiaalin käyttäytymistä. Tässä tapauksessa tarkoituksenani oli kontrolloida valojen sammumista ja syttymistä.

Valon erilaisia ”moodeja” sai simuloitua ”projisoimalla” valaisinjonoon mustavalkoisia tekstuureja, jotka määrittivät valaisinten syttymistä ja sammumista. Komentoketjussa tekstuureja oli mahdollista liikuttaa esimerkiksi X-akselin suuntaisesti. Esimerkiksi alla olevan kuvan viivamaista tekstuuria siirtämällä x-akselin suuntaisesti sai luotua bulevardin halki kulkevan valoaallon. Musta väri merkitsee hieman nurinkurisesti päällä olevaa lamppua, valkoinen taas sammunutta valaisinta. 

Animointi onnistui puolestaan merkitsemään liikkuvalle aikajanalle ne parametrien muutokset, jotka animaatiossa halusi tehdä näkyväksi. Blenderin animointityökalu oli helppo ja nopea oppia, ja se palveli sekä suunnittelussa että loppumateriaalien työstössä.

Blenderin materiaalityökaluilla oli kokeilla kiveyksen tekstuurin mahdollisuuksia ja havainnoida valon reaktioita heijastaviin materiaaleihin. Komentoketjuista tuli materiaalikokeilujen myötä monimutkaisia, mutta niiden kanssa työskentely pysyi silti intuitiivisena.

Blenderin edut ja haitat suunnittelutyökaluna

Blender auttoi tekemään näkyväksi ja simuloimaan sellaisia ideoita, joita still-kuvalla olisi ollut mahdotonta kokeilla tai kommunikoida. Toki animointia voi harrastaa myös Photoshopissa, mutta valon esittämiseen mallinnustyökalu sopi mielestäni paremmin. Valaistuksen työstäminen materiaalia muokkaavalla komentoketjulla myös ohjasi suunnitteluvalintoja ja auttoi löytämään ratkaisuja, joita ei olisi ilman materiaalikokeiluja tullut ajatelleeksi.

Rendatessa kuvan tarkkuustaso on niin yksityiskohtainen, että parametrien säätämiseen on mahdollista käyttää loputtomasti aikaa. Suunnitelman suurten linjojen vetämiseen Blender ei siis ole kätevin työkalu.

GIF-animaatioiden lopullinen rendaus Eevee-renderillä oli pikaista, prosessiin kului animaatiosta riippuen 15-30 min. Työkalun tuottama jälki ei vastaa täysin reaalimaailman logiikkaa siinä miten valojen varjot ja heijastukset toistuvat kuvissa, ja nopeus selittyykin rendaustyökalun mahdollistamilla oikopoluilla. Monen silmään kuvien laatu voikin näyttää epärealistiselta, mutta valon liikkeen esittämiseen videoiden laatu oli tarpeeksi hyvä. Vertailun vuoksi voi todeta, että Blender-ohjelman toisella rendaustyökalulla, Cyclesillä, yhden gif-animaation rendaamiseen olisi kulunut vartin sijaan monta päivää. Nopeiden, tyylilteltyjen videoiden ja kuvien luomiseen Blender oli mainio työkalu ja palveli tavoitteitani.

Työkalun opiskeluprosessiin kului paljon aikaa, enkä olisi ryhtynyt siihen ellen haluaisi käyttää ohjelmaa tulevaisuudessa. Oppiminen oli kuitenkin nopeaa ja etenin paljon pidemmälle kuin uskalsin odottaa. Blender on ilmaisena ohjelmana aina saavutettavissa, eikä täten kalliiden lisenssien tai maksumuurien takana. Kuvitusta opiskelleena olen kiinnostunut kokeellisesta arkkitehtuurigrafiikasta ja toisaalta arkkitehtuurimaailman representaation hyödyntämistä muiden aiheiden kuvittamisessa. Uusien työkalujen kokeilu tuottaa samaan aikaan lisätyötä mutta mahdollistaa myös uusien työskenelytapojen keksimisen. Kurssin puitteissa käytetty aika oli tehokas lähtölaukaus ohjelman oppimiselle, ja tavoitteenani on jatkaa sen opiskelua tulevaisuudessa.

 

Mietteitä kritiikin jälkeen

Tässä blogikirjoituksessa käyn läpi mietteitäni kritiikissä esitetyistä yleisistä huomioista sekä omasta harjoitustyöstäni annetusta palautteesta.

Tekninen piirustus ja suunnitelman tarkkuustaso

Yleisen huomioni mukaan suunnitelmat, jotka olivat muotoutuneet teknisen piirtämisen kautta, välittyivät hallittuina kokonaisuuksina. Teknisen piirtämisen vaiheen läpikäyneet suunnitelmat osoittivat niiden läpäisseen yksityiskohtaisemman ongelmaratkaisun. Kritiikkitilaisuudessa arvosteltujen töiden läpikäynti havainnollisti tehokkaasti esitystarkkuuksien erot.

Teknisen tason esittäminen ja laattojen tekniikan pohtiminen on vaihe, johon en tämän kurssityön puitteissa yltänyt. En halunnut sisällyttää teknistä ratkaisua esitysmateriaaliin, sillä tarkemmasta materiaalista olisi ollut helppoa osoittaa puoliksi mietityn ratkaisun virheet. Toisaalta uskalsin sisällyttää idean lopullisen suunnitelmaan, teknisten ratkaisujen miettimisen toissijaisuus todettiin viimeisessä ohjauksessa.  Tarpeellinen varmuus mekaanisten laattojen toiminnan esittämisestä tuli vasta esittelytilaisuuden jälkeisten nukuttujen öiden myötä. Voisin kuvitella kiveysmateriaalien akustisten ominaisuuksien tutkimisen olevan hedelmällisintä prototyyppeja rakentamalla, erilaisia materiaaleja ja teknisiä ratkaisuja kokeilemalla. Työn valmistumisen päätteeksi voisinkin siis laatia mahdollisia jatkotutkimuksen paikkoja: kiveyksen materiaalien akustisten ominaisuuksien ja teknisten ratkaisujen tutkiminen.

Esitys ja palautettava loppumateriaali

Taitetun, suunnitelmaan omalla ajalla tutustuvia henkilöitä palvelevan raporttimateriaalin merkitys selvisi minulle vasta kritiikkitilaisuudessa. Palautetun raportin havainnollisuuden tärkeys selvisi etenkin muiden töitä tutkiessa, sekä oman työn kritiikkiä kuunnellessa. Tulevissa töissä aion kiinnittää enemmän huomiota raporttimateriaalin kokoamiseen.

Vaikka keskustelussa todettiin, ettei raportti ollut edellytys vaan ”myös suunnitelmasta voi käydä ilmi perehtyneisyys”, olen sitä mieltä että suullista kertomusta ja kuvamateriaalia yhdistävän esityksen tulee olla materiaaliltaan yksinkertainen ja pelkistetty. Kuvien tulee olla mahdollisimman tehokkaita ja kiinnittää huomio puheen kannalta olennaiseen asiaan. Erilaisilla infografiikan keinoilla voi materiaalista nostaa kertomuksen kannalta keskeisiä kommentteja. Dioissa ei esimerkiksi voi olla paljoa tekstiä, mikä vie katsojan huomiota epäolennaiseen informaatioärsyketulvaan. Toisaalta uskon, ettei yleisö tässä tilanteessa ole kovin yhtenäistä. Esimerkiksi kritiikkipuheenvuoroja valmistellessani havaitsimme Tuomaksen kanssa lukevamme Katjan pohjapiirroksia eri tavoin – toiselle materiaalien merkintä toi piirustuksiin selkeyttä, toista ne häiritsivät.

Lähestyin loppumateriaalia siinä uskossa että nimenomaan suullinen esitys on tarkastelun aiheena. Kuten esimerkiksi konseptivaiheessa todettiin, tulisi esityksen olla mukaansatempaava, tiivis ja johdonmukainen. Tämän takia panostin paljon suullisen esityksen rakentamiseen ja sen ilmaisun hiomiseen. Työhön omalla ajalla tutustuvien kriitikoiden huomiointi jäi siten unholaan. Sain varsinaisen kritiikin ulkopuolella palautetta suullisen esityksen onnistumisesta, mikä oli kannustava kuulla, sillä siihen ei kiinnitettykään huomiota loppukritiikissä.

Kirjoitin suunnitelman yhteydessä palautetun selostustekstin ohjenuoraksi itselleni, jotta osaisin kertoa kaiken olennaisen johdonmukaisesti esittelytilaisuudessa. Esityksen kirjoittaminen on lievityskeino kovaan esiintymistilanteiden jännitykseen, jossa sanat unohtuvat, ajatus katkeaa, paniikki sumentaa mielen ja olotila on kaikin puolin sekava. Tahdostani riippumatta käynnistyvää reaktiota helpotti kirjoitetun puheenvuoron tuoma varmuus.

Jyrkin mukaan erillinen selostusteksti ja kuvallinen esitys eivät kuulemma toimineet, kun materiaaliin tutustui omin päin. Sen myötä ymmärsin, että olisin voinut tuoda selostusen vielä kuvien yhteyteen esimerkiksi luomalla printistä version, jossa teksi on jäsennelty osaksi esitysmateriaaleja. Oppimisen kannalta oli varmaankin tärkeää kompastua tässä kohtaa, sillä epäonnistumisen kokemukset opettavat parhaiten. Esitystekniikaltaan onnistuneimpia töitä olivat Rolfin & Eetun sekä Alli-Maijun työt. Jos tekisin kurssin uudestaan, turvautuisin kaksiosaiseen palautuksen tai vaihtoehtoisesti zoomailisin palautettuja plansseja presentaatiosovellus Prezissä.

Mietteitä kritiikin jälkeen ja oman oppimisen arviointi

Olo kritiikkitilaisuuden jälkeen on helpottunut ja melko tyytyväinen. ”Esittelytilaisuudesta erillinen kritiikkitilaisuus oli perusteellisesti valmisteltu ja sopivan rauhallinen. Töiden käsittelyyn oli varattu mielekäs määrä aikaa. Erityisesti opiskelukriitikkona toimiminen kahdelle erilaiselle työlle oli tärkeä ja opettavainen kokemus.

Suunnitteluprosessi oli tällä kertaa kaikkea muuta kuin suoraviivainen prosessi. Työn pääpaino muuttui moneen kertaan. Alussa tutustuin äänen ja maisemasuunnittelun maailmaan, puolivälissä kuvittelin tekeväni pelkkää interaktiivista valaistusta. Lopulta kaikki kurssin aikana keräämäni aiheet kietoutuivat yhteen yllättävällä mutta toimivalla tavalla.

Aukikirjoittamaton tavoitteeni oli tutustua kurssin puitteissa sellaisia ilmiöitä, jotka ovat kiinnostavia mutta toistaiseksi tuntemattomia, kuten ääni ja valaistus. Vaihtoehtonani oli jatkaa aiheista, joista minulla oli jo valmista tietoa mutta halusin ottaa riskin ja kokeilla jotain uutta. Tältä osin tavoitteeni toteutui, ja koin löytäväni kurssityön ohella paljon sellaisia aihioita joista on mahdollista jatkaa tulevaisuudessa. Koen tämän olevan keskeistä työskentelymotivaation ja oman suunnittelijaidentiteetin muotoutumisen kannalta.

Kuten harjoitustöistä ilmeni, lähestymiskeinot leikkiin ja avoimeen, haastavaan toimeksiantoon voivat olla mitä moninaisimpia. Monissa töissä painotettiin tutkimuksellisempaa, lapsen kasvuun keskittyvää otetta. Omaa prosessiani johdattivat assosiaatiot, sattumat, ja ennen kaikkea intuitio. Yllättävät löydökset, kuten kuvat, taideteokset, ja musiikkikappaleet ohjasivat työn kehitystä. Yllättävien löytöjen tekeminen lukemalla ja taidehistoriaa tutkimalla olivat työssä innostavimpia hetkiä. Koen tämän avarakatseisuuden ja havainnoinnin vahvuutenani.

Mielekkäiden ja havainnollisten suunnitteludokumenttien tuottaminen on toistaiseksi kokeilua, johon jokainen harjoitustyö tarjoaa uuden mahdollisuuden. Koen arkkitehtuurigrafiikan, informaation visualisoinnin ja esityksen tarinankerronnan kiehtovaksi osa-alueeksi, jonka saralla voi aina kokeilla jotain uutta. Uskon oman tyylin ja viestintätavan vielä löytyvän, mutta en ota paineita sen muodostumisesta. Ajattelen ilmaisun kehittymisen ja sopivien työkalujen löytymisen olevan pitkä, ehkä päättymätön prosessi, ja juuri tämä ajatusmalli vapauttaa täydellisyyden tavoittelun sekä jo opittujen tapojen toistamisen kahleista. Tavoitteeni tulevissa töissä on kuitenkin päästä tarkemmalle piirustustasolle kuin tämän työn puitteissa, jotta tekninen piirtämisen taso tulee myös käytyä läpi.

Tulevissa haastavissa toimeksiannoissa uskon toimivani pikemminkin suunnitteluryhmän jäsenenä, kuin itsenäisenä suunnittelijana. Koen demokraattisessa ja suoraa palautetta antavassa ryhmässä toimimisen olevan keino työskennellä  resurssiviisaasti ja yksilöiden omia vahvuuksia hyödyntäen. Kokemuksen lisääntyessä omia vahvuuksia ja heikkouksia tunnistaa paremmin, enkä koe kaikkien oman osaamisen osa-alueiden olevan tarpeellista tai edes mahdollista. Tulevissa suunnittelutehtävissä hyödyntäisin siis vielä enemmän jonkun toisen osaamista siinä, mihin oma osaaminen loppuu.

 

Prosessin puuttuvat palaset

Viimeisin blogipostaus ennen työn palautusta raportoi vaiheesta, jossa tutkin mahdollisuuksia mallintaa rannan valaistusta ja opettelen Blenderin soveltamista suunnittelussa. Tässä blogipostauksessa käyn läpi blogissa käsittelemättä jääneitä palasia prosessin etenemisestä palautukseen asti. Havaintoni mukaan monet keskeiset kohdat jäivät harmillisest blogin puolella käsittelemättä muiden asioiden mennessä prioriteettilistalla ohi. Suunnitelman viime metreillä aikaisemmin hylkäämäni ideat löysivätkin tiensä loppumateriaaliin.

Liikkeellä notkistettu katutila

Suunnitelman keskeinen ydin kietoutui lopulta Satu Onnelan kandityössään määrittelemien ”Liikkeellä notkistetun katutilan” suunnitteluperiaatteiden ympärille. Poimin Satun kandityöstä ”luovaa liikettä helpottavat” suunnitteluratkaisut. Satun mukaan niitä ovat mm. ”kiinnostavalla rytmillä toistuvat sarjamaiset rakenteet, liikettä kuljettavat pinnan kuvioit, yksinkertaiset, monin päin käytettävät penkit, eri korkeuksilla olevat tasot, joilla voi halutessaan esiintyä sekä miellyttävä valaistus kaikkina vuorokaudenaikoina.” Työn keskeinen kysymys kuuluu ”mitä paikkaan valitut materiaalit ja rakenteet pyytävät kulkijaa tekemään.”

Ajatus periaatteiden soveltamisesta Merihaan rantabulevardille nousi jo muutama viikko aikaisemmin, mutta niiden soveltaminen mahdollisia rakenteita luonnostellessani ei tuntunut johtavan oikeaan suuntaan. Työn pääpaino oli pitkään valaistuksen suunnittelussa, mutta viimeisellä viikolla ajatus luovaan liikkeeseen kannustavasta katutilasta nousi jälleen keskeiseksi.

Satun työn voi lukea täältä: https://aaltodoc.aalto.fi/handle/123456789/36192

Heijastavat materiaalit

Pohdimme ohjauksissa bulevardien materiaalien käyttäytymistä valon kanssa. Blenderillä työskennellessäni valon heijastuksia pystyi jonkin verran simuloimaan, ja materiaalikokeiluni paljastivat kiinnostavia puolia eri materiaalien toiminnasta valon kanssa. Blenderissä pystyi tuomaan erilaisia mustavalkoisia kuvituksia osaksi kiveystä. Kokeilujen myötä syntyi ajatus koko bulevardin läpi kulkevasta tekstuurista, joka heijastaisi valoa ja ohjaisi liikettä. Tekstuurin sanoman ja merkityksen löytäminen vei  kuitenkin aikaa.

Kiveyksen tekstuurin konsepti – polyrytmi

Työohjelmassa suunnitelman tavoitteeksi oli määritelty äänen ja soivan kaupunkitilan tutkiminen. Jossakin vaiheessa suunnitelman pääpaino siirtyi selvästi valaistukseen, sillä sen tutkiminen vaikutti itsessään tarpeeksi suurelta ja merkitykselliseltä aiheelta. Bulevardin kiveyksen merkitystä etsiessäni eksyin kokeellista nuotinnusgrafiikkaa käsittelevän keskustelufoorumin pariin. https://llllllll.co/t/experimental-music-notation-resources/149/40

Toshi Ishiyanagi

John Cage

Robert J Kirkpatrick

Experimental music notation resources - Process - lines

Iannis Xenakis

Graafisesti vaikuttavien ja salakirjoitukselta näyttävien nuotinnusten tuominen osaksi arkkitehtuuria tuntui intuitiivisesti vetoavilta. Itsevarmuutta idean taakse toi myös Iannis Xenakiksen onnistumiset piilottaa nuottikirjoitusta Touretten luostarin ikkunoihin. Valmiin teoksen kirjoituksen tuominen sellaisenaan Merihaan kiveyksen tekstuuriksi tuntui kuitenkin perustelemattomalta.

Yhteys nuottikirjoituksen ja bulevardin kiveyksen välillä löytyi palauttaessani musiikin teoriaa mieleeni. Steve Reichin repetitiivisen musiikin sävellystekniikat veivät ajatukset mahdollisuuteen käyttää ihmisen liikkeestä muodostuvaa rytmiä tekstuurin pohjana. Kävelijöiden askelten rytmi näyttäytyi eräänlaisena toistuvan rytmikuvion muotona. Erikokoisten liikkujien kävelyrytmin toistaminen rinnakkain loisi ”polyrytmejä” – pienikokoisen kävelijän askeleissa tahti on tiiviimpi ja ”nuottiin” kirjoitetut iskut tiheämpiä, pitkiä loikkia ottavan juoksijan askeleet ovat harvemmassa, jolloin myös kuvio on harvempi.

Tämän oivalluksen myötä kiveyksen tekstuuri löysi merkityksensä ja muotonsa. Samalla se sovelsi ”luovaan liikkeeseen” kutsuvan katutilan periaatetta kiinnostavista sarjamaisista rakenteista ja liikettä kuljettavista pinnan kuvioista. Luonnostelin illustratorissa muutaman version, joista jalostui paras sovittelemalla tekstuureja 3d-malliin ja asemapiirroskuvaan. Näin konsepti sekä bulevardin laatoitus sai viimesitellyn muotonsa.

Oppitunteja valon mallintamisesta

Kirjoitin viikko sitten oppimispäiväkirjaan, että ”Kunnianhimoinen tulevaisuudentavoitteeni on pystyä mallintamaan ja rendaamaan valaistuksen vaiheita esimerkiksi Blenderissä (jossa rendeistä pystyy luomaan animoituja versioita), mutta ainakaan toistaiseksi taitoni ohjelman käytössä eivät mahdollista halutun lopputuloksen saavuttamista.” Kuluneella viikolla toteutin itselleni asettamani haasteen ja ryhdyin opiskelemaan valon mallintamista Blender3d -ohjelmalla. Viikko kului pääosin Youtube-tutoriaalien parissa, sillä lähtötietoni eivät kattaneet edes Blenderin peruskomentojen tuntemusta. Ohjelman opettelu on kuitenkin ollut toivenaani keväästä lähtien.

Blender on ilmainen mallinnusohjelma, jonka vahvuuksia lukuisten mallinnusmetodien yhteentuominen sekä mahdollisuus animoida liikettä. Blenderien käyttäjistä vaikuttaa muodostuneen vahva yhteisö, ja opetustutoriaaleja löytyi helposti Youtubesta. Tavoitteeni oli löytää keino simuloida valon liikettä 3D-mallissa. Valon mallintamisessa auttoi etenkin oheinen tutoriaali:

 

Seuraavia askeleita mallintamiseen voisi olla koko Merihaan itäisen rantaprofiilin tuominen malliin. Tämä auttaisi kokonaistilan hahmottamisessa. Merihaan rannan tekstuureja voisi projisoida rannan ja rakennusten pintoihin, mutta se ei liene välttämätöntä. Rantabulevarditla voisi ottaa panoramaakuvan ympäristöstä, ja tuoda malliin vastarantojen yöllisen maiseman. Meren materiaalisuuden, heijastusten ja liikkeen mallintaminen ilmentäisi valon ja meren leikin mahdollisuuksia.

Jatkan animoinnin harjoittelua ja pyrin siirtämään kirjoittamalla suunnittelemiani koreografioita visuaaliseen muotoon. Nyt opitut taidoilla on helpompaa testata erilaisia vaihtoehtoja ja nähdä mikä toimii. Blenderin animaatiotyökalu vaikuttaa todella hauskalta, ja ilmeisesti valon voisi myös linkittää reagoimaan johonkin ääniraitaan. Haluaisin animoida ainakin rantabulevardin yli pyyhkäisevä valo-aallon, valon värähtelyn ihmisen läsnäolon vaikutuksesta, puurivin mukautuvan valaistuksen sekä aaltomaisen liikkeen rannan vertikaalisissa valoputkissa. Kokeilujen myötä toivon löytäväni suuntaa valaistuksen rakenteellisille ratkaisuille.

Tuntuu että olen oppinut viikossa todella paljon, ja olen tyytyväinen omaan edistykseeni sekä kärsivällisyyteeni. Viikko sitten blogiin kirjoittamani varovainen toive valaistusvaiheiden animoimisesta on jo saavutettu, joten on kiinnostavaa nähdä miten pitkälle pääsen kolmen viikon aikana. Haluaisin ainakin osan lopullisista esitysmateriaaleistani olevan animaatioita.

Yöllinen kaupunki ja pimeän ajan leikki

Mennyt viikko (2.-8.11) kului uusia ajatuspolkuja kulkiessa, joista osa vei umpikujiin ja pakotti palaamaan samaa matkaa takaisin. Aloitin viikon tutkimalla mahdollisuuksia yhdistää valosuunnitelmaan leikkiin tai luovaan liikkeeseen ohjaavia katumateriaaleja. Idea tuntui hyvältä, mutta luonnostelun myötä en edennyt pidemmälle. Muutaman luonnoskierroksen myötä päätin palata aikaisemman tehtävänantoni pariin ja keskittyä nimenomaan leikittävän valaistuksen suunnitteluun.

Merkittävä peruste valaistukseen keskittymiselle on nimenomaan Suomen pitkä pimeä aika joka vaatii erityishuomiota. Ohjauksissa olemme pohtineet mielenkiintoista tilannetta, jossa leikkipaikka piirtyy esiin vasta pimeän laskeutuessa. Valoisaan aikaan leikkipaikka on piilossa, sitä ei voi havaita. Valon piirtämä leikkipaikka syttyy syksyn edetessä ja päivien lyhentyessä joka päivä hieman aikaisemmin. Valaistuksen syttyminen on myös merkittävä hetki, johon voisi liittyä jokin yllätyselementti.

Kaupungin yöaikaan ja pimeyteen liittyvä potentiaali on tunnistettu. Helsingin kaupunki teetti viime vuonna selvityksen Helsingin yön potentiaalista. Pimeydestä voisi tulla sen tarjoamien erityistoimintojen myötä jotakin odotettua ja jännittävää. Ehkä kaupungin pimeyden ei tarvitsisi olla jotakin turvatonta ja epämiellyttävää, vaan turvallinen tila tutkia unia, yöllistä aikaa ja pimeän salaisuuksia. Suunnittelua ohjaava jatkokysymys: Millainen valaistus on elegantti ja Merihaan henkeen sopiva, mutta antaa samalla tilaa lapsen mielikuvitukselle?

Valaistuksen suunnittelu on jäänyt aikaisemmissa suunnittelutehtävissä vähemmälle huomiolle, joten siihen paneutuminen on perusteltua myös oman ymmärryksen kartoittamiseksi. Osaamiseni ja ymmärrykseni valaistussuunnittelusta on ollut ennen tätä kurssia olematonta. Olen huomannut, että interaktiiviseen valaistukseen perustuvan arkkitehtuurikokemuksen suunnittelussa joutuu soveltamaan opittuja taitoja hieman eri tavalla kuin on tottunut. Suunnittelun aikana on mietityttänyt liikkeen visualisoinnin mahdollisuus ja mallinnustyökalujen soveltaminen. Kunnianhimoinen tulevaisuudentavoitteeni on pystyä mallintamaan ja rendaamaan valaistuksen vaiheita esimerkiksi Blenderissä (jossa rendeistä pystyy luomaan animoituja versioita), mutta ainakaan toistaiseksi taitoni ohjelman käytössä eivät mahdollista halutun lopputuloksen saavuttamista. GIF-animaatio olisi luonteva tapa esittää valon liikkeen vaiheita, ja sellaisen toteuttaminen voisi onnistua myös yksinkertaisin menetelmin.

Koen keskeiseksi haasteeksi suunnittelukurssilla korona-ajan ja etätyöskentelyn aiheuttaman työkaluresurssien kapenemisen sekä vertaistuen puutteen. Aikaisemmilla kursseilla menestymisen edellytys on ehdottomasti ollut muiden opiskelijoiden tietotekninen apu sekä Aallon tarjoamat työskentelyvälineet aina nopeasti rendaavista pöytäkoneista VR-kalustoon asti. Nyt omalla läppärillä kotona työskennellessäni olen törmännyt usein tilanteisiin, joissa en voikaan tarkastella jotain suunnitteluratkaisua yhtä kätevästi kuin olisin koulun tiloissa voinut. Työskentely on aikaisempaan verrattuna hitaampaa ja välillä myös vähän turhauttavaa, mutta yritän saada käytössäni olevista työkaluista mahdollisimman paljon irti.

Suunnittelukurssin kannalta hyödylliseksi lähteeksi nousi viime viikolla Henrika Pihlajaniemen väitöskirja Designing and experiencing adaptive lighting. Case studies with adaptation, interaction and participation (2016). Väitöskirja tutkii kolmen case-esimerkin kautta mukautuvan ja vuorovaikutteisen valaistuksen suunnittelua sekä toteutuneiden projektien tuloksia. Poimin aineistosta yhdeksi suunnittelumetodiksi valaistuksen tarjoamien kokemusten kirjoittamisen auki tarinalliseen muotoon. Kirjoittaminen auttoi kuvittelemaan kokemuksia, joihin oli vaikeaa päästä kiinni pelkän visuaalisen työskentelyn avulla. Merihaan valaistuksen tarjoamat kokemukset voisivat olla jotain seuraavanlaista:

Kruununhaassa asuva nuori aikuinen

Kuljen usein Merihaan kautta matkallani Kruununhaasta Kallioon. Pidän alueen hiljaisuudesta, merinäkymistä ja rosoisesta tunnelmasta. Merihaan kautta on myös kätevämpää pyöräillä kuin kulkea Pitkänsillan ja Siltasaarenkadun kautta, jossa ei ole tilaa pyöräilijöille. Iltaisin itäinen bulevardi on rauhallinen, hiljainen ja tyhjä. Vain muutamia koiranulkoiluttajia tulee vastaan. Olen huomannut rantabulevardia pitkin pyöräillessäni, että tien valaistus mukailee liikettäni. Bulevardin varrella olevat puiden lehvästön valaistus kirkastuu, kun niitä lähestyy. Ensimmäisillä kerroilla rantaa pitkin poljettuani mietin, olinko vain kuvitellut koko asian, mutta liikuttuani alueella useamman kerran olen huomannut että valaistus todella elää kulkijoiden liikkeen mukana. Valon väri ja sitä myös rantakadun tunnelman on joka kerralla hieman erilainen. Ympäristön muutoksen huomiointi saa unohtamaan mielessä liikkuvat murheet ja innostumaan kaupunkiympäristöstä.

6.-luokkalainen

Merihaan valkoisella saunalla on ollut Pokemon Gó -gymi, mutta muuten en vietä paljoa aika rannassa, vaikka asun Merihaassa. Yhtenä iltana treeneistä lähdettyäni otamme kuitenkin kavereiden kanssa eri reitin kotiin kuin yleensä. Kulljemme rannan kautta vaikka yleensä menemme suoraan sillan kautta kotiin. Kun tulemme valkoisen saunan kohdalle, huomaamme että rannassa on liikettä – valotäplät liikkuvat pitkin pitkää ja kapeaa kävelykatua. Niiden mukana kulkee ihmisiä. Astumme kiviselle rantakadulle ja valo syttyy eteeni ja taakseni. Ne seuraavat kävelyäni, ja liikkuvat mukanani nopeammin kun kiihdytän tahtia. Yritän saada edellä olevaa valoa kiinni mutta en onnistu. Yritän hypätä valon päälle, ja kun jalkani osuvat maahan, valo väreilee kadulla eteenpäin kuin aalto jonka hyppyni nostatti. Myös kaverini kokeilevat samaa ja pian suuri osa kadusta väreilee valossa. En ole aikaisemmin huomannut että katu on tällä tavalla valaistu. Kuljemme rantabulevardin päästä päähän ja palaamme vielä samaa matkaa takaisin. Rantakatu tyhjenee lähtiessämme, ja huomaamme että rantakadulla aaltoilee edelleen himmeä valaistus.

Aion jatkaa kokemusskenaarioiden kirjoittamista ja niiden tuomien mielikuvien kääntämistä visuaaliseen muotoon. Tässä vaiheessa teoreettinen ja tekninen tieto tukee valaistusratkaisujen mahdollisuuksien kartoittamista ja ohjaa suunnitteluvalintoja. Epävarmuuden ja haparoinnin jälkeen valaistussuunnitelma tuntuu jälleen mielekkäältä. Yöhön liittyvien mielikuvien tutkimista voisin jatkaa esimerkiksi yötä käsittelevän lastenkirjallisuuden parissa.

Konseptisuunnitelma Merihaan rantabulevardille

Suunnitteluprosessini on tähän mennessä ollut innostava tutkimusmatka sellaisille maisema-arkkitehtuurin reviireille, joihin en ole ennen päässyt tutustumaan. Olen häpeämättömästi sukeltanut marginaali-ilmiöiden syvään päätyyn ja viettänyt paljon aikaa julkisen äänitaiteen ja viime aikoina myös interaktiivisen valaistussuunnittelun maailmassa. Olen yhtäkkiä löytänyt valtavasti aiheita, joiden kanssa työskentelyä jatkaisin mielelläni tulevaisuudessa. Taustatyötä tehdessä on ollut myös kiehtovaa tutustua praktiikoihin, jotka ovat erikoistuneet esimerkiksi interaktiiviseen valaistussuunnitteluun.

Konseptisuunnitelmaa kehitellessäni mielessäni yhdistyi mahdollisuus kytkeä interaktiivista valaistussuunnittelua ja informaation visualisointia. Aihetta googlaillessani minulle selvisi, että tämäkin idea on luonnollisesti jo keksitty ja moneen kertaan toteutettu. Kiinnostavat esimerkit toteutetuista kohteista ja teoksista loivat kuitenkin uskoa idean toimivuuteen. Ohessa esimerkkejä toteutetuista kohteista, joissa interaktiivisuus ja datan visualisointi yhdistyy valaistukseen – Bostonissa sijaitseva valoteos Tidal Lights reagoi vuorokauden aikaan ja aallonkorkeuteen, Nordlys puolestaan valaisee tanskalaiskaupungin pimeän aukion valaisevilla keinuilla.

https://www.sosolimited.com/work/tidal-light/

Nordlys

Tiedon visualisoinnin ja valaistuksen yhdistäminen toi kokonaan uuden tason konseptisuunnitelmaani, ja ehdin tuoda idean mukaan vielä maanantain konseptiesitykseeni. Suunnitelmaan kuuluu ajatus ”maiseman parametreista”, joiden muutos heijastuu muuttuvassa valaistuksessa mm valon värissä ja valopylväisen. Hahmottelin valaistukseen vaikuttaviksi parametreiksi veden lämpötilan, aallonkorkeuden Suomenlahdella sekä ihmisten liikkeen. Ihminen on siis valaistukseen vaikuttava toimija muiden joukossa, mutta leikki ei ole ainoa valaistusta ohjaava tekijä. Anroposentrisen maailmankatsomuksen purkaminen on kaiken tekemiseni lähtökohta, ja ihmisen rajallinen valta vaikuttaa valaistuksen laatuun on pohjautuu tähän ajatukseen. Vaihtoehtoista dataa veden lämpotilan ja aallonkorkeuden sijaan edustavat mm. Itämeren ravinnekuormitus, sinilevän määrä tai happipitoisuus.

Pohdintoja välikritiikistä

Olen studiokurssin alusta asti halunnut tutkia leikkiä poikkeavasta näkökulmasta. Siksi olin yllättynyt, kun välikritiikissä todettiin suunnittelun kohderyhmän olevan lapset. Mielestäni kurssilla on tähän mennessä ollut selkeä tulkinnanvapaus sekä leikin että lapsuuden määritelmistä, ja tähän vapauteen myös oma suunnittelutyöni on alusta asti nojannut. Olen kiinnostunut leikin ”normalisoimisesta” kaupunkitilassa ja leikkisyyden tuomisesta osaksi arkista infrastruktuuriamme, kuten valaistusta.

Työn esitys välikritiikissä oli hyvä harjoitus kommunikoida ajatuksia ja ideoita, joiden hahmottelu on vielä työn alla. Kanssaopiskelijoilta saatu palaute auttoi huomaamaan konseptin kehityskohtia. Kiitosta saivat mielenkiintoinen suunnittelukohde, konseptin istuminen luontevasti Merihakaan, suunnitelman keskittyminen ääneen ja valoon, inspiroivat referenssikohteet, tiedenäkökulman huomiointi, pimeään vuoden – ja vuorokaudenaikaan keskittyvä ongelmanratkaisu sekä esityksen johdonmukaisuus ja havainnollisuus.

Konseptista nousi esille myös osuvia kehityskohtia. Palautteessa pohdittiin interaktiivisuuden ja leikin monipuolisuuden vahvistamista sekä interventioiden määrän lisäämistä. Kehitysehdotuksia olivat myös Merihaan rantabulevardin laajempi kehittäminen sekä valoisan ajan huomiointi. Nämä kaikki huomiot aion ottaa tarkasteluun jatkosuunnittelussa.

Askelmerkkejä jatkosuunnitteluun

Alustavana ajatuksenani on ollut tutkia koko rantabulevardia rakennuskannasta aina vedenpintaan asti. Koen, että pimeän rantabulevardin valaisu on kiinnekohta, jonka ympärille suunnitelma voi laajentua. Aion tutkia mahdollisuutta luoda pääsy veden äärelle ja uimaan. Käsitykseni mukaan Merihakaan kaivataan kovasti uutta uimalaituria, ja uimapaikan kytkeminen osaksi suunnitelmaa olisi perusteltua.

Toisaalta pohdin suunnitelman laajentamisen tarpeellisuutta, sillä mielestäni valaistussuunnitelman perusteellisessa suunnittelussa on tarpeeksi tutkimista. Valaistussuunnitelma vastaa rantabulevardin konkreettiseen ongelmaan: rannan pimeyteen ja turvattomuuteen. Muiden suunnitteluratkaisujen lisääminen on perusteltua, mikäli niiden pohjalle löytyy konkreettisia ongelmia. Miksi korjata tai muuttaa jotain mikä ei ole rikki?

Välikritiikin jälkeen konseptin määritelmä on tarkentunut. Tiedon visualisointia, ihmisten liikettä, valoa ja ääntä yhdistelevä valaistussuunnitelma on eräänlainen ”maisemasynteesi”. Jos Kroatiassa sijaitseva Sea Organin kääntyy ”meriuruiksi”, voisiko silloin Merihaan rantabulevardille tuleva teos olla ”maisemasyntetisaattori”? Arkkitehti Cristopher Janneya mukaillen maisemasyntetisaattori on kaupunkitilaan sijoittuva instrumentti, jota soitetaan liikkeellä ja kosketuksella. Interaktiivisuuden logiikan suunnittelu on jatkosuunnittelun kannalta suuri aivopähkinä. Voisin kuvitella, että laskennallisista suunnittelumenetelmistä olisi hyötyä näiden kysymysten ratkaisemisessa.

Jatkosuunnittelussa olisi hyödyllistä päästä tutkimaan valaistusta 3D-maailmassa. Tietääkseni Rhinon VRay -rendausohjelmalla on mahdollista suunnitella valaistusratkaisuja. Toinen vaihtoehtoinen ohjelma valaistuksen suunnittelulle on Blender3D -mallinnusohjelma, jonka olen jo pitkään halunnut ottaa haltuun.

Välikritiikissä pohdittiin pienten eleiden riittävyyttä ja vaikuttavuutta. Maisema-arkkitehteina olemme tekemisissä materiaaliresurssien kanssa. Oma kiinnostukseni niukkuuteen on syntynyt havainnoistani projektien toteuttamiseen: kustannuksia karsittaessa suunnittelman toteutuksesta ja sen myötä myös mahdollisesti ydinideoista joudutaan joustamaan. Maisemarakentamisen toteutusta ohjaava logiikka avautuu minulle varmasti tarkemmin työkokemuksen karttuessa, mutta havaintojeni mukaan maisema-arkkitehtuurin vaikuttavuus ja suunnittelijan valta vaikuttaa tässä prosessissa vesittyvän. Eikö siis olisi perusteltua suunnitella jotain resursseja niukasti hyödyntävää, mutta tarkkaa ja tarkoituksenmukaista? Suunnittelemmeko kurssilla paperitiikereitä vai opimmeko luomaan tiloja, joiden fyysinen toteutus olisi mahdollista?

Maisemarakentamisen kurssilla olisi mielestäni kiinnostavaa keskittyä myös maisemarakentamisen resurssipuoleen ja oppia arvioimaan suunnitelmien toteutettavuutta. Toivoisin että myös tällaiselle keskustelulle järjestyisi kurssin puitteissa tilaa.

 

Interaktiiviset maisemat

Tähän postaukseen olen koonnut esimerkkejä, joissa keskeistä on ympäristön ja kokijan vuorovaikutus. Kohteet hyödyntävät sekä esineiden materiaalisista ominaisuuksista syntyvää ääntä sekä uudempaa teknologiaa.

Suomussalmen Soiva Metsä (1996)

Suomussalmella sijaitseva soiva metsä löytyi etsiessäni tietoa puistoista ja leikkivälineistä, joilla olisi yhteys musiikkiin ja soittamiseen. Metsään sijoitellut veistokselliset instrumentit ovat soitinten ja leikkivälineiden hybridejä. Soitinten suunnittelusta on vastannut mainosgraafikko Markku Penttilä ja niiden rakentamisesta sekä pystyttämisestä soitinrakentajat Pekka Westerholm ja Olli Penttilä. Soittimiin lukeutuu mm. ukkospeltejä, valtava sadeputki sekä erilaisia tuulikelloja ja xylofoneja. Metsässä sijaitseviin keinuihin on lisätty kelloja joita voi soittaa keinumalla. Veistokselliset instrumentit ovat mielestäni vähäeleisiä ja jotenkin ajattomia. Niiden toimintaperiaate perustuu ihmisen aktiivisuuteen, metsässä vierailijasta tulee muusikko. Mietin millainen orkesteri soittimista syntyisi, mikäli niitä kaikkia soitettaisiin yhtä aikaa?

Dune (2010), Studio Roosegaarde

Hieman erilaista lähestymistapaa edustaa Studio Roosegaarden teos Dune. Teos perustuu ääneen, liikkeeseen ja kosketukselle reagoivalle tekniikalle. Teoksen valot ja äänet elävät ihmisen liikkeen mukana. Daan Roosegaarden mukaan teoksessa kiteytyy idea tekno-runoudesta (eng. techno-poetics) ja teknologia-avusteisesta vuorovaikutteisesta maisemasta (eng. interactive landscape). Teoksen vahvuus on myös sen kyky valaista ja parantaa pimeää maisemaa. Tämä ominaisuus olisi hyödyllinen myös Suomeen sijoittuvassa suunnittelussa.

Light Shadow, MLK (2016), Cristopher Janney

Arkkitehtuuria, musiikkia, valoa ja oppimista yhdistelee yhdysvaltalainen arkkitehti Cristopher Janney. Janneyn teos Light Shadow (2016) perustuu edellisen teosesimerkin tavoin vuorovaikutukselle ja kohtaamiselle. Koulun pääkäytävään rakennettu seinä soi oppilaiden liikeen tahdissa ja säilyttää harmoniansa siihen koodatun pentatonisen asteikon ansiosta. Teosta esittelevän videon perusteella koulun opiskelijat leikittelevät vuorovaikutukseen ja liikkeeseen kutsuvalla seinällä. Teokseen kuuluu myös opiskelijoiden mahdollisuus muuttaa seinän toistamia audiovisuaalisia parametreja koodaamalla siihen omia ääni- ja valomaisemia. Janney kutsuu teostaan (vapaasti suomennettuna) ”urbaaniksi soittimeksi” (eng. urban musical instrument). Janneyn ajatuksissa yhdistää taide, tiede ja oppiminen on jotain hyvin kiehtovaa ja innostavaa.

Teoksiin integroitu vuorovaikutteisuus on ajatus jota aion hyödyntää myös omassa suunnitelmassani. Suunnittelun edetessä joudun luultavasti valitsemaan millaista teknologiaa hyödynnän omassa suunnitelmassani. Pohjautuuko äänen tuottaminen käytettyjen materiaalien akustiikkaan vai hyödynnänkö elektroniikka – toisin sanoen tarvitseeko maisemasuunnitelmani sähkövirtaa?

Japanilaisen temppelipuutarhan äänimaisemasuunnittelua

Studiokurssin taustatutkimusta tehdessäni olen saanut ilokseni huomata että maisema-arkkitehtuurista, äänimaisemista ja auditiivisesta arkkitehtuurista löytyy runsaasti taustatietoa, tutkimusta ja käytännön esimerkkejä. Äänenkäyttöä maisemasuunnittelussa on tutkinut varsinkin ruotsalainen maisema-arkkitehti Gunnar Cerwén. Cerwén on kartoittanut joukon suunnittelutyökaluja, joiden avulla valittuja äänimaisemia voi kehittää.

Cerwénin tutkimusaineisto perustuu suurilta osin japanilaisissa temppelipuutarhoissa tehtyihin havaintoihin. Temppelipuutarhoissa käytetään Cerwénin mukaan useita äänimaisemasuunnittelun keinoja. Äänimaisemasuunnittelulla voidaan päästä eroon häiritsevistä äänistä (liikenteen ja teollisuuden melu) ja luoda toivottuja ja miellyttäviä äänimaisemia (luonnon äänet). Cerwénin havaintojen perusteella puutarhoissa etenkin vedellä on suuri merkitys äänimaiseman ja sitä kautta temppelivieraan kokemuksen luomisessa. Veteen tippuvat pisarat herkistävät kuuloaistin ja saavat kuuntelijan keskittymään, kivistä rakennettu puro puolestaan rikkoo veden virtauksen ja rikastaa samalla virran synnyttämää äänimaisemaa.

Veden liikettä ja ääntä hyödyntää myös temppelipuutarhan aihe suikinkutsu (eng. water koto cave). Pesuvadista valuva ylimääräinen vesi valuu vadin alla sijaitseva onkaloon, jolloin pisaroiden kaiku luo vaikutelman melodiasta.

Suikonkitsu. Draining a taukubai water feature

Suikinkutsun toimintaperiaatteita selittävä leikkauspiiros.

Vierailijan liikkeestä syntyvää ääntä hyödyntää puolestaan uguisubari, (eng. nightingale floor). Varhaiseksi varashälyttimeksi suunniteltu lattia pitää idänsilkkikerttusen laulun kaltaista ääntä sillä kävellessä. Tekniikan tarkoituksena on tehdä äänetön kävely mahdottomaksi, jolloin epätoivotun vieraan askeleet varoittaisivat temppelin asukkaista mahdollisesta vaarasta.

Uguisubarin toimintaperiaate johdattaa ajatukset käveltävän instrumenttiin. Millainen olisi aukio tai katu joka soisi kun sen kiveyksen päällä kävelisi?

 

Soiva kaupunki – maisema instrumenttina

Studiokurssilla tutkin paikkasidonnaisia interventiota, jotka toimivat kutsuna leikkiin kaikenikäisille.Olen kiinnostunut leikkiä hyödyntävästä ilmiöoppimisesta, joka auttaa ymmärtämään kaupungin ja biosfäärin ilmiöitä. Keskityn interventioiden suunnittelussa etenkin äänen ulottuvuuksiin. Tavoitteenani on kehittää paikka kohtaamiselle ja ihmettelylle joka mahdollisesti lisää maailmassaolon tunnetta. Interventioissa yhdistyy ääni, leikki, kokijan osallistuminen ja kokeilunsekä kokemuksen kautta oppiminen.

Olen suunnittelua taustoittakseni tehnyt katsauksen teoksiin, jotka yhdistävät maisema-arkkitehtuuria, akustiikkaa ja äänitaidetta. Esimerkkiteoksia löytyi yllättävän paljon, ja lähes kaikki niistä olivat minulle ennestään tuntemattomia. Teosten etsiminen oli hyvin hedelmällistä ja ajatuksia herättävää työtä. Teoksia tutkimalla koin löytäneeni kokonaan uuden lähestymistavan maisema-arkkitehtuuriin. Ohessa muutamia mieleenpainuvimpia teoksia.

Nikola Bašićin suunnittelmat meriurut Zadarissa, Kroatiassa toimivat saman aikaan oleskeluun kutsuvina portaina sekä itsenäisesti soivina urkuina. Urut ovat ilmeisesti rantaosuuden ainoa paikka, josta veden ääreen pääsee, ja portailta pääsee myös uimaan. Teoksen toimintaperiaatteisiin olisi mielenkiintoista tutustua tarkemmin.

Kuvalähde: http://landezine.com/index.php/2009/07/198/

Toinen luonnonvoimia hyödyntävä instrumentti on tuuliharppu (wind harp, aeolian harp). Löysin erilaisiin maisemiin sovitelluista soivista tuuliharpuista kymmeniä videoita. Tuuliharppu ei tarvitse ihmistä soidakseen, vaan harppu soi nimensä mukaisesti tuulen värisyttäessä harpun kieliä. Ääni on harpusta ja virityksestä riippuen harmoninen, riitasointuinen, aavemainen, miellyttävä tai häiritsevä. Ilmeisesti tuuliharpun rakentaminen on helppoa myös itse. Pohdin, voisiko tuuliharpun toimintaperiaatteita hyödyntää vuorovaikutteisessa teoksissa, sillä löytämissäni esimerkeissä ihmisen rooli on toimia havainnoijana ja kuulijana.

Kolmas kiinnostava teosesimerkki on taiteilijapari O+A:n soiva silta (eng. Harmonic Bridge). Liikenteen melu muuttuu siltaan kiinnitettyjen metallisten putkien myötä syväksi huminaksi, joka sillan alla toistettaessa luo jännittävän äänimaailman. Sillan alle jäävä epäpaikka muuttuu kiinnostavaksi äänimaiseman myötä.

Massachusettsin nykytaiteen museon sivuilla teosta kuvaillaan seuraavasti:

”As traffic passes by, its noise generates a sympathetic resonance in the columns of air inside the tubes. High-pitched sirens and even voices generate higher harmonics, while the low rumble of trucks creates low ones. The sound is carried from the microphones in the tubes to a control room, where the sound signal is then amplified and transmitted to the concrete cube speakers under the bridge. There are no electronic effects added. The sounds have been simply extracted from the traffic noise above, as one might extract precious metal from a baser substance. The pedestrian hears one tuned layer of city sounds, and strains to separate the harmony from the traffic on Marshall Street. The work requires that we focus our ears on it, and we walk away from the experience as the composer John Cage would have us: hearing music everywhere. The bridge becomes an instrument played by the city revealing hidden harmonies within the built environment.”

Myös Helsingissä liikenteen ääni hallitsee äänimaisemaa. Liikenteen äänen valjastaminen leikkiympäristön suunnitteluun voisi olla mielenkiintoinen lähtökohta. Helsingistä siltojen ja muiden rakenteiden alle jääviä epämaisemia löytyy runsaasti.

Tähän oppimispäiväkirjamerkintään valitut teokset edustavat (videoiden ja kuvien perusteella) vaikuttavaa akustiikkaa ja erilaisia fysiikan ilmiöitä hyödyntäviä teoksia. Ne saavat kaupungin soimaan ja tekevät maisemasta instrumentin. Teoksissa kokijalla on kuitenkin passiivinen rooli, ja haluaisin omassa suunnitelmassani luoda jotain vuorovaikutukseen ja leikkiin innostavaa. Olisi tärkeää, että teoksessa leikkijän liike ja kosketus vaikuttaisivat äänen syntyyn tai kokemiseen. Leikittävyyden ja vuorovaikutteisuuden tuominen ääntä hyödyntävään teokseen on suunnitelmani keskeinen haaste.

Kaupunkiajelehtimista merellisessä Helsingissä

Leikisti-studiokurssi vei itsenäiselle maastokäynnille vapaavalintaisiin kohteisiin. Maastokäynnin arkoituksena oli tutkia ympäristöä lapsen silmin ja löytää paikkoja, jotka voisivat taipua leikin ympäristöiksi. Tutkimuskohteiksini valikoituivat Katajanokka ja Merihaka.

Katajanokka

Katajanokalla huomion kiinnittivät autiot, avarat nurmimatot. Niillä mahtuisi pelaamaan useampikin jalkapallojoukkue samaan aikaan, mutta siitäkin huolimatta nurmet vaikuttavat vain tyhjän tilan varaukselta. Katajanokan avarat kentät olisivat otollisia paikkoja leikittävämmän kaupungin näyttämöiksi. Kesäisin nurmet ovat valkoposkihanhien laidunmaata, mikä ilmeisesti vaikuttaa nurmikenttien käytettävyyteen.

Katajanokan erikoisin paikka on asfalttikenttä, joka näyttää sekä rauniolta että keskeneräiseltä puistolta. Pienen kukkulan päällä oleva mystinen raunio olisi mielenkiintoinen lähtökohta leikin ympäristön suunnitteluun. Kivijalkoja ja seinänkappaleita muistuttavat rakenteet tarjoaisivat esim parkouraajille tutkittavia ympäristöjä. Mikäli paikka valikoituisi suunnittelukohteeksi, voisi sen historian tutkiminen ohjata suunnitelman kulkua.

Katajanokan rannat ovat kaupunginosan tunnusomaisimpia maisemia. Rantojen kivipenkereet päästävät vain rohkeimmat meren äärelle, eivätkä varsinaisesti kutsu kulkijoita rantaan leikkimään. Meri on läsnä tuoksun, äänen, ja näköaistin kautta, mutta kosketus ja muu kehollisuus jäävät puuttumaan vuorovaikutuksesta. Rantapenkereiden kivet taipuvat oman elämänsä ympäristötaiteilijoiden käsissä toisinaan myös  painovoimaa uhmaaviksi kivistä ladotuiksi veistoksiksi. Katajanokalla aivan meren ääreen ei pääse muualla kuin Katajanokan mattolaiturilla, joka on myös keskustan paras uimapaikka. Voisiko ranta tarjota enemmän turvallisia mahdollisuuksia leikkiin?

Merihaka

Merihaka on tuttu kohde jo aikaisemmalta Maisema ja kaupunki -suunnittelukurssilta. Merihaasta paljastui lisää kiehtovia yksityiskohtia, vaikka olenkin tehnyt kaupunginosaan jo yhden suunnitelmatan. Tutustuin tällä kertaa etenkin kannen ja Merihaan merenrantojen maailmaan.

Pyöräilen Merihaan aidattujen rantojen ohi lähes päivittäin. Pyörä- ja kävelytielle rauhoitettu ranta on läpikulkupaikka, huolimatta kahdesta istuinryhmästä rannan varrella. Kulttuurisauna on rannan ehdoton kiintopiste, mutta ranta voisi mielestäni tarjota lisää kohtaamisen ja ihmettelyn paikkoja. Veden liikkeet, jälkiteollisen Helsingin maisema ja merituuli tekevät rannasta mielenkiintoisen. Mielessäni hahmottelen pienten interventioiden yhteenkietoutunutta sarjaa.

Kannelta löytyy betonisten istutusaltaiden rajaamia raameja, jotka ovat kuin tyhjäksi jääneitä kehyksiä. Betonialtaat ja kasvillisuus piilottavat sisäänsä poukamia, jotka tarjoavat otolliset lähtökohdat suunnittelun aloittamiselle. Voisiko Merihaan leikkisyyttä kehittää mitään poistamatta ja suuria linjoja?

Ajelehtimisen jälkeen totesin, että havainnointiani olisi voinut hyödyttää ennestään tuntemattoman kohteen valitseminen. Katajanokka ja Merihaka ovat minulle ennestään tuttuja ja sitä kautta erilaisille arvoilla latautuneita paikkoja. Leikin näkökulmaan asennoituminen avasi toisaalta uuden lähestymistavan, jonka myötä tuttua maisemaa pystyi katsomaan hieman uudella tavalla.

Ääni ajelehtimisen ohjaajana

Pyyryn tekstissä visuaaliset johtolangat ja ärsykkeet johtavat kaupunkiajelehtijaa. Olen harrastanut matkoillani kameran kanssa ajelehtimista, mutta olen huomannut että välineeksi kelpaa myös äänitin. Kiinnostus kenttä-äänittämiseen syntyi lyhytelokuvakurssilla Thonesissa, Ranskassa, johon päädyin sattumalta ilman aikaisempia elokuvaopintoja. Pestiksini valikoitui äänimiehen rooli, jonka myötä pääsin kokeilemaan erilaisia äänityslaitteita. Äänitysvälineiden kanssa liikkuminen viikon ajan oli niin mieleenpainuva kokemus, että olen harrastanut kenttä-äänityksiä myös sekä kotona Helsingissä että matkoilla maailmalla. Kenttä-äänittäminen vaikuttaa kokemusteni mukaan etenkin kuulon, läsnäolon ja havainnointikyvyn tarkentamiseen sekä usein aistikokemuksiamme dominoivan näköaistin toiseuttamiseen.

Innoittajien joukkoon on päässyt japanilainen säveltäjä Ryuichi Sakamoto, jonka suhtautuminen ääneen on tutkiva ja leikkimielinen. Säveltäjästä kertovassa CODA (2017) dokumentissa ääntä etsitään jäätikön alta, japanilaisesta metsästä, tsunamin kohdanneesta pianosta ja takapihalle ropisevasta sadekuurosta. Havainnot ohjaavat sekä taiteilijan sävellysprosessia ja maailmassaoloa. Image for post

Ryuichi Sakamotosta inspiroituneena voisin ottaa seuraavalle ajelehdintakierrokselle jälleen kompassiksi äänittimen.

Ryuichi Sakamoto seisoo selin kameraan metsän edessä. Kuva dokumenttielokuvasta Coda.

Metsän äänet inspiroivat säveltäjää.

Ryuichi Sakamoto selin ämpäri päässä. Kuva dokumenttielokuvasta Coda.

Sakamoto kuuntelee sadetta.