Pirttijärvi: Viherrakentajan näkökulma

Olin viimeisen luentokerran 27.11. sairaana, joten sain jälleen lueskella kurssitoverien kirjoituksia. Luentoa oli pitämässä Marko Pirttijärvi (Pirttijärvi piha- ja puistosuunnittelulta), joka on itselleni jäänyt mieleen Espoon työmaapäivältä 2016 erityisen vastuullisen oloisena viherrakentajana. Tästä syystä olisin mielelläni kuullut lisää Pirttijärven ajatuksia. Muiden muistiinpanot luennosta olivat kuitenkin sen verran kattavat, että pääsin hyvin kärryille. Kävin läpi Mirja Vallinojan, Hilja Lemanin ja Jonna Juusolan muistiinpanot aiheesta.

Mirja kuvaili luentoa pökerryttävän runsaaksi paketiksi kokeneen viherrakentajan kokemuksista rakennuttamisesta ja urakoinnista. Mukana oli Mirjan sanoin runsaasti tietoa, jota ei voi opiskella mistään kirjasta. Päällimmäiseksi jäi ajatus, ettei tätä määrää tietoa voisi sisäistää kuin oman kokemuksen kautta. Itse koen, että kerran ylös kirjattu tietopaketti on aina saatavilla, kun tulee kinkkinen ongelma. Silloin – nyt teoreettisilta kuulostavat – tilanteet ehkä ymmärtää uudella tavalla. Ote Mirjan mielestä tärkeimmistä opeista:

  • ”Kaukoviisaus” – sopimusten ja sopimusneuvottelujen tavoitteena on tunnistaa ongelmat ja niiden syyt ennalta
  • Suunnittelijan tulisi saada tietää budjetti ennalta (Oma huomio: Tätä on toistanut sen verran moni luennoitsijoista, että voisi jopa merkitä tärkeimmäksi kurssin opiksi). Lisäksi olisi hyvä, että mahdollisen halpuutustarpeen tullessa esiin, suunnittelija saisi vaikuttaa vaihtoehtoisiin ratkaisuihin.
  • Urakkakilpailujen ”ranskan malli”, missä tilaaja/rakennuttaja ilmoittaa budjetin, ja tarjouskilpailuun vastaavat yritykset ilmoittavat, mitä he tällä budjetilla tekisivät.
  • Dokumentoinnin tärkeys (Oma huomio: Tämäkin on noussut esiin todella monella luennolla.)
  • Lisätyöt ja miten niistä laskutetaan, mietittävä sopimuksessa tarkasti (Oma huomio: Katso edellinen kommentti)

Hilja mainitsi Pirttijärven toimistonsa kohteita ovat enemmänkin korjausrakentaminen, eivät uudiskohteet. Hiljakin oli huomannut, että jotkin asiat toistuivat useilla luennoilla, mutta totesi Pirttijärven puhuvan ennen kaikkea urakoinnin ja valvomisen näkökulmasta. Valvonta on kenties jäänyt vähemmälle huomiolle omissa muistiinpanoissani tähän mennessä. Kuka siis vastaa työmaavalvonnasta? Kaiken järjen mukaan suunnittelija valvoisi suunnitelmiensa toteutumista. Hiljan muistiinpanoista tulee kuitenkin ilmi, ettei näin ole. Kuulemma Saksassa suunnittelija valvoo itse omia kohteitaan, mutta Suomessa tapana on nimetä valvojaksi erillinen taho. Yhtäältä suunnittelija tuntee kohteen kaikista parhaiten, jolloin valvonta onnistuisi parhaiten. Toisaalta tällaisessa tilanteessa vakavia virheitä ei välttämättä tuoda esiin, koska on oma lehmä ojassa.

Valvoja laatii valvontasuunnitelman, ja valvojalle on olennaisen tärkeää tietää, mistä kaikesta on sovittu. Tästä syystä mm. urakkaohjelma, turvallisuusasiakirja ja omavalvonta-asiakirjat ovat valvojalle tärkeitä dokumentteja. Hilja mainitsee myös, että valvojan olisi hyvä tulla hankkeeseen mukaan jo suunnitteluvaiheessa tunteakseen kohteen sopimusehdot mahdollisimman hyvin.

Muutamia Jonnan muistiinpanoista esiin tulleita tarkentavia lisähuomioita alla (suoria lainauksia):

  • Vakavat laatuvirheet ovat täysin valvojan vastuulla. Valvojalla on ilmoitusvastuu väärinkäytöksistä. Urakoitsijan korjattava virheet viipymättä.
  • Valvontasuunnitelma+ lisätyövaltuutus/onko valvojalla oikeutta antaa lupaa lisätöihin, mikä nopeuttaisi prosessia merkittävästi.
  • Suunnittelijan kannattaa myydä tilaajalle myös hoitosuunnitelma. Pensasalueet neliöinä ja puut kappalein, mitkä auttaa hoidon suunnittelua ja -kustannuksia.
  • Suuntaa-antavat määräluettelot neliöinä (pinnoitteiden ja kiveysten) usein puuttuvat tilaajan pyynnöstä suunnittelijalta. Kaupunki usein vaatii mutta yksityiset ei. Vähentäisi kiistatilanteita työmaalla. Moni urakoitsija jättää tekemättä tarjoukset, joissa ei ole määräluetteloita. Urakoitsijan tuotava esille urakkaneuvotteluissa, jos tämä tuo lisäkustannuksia.
  • Urakoitsija voi kieltäytyä ottamasta takuuta erikoiskasveista.
  • Kustannusrakenteeseen kannattaa tutustua! Hyötyä monessa vaiheessa ja näytät heti ammattilaiselta. Luo ymmärrystä laajemmin asioiden syy-yhteyksiin

Kaikesta päätellen Pirttijärven luento oli viherrakentajan näkökulmasta huolimatta kuin kooste kaikesta toteutusvaiheessa huomioitavasta. Nytpä tiedän ainakin, kehen olla yhteydessä, mikäli kaipaan neuvoa tai osaavaa viherrakentajaa joskus opiskelu- tai työelämässä. Myös Pirttijärven antama lista luettavista materiaaleista vaikutti kattavalta. Tässä vielä lista Mirjan blogissa mainituista Pirttijärven suosittelemista julkaisuista, joihin pyrin tutustumaan myöhemmin:

  • Urakoitsijan takuuvastuu, tilaajan opas
  • Pääsuunnittelijan takuuvastuu
  • Sopimusten ja häiriötilanteiden hallinta rakennusprojektissa
  • Onnistu viherurakassa – opas osaamiseen ja yhteistyöhön

Maisema-arkkitehti yrittäjänä

Tällä kerralla meille saapuivat esittelemään yrittäjän arkea maisema-arkkitehdit Piia Kuusniemi (LOCI Maisema-arkkitehdit oy) ja Johanna Ristimäki (Arkkitehtuuri ja maisemasuunnittelu Nyman & Ristimäki). Kyseessä on kaksi erikokoista toimistoa (LOCI n. 20 hlöä, Nyman & Ristimäki 2 hlöä), mikä avarsi näkökulmaa yrittäjyyteen. Saimme esittää yrittäjille etukäteen kysymyksiä, joihin he vastailivat vuorotellen. Valikoin tähän itseäni eniten kiinnostavimmat teemat liittyen yrityksen perustamiseen sekä yksityiselämän ja yrittäjyyden yhdistämiseen.

Selvisi, että sekä Pian että Johannan suvussa oli yrittäjiä, joten yrittäjyys tuntui jopa luotevalta vaihtoehdolta valmistumisen jälkeen. Kumminkaan kumpikaan ei ollut aktiivisesti hakeutunut yrittäjäksi, vaan he päätyivät sattumusten seurauksena perustamaan oman toimiston. Molemmilla taustalla oli osallistuminen valmistumisen aikoihin suunnittelukilpailuun, jonka voitti edellytti oman toimiston perustamista toimeksiannon vastaanottamiseksi. Näin ollen kumpikin yritys perustettiin ennen varsinaisen vision muodostamista, joskin taustalla oli vahvana käsitys siitä, minkälaista maisema-arkkitehtuuria haluaisi tehdä.

Yrittäjyys saattoi osua myös keskelle suuria elämänmuutoksia yksityiselämässä, mutta tätä ei koettu ongelmaksi. Tärkeimmiksi yrittäjän ominaisuuksiksi mainittiin epävarmuuden sietokyky ja sitkeys. Perhe vie aikaa, mutta on myös tärkeä voimavara.

Saimme myös hyödyllisiä käytännön ohjeita yrittäjänä toimimiseen, projektinhallintaan, vastuuasioihin sekä suoraselkäisyyden säilyttämiseen – tähän koottuna mielestäni hyödyllisimmät:

– Peruskorjaus vie lähes kaksinkertaisen ajan kuin uudisrakentaminen, koska ei ole mahdollista lähteä puhtaalta pöydältä, vaan täytyy sopeutua olemassa olevaan. Näin ollen tilaajan kanssa on suositeltavaa sopia tuntiveloitus suositeltavaa. Jos mennään kiinteällä hinnalla, tulee varata aikaa 40 % enemmän kuin uudisrakentamiseen, koska yllätyksiä tulee aina vastaan.

– Työllistäminen työllistää. Tarvittaisiin jonkinlainen ”yrittäjän äitiyspakkaus”, joka auttaisi orientoitumaan ensimmäisen työntekijän saapumiseen. HR-asiat ja taloushallinto voidaan ulkoistaa, vaikka kyseessä olisi pieni toimisto. Näin jää aikaa suunnittelulle.

– Itseään ei tule myydä halvalla epäitsekkyyden nimissä. Yhtiön tulee tuottaa voittoa omistajilleen. Tilaajalle voi aina mainita, että yrityksellä ei ole valtuuksia tuottaa tappiota, sillä laatusertifikaatti vaatii, että tuottaa voittoa.

– Vakuutusasiat ovat haastavia. Arkkitehtitoimistojen liitolta voi hankkia ryhmävakuutuksen ja neuvontaa. Myös SKOL ja TEK neuvovat vakuutusasioissa.

– Urakoitsijalla voi olla oikeus tehdä muutoksia suunnitelmiin. Sopimuksesta on varmistettava, että urakoitsijalla on vastuu muutoksista, jottei muutossuunnittelua laskuteta suunnittelijalta. Tämä on varmistettava aina erikseen, sillä maisema-arkkitehdin kiinteä palkkio ei kestä muutoksia.

Haasteita on yrittäjäksi ryhtyvälle varmasti luvassa, mutta toisaalta ei ole ketään hengittämässä niskaan ja vaatimassa juuri tietynlaista vastoin omaa näkemystä. Toki yrittäjän niskaan kaatuu myös projektin loppuun saattaminen vapaa-ajalla, mikäli työntekijä sairastuu tai jää vanhempainvapaalle. Kaiken kaikkeaan taitaa kyseessä olla erityitä luonnetta vaativa, omaa visiota ja päätöksentekokykyä kehittävä – vaikea mutta palkitseva tie. Kaikki kunnioitukseni yrittäjille!

Fore-kustannuslaskentaohjelma

Kommentoin tämän kerran blogissani kahden kurssilaisen havaintoja liittyen kustannuslaskentaan Fore-ohjelmalla, sillä olin itse kyseisellä opetuskerralla sairaana. Fore on maksullinen ohjelmisto, jonka on tarkoitus helpottaa viherrakennuskohteiden kustannuslaskentaa. Jotkin tilaajat edellyttävät konsultteja Foren tai vastaavan kustannuslaskentaohjelmiston käyttöön hankkeessa. Kommentoimani blogit ovat Jonna Juusolan ja Salla Ekströmin.

Fore-ohjelma sisältää viisi sovellusta: Scope, Hola, Rola, Arena ja KoVe. Salla mainitsi, että Foren kokeilukerralla perehdyttiin tarkemmin Holaan ja Rolaan. Eri hanketasoille on varattu eri ohjelmistot. Hola on tarkoitettu suuntaa-antavan kustannusarvion tekemiseen ennen tarkempaa suunnittelua. Jonnan mukaan hanketason laskenta perustuu kertoimiin, jotka suunnittelijan on osattava määrittää. Kertoimet liittyvät kohteen sijaintiin ja kokoon, kuljetusmatkoihin, ylläpitoon sekä toteutumisaikatauluun (joustavuuteen).

Rolassa lajitellaan maamassat, kasvillisuusmäärät sekä kaikki kalusteet ja lasketaan niille tarkempi arvio. Sallan mukaan Foren tietokanta edellä mainittujen toteutussuunnittelun osa-alueiden osalta oli kattava. Laskentaa hän kuvaili työlääksi, mutta siinä mielessä tarpeelliseksi ja palkitsevaksi, että Foressa saadut kustannusarviot täsmäävät oletettavasti melko hyvin lopullisten kustannusten kanssa. Laskennassa korostuu ammattitaito ja huolellisuus, sillä se vaatii kohteen olosuhteiden ymmärtämistä virhelaskelmien välttämiseksi.

Jonna mainitsi, että Fore kehitettiin 2002-2008, jolloin isojen hankkeiden kustannusrakenne ositettiin panosrakenteeksi. Termi Panosrakenne jäi melko epäselväksi blogikirjoitusten perusteella. Sallan mukaan Foren panosrakenteessa eriytyvät materiaalit, koneet ja työ-osuudet.

Blogien perusteella Foren merkittävimpiä etuja ovat ajantasaisuus verrattuna toimistojen omiin kustannuslaskentapohjiin. Hintoja tarkistetaan Sallan mukaan puolivuosittain indeksikorotuksin tarjouskierrosten perusteella tietokannan päivittämiseksi. Jonna mainitsi oman kustannuslaskentaesimerkin havainnollistaneen kustannusten jakautumista ja rakentumista, mutta harmitteli laskennan kapeakatseisuutta ja puutteellisuutta esimerkiksi vastuullisuuteen ja ekologisuuteen liittyvien laatutekijöiden osalta.

Case Helsingin kaupunki: Suunnitteluttaminen

Lotta Suominen Helsingin kaupungilta johdatti meidät 9.10. ja 16.10. suunnitteluttamisen ja hankintojen mielenkiintoiseen maailmaan Helsingin kaupungin näkökulmasta. Osansa saivat myös Helsingin kaupungin organisaatiomuutos sekä kiinnostavat jälkipohdinnat eräistä toteutuneista hankkeista.

Organisaatio

Helsingin kaupunkiorganisaatio on kokenut suuria muutoksia viime vuosina. Muutokset vaikuttavat myös maisema-arkkitehdin työkenttään kaupungilla. Aulaispormestari Anni Sinnemäki johtaa kaupunkiympäristön toimialaa. Vuoden 2017 organisaatiomuutoksen jäljiltä maisema-arkkitehtuuri ja maankäyttö on eriytetty eri palvelukokonaisuuksiin kaupunkiympäristön toimialalla. Kaupunkitila- ja maisemasuunnittelu -kokonaisuuteen on keskittynyt maisema-arkkitehtuurin osaaminen, mutta käytännössä yhteistyötä tehdään tiiviisti maankäyttö ja kaupunkirakenne (MAKA) – sekä liikenne- ja katusuunnittelu -palvelukokonaisuuksien kanssa. Tavoitteena on ilmeisesti ollut luoda toisiinsa linkittyneittä osaamisen keskittymiä.

Nykyisellä organisaatiorakenteella on Suomisen mukaan se haaste, ettei osaaminen ole muutoksista huolimatta keskittynyt eikä hajautunut kunnolla. Maisema-arkkitehdin osaamista on ollut vaikea keskittää, koska osaaminen soveltuu niin monelle alelle. Kaikissa kaavoissa ja liikennealueilla on ”jotain vihreää”, joten käytännössä maisema-arkkitehtia tarvitaan kaikissa palvelukokonaisuuksissa ja toisinaan myös kaupunkiympäristön toimialan ulkopuolella. Maisema-arkkitehti tekee Alueellinen suunnittelu -yksikössä aluesuunnittelua. Kullakin lisäksi omat alueensa asemakaavoituksen puolella, esimerkiksi kolme aluetta itäiseltä puolelta. Näin ollen maisema-arkkitehti ikään kuin konsultoi asemakaavoittajaa aluesuunnittelunsa ohella. Tällä hetkellä asemakaava-arkkitehteja ja liikenneasiantuntijoita on paljon enemmän kuin maisemaosaajia. Suominen koki, että eriyttämisen sijasta tulisi ajatella prosessien toimivuutta. Esimerkiksi asemakaavahanke hyötyisi prosessiin osallistuvien tahojen yhdistämisestä eri alojen osaajien eriyttämistä enemmän.

Lisäksi kuulimme viheralueisiin liittyvästä budjetoinnista sekä projektisuunnitelman tärkeydestä. Suomessa käytettävissä oleva perusrahoitus puistoille on Suomisen mukaan alhainen kansainvälisesti vertailtuna. Uusiin puistoihin investointi ja olemassa olevien puistojen kunnossapito (käyttötalouspuoli) ovat eri budjeteissa, ja jälkimmäiseen on käytettävissä puistojen pinta-alaa kohden entistä vähemmän rahaa. Peruskorjaukset kuuluvat investointibudjettiin. Myös kulloinkin tärkeäksi koetut teemat vaikuttavat investointeihin yllättävilläkin tavoilla. Tällä hetkellä pinnalla ovat esimerkiksi puistojen peruskorjaus, asuminen ja tulvasuojelu. Segregaation estäminen on viime vuosina vaikuttanut muun muassa siihen, että keskustan isot puistohankkeet ovat jääneet paitsioon. Tästä esimerkkinä mainittiin Töölönlahden puisto, joka on piirtynyt Suomisen mieleen erityisen haastavana ja poikkeuksellisena kohteena. Kilpailuun pohjautuneet asemakaava ja puistokaava kumottiin, tehdyt suunnitelmat nakattiin roskakoriin ja jo tehty investointipäätös pyörrettiin 2009 laman vuoksi. Kunnianhimoista puistosuunnitelmaa ei koettu kustannustensa arvoiseksi, vaan asemakaavan mukaisen rakentamisen toteuduttua puistosuunnittelun budjetista leikattiin tuntuva osa pyöräilyn edistämiseen.

Projektinhallinta

Kävimme lyhyesti läpi myös projektinhallintaan vaikuttavia tekijöitä. Projektilla on rajattu aikataulu ja budjetti. Eri toimijoiden (projektin asettaja eli tilaajan projektipäällikkö, johto/ohjausryhmä, konsultin projektipäällikkö, projektiryhmä) vastuut ja valtuudet on ennalta määritetty. Projekti nähdään onnistuneena, mikäli sille asetetut tavoitteet täyttyvät. Tavoitteiden täyttymisen arviointi on toisinaan haastavaa, sillä tavoitteita on usein paljon ja ne saattavat olla eri toimijoilla erilaiset. Projektin tavoitteita asetetaan yleisesti ottaen seuraavien kolmen mittarin kautta: kustannus, aika ja laatu. Eri hankkeissa painottuvat luonnollisesti eri mittarit. Esimerkiksi ydinvoimala- ja metrohankkeita on järkevämpää arvioida ensisijaisesti laadun (turvallisuus) kuin kustannusten ja ajan kautta. Tarjouspyynnöissä näiden tekijöiden painotukset ovat nähtävillä arvostelupainotuksissa. Kyynisesti todettuna usein painottuvat laadun (esteettisyys, kestävyys, viihtyisyys) sijasta resurssit (aika, kustannukset).

Projektin valmistuminen voi helposti viivästyä, jolleivat sen tavoitteet ja projektinhallinta ole kunnossa. Viivästyksille syinä voivat olla esimerkiksi epäselvä projektin tarkoitus, ristiriitaiset tavoitteet tai heikko yhteistyö osallistujatahojen välillä. Myös projektisuunnitelman pettäminen on riskitekijä, mistä syystä saimme luennon lopuksi tehtävän luoda oma kuvitteellinen projektisuunnitelma, jossa tulisi ottaa huomioon muun muassa edellä mainittuja tekijöitä. Kuvitteellisuus teki tehtävään eläytymisen hieman hankalaksi, mutta muiden esittelemien toteutuneiden hankkeiden kuvaukset olivat mielenkiintoisia.

Suunnitteluttaminen

Suunnittelun hankinnan perustana on, että tilaaja tietää, mitä on tilaamassa. Tämä ei ole suinkaan aina itsestään selvää, mikä paistaa toisinaan läpi epämääräisistä tarjouspyynnöistä. Kun tiedetään, mitä halutaan tilata, siirrytään tietyn summan (arvio: 60 000 e) ylittäneissä julkisissa hankinnoissa tarjouskilpailuvaiheeseen. Mahdollisilta toimittajilta pyydetään tarjouksia palvelun tuottamisesta tietyin, tarkoin määritellyin ehdoin. Kun palvelun toimittaja on valittu ja suunnittelutyö tehty, tilaajan on aika seurata hankinnan toteutumista – saatiinko sitä, mitä tilattiin? Näin ollen hankkiminen on oikeastaan osa projektia, mikä ei suunnittelijalle aina hahmotu.

Helsingin kaupunki tekee osan suunnittelustaan itse, mutta Suomisen mukaan esimerkiksi kaikki puistosuunnitelmat tilataan konsulteilta. Näin ollen Helsingin kaupungilla työskentelevän maisema-arkkitehdin tehtävänä voi olla tavoitteiden määrittely sekä projektinhallinta tilaajan puolelta. Osalle tällainen ohjaava ja strateginen suunnitteluote sopii paremmin, mikä tekee työnjaosta tilaajan ja konsultin välillä luontevan.

Helsingillä, kuten muillakin suuremmilla kaupungeilla, on usein puitesopimuksia hyväksi havaittujen ja tietyt ehdot täyttävien konsulttien kanssa. Erillisiä puitesopimuksia tehdään erilaisille kohteille (esim. puistot, pihat ja leikkipuistot), mutta sama suunnittelutoimisto voi olla useammassa puitesopimuksessa (ns. ”korissa”) mukana. Puitesopimus helpottaa ja nopeuttaa suunnittelua, sillä suunnitelmat voi yhteistyökumppaneilta tilata suoraan kahden vuoden ajan. Hankkeiden kattohinta on kuitenkin 150 000e, eli tätä isommat hankkeet erilliskilpailutetaan. Puitesopimusten ulkopuolelle rajautuu pienempiä toimistoja, joilla ei ole esimerkiksi riittäviä referenssejä vaaditun laisista hankkeista. Tarkoituksena on taata tilatun työn laatu. Haasteena järjestelyssä on, että jokin kokenut ja suuri toimisto voi päätyä kaikkiin koreihin ykköseksi, jolloin toimistolle tulee aina tarjota hankkeita ensimmäisenä. Tämä aiheuttaa hankkeiden viivästymistä, sillä harvoin hankkeista kieltäydytään.

Edellä kuvatut julkisten hankintojen käytännöt suosivat hyvin usein suuria ja vakiintuneita toimistoja siinä, missä nuoremmat toimistot jäävät helposti hankintavaatimusten ulkopuolelle työn laadusta huolimatta. Puheeksi tuli niin sanottu ”musta hevonen” tai ”villi kortti”, mikä tarkoittaa pienten toimistojen arpomista tarjouskilpailuista mukaan. Tämä mahdollistaa tarjoajan kannalta hieman tasa-arvoisemman osallistumisen ja kokemuksen (hankinnoissa mitattavien referenssien) karttumisen, joskaan ei tilaajan kannalta takaa riittäviä taitoja tai tarvittavia resursseja työn tekemiseen. Esimerkkinä tilanteesta, jossa villiä korttia oli hyödynnetty, Suominen mainitsi Iso Roban ideakilpailun. Kilpailusta tuli tosin SAFA:lta negatiivista palautetta (ilmeisesti toteutuskelpoisuuteen liittyen). Neuvoksi aloitteleville toimistoille annettiin, että kannattaa verkostoitua kokeneempien toimistojen kanssa. Tarjouksiin kannattaa aina liittää mukaan pyydetty määrä referenssejä, vaikkei täysin sopivaa hanketta löytyisikään, sillä muutoin tarjous voidaan hylätä. Muutoinkin neuvottiin olemaan tarkka tarjouspyynnön noudattamisen suhteen. Ei kannata kikkailla luovasti tai tarjota liian alhaisella hinnalla, sillä nämä ovat mahdollisia hylkäämisperusteita.

Kaiken kaikkiaan maisema-arkkitehdin työkenttä sekä suunnitteluttamisen ja kilpailuttamisen käytännöt selkiytyivät huomattavasti Helsingin kaupungin esimerkin kautta. Näin ollen Suomisen pitämät luennot ja tehtävät olivat mielestäni oikein hyödyllisiä ja kiinnostavia.

Työmaakäynti Triplassa

Pääsimme työmaakäynnille Pasilan uuteen ostoskeskukseen, joka on tullut aikaisemman aseman tilalle. Triplan yhteydessä on korkeaa asutusta, toimitilaa ja hotelli. Asutusta ja toimistorakentamista yhdistäviä ostoskeskuksia on noussut pääkaupunkiseudun juna- ja metroratojen varsille kiihtyvällä tahdilla. Kalasataman Redin lailla Triplassa on useita kansipihoja, jotka ovat erityisen haastavia suunnittelun ja rakentamisen kannalta. Siksi olikin kiinnostavaa käydä vielä keskeneräisellä Triplan työmaalla kuulemassa rakentamisen edistymisestä ja koetuista haasteista LOCI Maisema-arkkitehtien Niilo Tenkasen sekä YIT: edustajien johdolla.

Työmaakäynti alkoi työmaavarusteiden pukemisella ja suunnitelmakuviin tutustumisella työmaatoimistolla. Vain harva ryhmästämme oli aikaisemmin käynyt suurella työmaalla, joten kokemus oli myös sikäli jännittävä. Kuulimme, miten alkuperäisiä suunnitelmia oli jouduttu päivittämään kaupunkikuvallisista syistä, säilyttäen kuitenkin pääajatuksensa. Kohde oli haastava monista syistä, mutta työskentelyä helpotti yhteistyön toimivuus rakennuttajan, tilaajan ja muiden suunnittelijoiden kanssa.

Seuraavaksi pääsimme katsomaan kattopihoja, joille pääseminen olikin haastavaa hissiruuhkan ja jokseenkin kryptisten kerrosmerkintöjen vuoksi. Lopulta löysimme itsemme viimaiselta mutta onneksemme aurinkoiselta kansipihalta, joka oli selkeästi korkealla, vaikkei horisonttia hahmottanutkaan. Piha oli pian valmistuvan hotellin ja toisella puolella olevan toimistotalon yhteiskäyttöön tarkoitettu. Noin metrin korkeudelle (kunnossapitosyistä) nostetut kattoikkunat katsoivat huimausta tuottaen alla olevaan kauppakeskukseen ja niiden välistä kulki kapea kivipintainen reitti kannen läpi pienelle kivetylle aukiolle, johon mahtuisi muutamia pöytiä tulevia käyttäjiä varten. Kansipihaa hallitsivat erittäin huomattavat metalliset ”pömpelit”, jotka paljastuivat tuuletusaukoiksi ja muiksi LVI-rakenteiksi. Kuulimme, miten alkuperäiset sekalaiset rakenteet oli arkkitehdin toiveesta peitetty isommilla metallikuorilla, joiden oli ilmeisesti tarkoitus rauhoittaa näkymää. Lopputulos oli kuitenkin melko täyteen ahdetun oloinen, mistä syystä jäljelle jäävään tilaan ei haluttu liian peittävää kasvillisuutta. LOCI olikin suunnitellut rakenteiden väleihin matalia, vaahtolasitäytteisiä kumpuja, joille oli istutettu monilajista kasvillisuutta: pieniä puita, pensaita sekä kukkivia perenna- ja ketokasveja. Kasvillisuuden käytössä tavoiteltiin niin kutsuttua dynaamisuutta, joka perustuu kasvillisuuden kehittymiseen olosuhteiden mukaan, sillä kannen olosuhteet tulisivat vaihtelemaan. Hulevedet hallittiin tilan puutteen sanelemana ohuella rakennekerrosten väliin sijoitetulla hulevesimatolla ja kallistuksilla. Kansipihoilla ratkaisut ovat usein teknisten ja rakenteellisten reunaehtojen sanelemia, mikä rajoittaa huomattavasti maisema-arkkitehdin mahdollisuuksia. Viereiseltä hotellilta oli lisäksi tullut selkeä viesti, ettei kansipihan kasvillisuus saisi vaatia lainkaan hoitoa. Jää nähtäväksi, millainen kohteesta muodostuu ajan saatossa.

Toisella kattopihalla oli niin ikään kumpua muistuttava asukastalo, mutta muilta osin piha oli vielä keskeneräinen. Väliaikainen betonivalu mahdollisti työskentelyn ja jäisi mahdollisesti lopullisen kiveyksen alle. Kuulimme Niilolta betonivalun haasteista – usein tiettyyn tasoon valaminen on ollut hankalaa, mikä on vaikuttanut sekä sisäänkäyntien ovien avautumiseen että uhannut tehdä asennetuista kaiteista liian matalia. Omat haasteensa loivat tälläkin kannella LVI-rakenteet ja tilanpuute. Myös onnistumisia oli kuitenkin koettu. Valetut betonipenkit olivat onnistuneet odotettua paremmin, sillä niiden toimittaja oli ehdottanut rakenteellisia parannuksia, jotka paransivat sekä penkkien toimivuutta että madalsivat kustannuksia.

Kolmas ja viimeinen kokonaisuus, jolle pääsimme käymään, oli Triplan sisäänkäyntiaukio. Aukio oli katutasoa alempana, minkä kuulimme olleen melkoinen haaste hulevesien ja tulvien hallinnan kannalta. Jottei ostoskeskus tulevaisuudessa tulvisi, oli jouduttu turvautumaan mittaviin sadevesiviemäreihin, jotka vaikuttivat myös aukion toimintoihin. Mielenkiintoisena detaljina toimi näyttävä leikkiväline, josta ei suostuttu kohteen edellyttämän korkeatasoisuuden vuoksi tinkimään. Harmillisesti rakennusvalvonta oli vaatinut porrasnousuihin molemminpuolisia kaiteita, vaikka kymmenen metrin päässä kulki esteetön kulkureitti. Myös sähkökaapit olivat odotettua isommat ja tultaisiin tulevaisuudessa vaihtamaan halutunlaisiksi. Aukio oli kuitenkin kokonaisuutena toimivan ja viihtyisän oloinen, esteettömistä kulkureiteistä ja terassitasoista penkeillä reunustettuihin istutuksiin, valaistukseen sekä aukiota reunustaviin ”kaljaportaisiin”.

Kaiken kaikkiaan Triplan työmaakäynti tarjosi ymmärrystä, jota ei olisi voinut yhtä kouriintuntuvasti sisäistää sisällä luennolla istuessa. Käynti osin valmiin puoleisella, osin hyvinkin keskeneräisellä työmaalla havainnollisti eri vaiheiden kysymyksiä. Ymmärsin, miten hienolta saattoi suunnittelijasta tuntua nähdä jonkin kohteen toteutuneen hyvin haasteista huolimatta.

Hyvä rakennustapa

Hanna Tajakka Viherarkki Oy:lta kertoi 23.10. hyvästä rakennustavasta ja rakentamisen yleisistä laatuvaatimuksista. Termi ”hyvä rakennustapa” tai määritelmä ”hyvän rakennustavan mukainen” ovat tulleet esiin erilaisissa asiayhteyksissä, mutta niiden merkitys on jäänyt toistaiseksi hyvin epämääräiseksi. Kuntaliitto (1) määrittelee hyvän rakennustavan seuraavasti:

Hyvä rakennustapa käsitteenä on rakennusalan sisäinen normi, joka kattaa rakennuksen elinkaariajattelun lisäksi rakennusalalla alan itsensä sopimia ja yleisesti hyväksyttyjä ja käytettyjä menettelyjä.  Menettelyillä päästään hyvään ja laadukkaaseen lopputulokseen.

Hyvä rakennustapa on oleellinen tekijä rakennuksen elinkaaren kannalta.  Elinkaareen kuuluvat tuotteen vaiheet sen raaka-aineista tuotteesta syntyvien jätteiden loppukäsittelyyn.  Rakentamisessa elinkaariajattelu tarkoittaa rakentamisen pitkäjänteisyyttä ja ominaisuutta, että rakennus kestää yli sukupolvien.  Rakenteiden ja materiaalien kestävyyden lisäksi rakennuksen muunneltavuus ja materiaalien uusiokäyttö purkamisen yhteydessä ovat huomioitavia asioita myös kunnallisissa määräyksissä.

Keskustellessamme omista käsityksistämme hyvästä rakennustavasta totesimme, että hyvä rakennustapa kattaa laadun kaikissa suunnittelun ja rakentamisen vaiheissa. Tärkeää on myös rakentamisen ketjun hyvä yhteistyö ja osaava ohjaus. Tärkeä oivallus oli myös, ettei hyvä rakennustapa ole kiveen hakattu vaan se muuttuu ajan myötä tiedon ja kokemuksen lisääntyessä. Tästä kertovat muun muassa Google-haulla esiin tulevat otsikot kuten ”Näin Suomi homehtui – hyvä rakentamistapa sai aikaan pahaa jälkeä” (Rakennuslehti (2)).

Hyvän rakennustavan tueksi on olemassa useita lakeja ja määräyksiä, ohjeita ja oppaita sekä yleisiä käytäntöjä. Hyvän rakennustavan eri tasoja voidaankin luokitella neljään luokkaan vaatimustason kasvaessa ehdottomien vaatimusten noudattamisesta ohjeistuksen ja yleisten käytäntöjen kautta detaljitason laatuvaatimuksiin. Ehdottomiin vaatimuksiin sisältyvät lait ja ympäristöministeriön rakentamismääräyskokoelma (keskittyy tosin rakennuksiin). Maisema-arkkitehdille tärkeitä ohjeita ovat muun muassa Infra-RYL, Maa-RYL ja VRT, jotka olivatkin monille tuttuja työprojekteista. Näitä kutsutaan rakentamisen yleisiksi laatuvaatimuksiksi. Rakennusurakan yleiset sopimusehdot (YSE, (3)) ohjaavat kaikkia urakoita, ja niihin voidaan nojata esimerkiksi ristiriita- ja neuvottelutilanteissa.

Rakentamisen yleisiin laatuvaatimuksiin eivät kuitenkaan sisälly ympäristö- ja työturvallisuusasiat, jotka nojaavat lainsäädännön vaatimuksiin ja suunnittelijan omaan asiantuntemukseen. Tajakka peräänkuuluttikin omaa kiinnostusta näihin asioihin, jotta niistä saataisiin enemmän kokemusta ja kokemusten kautta ohjeistusta. Hankkeita ja toimintamalleja on jo ympäristöasioihin liittyevien laatuseikkojen huomioimiseksi rakentamisessa. Muun muassa kestävän ympäristörakentamisen toimintamalli (KESY) tarjoaa ohjeita muun muassa vesien ja ympäristönsuojelun, energiansäästön ja kierrätyksen teemoista. Käytännön kokemuksia kerätään tietopankkiin ja viedään ennen pitkää yleisiin laatuvaatimuksiin ja määräyksiin.

Kiinnostavia esiin nousseita yksityiskohtia ja termejä:

  • ”Ylläpito” ei enää vuodesta 2017 lähtien viittaa viheralueiden hoitoon, vaan oikea termi on kunnossapito.
  • Toimivuusvaatimukset ohjaavat katu- ja liikennealueilla rakenteen (esim. katupuun) elinkaaren aikaista käyttäytymistä, mitoitusta ja lopputuotteen laatua. Vastaavia ei kuitenkaan löydy esimerkiksi piha- tai puistopuille.
  • Kelpoisuusasiakirja on kooste materiaalikuvauksista, tarkastusasiakirjoista jne. (usein työmaamappi), jolla urakoitsija osoittaa, että kohde täyttää sille asetetut vaatimukset.

Hyvä rakennustapa on ylevä ja kiistattoman tärkeä tavoite, mutta tuottaako se helposti tylsää ja samanlaista ympäristöä kaikkialle? Tästä esimerkiksi keksimme heti leikkipaikat, joihin on vaikeaa tuoda mukaan mielikuvituksellisuutta ja yksilöllisyyttä tiukkojen turvallisuusmääräysten vuoksi. Käytännössä leikkipaikoilla näkyvät aina samat kuntien hyväksymät leikkivälineet ja –alustat, jotka täyttävät turvallisuusvaatimukset. Joskus on kuitenkin kyse siitä, ettei uskalleta soveltaa määräyksiä omiin tarkoituksiin, koska pelätään haasteita ja valituksia. Mikäli suunnittelija selvittää riskit ja ymmärtää, missä puitteissa määräykset joustavat, ei mikään estä häntä suunnittelemasta vaikkapa omia leikkivälineitä. Toki tilaajan tulee olla tällöin sitoutunut suurempiin kustannuksiin.

Lähteet:

1 Kuntaliitto, Hyvä rakennustapa: https://www.kuntaliitto.fi/opas-rakennusjarjestyksen-laatimiseen/6-opas-ja-mallimaarayksia/62-rakentamistapaohjeet-hyva

2 Rakennuslehti: https://www.rakennuslehti.fi/2016/06/nain-suomi-homehtui-hyva-rakentamistapa-sai-aikaan-pahaa-jalkea/

3 Urakkamaailma, YSE: https://www.urakkamaailma.fi/rakennusurakan-yleiset-sopimusehdot

RT-kortisto: RYL

Tehtävänä oli tällä kertaa perehtyä omatoimisesti ennen viikon luentoa Rakennustiedon RT-kortistoon ja juuri uudistuneeseen RYL-palvelun Infra-osioon. RYL-palvelu on ilmeisesti aikaisemmin ollut nimeltään InfraRYLNet-palvelu. Omalla koneellani palvelu näkyi kuitenkin jostain syystä edelleen InfraRYLNet-nimellä, enkä päässyt Aallon koneille palvelua testaamaan ennen luentoa.

RT-kortisto on minulle tuttu monista työprojekteista ja opinnoista. Olen etsinyt RT-korteista apua muun muassa erilaisiin mitoitus- ja esteettömyyslaskentoihin kuten luiskan kaltevuuden tai pelastusajoneuvon kääntösäteen määrittämiseen, viherkaton rakennekerrosten optimointiin tai hulevesirakenteiden mitoitukseen – osaan näistä tosin turhaan. Tiettyjä teknisiä yksityiskohtia ja lukuja, joita kuvittelisi juurikin RT-kortistossa käsiteltävän, ei löydykään sieltä. Käsitykseni RT-kortiston perimmäisestä tarkoituksesta on juuri suunnittelustandardien luominen ja jakaminen alan suunnittelijoille. RT-korteista löytyvään tietoon suhtaudun useimmiten totuutena, vaikka kirjoituksen lopussa mainitsemastani syystä tämäkin ajatus on viime aikoina hieman muuttunut. Vaikkei kaikkea olettamaani tietoa RT-kortistosta löydykään, saattaa kortistoa selatessa tulla vastaan odottamattomia helmiä, kuten RT 93-10961 Asuntosuunnittelu – Yhteiset ulkotilat. Tieto on kaiken kaikkiaan melko hajallaan palvelussa, joten käytän usein ihan vain haku-toimintoa tarvitsemani tiedon etsimiseen.

Toki maisema-arkkitehdille tärkeitä julkaisuja ovat myös viime vuosina valmistuneet / päivittyneet: 
RT 89-11196 Hulevesien hallinta
RT 103084 Päiväkodin ja perusopetuksen tilat – Ulkotilojen suunnittelu
RT 103027 Portaat ja luiskat
Mieltäni ovat jo pitkään askarruttaneet RT-kortiston sisältämät tuotekortit, joissa esitellään jonkin tietyn tuotteen, kuten SSAB Europe Oy, Meroxin masuunihiekka. Toki suunnittelussa tarvitaan joskus tuotetasollakin tietoa materiaalin tai elementin ominaisuuksista, mutta kortit tuntuvat jollain tapaa RT-kortiston suosituksilta, mikä tekee asetelmasta hieman erikoisen.
Tulossa on myös lähitulevaisuudessa ilmastotietoista suunnittelua käsittelevä RT-korttisarja, jota itse olen saanut olla kirjoittamassa työssäni. Projekti antoi minulle ymmärrystä siitä, miten erilaisia RT-kortit voivat olla keskenään (tuotekorteista laajoja ilmiöitä käsitteleviin oppimateriaaleihin) ja kuinka moni asia vaikuttaa RT-kortin lopulliseen ilmiasuun ja sisältöön. Moni RT-kortissa oleva ohje voikin olla melko tulkinnanvarainen, joten niihin ei tulisi suhtautua lopullisena totuutena tai ainakaan ainoana vaihtoehtona. Ilmastotietoista suunnittelua käsittelevät kortit toki ovat pelkkää asiaa 🙂 Prosessi oli haastava, mutta toivottavasti kortit tulevat käyttöön ja helpottavat jatkossa myös maisema-arkkitehtien työtä.

Ennakkotehtävä

Kurssin alla on hyvä käydä läpi sen oppimistavoitteet ja pohtia jo etukäteen, miten itse aikoo edistää oppimistaan. Oodissa Maisemarakennushanke-kurssin oppimistavoitteiksi ja sisällöksi määritellään:

Opintojakson suoritettuaan opiskelija on perehtynyt erityyppisten maisemahankkeiden suunnittelu- ja rakentamisprosesseihin sekä erilaisiin hankkeisiin vaikuttaviin säädöksiin, ohjeisiin ja yleisiin käytäntöihin. Opiskelija hahmottaa maisema-arkkitehdin vaihtelevan toimenkuvan erilaisissa rakennushankkeissa ja ymmärtää omat tehtävänsä ja vaikutusmahdollisuutensa osana kulloistakin hankekokonaisuutta.

Luennoilla käsiteltäviä aihepiirejä ovat mm. projektinhallinta, rakennushanke ja sen vaiheet, rakennuttaminen, suunnittelu ja suunnitteluttaminen, konsulttitoiminta, urakointikäytännöt, valvonta sekä maisemarakentaminen valtion, kaupunkien ja kuntien organisaatioissa, seurakuntien, tiehallinnon hankkeissa sekä talonrakentamisen yhteydessä. Seminaaritilaisuuksissa esitellään ajankohtaisia rakennusprojekteja, joihin osallistujat tutustuvat omatoimisesti.

Olen työskennellyt opintojeni ohella neljä vuotta erilaisissa maisemarakentamiseen liittyvissä hankkeissa. Hankkeet ovat vaihdelleet pienialaisista kadun viherkaistaan sijoitettavista hulevesirakenteista laajempiin asuinalue ja -puistokokonaisuuksiin. Toistaiseksi yksikään hanke, jossa itse olen toiminut suunnitteluavustajana, ei kuitenkaan ole valmistunut tai ehtinyt kasvillisuuden perustamisvaiheeseen. Tästä syystä odotan kurssilta ennen kaikkea ymmärrystä maisema-arkkitehdin vastuista ja mahdollisuuksista vaikuttaa lopputulokseen maisemarakennushankkeen toteutusvaiheessa ja sen jälkeen.

Minulla on toki useita ennakko-odotuksia ja -luuloja maisemarakentamisesta. Olen käsittänyt, että toteutussuunnitelmien laatu ja työmaavalvonnan ajoitus sekä yhteistyö urakoitsijan kanssa ovat tärkeitä tekijöitä maisemarakennushankkeen onnistumisessa. Kuulemani perusteella ei ole epätavallista, että urakoitsija rakentaa suunnitelmien vastaisesti, ellei maisema-arkkitehti ehti puuttua asiaan riittävän työmaavalvonnan kautta. Suunnitelmista poikkeamisen takana voivat olla esimerkiksi liian epätarkat tai totutusta poikkeavat ja siksi “hankalaksi” koetut toteutussuunnitelmat, halu säästää kustannuksissa tai puutteellinen asiantuntemus ja kommunikaatio osapuolten välillä.

Positiivisia esimerkkejä ovat tarjonneet tapaukset, joissa maa- ja viherrakentajat ovat olleet toistuvasti yhteydessä suunnittelijaan ja lähetelleet kuvapäivityksiä sekä tarkentavia kysymyksiä suunnitelmista. Luova kommunikointi on erityisen tärkeää silloin, kun kohde sijaitsee kauempana. Haastavampana esimerkkinä on toiminut kohde, jossa tilaaja on lähtenyt läjittämään aluetta ennen suunnitelmien valmistumista, jolloin suunnittelijan tehtävänä on ollut sopeuttaa suunnitelmiaan uusien “lähtötietojen” mukaisiksi. Tämä ei liene kuitenkaan tyypillinen tapaus, toivottavasti.

Toivottavasti kurssin myötä kuvani maisema-arkkitehdin roolista maisemarakennushankkeen alusta loppuun alkaa muodostua selkeämmäksi. Erilaiset hankkeiden vaiheet, niihin liittyvä projektinhallinta sekä tilaajasta (valtio, kunta, yksityiset jne) riippuvat tekijät kiinnostavat. Aion kurssin aikana edistää omaa oppimistani reflektoimalla kuulemaani aiempiin kokemuksiini sekä tutustua mahdollisuuksien mukaan aktiivisesti uusiin, rakenteilla oleviin kohteisiin. Kurssilla nähdään!