Oma kansallismaisema

Vuonna 1992 ympäristöministeriön kansallismaisemaryhmä valitsi Suomen itsenäisyyden 75-vuotisjuhlavuoden kunniaksi 27 kansallismaisemaa (1). Lista on pysynyt enemmän tai vähemmän muuttumattomana siitä lähtien. Kansallismaisemilla ei ole edelleenkään suojeluarvoa kaavoituksessa, mutta niillä mainitaan olevan suuri symbolinen, kulttuurinen, historiallinen ja luontokuvallinen arvo. Juhlavuoteen osuvan julkistuksen tarkoituksena oli mahdollisesti nostattaa kansallismieltä, mutta osassa maisema-arkkitehdeista listaus herätti huolta kansallismaiseman tuotteistamisesta. Lisäksi heräsi kysymys, vastaako staattinen lista todellisia ihmisten merkitykselliseksi kokemia kansallismaisemia? Tässä kirjoituksessa pureudutaankin eräänlaisiin ”varjo-kansallismaisemiin” eli ihmisten henkilökohtaisiin kansallismaisemiin. Materiaalina toimii Aalto-yliopiston maisterikurssin ”Maisema-arkkitehtuurin kritiikki” blogiaineisto, jossa kurssilaiset kuvailevat omia kansallismaisemiaan.

Jennica Tiaisen kansallismaisemassa (2) on tiheää ja synkkää metsää ja sen rajaamaa avointa peltomaisemaa. Pellolla käyskentelee eläimiä, vanha punainen lato lahoaa hiljalleen. Taustalla siintää metsäinen horisontti. Tiainen peilaa omaa kansallismaisemaansa perinteiseen taiteesta tuttuun suomalaiseen kansallismaisemaan:

Kaukainen horisontti, jossa katsoja on korkeammalla ja alaviistoon avautuu maisema. Etualalla on kituvia mäntyjä ja taustalla näkyy järvi. Tällaisena suomalaista maisemaa on kuvattu. Katselukulman voi tulkita tulevaisuuteen katsomiseksi. Siitä huokuu rauhallisuus ja toisaalta myös yksinäisyys. Mänty on sitkeä ja kasvaa karuissa oloissa. Kuvaako se siis suomalaisuutta?

Tiaisen oma maisema perustuu henkilökohtaisiin kokemuksiin ja toiveisiin tässä hetkessä: maalaismaiseman rauha, hiljaisuus, kiireen puuttuminen, läsnäolo. Hän pohtii kansallismaiseman yhteyttä arjesta irtautumiseen: Kenties henkilökohtainen kansallismaisema onkin se maisema, johon ihminen kaipaa.

Veera Soikkelin (3) maisema löytyy viralliselta listaukselta: eteläpohjalaisiin viljelylakeuksiin kuuluva peltomaisema. Maisema on Soikkelille henkilökohtaisesti merkittävä lapsuuden kokemuksista isovanhemmilla vieraillessa, mutta maisemassa on myös sukupolvien takaa kantautuvia kaikuja:

”Maisema symboloi paikallista elinkeinoa, elämän jatkumoa ja omaa historiaani. Voin elävästi muistaa tarinat siitä, kun vesi vielä lainehti näillä lakeuksilla. Jollain tapaa tunnen kuuluvani eniten siihen maisemaan. Vaikka kyseessä ei ollut kotiseutuni maisema, olen aina samaistunut vahvasti ahkeriin, mutta omanarvontuntoisiin pohjalaisiin. Ehkä koska äitini arvostaa juuriaan ja on puhunut niistä aina paljon.”

Soikkeli näkee henkilökohtaisessa kansallismaisemassaan yhtymäkohtia myös perinteisiin kansallismaisemien arvoihin, kuten kansallisen itsetunnon nostattamiseen, kansan uutteruuden ja oman valtion vaikuttavuuden teemoihin. Vaikka tuotantomaisemaa ja ruuantuotannon kehittymistä voi arvioida kriittisesti, tehokasta tuotantoa voidaan jollain mittapuulla pitää kansakunnan saavutuksena:

”Kansallismaiseman tulee liikuttaa, sykähdyttää ja hämmästyttää. Sen tulee asettaa ihminen omaan mittakaavaansa ja korostaa kansakunnan arvoja.”

Salla Ekströmin (4) kansallismaisemassa on niin ikään peltoa, mutta sen kiintokohtana on virtaava vesi, Nautelankoski, ja sen yhteydessä oleva vanha mylly. Ekströmin kansallismaisema liittyy myös hänen lapsuuteensa Aurajoen varrella, jonka hän edelleen kokee tietynlaisena kiintopisteenä:

”Kun ajattelen omaa kansallismaisemaa, ajatukset siirtyvät omaan taustaani ja lapsuuteeni, maisemaan, joka on luonut jonkinlaisen jonnekin kuulumisen tunteen.”

Vaikka Ekström ei enää asu kansallismaisemassaan, hän kokee sen vaikuttavan yhä siihen, millaisiin paikkoihin hän hakeutuu asumaan tai vaikkapa lenkille. Omalla kansallismaisemalla voi siis olla hyvinkin suuri merkitys ihmisten arjen valinnoissa.

Henkilökohtaiset kansallismaisemat ovat tämän pienen otoksen perusteella hätkähdyttävän samankaltaisia: nostalgisia, rauhallisia peltomaisemia. Moni asuu nykyään kaupungissa, mutta tuntee hektisessä arjessa edelleen kaipuuta tutuksi tulleeseen lapsuuden maisemaan. Tuleeko siis lapsuuden maisemasta usein myös henkilökohtaisesti tärkeä maisematyyppi? Kansallismaisemasta löydettiin myös yhtymäkohtia kansakunnan arvoihin, jotka koettiin tärkeiksi myös henkilökohtaisella tasolla. Tekstien perusteella vaikuttaakin siltä, että oma kansallismaisema voi olla sekä yksityinen ”toiveympäristö” tai kiintopiste että yhtymäkohta johonkin itseä suurempaan.

Viitteet:

1 https://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Maisemat/Kansallismaisemat [Viitattu: 17.12.2019]

2 Tiainen, J. 2019. Ihmetyksen kaupunki: https://blogs.aalto.fi/ihmetyksenkaupunki/category/maisema-arkkitehtuurin-kritiikki/ [Viitattu: 17.12.2019]

3 Soikkeli, V. 2019. Veeran maisemakritiikki: https://blogs.aalto.fi/veeranmaisemakritiikki/ [Viitattu: 17.12.2019]

4 Ekström, S. 2019. Maisema-arkkitehtuurin kritiikki: https://blogs.aalto.fi/maisemaarkkitehtuurinkritiikkise19/ [Viitattu: 17.12.2019]

Leave a Reply