Pirttijärvi: Viherrakentajan näkökulma

Olin viimeisen luentokerran 27.11. sairaana, joten sain jälleen lueskella kurssitoverien kirjoituksia. Luentoa oli pitämässä Marko Pirttijärvi (Pirttijärvi piha- ja puistosuunnittelulta), joka on itselleni jäänyt mieleen Espoon työmaapäivältä 2016 erityisen vastuullisen oloisena viherrakentajana. Tästä syystä olisin mielelläni kuullut lisää Pirttijärven ajatuksia. Muiden muistiinpanot luennosta olivat kuitenkin sen verran kattavat, että pääsin hyvin kärryille. Kävin läpi Mirja Vallinojan, Hilja Lemanin ja Jonna Juusolan muistiinpanot aiheesta.

Mirja kuvaili luentoa pökerryttävän runsaaksi paketiksi kokeneen viherrakentajan kokemuksista rakennuttamisesta ja urakoinnista. Mukana oli Mirjan sanoin runsaasti tietoa, jota ei voi opiskella mistään kirjasta. Päällimmäiseksi jäi ajatus, ettei tätä määrää tietoa voisi sisäistää kuin oman kokemuksen kautta. Itse koen, että kerran ylös kirjattu tietopaketti on aina saatavilla, kun tulee kinkkinen ongelma. Silloin – nyt teoreettisilta kuulostavat – tilanteet ehkä ymmärtää uudella tavalla. Ote Mirjan mielestä tärkeimmistä opeista:

  • ”Kaukoviisaus” – sopimusten ja sopimusneuvottelujen tavoitteena on tunnistaa ongelmat ja niiden syyt ennalta
  • Suunnittelijan tulisi saada tietää budjetti ennalta (Oma huomio: Tätä on toistanut sen verran moni luennoitsijoista, että voisi jopa merkitä tärkeimmäksi kurssin opiksi). Lisäksi olisi hyvä, että mahdollisen halpuutustarpeen tullessa esiin, suunnittelija saisi vaikuttaa vaihtoehtoisiin ratkaisuihin.
  • Urakkakilpailujen ”ranskan malli”, missä tilaaja/rakennuttaja ilmoittaa budjetin, ja tarjouskilpailuun vastaavat yritykset ilmoittavat, mitä he tällä budjetilla tekisivät.
  • Dokumentoinnin tärkeys (Oma huomio: Tämäkin on noussut esiin todella monella luennolla.)
  • Lisätyöt ja miten niistä laskutetaan, mietittävä sopimuksessa tarkasti (Oma huomio: Katso edellinen kommentti)

Hilja mainitsi Pirttijärven toimistonsa kohteita ovat enemmänkin korjausrakentaminen, eivät uudiskohteet. Hiljakin oli huomannut, että jotkin asiat toistuivat useilla luennoilla, mutta totesi Pirttijärven puhuvan ennen kaikkea urakoinnin ja valvomisen näkökulmasta. Valvonta on kenties jäänyt vähemmälle huomiolle omissa muistiinpanoissani tähän mennessä. Kuka siis vastaa työmaavalvonnasta? Kaiken järjen mukaan suunnittelija valvoisi suunnitelmiensa toteutumista. Hiljan muistiinpanoista tulee kuitenkin ilmi, ettei näin ole. Kuulemma Saksassa suunnittelija valvoo itse omia kohteitaan, mutta Suomessa tapana on nimetä valvojaksi erillinen taho. Yhtäältä suunnittelija tuntee kohteen kaikista parhaiten, jolloin valvonta onnistuisi parhaiten. Toisaalta tällaisessa tilanteessa vakavia virheitä ei välttämättä tuoda esiin, koska on oma lehmä ojassa.

Valvoja laatii valvontasuunnitelman, ja valvojalle on olennaisen tärkeää tietää, mistä kaikesta on sovittu. Tästä syystä mm. urakkaohjelma, turvallisuusasiakirja ja omavalvonta-asiakirjat ovat valvojalle tärkeitä dokumentteja. Hilja mainitsee myös, että valvojan olisi hyvä tulla hankkeeseen mukaan jo suunnitteluvaiheessa tunteakseen kohteen sopimusehdot mahdollisimman hyvin.

Muutamia Jonnan muistiinpanoista esiin tulleita tarkentavia lisähuomioita alla (suoria lainauksia):

  • Vakavat laatuvirheet ovat täysin valvojan vastuulla. Valvojalla on ilmoitusvastuu väärinkäytöksistä. Urakoitsijan korjattava virheet viipymättä.
  • Valvontasuunnitelma+ lisätyövaltuutus/onko valvojalla oikeutta antaa lupaa lisätöihin, mikä nopeuttaisi prosessia merkittävästi.
  • Suunnittelijan kannattaa myydä tilaajalle myös hoitosuunnitelma. Pensasalueet neliöinä ja puut kappalein, mitkä auttaa hoidon suunnittelua ja -kustannuksia.
  • Suuntaa-antavat määräluettelot neliöinä (pinnoitteiden ja kiveysten) usein puuttuvat tilaajan pyynnöstä suunnittelijalta. Kaupunki usein vaatii mutta yksityiset ei. Vähentäisi kiistatilanteita työmaalla. Moni urakoitsija jättää tekemättä tarjoukset, joissa ei ole määräluetteloita. Urakoitsijan tuotava esille urakkaneuvotteluissa, jos tämä tuo lisäkustannuksia.
  • Urakoitsija voi kieltäytyä ottamasta takuuta erikoiskasveista.
  • Kustannusrakenteeseen kannattaa tutustua! Hyötyä monessa vaiheessa ja näytät heti ammattilaiselta. Luo ymmärrystä laajemmin asioiden syy-yhteyksiin

Kaikesta päätellen Pirttijärven luento oli viherrakentajan näkökulmasta huolimatta kuin kooste kaikesta toteutusvaiheessa huomioitavasta. Nytpä tiedän ainakin, kehen olla yhteydessä, mikäli kaipaan neuvoa tai osaavaa viherrakentajaa joskus opiskelu- tai työelämässä. Myös Pirttijärven antama lista luettavista materiaaleista vaikutti kattavalta. Tässä vielä lista Mirjan blogissa mainituista Pirttijärven suosittelemista julkaisuista, joihin pyrin tutustumaan myöhemmin:

  • Urakoitsijan takuuvastuu, tilaajan opas
  • Pääsuunnittelijan takuuvastuu
  • Sopimusten ja häiriötilanteiden hallinta rakennusprojektissa
  • Onnistu viherurakassa – opas osaamiseen ja yhteistyöhön

Oma kansallismaisema

Vuonna 1992 ympäristöministeriön kansallismaisemaryhmä valitsi Suomen itsenäisyyden 75-vuotisjuhlavuoden kunniaksi 27 kansallismaisemaa (1). Lista on pysynyt enemmän tai vähemmän muuttumattomana siitä lähtien. Kansallismaisemilla ei ole edelleenkään suojeluarvoa kaavoituksessa, mutta niillä mainitaan olevan suuri symbolinen, kulttuurinen, historiallinen ja luontokuvallinen arvo. Juhlavuoteen osuvan julkistuksen tarkoituksena oli mahdollisesti nostattaa kansallismieltä, mutta osassa maisema-arkkitehdeista listaus herätti huolta kansallismaiseman tuotteistamisesta. Lisäksi heräsi kysymys, vastaako staattinen lista todellisia ihmisten merkitykselliseksi kokemia kansallismaisemia? Tässä kirjoituksessa pureudutaankin eräänlaisiin ”varjo-kansallismaisemiin” eli ihmisten henkilökohtaisiin kansallismaisemiin. Materiaalina toimii Aalto-yliopiston maisterikurssin ”Maisema-arkkitehtuurin kritiikki” blogiaineisto, jossa kurssilaiset kuvailevat omia kansallismaisemiaan.

Jennica Tiaisen kansallismaisemassa (2) on tiheää ja synkkää metsää ja sen rajaamaa avointa peltomaisemaa. Pellolla käyskentelee eläimiä, vanha punainen lato lahoaa hiljalleen. Taustalla siintää metsäinen horisontti. Tiainen peilaa omaa kansallismaisemaansa perinteiseen taiteesta tuttuun suomalaiseen kansallismaisemaan:

Kaukainen horisontti, jossa katsoja on korkeammalla ja alaviistoon avautuu maisema. Etualalla on kituvia mäntyjä ja taustalla näkyy järvi. Tällaisena suomalaista maisemaa on kuvattu. Katselukulman voi tulkita tulevaisuuteen katsomiseksi. Siitä huokuu rauhallisuus ja toisaalta myös yksinäisyys. Mänty on sitkeä ja kasvaa karuissa oloissa. Kuvaako se siis suomalaisuutta?

Tiaisen oma maisema perustuu henkilökohtaisiin kokemuksiin ja toiveisiin tässä hetkessä: maalaismaiseman rauha, hiljaisuus, kiireen puuttuminen, läsnäolo. Hän pohtii kansallismaiseman yhteyttä arjesta irtautumiseen: Kenties henkilökohtainen kansallismaisema onkin se maisema, johon ihminen kaipaa.

Veera Soikkelin (3) maisema löytyy viralliselta listaukselta: eteläpohjalaisiin viljelylakeuksiin kuuluva peltomaisema. Maisema on Soikkelille henkilökohtaisesti merkittävä lapsuuden kokemuksista isovanhemmilla vieraillessa, mutta maisemassa on myös sukupolvien takaa kantautuvia kaikuja:

”Maisema symboloi paikallista elinkeinoa, elämän jatkumoa ja omaa historiaani. Voin elävästi muistaa tarinat siitä, kun vesi vielä lainehti näillä lakeuksilla. Jollain tapaa tunnen kuuluvani eniten siihen maisemaan. Vaikka kyseessä ei ollut kotiseutuni maisema, olen aina samaistunut vahvasti ahkeriin, mutta omanarvontuntoisiin pohjalaisiin. Ehkä koska äitini arvostaa juuriaan ja on puhunut niistä aina paljon.”

Soikkeli näkee henkilökohtaisessa kansallismaisemassaan yhtymäkohtia myös perinteisiin kansallismaisemien arvoihin, kuten kansallisen itsetunnon nostattamiseen, kansan uutteruuden ja oman valtion vaikuttavuuden teemoihin. Vaikka tuotantomaisemaa ja ruuantuotannon kehittymistä voi arvioida kriittisesti, tehokasta tuotantoa voidaan jollain mittapuulla pitää kansakunnan saavutuksena:

”Kansallismaiseman tulee liikuttaa, sykähdyttää ja hämmästyttää. Sen tulee asettaa ihminen omaan mittakaavaansa ja korostaa kansakunnan arvoja.”

Salla Ekströmin (4) kansallismaisemassa on niin ikään peltoa, mutta sen kiintokohtana on virtaava vesi, Nautelankoski, ja sen yhteydessä oleva vanha mylly. Ekströmin kansallismaisema liittyy myös hänen lapsuuteensa Aurajoen varrella, jonka hän edelleen kokee tietynlaisena kiintopisteenä:

”Kun ajattelen omaa kansallismaisemaa, ajatukset siirtyvät omaan taustaani ja lapsuuteeni, maisemaan, joka on luonut jonkinlaisen jonnekin kuulumisen tunteen.”

Vaikka Ekström ei enää asu kansallismaisemassaan, hän kokee sen vaikuttavan yhä siihen, millaisiin paikkoihin hän hakeutuu asumaan tai vaikkapa lenkille. Omalla kansallismaisemalla voi siis olla hyvinkin suuri merkitys ihmisten arjen valinnoissa.

Henkilökohtaiset kansallismaisemat ovat tämän pienen otoksen perusteella hätkähdyttävän samankaltaisia: nostalgisia, rauhallisia peltomaisemia. Moni asuu nykyään kaupungissa, mutta tuntee hektisessä arjessa edelleen kaipuuta tutuksi tulleeseen lapsuuden maisemaan. Tuleeko siis lapsuuden maisemasta usein myös henkilökohtaisesti tärkeä maisematyyppi? Kansallismaisemasta löydettiin myös yhtymäkohtia kansakunnan arvoihin, jotka koettiin tärkeiksi myös henkilökohtaisella tasolla. Tekstien perusteella vaikuttaakin siltä, että oma kansallismaisema voi olla sekä yksityinen ”toiveympäristö” tai kiintopiste että yhtymäkohta johonkin itseä suurempaan.

Viitteet:

1 https://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Maisemat/Kansallismaisemat [Viitattu: 17.12.2019]

2 Tiainen, J. 2019. Ihmetyksen kaupunki: https://blogs.aalto.fi/ihmetyksenkaupunki/category/maisema-arkkitehtuurin-kritiikki/ [Viitattu: 17.12.2019]

3 Soikkeli, V. 2019. Veeran maisemakritiikki: https://blogs.aalto.fi/veeranmaisemakritiikki/ [Viitattu: 17.12.2019]

4 Ekström, S. 2019. Maisema-arkkitehtuurin kritiikki: https://blogs.aalto.fi/maisemaarkkitehtuurinkritiikkise19/ [Viitattu: 17.12.2019]

James Cornerin vaihtuvat maisemat

Maisema-arkkitehti James Corner (s. 1961) on kenties parhaiten tunnettu yrityksensä James Corner Field Operationsin (JCFO) suunnittelemasta New Yorkin High Linesta (rak. 2009-14) (1). Hylättyjen teollisuusraiteiden muutos monilajiseksi, korotetuksi 2,4 km pituiseksi viheryhteydeksi oli sen verran ainutlaatuinen kaupunki-interventio, että se tulee tasaisin väliajoin esiin maisema-arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun diskurssissa, opetuksesta suunnittelupalavereihin ja sosiaalisen median kaupunkifoorumeihin. Myös Corner itse koki High Linen haastaneen jälleen kerran oman käsityksensä maisemasta (1). Tämä on melko hyvin jo kolmen vuosikymmenen ajan maisemaa eri näkökulmista käsitelleeltä kirjoittajalta, opettajalta ja suunnittelijalta.

Cornerin (High Linea edeltäviin) ajatuksiin maisemasta, kulttuurista ja luonnosta sekä näiden yhteyksistä ja ristiriidoista on mahdollista perehtyä muun muassa teoksen Landscape Imagination: Collected Essays of James Corner 1990-2010 (2) kautta. Teos nostaa 20 vuoden ajalta esiin useita kirjoituksia, joissa Corner tuo päivänvaloon ja haastaa maisema-arkkitehtuurin suunnittelukonventioiden taustalla olevia käsityksiä ja teorioita. Yksi keskeisimmistä teemoista on ikuisuuskysymys luonnon ja taiteen, maisemasuunnittelun ja -rakentamisen, ristiriidasta maisema-arkkitehtuurissa. Corner tuo teemaan uuden, edelleen vuonna 2019 ajankohtaiselta kuulostavan kannanottonsa seuraavissa teoksen teksteissä.

Ensi kertaa vuonna 1991 ilmestyneessä tekstissään “A discourse on Theory II: Three Tyrannies of Contemporary Theory and the Alternative of Hermeneutics” (3) Corner ehdottaa hermeneutiikkaa teknotieteellisen lähestymistavan vaihtoehdoksi. Hermeneutiikka, eli filosofinen suuntaus, jossa tutkitaan ja pyritään ymmärtämään ihmisen tekojen ja käytäntöjen merkityksiä (4), olisi nykyiset suunnittelukonventiot hylkäävä, ”sovitteleva” ja ihmislähtöinen lähestymistapa. Se perustuisi kolmen ”tyrannin” eli positivismin (objektiivinen, faktoihin perustuva todentaminen, luonnontieteellinen lähestymistapa (5)), paradigmojen (vallitsevan maailmankuvan) ja avant-garden (edelläkävijyys, rajojen rikkominen taiteessa) sijasta kulttuuriseen reflektoimiseen ja maiseman uudelleentulkintaan. Teoksen editoineen Alison Bick Hirshin mukaan Cornerin ajama hermeneuttinen lähestymistapa maisema-arkkitehtuuriin ammentaisi merkityksensä alueen historiasta ja tulkitsisi ne nykyhetken tarpeisiin (2). Corner jatkaa pohdintaansa 1997 ilmestyneessä “Recovering Landscape as a Critical Cultural Practice”, jonka teesit tarjoavat jo selvästi esimakua tulevalle High Line-hankkeelle. Tekstin mukaan tarkoituksena ei ole vain kaivaa esiin maiseman historiaa, vaan osallistaa maisema (engl. “Agency of Landscape”) haastamaan aktiivisesti kulttuurisia normeja ja konventioita (2).

Vuonna 1997 ilmestyneessä tekstissään ”Ecology and Landscape as Agents of Creativity”, Corner näkee puhtaan ekologisen ja ”teknotieteellisen” lähestymistavan maisema-arkkitehtuuria köyhdyttävänä, sillä se hylkää maisema-arkkitehtuurin alkulähteiden viisauden ja kulttuurisen merkityksen. Käsitys siitä, että subjektiivisuus, runollisuus ja taide kuuluvat yksityisiin gallerioihin ja että vastaukset ekologiseen kriisiin löytyvät instrumentaalisesta, luonnontieteellisestä lähestymistavasta, ei tavoita Cornerin mukaan maisema-arkkitehtuurin todellista potentiaalia. Sama pätee Cornerin mukaan täysin ilman ekologisia tavoitteita suunniteltuihin ympäristöihin, jotka ovat usein taantumuksellisia ja pinnallisia, vailla merkityksellisyyttä. Vastakkainasettelun sijasta tulisikin pyrkiä elävään, ekologiaa ja mielikuvitusta yhdistävään (engl. eco-imaginative) maisema-arkkitehtuuriin, joka monipuolistaisi ja vapauttaisi sekä kulttuurista että biologista elämää.

Cornerin filosofisia termejä pursuilevat kannanotot ovat tarttuneet rohkealla otteella haastaviin kysymyksiin ja muuttaneet käsityksiämme maisemasta ja maisema-arkkitehtuurin mahdollisuuksista vaikuttaa elämäämme. Vaikkei teksteistä voi aina vetää suoraa linjaa fyysisissä suunnittelukohteissa tehtyihin ratkaisuihin niiden teoreettisuuden ja filosofisuuden vuoksi, Corner on osoittanut kykynsä haastaa myös omat käsityksensä maisemasta suunnittelukohteidensa kautta.

Viitteet:

1 http://ladprofile.weebly.com/james-corner-1961.html [Viitattu: 17.12.2019]

2 Corner, J. 2014. Landscape Imagination: Collected Essays of James Corner 1990-2010. Bick Hirsh, A. (ed). Princeton Architectural Press 2014. E-book.

3 Corner, J. 1991. A discourse on Theory II: Three Tyrannies of Contemporary Theory and the Alternative of Hermeneutics. Landscape Journal – Design Planning and Management of the Land. Vol 10:2, 1991.

4 https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:hermeneutiikka [Viitattu: 17.12.2019]

5 https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:positivismi [Viitattu: 17.12.2019]