Luonnosta

Vaikka pitäisi itseään yleisesti ottaen harkitsevana ihmisenä, tällä totuudenjälkeisellä kiihkoilijoiden aikakaudella voi helposti itsekin sortua äkkipikaisiin väärintulkintoihin. Jo pelkkä otsikko: ”Jari Ehrnroothin kolumni: Turha pyhittää luontoa” (Yle 21.10.2019 (1)) herätti luontoihmisen sisälläni vastarintaan. Ehrnrooth kirjoittaa provosoivasti: ”Luonto ei synnytä arvoja. Arvokasta voi olla vain se, minkä ihminen on luonut, muokannut tai omakseen ottanut.” Ajatus, että vain ihmisen luoma olisi arvokasta, on irstas – täysin luonnonvastainen. Se kuvastaa äärimmäisen ihmiskeskeistä maailmankuvaa, jossa Homo sapiens on irrallinen muusta luonnosta – yksiselitteisesti sen yläpuolella.

Tarkemmalla tulkinnalla on kuitenkin mahdollista ymmärtää Ehrnroothin todellinen kritiikin kohde, kuten sen nyt ymmärrän: luonnon pyhittäminen ilman sen arvon määrittelemistä. Eihän arvokasta, sanan taloustieteellisessä merkityksessä, ole muu kuin arvokkaaksi päätetty. Leimattu ja numeroitu pala paperia on arvokkaampi kuin toinen, koska olemme keskenämme päättäneet niin. Onko kaikki arvokas siis vain päämme sisällä?

Suomalaiselle luonnon arvo on perinteisesti hahmottunut siitä saadun puuraaka-aineen kautta, eli hyvin konkreettisella tavalla. Sen sijaan maailman saastuneimmassa kaupungissa asuvalle intialaiselle puhdas ilma voi hyvinkin näyttäytyä rahanarvoisena. Niin arvokkaana, että sen menettäminen on terveydellinen hätätila, joka sulkee koulut, pysäyttää rakennustyömaat ja aiheuttaa valtaisat kustannukset terveydenhuollolle, kuten Delhissä marraskuun alussa (HS 1.11.2019 (2)). Jos vain arvokkaaksi päätetty on säilyttämisen arvoista, miten muille kuin suoraan hyödynnettävissä oleville luonnonvaroille sitten annetaan taloudellinen arvo? Ekosysteemipalvelut – kritiikistään huolimatta – ovat toistaiseksi paras keino luonnon arvon määrittelemiseen. Luonto on ekosysteemipalvelulähestymistavan mukaan vaalimisen arvoista silloin, kun se tarjoaa jotain hyötyä ihmiselle. ”Entä luonnon itseisarvo?”, kysyy sisäinen luonnonrakastajani.

Jotta voisimme keskustella luonnon arvosta ja itseisarvosta, tulee ensin tietää, mistä luonnosta oikein puhumme. Olemme usein niin tottuneita puhumaan luonnosta ja sen suojelusta, että olemme jossain määrin luontomme sokaisemia. Mitä luonto todella tarkoittaa? Mitä oikein suojelemme? Aarnimetsät ja kansallismaisemat ovat kuriositeetti, onhan 88 % metsämaastamme talouskäytössä (v. 2016, 3)). Ovatko siis nämä monien sukupolvien ajan intensiivisesti hyödynnetyt talousmetsämme luontoa? Entä hengitysilma, liikenneväylän nurmikaistale, mikrobikasvusto vedenpuhdistuslaitoksella? Ekosysteemipalvelut, toisin sanottuna ”luonnosta saatavat aineettomat ja aineelliset hyödyt” (4) kattavat myös nämä luonnon ilmentymät.

Ehrnrooth jatkaa: ”Vastaavasti myös kuva luonnosta muuttuu. Ei ole mitään Luojan luomaa koskematonta luontoa, jota tulisi nöyränä arvostaa. On vain erilaisiin olosuhteisiin sopeutuvia luonnon olioita ja prosesseja.” Olisiko siis kuitenkin niin, ettei vapauden ja vastuun puolestapuhujana tunnettu Ehrnrooth peräänkuulutakaan luonnon arvon mitätöintiä? Päinvastoin, ihmisen, luontoa eniten käyttävän eläinlajin (jonka tieteellinen nimikin on artikkelissa kirjoitettu pienellä alkukirjaimella) tulisi ottaa suurempi vastuu luonnosta – miten ikinä sen ja sen arvon määritteleekään.

Lähteet:

1 https://yle.fi/uutiset/3-11019130 [viitattu 12.11.2019]

2 https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006293486.html [viitattu 12.11.2019]

3 https://www.luke.fi/uutinen/metsapinta-alasta-suojeltu-12-prosenttia/ [viitattu 12.11.2019]

4 https://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/vaikutukset/-/artikkeli/a2e371f2-3997-4e51-ac9c-93425ab90590/ekosysteemipalvelut.html [viitattu 12.11.2019]

Leave a Reply