Maisema-arkkitehtuurin nykytilan ja kehityksen arviointi opiskelijakilpailun valossa

Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella, Väreen näyttelytilassa LQ oli 7.-25.10. esillä näyttely AALTO LANDSCAPE IN THE GLOBAL CONTEXT: Aalto University in the “International Competition of Landscape Architecture Programmes 2018”. Näyttelyssä esiteltiin kansainväliseen maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelmien väliseen kilpailuun osallistuneita finalisteja (9 koulutusohjelmaa) ja semifinalisteja (7 koulutusohjelmaa). Aalto-yliopisto kuului finalistien joukkoon. Kultakin esitellyltä koulutusohjelmalta oli mukana viisi projektia, mikä mahdollistaa ohjelmien sisäisten trendien tutkimisen koulutusohjelmien välisen vertailun sekä näyttelyn tarjoaman kokonaiskuvan ohella.

Mihin suuntaan maisema-arkkitehtuurin ala on näyttelyn perusteella kehittymässä? Kysymykseen vastatakseen on toki oltava jonkinlainen käsitys maisema-arkkitehtuurin nykytilasta. Käsitykseni aiheesta perustuu median, alan seminaarien sekä Aalto-yliopiston koulutusohjelman välittämään mielikuvaan eikä siis ole missään mielessä ole kattava. Yleisenä havaintona voidaan kuitenkin näyttelystä todeta, että maisema-arkkitehtuurin ala on siirtymässä yhtäältä tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti tiedostavampaan (analyyttiseen) ja toisaalta entistä monipuolisemmin 3d-työkaluja ja/tai ohjelmointia hyödyntävään (tietomallipohjaiseen) suuntaan.

Ensin esitettyä, analyyttista suuntaa edustavat projektit yhdistävät sosiaalisia (esim.  väestörakenteen kehityksen, köyhyyden ja pakolaisuuden) teemoja, ekologiaa (vesistönsuojelua, kaupunkiluonnon monimuotoisuutta, ekosysteemipalveluja) sekä terveydenhuollon ja liikenteenohjauksen kysymyksiä maisema-arkkitehtuurin ratkaisuihin. Aalto-yliopisto vaikuttaa näyttelyyn päätyneen otoksen perusteella kuuluvan tähän kategoriaan. McHargilaisen ”layer cake” -lähestymisen kaikuja on havaittavissa projektien tavassa hyödyntää runsain määrin eri teemoja yhdisteleviä analyysikarttoja, kaavioita ja leikkauksia. Muita esimerkkejä analyyttisesti painottuneista koulutusohjelmista tarjoilivat esimerkiksi Beijing Forestry University sekä -odotetusti – Ian McHargin perustama University of Pennsylvanian maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelma. Projektien tiedostavuus ja analyysien runsas määrä todennäköisesti lisäävät analyyttisten projektien yhteiskunnallista vaikuttavuutta tarttuessaan ajankohtaisiin haasteisiin ja rikkoessaan usein kovin tiukasti määriteltyjen asiantuntija-alojen rajoja. Ulkoasultaan nämä projektit ovat kuitenkin usein niin sanotusti ”täynnä tavaraa”, jolloin asiapitoisuus saattaa tapahtua visuaalisen vetoavuuden ja taiteellisuuden kustannuksella. Toisaalta osa näistäkin projekteista, kuten University of Toronton “Waters in Peril – Collective Measures for a Dying Lake Winnipeg” (Jaysen Ariola 2017-2018) olivat myös visuaalisesti herkkiä ja vaikuttavia.

Toiseksi esitettyyn, tietomallipohjaiseen suuntaukseen kuuluvia töitä ei ollut vaikeaa tunnistaa, sillä ohjelmoinnin jäljet ovat näissä töissä usein tunnistettavissa – kenties tarkoituksellisestikin. Uutta suunnittelutapaa halutaan mahdollisesti korostaa esittämällä muita projekteja herkemmin mallinnukseen perustuvan prosessin välivaiheita ja inspiraation lähteitä. Havainnekuvamaailma on mallinnuksen ansiosta useammin utopistista kuin realismiin pyrkivää, mikä voi vähentää suunnitelman vaikuttavuutta suuren yleisön ja toteutumiskelpoisuutta arvostavien tahojen silmissä. Esimerkkinä tietomallipohjaisesta suunnittelutyöstä on University of Ferraran ”Neutral Buffer Model: Algorithms-aided Design for the Buffer Areas Around the Lagoon of Scardovari, in the Po Delta Unesco Biosphere Reserve, Italy” (Giuseppe Dotto, 2018). Samasta koulutusohjelmasta oli edustettuna useampi samankaltainen projekti, heijastaen mahdollisesti koulutusohjelman painotusta.

Maisema-arkkitehtuurin tilan ja kehityksen arviointi kahden vuoden aikana tehtyjen oppilastöiden perusteella saattaa olla harhaanjohtavaa sekä otoksen rajallisuuden että koulutuksen ja ”tosielämän” erillisyyden vuoksi. Edellä esitetystä karkeasta kategorisoinnista huolimatta koulutusohjelmien sisällä on tosiasiassa havaittavissa yhtä suuria eroja kuin koulutusohjelmien välillä. Samassa koulutusohjelmassa oli ehkä edustettuna saman tekijän, kurssin tai opettajan useampi projekti, jolloin koulutusohjelmasta tulee todellisuutta homogeenisempi kuva. Koulutusohjelmissa on myös vuodesta toiseen erilaisia painotuksia, mistä johtuen seuraava kilpailuotos antaisi todennäköisesti aivan erilaisen kuvan maisema-arkkitehtuurin koulutuksen tilanteesta ja kehityksestä. Toisaalta maisema-arkkitehtuurin alalla opetus pyrkii olemaan mahdollisuuksien mukaan ajan hermolla, mikä ilmenee ainakin Aalto-yliopistossa suunnittelua ja tutkimusta harjoittavien henkilöiden osallistumisena opetukseen. Tämä käytäntö poikkeaa monista tutkimuspainotteisista aloista. Näin ollen opiskelijoiden kurssitöitä ja opinnäytetöitä esittelevä näyttely voisikin olla yhteneväinen alan todellisen kehityksen kanssa.

Entä miten Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelma vertautuu kansainvälisiin erimerkkeihin? Onko koulutusohjelmassamme kehitettävää? Aalto-yliopiston tarjoama koulutus näyttäisi olevan melko hyvin linjassa kansainvälisten esimerkkien kanssa – niin hyvässä kuin pahassa. Sekä tietomallipohjaiseen että analyyttiseen suunnitteluun on viime vuosina satsattu uusien ohjelmistojen, kurssien ja professorikiinnitysten kautta. Samalla erot koulutusohjelman tarjoamien maisema-arkkitehtuurin suuntauksien välillä näyttävät säilyneen yhtä suurina kuin aikaisemmin, mutta täysin eri syistä. Erot suuntausten välillä ovat vaihtuneet suunnittelun tarkkuustasojen (rakentaminen vs. maisemataso) välisistä eroista metodologisiin: analyyttisen (tieteellisen), taiteellisen ja ohjelmointiin perustuvan lähestymistavan välisiin eroavaisuuksiin. Erojen kurominen pienemmiksi voisi hyödyttää koulutusohjelmaa kokonaisvaltaisemman suunnitteluotteen takaamiseksi. Kuten näyttelyn edustamat oppilastyöt osoittivat, yhden lähestymistavan ei välttämättä tarvitse sulkea ulkopuolelleen muita.

Leave a Reply