RT-kortisto: RYL

Tehtävänä oli tällä kertaa perehtyä omatoimisesti ennen viikon luentoa Rakennustiedon RT-kortistoon ja juuri uudistuneeseen RYL-palvelun Infra-osioon. RYL-palvelu on ilmeisesti aikaisemmin ollut nimeltään InfraRYLNet-palvelu. Omalla koneellani palvelu näkyi kuitenkin jostain syystä edelleen InfraRYLNet-nimellä, enkä päässyt Aallon koneille palvelua testaamaan ennen luentoa.

RT-kortisto on minulle tuttu monista työprojekteista ja opinnoista. Olen etsinyt RT-korteista apua muun muassa erilaisiin mitoitus- ja esteettömyyslaskentoihin kuten luiskan kaltevuuden tai pelastusajoneuvon kääntösäteen määrittämiseen, viherkaton rakennekerrosten optimointiin tai hulevesirakenteiden mitoitukseen – osaan näistä tosin turhaan. Tiettyjä teknisiä yksityiskohtia ja lukuja, joita kuvittelisi juurikin RT-kortistossa käsiteltävän, ei löydykään sieltä. Käsitykseni RT-kortiston perimmäisestä tarkoituksesta on juuri suunnittelustandardien luominen ja jakaminen alan suunnittelijoille. RT-korteista löytyvään tietoon suhtaudun useimmiten totuutena, vaikka kirjoituksen lopussa mainitsemastani syystä tämäkin ajatus on viime aikoina hieman muuttunut. Vaikkei kaikkea olettamaani tietoa RT-kortistosta löydykään, saattaa kortistoa selatessa tulla vastaan odottamattomia helmiä, kuten RT 93-10961 Asuntosuunnittelu – Yhteiset ulkotilat. Tieto on kaiken kaikkiaan melko hajallaan palvelussa, joten käytän usein ihan vain haku-toimintoa tarvitsemani tiedon etsimiseen.

Toki maisema-arkkitehdille tärkeitä julkaisuja ovat myös viime vuosina valmistuneet / päivittyneet: 
RT 89-11196 Hulevesien hallinta
RT 103084 Päiväkodin ja perusopetuksen tilat – Ulkotilojen suunnittelu
RT 103027 Portaat ja luiskat
Mieltäni ovat jo pitkään askarruttaneet RT-kortiston sisältämät tuotekortit, joissa esitellään jonkin tietyn tuotteen, kuten SSAB Europe Oy, Meroxin masuunihiekka. Toki suunnittelussa tarvitaan joskus tuotetasollakin tietoa materiaalin tai elementin ominaisuuksista, mutta kortit tuntuvat jollain tapaa RT-kortiston suosituksilta, mikä tekee asetelmasta hieman erikoisen.
Tulossa on myös lähitulevaisuudessa ilmastotietoista suunnittelua käsittelevä RT-korttisarja, jota itse olen saanut olla kirjoittamassa työssäni. Projekti antoi minulle ymmärrystä siitä, miten erilaisia RT-kortit voivat olla keskenään (tuotekorteista laajoja ilmiöitä käsitteleviin oppimateriaaleihin) ja kuinka moni asia vaikuttaa RT-kortin lopulliseen ilmiasuun ja sisältöön. Moni RT-kortissa oleva ohje voikin olla melko tulkinnanvarainen, joten niihin ei tulisi suhtautua lopullisena totuutena tai ainakaan ainoana vaihtoehtona. Ilmastotietoista suunnittelua käsittelevät kortit toki ovat pelkkää asiaa 🙂 Prosessi oli haastava, mutta toivottavasti kortit tulevat käyttöön ja helpottavat jatkossa myös maisema-arkkitehtien työtä.

Ennakkotehtävä: Töölönlahden puisto

Vuonna 2016 avautunut ja vuoden 2019 aikana viimeistelty Töölönlahden puisto Helsingin keskustassa on 9,5 hehtaarin koollaan suurin ja keskeisin julkinen puistoalue, joka Suomeen on viime vuosina perustettu. Helsingin kaupungin tavoitteena oli muuttaa vajaakäyttöinen, makasiineilta vapautunut alue julkiseksi kaupunkitilaksi, jossa avoimet nurmipinnat ja reittien varrelle keskittyneet toiminnot tarjoaisivat käyttömahdollisuuksia leikistä, oleskelusta ja urheilusta suuriin kansantapahtumiin. Töölönlahden puistolla on kaikesta päätellen valtava potentiaali muodostua todelliseksi kaupunkilaisten olohuoneeksi. Jotain siitä kuitenkin puuttuu, mikä näyttäytyy odotettua matalampina käyttäjämäärinä.

Ainakaan syrjäinen sijainti ei ole puistolle ongelma, vaikka Aalto-yliopiston kaupunkisuunnittelun lehtori Tommy Lindgren mainitsikin osasyyksi alhaiselle kävijämäärälle alueen puutteelliset kytkökset ympäröivään kaupunkiin. Puiston koillisosasta yhteydet katkeavat harmillisesti raiteisiin, mutta itäosan reitistö muodostaa Baanaan yhtyessään merkittävän kevyen liikenteen solmukohdan. Helsingin päärautatieasemakin on vain kivenheiton päässä. Mikä voisi olla keskeisempi sijainti kesäpäivän tai lounastauon viettoon? Puiston ympäristöön on lisäksi keskittynyt huomattava osa Helsingin kulttuurielämää, mukaan lukien Musiikkitalo, modernin taiteen museo Kiasma, Sanomatalo, vuonna 2018 valmistunut Keskustakirjasto Oodi, Kansalaistorin tapahtuma-aukio sekä Finlandia-talo. Näin ollen alue houkuttelee luonnostaan Helsinkiin saapuvia turisteja. Lindgrenin mukaan puisto muodostaakin eräänlaisen ”Suomen julkisivun maailmalle” (HS 12.7.2019).

Missä siis käyttäjät ovat? Puiston on ihmetelty seisovan autiona jopa aurinkoisena kesäpäivänä. Yksi syy voi löytyä puiston liiasta avoimuudesta, joka – erikoista kyllä – ei onnistu houkuttelemaan metsiin tottunutta suomalaista. Myös avoimuudelle on kuitenkin perusteensa, kuten alueella kesän aikana järjestetty jalkapallo-ottelu osoitti. Avoimuutta tulisi myös maiseman vuoksi tietoisesti säilyttää, sillä pitkät katkeamattomat näkymälinjat Töölönlahdelle ovat keskeinen osa puiston arvoa. Olisiko kuitenkin niin, että kaipaamme avoimuuden vastapainoksi suljettua ja suojaisampaa tilaa, eivätkä etäällä toisistaan olevat rakennukset tarjoa sitä? Ihminen katoaa valtavaan nurmikenttään, ja keskellä asfalttia seisovat leikkitelineet näyttävät kieltämättä orvoilta. Puut ovat liian pieniä ja niitä on liian vähän varjostamaan leikkijää ja levähtäjää yhä helteisemmiksi käyvinä kesäpäivinä. Usein unohtuu se ikävä tosiseikka, että puuntaimen kehittymiseen riittävän suureksi torjumaan auringonpaistetta ja tuulta menee vähintään pari vuosikymmentä. Vaikka ihmisiä Töölönlahden puiston nurmet ja leikkialueet eivät vielä suuremmassa määrin ole houkutelleet, jo ensimmäisenä syksynä alue osoittautui valkoposkihanhien suosikiksi. Kenties käyttäjämääriä tulisikin arvioida ihmisten lisäksi myös muiden kaupunkilaisten osalta.

Reiluuden nimissä tulee muistaa, että Näkymä oy:n suunnittelema puisto on tarkoitettu kustannuksiltaan matalaksi tilapäisratkaisuksi, joka tarjoaa parempia aikoja odotellessa edes jonkinlaisen puiston kaupunkilaisten käyttöön. Alueen kehittämisestä järjestettiin jo 22 vuotta sitten suunnittelukilpailu, jonka voittajaehdotuksessa Hannu Tikka ja Kimmo Lintula ehdottivat alueella aiemmin esiintyneen Kluuvinlahden palauttamista Finlandia-talon edustalle. Suunnitelma poikkesi toteutuneesta versiosta myös siten, että suuri osa nyt avoimesta nurmesta olisi istutettu erilaisilla teemoilla varustetuiksi puustoisiksi puistoalueiksi. Suunnitelma osoittautui kuitenkin 66 miljoonan euron hinnallaan ja vuotuisilla ylläpitokustannuksillaan liian kalliiksi. Suhteellisuudentajua rakentamisen kustannusten jakautumiseen antanevat “halpisversioksi” moititun tilapäispuiston 5,8 miljoonan euron ja toisaalta Oodin 98 miljoonan euron hinnat. Tähän taustaan suhteutettuna Töölönlahden puisto näyttäytyykin jo varsin onnistuneena kompromissina siirtymävaiheen ajalle.

Tilapäiset ratkaisut ovat kuitenkin siitä harmillisia, että ne usein jäävät kovin pitkäikäisiksi ilman sitoutumista seuraaviin vaiheisiin. Vaikkei hulppeita, ja tarjoamiinsa hyötyihin nähden liian kalliiksi koettuja alkuperäissuunnitelmia ikinä toteutettaisi Töölönlahdella, lienee selvää, ettei alue nykyisessä muodossaan vastaa odotuksiinsa, saati sijainnin tarjoamaan potentiaaliinsa. Inspiraatiota mahdolliselle tulevalle suunnittelukilpailulle voisivatkin toimia alueen luontaiset ja maisemalliset ominaisuudet sekä ongelmalliseksi koetun Töölönlahden vedenlaadun parantaminen. Töölönlahden puisto yhdistyy pohjoisessa yhteen merkittävimmistä jäljellä olevista vihersormista. Kuten viimeisin lajien uhanalaisuusarviointi osoitti, luonnon monimuotoisuuden säilyminen edellyttää entistä kunnianhimoisempia toimia myös luonnonsuojelualueiden ulkopuolella. Nurmi- ja asfalttialueet hyödyttävät vain kovin harvaa lajia. Monimuotoisemmat, monilajisemmat istutusalueet nurmialueiden lomassa tarjoaisivat toimivampaa elinympäristöä, ravintoa ja positiivisia luontokokemuksia useammalle lajille, ihminen ja valkoposkihanhi mukaan lukien. Monimuotoisuutta vaaliva, muuttuvaan ilmastoon sopeutuva ja samalla käyttäjien tarpeet paremmin huomioiva puisto ei välttämättä olisi ylläpitokustannuksiltaan sen kalliimpi kuin nurmipintainen versio, mutta se edellyttäisi huomattavaa muutosta arvomaailmassamme. Millainen edustavan viheralueen tulee olla? Löydettäisiinkö kuitenkin jo vaihtoehtoja niille iänikuisille nurmialueille? Millaiset kasvot haluamme todella näyttää Suomeen saapuvalle turistille?

Lähteet:

https://www.oodihelsinki.fi/en/for-media/

https://yle.fi/uutiset/3-9575373

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006170891.html

Ennakkotehtävä

Kurssin alla on hyvä käydä läpi sen oppimistavoitteet ja pohtia jo etukäteen, miten itse aikoo edistää oppimistaan. Oodissa Maisemarakennushanke-kurssin oppimistavoitteiksi ja sisällöksi määritellään:

Opintojakson suoritettuaan opiskelija on perehtynyt erityyppisten maisemahankkeiden suunnittelu- ja rakentamisprosesseihin sekä erilaisiin hankkeisiin vaikuttaviin säädöksiin, ohjeisiin ja yleisiin käytäntöihin. Opiskelija hahmottaa maisema-arkkitehdin vaihtelevan toimenkuvan erilaisissa rakennushankkeissa ja ymmärtää omat tehtävänsä ja vaikutusmahdollisuutensa osana kulloistakin hankekokonaisuutta.

Luennoilla käsiteltäviä aihepiirejä ovat mm. projektinhallinta, rakennushanke ja sen vaiheet, rakennuttaminen, suunnittelu ja suunnitteluttaminen, konsulttitoiminta, urakointikäytännöt, valvonta sekä maisemarakentaminen valtion, kaupunkien ja kuntien organisaatioissa, seurakuntien, tiehallinnon hankkeissa sekä talonrakentamisen yhteydessä. Seminaaritilaisuuksissa esitellään ajankohtaisia rakennusprojekteja, joihin osallistujat tutustuvat omatoimisesti.

Olen työskennellyt opintojeni ohella neljä vuotta erilaisissa maisemarakentamiseen liittyvissä hankkeissa. Hankkeet ovat vaihdelleet pienialaisista kadun viherkaistaan sijoitettavista hulevesirakenteista laajempiin asuinalue ja -puistokokonaisuuksiin. Toistaiseksi yksikään hanke, jossa itse olen toiminut suunnitteluavustajana, ei kuitenkaan ole valmistunut tai ehtinyt kasvillisuuden perustamisvaiheeseen. Tästä syystä odotan kurssilta ennen kaikkea ymmärrystä maisema-arkkitehdin vastuista ja mahdollisuuksista vaikuttaa lopputulokseen maisemarakennushankkeen toteutusvaiheessa ja sen jälkeen.

Minulla on toki useita ennakko-odotuksia ja -luuloja maisemarakentamisesta. Olen käsittänyt, että toteutussuunnitelmien laatu ja työmaavalvonnan ajoitus sekä yhteistyö urakoitsijan kanssa ovat tärkeitä tekijöitä maisemarakennushankkeen onnistumisessa. Kuulemani perusteella ei ole epätavallista, että urakoitsija rakentaa suunnitelmien vastaisesti, ellei maisema-arkkitehti ehti puuttua asiaan riittävän työmaavalvonnan kautta. Suunnitelmista poikkeamisen takana voivat olla esimerkiksi liian epätarkat tai totutusta poikkeavat ja siksi “hankalaksi” koetut toteutussuunnitelmat, halu säästää kustannuksissa tai puutteellinen asiantuntemus ja kommunikaatio osapuolten välillä.

Positiivisia esimerkkejä ovat tarjonneet tapaukset, joissa maa- ja viherrakentajat ovat olleet toistuvasti yhteydessä suunnittelijaan ja lähetelleet kuvapäivityksiä sekä tarkentavia kysymyksiä suunnitelmista. Luova kommunikointi on erityisen tärkeää silloin, kun kohde sijaitsee kauempana. Haastavampana esimerkkinä on toiminut kohde, jossa tilaaja on lähtenyt läjittämään aluetta ennen suunnitelmien valmistumista, jolloin suunnittelijan tehtävänä on ollut sopeuttaa suunnitelmiaan uusien “lähtötietojen” mukaisiksi. Tämä ei liene kuitenkaan tyypillinen tapaus, toivottavasti.

Toivottavasti kurssin myötä kuvani maisema-arkkitehdin roolista maisemarakennushankkeen alusta loppuun alkaa muodostua selkeämmäksi. Erilaiset hankkeiden vaiheet, niihin liittyvä projektinhallinta sekä tilaajasta (valtio, kunta, yksityiset jne) riippuvat tekijät kiinnostavat. Aion kurssin aikana edistää omaa oppimistani reflektoimalla kuulemaani aiempiin kokemuksiini sekä tutustua mahdollisuuksien mukaan aktiivisesti uusiin, rakenteilla oleviin kohteisiin. Kurssilla nähdään!

Lopuksi – ekskuhavainnot ja johtopäätökset

Ekskursiolta palaamisesta on nyt puolitoista viikkoa, ja on aika hahmotella, mitä reissusta ja koko kurssista jäi käteen. En ehtinyt kirjoittaa tunnelmista juuri ennen matkaa, sillä toukokuu oli kokonaisuudessaan melko hektinen ekskuoppaan taiton ja studiokurssin palautuksen puolesta. Viimeiset muutokset oppaaseen Raisa teki matkalla ollessaan, mikä kertoo hieman tilanteesta. Odotukset olivat kuitenkin ainakin omalta osaltani kovat. Vaikka aikataulu vaikutti suhteellisen tiukalta tai ainakin kohteita oli runsaasti, lähdin reissuun myös tarkoituksenani palautua stressaavasta keväästä.

Aikaisemmissa kirjoituksissani asetin tavoitteekseni laajentaa kiinnostuksen kohteitani kulttuurisiin ja sosiaalisiin näkökohtiin, sillä minulla on ollut tapana kiinnostua enemmän maisema-arkkitehtuurin luonnontieteellisestä puolesta. Kurssin osatavoitteena oli tutkia oman kulttuurin ja maailmankatsomuksen vaikutusta maisema-arkkitehtuurin tulkintaan. Tämä kulttuurisidonnainen tulkinta näkyy jatkuvasti muiden maiden arkkitehtuuria katsoessa ja arvioidessa, mutta erityisesti tältä matkalta palattuani huomasin näkeväni nyt myös kotimaani eri tavalla.

Havaintoja ekskursiolta

Matka olikin todella virkistävä ja matkan jälkeisen väsymyksen laannuttua heräsi tarve kertoa kohteista ja havainnoista muillekin, taukoamata. Olen aloittanut monet puheenvuoroni työpalavereissa tyyliin: ”Belgiassa luonnonpuiston leikkipaikkakin oli luonnonmukainen…” tai ”Hollannissa ihmiset pysyvät ilmeisesti sillalla ilman kaiteitakin…”. Ekskun jälkeistä verailua kotimaan ja kohdemaiden suunnitteluratkaisujen välillä oli mahdotonta välttää. Miksi Suomessa – Itämeren rannalla, tuhansien järvien maassa – vesi nähdään niin paljon vaarallisempana kuin Hollannissa, missä kanaalit ja ojat halkovat maata kaikkialla, mutta kaiteet löytyvät vain korkeimpien pudotusten kohdalta? Miksi leikkipaikat ovat meillä aina samasta muotista ja usein vielä kumista ja metallista, vaikka vähäpuustoisissa alanko-maissa voidaan rakentaa luonnonmukaisemman näköisiä puurakenteisia, paikkaan soveltuvia leikkipaikkoja?

Hollannissa ja Belgiassa koin useita ”wau-hetkiä”, joita Suomessa ei voisi erinäisistä syistä kokea. Miksei massiivipuuta voisi tökätä jokeen riviin ja rykelmiin ihan vain huvin tai maiseman vuoksi? Miksei kokonainen asuinalue voisi toimia lahopuufarmina? Miksei voitaisi rakentaa veden päälle tai aivan vesirajaan paikoissa, missä aallokko tai jää ei riko rakenteita? Miksei jalankulkusilta voisi olla paikoin huimaavan korkea, vaikkei sille olisi mitään muuta syytä kuin maamerkkinä toimiminen tai elämyshakuisuus? Suomessa turvallisuus, kustannustehokkuus ja käytännöllisyys ovat liian usein perusteina tylsän ja standardisoidun maiseman ja asuinympäristön luomiselle. ”Miksei?”-kysymykseen tulvii perusteita niin ponnekkaasti, että joskus tuntuu, että maisema-arkkitehdin koulutus tähtäisi pelkkien reunaehtojen tunnistamiseen mahdollisuuksien sijasta. Vai onko kyse kulttuuristamme? Pyrimmekö turvaamaan ja säilyttämään olemassa olevaa (luontoa, maisemaa, kaupunkia) niin hanakasti, että pelkäämme pyristellä eteenpäin ja keksiä uutta ja toimivampaa? Entä sitten, jos joskus joku kapsahtaakin kanavaan? (Sivuhuomiona: Helsingin jyrkiltä rakennetuilta rannoilta (mm. Kauppatorin ja Hietalahden altaat) puuttuvat kuulemma tikapuut siitä syystä, ettei kukaan menisi humalapäissään uimaan ja hukkuisi. Kaiteita ei näillä rannoilla kuitenkaan kattavasti ole, eli pientä ristiriitaa havaittavissa). Ehkä toivoisin Suomen kultturiin ja suunnitteluun kaiken kaikkiaan hieman enemmän iloa ja leikkimielisyyttä varautuneisuuden ja turvallisuuden vastapainoksi.

En halua ainoastaan kritisoida Suomea. Wau-efekti ei ole mielestäni koskaan riittävä syy tehdä kallista ja epäkäytännöllistä. Mikäli kaunis ei ole toimivaa, siitä tulee käyttökelvoton objekti ja sellaisenaan mielestäni epäesteettinen. Esimerkiksi Rotterdamissa tuntui kuitenkin, että käytännöllinen oli osattu tehdä kiinnostavaksi, kauniiksi ja tarkoituksenmukaiseksi. Esimerkkinä ryhmärahoituksella rakennettu, radan ylittävä kirkkaankeltainen kävelysilta Luchtsingelissä. Toivoisin Suomen suunnitteluilmastoon enemmän kokeilunhalua ja raikkautta. Arvostan kuitenkin Suomessa kykyä tunnistaa ja säilyttää olemassa olevaa arvoa. Esimerkiksi Helsingin kalliot ovat osuneet silmääni erityisen usein matkalta palattuani. Niiden arvo historiallisina, kulttuurisina ja maisemallisina elementteinä on tunnistettu ja monet niistä on säilytetty suurella vaivalla keskellä rakennettua ympäristöä. Ne ovat myös suosituimpia oleskelualueita kaupunkilaisten keskuudessa ja eksoottisia kuvauskohteita turisteille, joilla peruskalliota ei ole näkyvissä (esim. alanko-maat). Arvostan myös Suomen karuutta, joka heijastuu usein myös suunnitteluun. Täällä ei ole mahdollisuutta samanlaiseen lajivalikoimaan kuin etelässä, ja rannikon kylmä tuuli ja aallokko pieksevät herkät kasvit ja materiaalit ennen pitkää. Täällä rakennetaan sään ehdoilla, ja se on hyvä. Arvostan toki Oodin kaunista linjakasta kattorakennetta, mutta ratkaisu soveltuu mielestäni ainoastaan paraatipaikalla olevaan julkiseen rakennukseen vaikeahoitoisuutensa vuoksi. Vähemmällä enemmän. Suomessa myös jalankulkija on korkeammalla arvoasteikossa kuin Hollannissa, missä jalankulkija väistää liikenteessä kaikkia. Pyöräilyn tämä käytäntö teki kuitenkin erittäin sujuvaksi.

Joitain yhtymäkohtiakin löysin. Suomessa ja Hollannissa on molemmissa kunnianhimoisia ja erittäin insinööripainotteisia hankkeita, joissa maisema saattaa jäädä toissijaiseksi. Hollannissa haasteet ovat isompia, joten sovelluksetkin ovat. Tunsinkin jo maan tulvasuojelupuolta entuudestaan, mutta Rotterdamin sataman tuulensuojarakenteet olivat vaikuttava kokemus. Suuret, maisemaa rajaavat rakenteet toki soveltuvat parhaiten alueille, joilla ne eivät peitä luontaista maisemaa (vaan lähinnä teollisuus- ja satamatoimintoja).

Yleistä kurssista

Koin kurssin aikana onnistuneeni asteittain hivuttamaan näkökulmaani puhtaasta ekologiasta kulttuurisidonnaisuuuden suuntaan. Tämä oli haastavaa erityisesti seminaarityön kohdalla, sillä aiheeni mahdollisti molemmat näkökulmat. Analyysini olisi voinut olla syvällisempi ja etsiä vastauksia jo seminaarityön aikana heränneeseen havaintoon/oletukseen: mistä syistä maiseman, luonnon ja rantojen muokkaus on Hollannissa vapaampaa kuin Suomessa? Taija mainitsi, että jo rajan takana Belgiassa ollaan hieman varovaisempia suunnittelussa. Mistä siis kumpuaa hollantilaisten ennakkoluulottomuus niin suunnittelussa kuin kulttuurissakin? Ehkä tämä vaatisi lisää oleskelua maassa.

Kaiken kaikkiaan pidin Arkkitehtuuri ja maisema -kurssia antoisana kokemuksena ja koin saavani ekskursiosta paljon inspiraatiota ja näkökulmaa omaan suunnitteluun. Kiitos paljon kurssista!

Seminaarin jälkipohdintaa ja ekskun valmistelua

Seminaariesitysten ja maiseman pohdintaa

Seminaariesitysten jälkeen on helpottunut olo. Kyllä tutkielman teko oli aikamoinen rupeama, vaikkei se laajuudeltaan tuntunut kovin suurelta. Oman haasteensa asetti lyhyt esitysaika. Olisin voinut käyttää aiheeseen 20 minuuttia (ja tutkielmaan 20 sivua) kevyesti, ja niin varmasti moni muukin. Kuitenkin on ihan hyvä oppia tiivistämään oleellinen, ja pintaraapaisu aiheeseen on parempi kuin ei mitään.

Muiden esitykset olivat kiinnostavia ja niiden arviointi tarjosi mahdollisuuden syventyä joihinkin aiheisiin enemmän. Minulla oli arvioitavana Kaisan Flanderin alueen kehitystä esittelevä työ sekä Raisan seminaariesitys Mondrianin maisemamaalauksesta. Lisäksi valitsin Lindan merenrantojen eroosiontorjunnan menetelmiä käsittelevän työn, koska se kiinnosti minua eniten tuttujen teemojen vuoksi. Kaikissa töissä oli erilaisia vahvuuksia ja heikkouksia. Oivalsin sekä muiden töihin perehtymällä että muiden omaa työtäni käsittelevistä arvioinneista hyviä kehityskohtia omaan työhöni. Muille antamani kommentit olisi voinut usein kohdistaa suoraan omaan tutkielmaani. Tästä on varmasti hyötyä jatkossa.

Raisan työ jäi eniten pohdituttamaan, sillä se tarjosi erilaisen näkökulman maisemaan hollantilaisen maisemamaalauksesta tunnetun Mondrianin tyylisuunnan kehittymisen kautta. En ollut aikaisemmin perehtynyt taiteilijan tuotantoon syvemmin. Käsitykseni Mondrianista rakentui parin taidehistorian kurssilla sekä käynnissä olevalla kurssilla esitetyn abstraktin maalauksen varaan. Minulle tuli siis uutena tietona, että taiteilijan ura on lähtenyt käyntiin melko tyypillisestä (romanttisen) realistisesta maisemamaalauksesta. Myös alkuvaiheen töissä oli kuitenkin nähtävissä Mondrianin kyky poimia töihin oleellinen vaikutelma tai tunnelma. Katsoessani maalausta ”Nistelroden maatila” (1904-05), pystyin lähes kuvittelemaan, miltä tuntuisi astua viileään rakennukseen pölisevältä maatilan pihamaalta. Onkohan vastaavia tiloja vielä nähtävissä maisemassa, vai onko navetta vaihtunut jo muoviseen kasvihuoneeseen kaikkialla? Viisi vuotta myöhemmin tehtyä, huomattavan abstraktia rantadyynejä kuvaavaa maalausta ”Dyyni Zeelandissa” (1910) katsoessa lähes tunsin ihollani auringon paahtamien dyyninharjojen hohkaaman lämmön. Toivottavasti käymme ekskursion aikana edes jollain dyynirannalla kävelemässä… Jalat tarvitsevat hiekkakylvyn! Lindan seminaarityöhön (ja omaan seminaariaiheeseeni, uuselinympäristöihin) perehdyttyä herää kuitenkin pelko siitä, onko ”luontaisia” dyynejä enää lainkaan jäljellä. Pääsemme tuskin käymään sellaisilla, sillä ne sijaitsevat muihin kohteisiin nähden liian pohjoisessa. Vaan huomaako kaltaiseni turisti edes eroa ”keinotekoisen” ja luontaisen dyynin välillä? Tuskinpa.

Mondrianin maalauksissa oli kiinnostavaa myös taiteilijan tapa tarkastella samoja kohteita eri tyylien kautta. Esimerkiksi alussa realistiset puut pelkistyivät vaiheittain tyylitellyiksi puuhahmoiksi ja edelleen dekonstruoiduksi viivojen rykelmäksi. Viivapuussa sentään oli vielä nähtävissä oksistolle luontaista mutkittelua sen sijaan, että ne olisi väkisin pakotettu suoraan kulmaan. Lopulta 1940-luvun teoksia katsoessa itse maisema vaikuttaa pelkistyneen Mondrianin maalauksista kokonaan pois. Jäljelle on jäänyt ainoastaan taiteilijan näkökulmasta oleellisin: Vaikutelma? Kehykset? Väripaletti? Konsepti? Pohdin, olisiko puusta tai dyyneistä voinut tehdä samanlaista kompositiota kuin myöhemmin Mondrianin tuotannossa yleistyneistä kaupunkikohteista. Vaikuttiko henkilökohtainen maisemanvaihdos tai laajempi maiseman muutos taiteilijan edustaman tyylisuunnan ”de stijl” kehittymiseen? Olisivatko Mondrianin työt voineet kehittyä luonnonmukaisempien ympäristöjen kautta taiteilijalle tyypilliseksi eri väristen suorakulmioiden ja viivojen sommitelmaksi?

Aiemmin olen kokenut abstraktit, värjätyistä suorakulmioista koostuvat maalaukset jokseenkin hämmentäviksi. En ole suoraan sanottuna ymmärtänyt, mitä niillä haetaan. Mutta nyt, katsoessani maalausta ”Broadway Boogie-woogie” (1942-43), ymmärrän, miten tyylitelty maisema voi kertoa jotain olennaista tunnelmasta, liikkeestä, kulttuurista. Materiaalisuus katoaa ja jäljelle jää ehkä se paljon puhuttu paikan henki.

Seuraavaksi – eksku-valmistelut

Olen Raisan kanssa ekskuoppaan taitosta vastaavassa ryhmässä. Suunnitelmanamme on kompensoida kurssin lentämisestä aiheutuvia päästöjä säästämällä tulostuksessa – eli sähköisessä muodossa oleva ekskuopas on tiedossa! Aikataulu on tiukka sekä materiaalia tuottaville ryhmille että meille, sillä matka häämöttää enää viiden viikon päässä ja kaikilla lienee muitakin kursseja ja töitä. Ohjeena oli vaatimattomasti tuottaa ”opas, joka palvelee tarkoitustaan erityisesti paikan päällä, vastaa niihin kysymyksiin jotka silloin heräävät”. Teemme joka tapauksessa parhaamme 🙂

Kurssilla oppimisesta ja seminaarityöstä

Oman oppimisen analyysia

Kurssilla kerättiin välipalautetta tähänastisesta kurssista. Itse olen yleisesti ottaen kokenut jatkuvat pienet palautukset suoritustapana helpompina kuin muutamat suuremmat palautukset, sillä huomio pysyy kokoajan kurssissa, eikä ole niin suuria paineita suoriutua yksittäisestä tehtävästä. Toisaalta suoritustapa voi lisätä kurssin hajanaisuutta, etenkin jos tehtävät ovat hyvin itseohjautuvia eli niihin on tarjolla rajallisesti ohjausta.

Koen olevani oppijana käytännön harjoituksista parhaiten oppiva syventyjätyyppi. Itselleni onkin kevään aikana ollut hieman vaikea keskittyä kunnolla mihinkään asiaan, kun niin moni asia jakaa huomion jatkuvasti. Tähän syynä lienee ennen kaikkea tämänhetkinen kurssikombinaationi (studio ja kaksi 3-6 op:n luentokurssia). Kaikissa kolmessa on nimittäin havaittu edellä kuvaamani jatkuvien mikrosuoritusten potentiaaliset hyödyt oppimiselle. Opiskelijalle (tai ainakin itselleni oppijana) siitä saattaa kuitenkin tulla mielikuva myyräpelistä, jossa koloista kurkistelevia myyriä täytyy nuijia päähän riittävän nopeasti, tai ne lisääntyvät hallitsemattomasti, kunnes lopulta ei ole mitään mahdollisuutta hallita kokonaisuutta 🙂 Tämä mielikuva hellittänee kyllä lähiaikoina, kun yksi luentokursseistani päättyy ja saan alkaa muilla kurssilla viimein syventyä enemmän asiaan. Ja toki työelämänkin kannalta on hyvä oppia sietämään tilanteita, joissa huomio on kyettävä jakamaan monen projektin kesken eikä välttämättä koskaan ehdi syventymään yhteenkään niistä kunnolla.

Seminaarityöstä

Olen viimein päässyt hieman alkuun seminaarityössäni. Aiheen rajaus nopeutti tai auttoi kohdistamaan tiedonhakua huomattavasti. Aiheeni on nyt Hollannin rannikon uusekosysteemit, tai tarkemmin uuselinympäristöt, sillä jälkimmäinen termi on vakiintumassa Suomeen (ts. sitä on käytetty SYKE:n julkaisussa). Aiheen rajaus sai minut toisaalta käsittämään, miten vaikeaa on löytää etenkin vieraalla kielellä luotettavaa tietoa näin uudesta aiheesta, jossa kansainvälinen terminologia ei ole missään määrin vakiintunut. Hollannista, jos jostain, tätä uusia rakennettuja elinympäristöjä koskevaa tietoa ja kokemusta luulisi löytyvän. Uusin tieto saattaa kuitenkin ilmestyä vain hollanniksi ja erinäisille nettisivuille, joita tuskin voi pitää luotettavina julkaistuina lähteinä. Yritän joka tapauksessa parhaani, ja Google Translate kääntää yllättävän hyvin hollannista englanniksi.

Kiinnostavinta tähänastisessa selvittelyssä on ollut havaitsemani ero Hollannin ja Suomen suhtautumisessa luonnon ja maiseman muokkaamiseen sekä uuden luomiseen. Olen kokenut, että Suomessa aluetta saa muokata merkittävästi vain, jos se on entuudestaan “pilalla” eli alkuperäisen arvonsa menettänyt. Hollannissa sen sijaan maanmuokkaus on ollut jatkuvaa ja massiivista. Rantaviiva ei ole vakio, vaan se vastaa kunkin aikakauden tarpeisiin ja arvoihin. Olen ollut havaitsevani sekä Suomessa että Hollannissa paluuta luonnonmukaisempaan rantarakentamiseen, joka tapahtuu alueen ekologisia arvoja säilyttäen tai ennallistaen. Kolmas strategia, joka jakaa etenkin Suomessa mielipiteitä, ovat juurikin uuselinympäristöt. Ne eivät pyri palauttamaan mitään aiempaa tilaa maisemassa tai luonnonympäristössä vaan hyväksyvät, että muutos aiempaan on merkittävä ja tavoitetila voi olla jollain muulla tavalla paranneltu uusi tila. Hollannissa on ainakin Suomea enemmän kokeilevaa ympäristörakentamista. Tästä lisää seuraavissa kirjoituksissa ja seminaarityössä.

Työohjelman päivitys ja seminaariaiheen pohdinta

Aiemmassa kirjoituksessa haaveilin kiinnostuksenkohteitteni laajentamisesta muun muassa kulttuurisiin, kokemuksellisiin ja maisemallisiin seikkoihin, jotten aina keskittyisi itselleni tutumpiin ekologisiin näkökulmiin. Huomasin kuitenkin luentoja sekä esityksiä kuunnellessani olevani tosi kiinnostunut vuoroveden synnyttämistä ekosysteemeistä.

Esimerkiksi Waddenzeen merellinen kosteikkoalue ja alueen kansallispuistot vaikuttavat kiinnostavilta ja sijaitsevat Hollannin, Saksan ja Tanskan alueilla. Alue on tullut jo ainakin parilla luennolla tai esityksessä esiin, ja siitä on julkaistu tutkimuksiakin. Waddenzee olisi jo monikansallisuutensa vuoksi kulttuurisesti kiinnostava kohde. Voisin mahdollisesti saada aiheeseen sekä ekologisen ja maisemallisen että kulttuurisen näkökulman. Täytyy kuitenkin muistaa, että seminaariesityskin on melko lyhyt eikä mahdollista kovin syväluotaavia tai laajoja analyysejä.

Alustavan seminaariaiheen muotoilin Mycoursesiin seuraavasti: “Dynaaminen rantaviiva – ekologiset, maisemalliset ja tulvasuojelulliset vaikutukset”. Otsikko luultavasti muuttuu ja  tarkentuu tästä vielä asiaa selviteltyäni.

Näkisin, että työohjelmani olisi jatkossa seuraavanlainen:

Viikko 7: Hollantilaisen maisema-arkkitehtitoimisto OKRA:n esittely; hae tietoa Waddenzeestä; käy läpi julkaisut ja luentomateriaalit

Viikko 8: Hae tietoa Waddenzeestä; tarkenna aihetta; miten muuttuva rantaviiva vaikuttaa ekosysteemeihin ja maisemaan? Entä ihmisten elämään? Rajoittaa, mahdollistaa, yhdistää maita?

Viikko 9: Seminaariaiheen valinta (ohjaus)

Viikot 10-13: Kirjoita tekstiä, etsi tietoa; muodosta alueeseen perehtymisen pohjalta johtopäätelmiä / oletuksia, joita voi sitten käydä varmistamassa/kumoamassa  paikan päällä. Voiko Suomi oppia tulvaherkiltä Alanko-mailta tai Waddenzeen vuorovesirannikolta jotain ilmastonmuutokseen varautumisesta?

Viikko 14: Seminaariesitys (omani on toivottavasti tässä muiden kurssien aikataulujen puolesta)

Viikko 15: Muiden seminaariesityksiä

Viikot 16-20: Matkajärjestelyä (ei viikkotehtäviä?)

Viikot 21-22: Ekskursio (23.-29.5. oli saanut eniten kannatusta);  alueen kokeminen ja reflektio.

Lopuksi, viime luennolla oli pohdintaa mahdollisesta eksku-reitistämme, ja matkanjärjestäjätiimi oli alustavasti miettinyt, että Saksan voisi ehkä jättää väliin. Itse toivon ainakin, että näemme koko rantaviivan Saksasta Hollantiin ja Belgiaan. Muutoin kokonaiskuva Alanko-maista jäisi mielestäni vajaaksi. Ehkä täytyy rummuttaa enemmän rantareitin ja Waddenzeen puolesta!

Täsmennetyt oppimistavoitteet ja työohjelman hahmottelu

Kurssin johdantoluennon ja muiden blogeihin tutustumisen jälkeen kurssin sisältö alkoi hahmottua jo paremmin. Itselleni on selvästikin helpointa katsoa asioita tutusta perspektiivistä, ja tämän kurssin osalta tuttuuden tarjosivat tulviin ja hulevesiin liittyvät haasteet. Vaikka osaamisen syventäminen näillä osa-alueilla kiinnostaakin, voisin tällä kurssilla koittaa myös laajentaa mielenkiinnon kohteitani – edes hieman!

Avausluennolla kuvattu maisema-sanan etymologia ja toisten blogikirjoitukset avasivat jonkin verran kurssin kulttuurisidonnaisuuteen liittyvää tematiikkaa. Lisäksi ensimmäinen viikkotehtävämme luo pohjaa maiseman ymmärtämiseen Alanko-maiden kaunokirjallisuuden, inhimillisten kokemusten ja niiden kautta välittyvän maailmankuvan myötä. En ole ennen ymmärtänyt, että taidetta voisi käyttää hyödyksi alueeseen perehtymisessä. Olen aina turvautunut karttoihin, selvityksiin ja maastokäynteihin.

Uskon, että käsitykseni kurssin sisällöstä, kurssilta saadusta ja itse hankitusta tiedosta ja osaamisesta tulee vielä jalostumaan lähiviikkoina. Myös käsitykseni kohdemaista muuttunee kirjallisuusesittelyiden myötä – enhän aluetta sen paremmin vielä tunne. Sain kuitenkin johdantoluennolta sellaisen käsityksen, että tuottaisimme itse suuren osan kurssin materiaaleista ja jakaisimme tiedon toisillemme seminaariesityksissä ennen ekskursiota. Koko kurssi vaikuttaisi siis olevan yhden suuren maastokäynnin valmistelua? Täsmentääkseni aiemmin mainitsemiani odotuksia kurssilta, voisin mainita henkilökohtaisiksi tavoitteiksini ainakin seuraavat:

1. Laajenna omia kiinnostuksenaiheita vähemmän luonnontieteellisiin ja enemmän kulttuurisiin / kokemuksellisiin – esimerkiksi:

  • Mitä voi oppia alueesta kaunokirjallisuuden perusteella?
  • Mitä ihmiset pitävät tavoittelemisen arvoisena maisemana Alanko-maissa? Ovatko kulttuurit tässä mielessä samankaltaisia?
  • Millaiset ovat yksityisen ja julkisen tilan rajat ja ilmentymät? Onko eroja maiden välillä – entä kaupungin ja maaseudun välillä?
  • Millainen on suhtautuminen rannikkoympäristöihin, niiden hoitoon ja suunnitteluun alueilla, joilla maiseman muutos on jatkunut pitkään ja ollut elinehtona alueiden asuttamisessa? Mitä eroja löytyy Suomeen?
  • Miten vuorovesi-ilmiö vaikuttaa maisemaan ja ihmisten elämään? Miten asutus on sopeunut vuoroveteen?

2. Selvitä kuitenkin siinä välissä joitain perustietoja alueesta, esim.:

  • Mitä voisimme oppia tulvaherkiltä Alanko-mailta ilmastonmuutokseen varautumisesta?
  • Millaisia ekosysteemejä rannikolta löytyy? Millaisessa muutoksessa ne ovat?

3. Jos mahdollista, yhdistä kohdat 1-2 jollain kiinnostavalla tavalla seminaariesitykseksi:

  • Muodosta alueeseen perehtymisen pohjalta johtopäätelmiä / oletuksia, joita voi sitten käydä varmistamassa/kumoamassa  paikan päällä.

4. Maastokäynti: alueen kokeminen ja reflektio:

  • Vastasiko odotettua?
  • Mitä ihan uutta opin maastokäynnillä?

Ajoitus tavoitteille 1-4 on suurinpiirtein seuraava:

  1. Viikot 2-7
  2. Viikot 8-10
  3. Viikot 11-15
  4. Viikot 21-22

Tässä pohdintani tällä erää. Sitten kirjallisuuden pariin!

Ennakkotehtävä

Odotan innolla tätä kurssia, joka nivoo yhteen useampia aiempia kiinnostuksen aiheitani, toimii hyvänä parina kevään suisto-aiheiselle studiolle sekä tarjoaa mahdollisuuden tutustua itselleni uusiin maisemiin opintomatkalla.

Olen aiemmissa opinnoissani sekä työelämässä perehtynyt hulevesien ja tulvien hallintaan. Tein myös kandidaatintyöni maisema-arkkitehtuurissa aiheesta. Alankomaat ovat tästä näkökulmasta topografiansa vuoksi erityisen kiinnostava kohde, sillä suuri osa maan rakennetusta ympäristöstä sijaitsee merenpinnan alapuolella. Haastavat olosuhteet ovat pakottaneet maan insinöörit kehittämään mitä hienostuneimmat tulvanhallintaratkaisut, joiden pohjalla oleva mallinnus ja monitorointi on huippuluokkaa. Olen aiemmin perehtynyt Alankomaiden maisema-arkkitehtuuriin historian kurssilla sekä omalla työmatkallani Amsterdamissa, mutta en ole vieläkään saanut selvyyttä mieltäni askarruttavaan kysymykseen: onko Alankomaiden tulvien ja hulevesien hallinta muutakin kuin teknisiä ratkaisuja? Näkyykö maisemassa myös luontopohjaisia ratkaisuja, jotka eivät ole riippuvaisia infrastruktuurista?

Osallistuin syksyllä luennolle, jolla käsiteltiin Saksan Elbe-joen vuorovesi-ilmiötä, ihmisten vaikutusta joen virtaamaan ja vuorostaan joen vaikutusta ihmisten elämään. Aihe kiinnostaa edelleen suuresti ja toivonkin saavani siitä lisätietoa käsillä olevan kurssin luennoilla (tai omatoimisesti). Tavoitteenani on myös perehtyä kyseisen kurssin töihin. Toivon pääseväni kurssin päätteeksi mukaan opintomatkalle, jolla toivottavasti opin tästä ja monesta muusta aiheesta lisää. Vältän itse matkailua lentämällä ja siirtyminen maasta toiseen bussilla on siitä syystä hyvältä kuulostava tapa nähdä suurempi alue kerralla.

Ymmärsin ennakkotehtävän kuvauskesta yhdeksi kurssin tavoitteeksi tutkia oman kulttuurin ja maailmankatsomuksen vaikutusta maisema-arkkitehtuurin tulkintaan. Kysymys on vaikea. Vaikka olen asunut sekä USA:ssa ja Ruotsissa sekä matkaillut melko paljon, en kykene vieläkään hahmottamaan oman kulttuuritaustani vaikutusta kyseisten alueiden maisema-arkkitehtuurin tulkintaan. Ehkä olen sille jollain tapaa sokea. Monesti matkaillessa huomaan ihailevani muiden maiden maisema-arkkitehtuuria. Kotimaassa en havaitse useinkaan mitään erityisen säväyttäviä kohteita, mutta mietin, johtuuko tämä siitä, etten osaa arvostaa liian tuttua ja tavallista. Esimerkiksi hienojen maisema-arkkitehtuurikohteiden maininta kysyjille on aina yhtä haastavaa, vaikka uusia hienoja kohteita on toki tullut viime aikoina. Onko siis itselleni uutuudenviehätys tärkeä osa maisema-arkkitehtuurin hienoutta? En osaa sanoa.

Muita ennakko-odotuksia en kurssin kuvauksen perusteella osaa vielä kuvailla. Toki kulttuurisidonnaisuuden teema kurssin kohdealueen osalta kiinnostaa – onko tutkittavan alueen maisema ja maisema-arkkitehtuuri selkeästi yhteneväistä? Näkyykö selkeitä eroja Suomeen?

Eipä muuta tällä erää. Hyvää joulua ja uutta vuotta! Nähdään kurssilla.