Läheisyysperiaate jätelainsäädännössä – EUTI C-292/12

Euroopan unionin tuomioistuin antoi 12.12.2013 päätöksen jätelainsäädännössä varsin pitkään esillä ollutta läheisyysperiaatetta koskien (asia C-292/12). Läheisyysperiaatetta koski tavallaan jo kuuluisa Wallonian jäteasiakin (C-2/90, EYTI 9.7.1992), vaikka siinä olikin kyse tavararoiden vapaasta liikkumisesta, vaarallisista jätteistä ja niiden siirrosta maan rajan yli. Tarkastelun kohteena olevassa asiassa kyse oli kuitenkin pääosin läheisyysperiaatteen soveltamisesta toisaalta yhdyskuntajätteisiin sekä toisaalta teollisuus- ja rakennusjätteisiin, vaikka myös yleisemmät kysymykset ovat esillä.

Jätedirektiiviin (2008/98/EY) 16 artikla ja vastaavasti jätelain 19 § (646/2011) sisältävät läheisyysperiaatetta koskevan säännöksen. Jätelain 19.2 §:n mukaan jätteen haltijan on huolehdittava siitä, että kunnan vastuulle kuuluva sekalainen yhdyskuntajäte toimitetaan käsiteltäväksi johonkin lähimmistä tarkoitukseen soveltuvista laitoksista. Kunnan vastuulle kuuluvista jätteistä säädetään jätelain 32 §:ssä, mutta jätelain 19.1 §, jossa säädetään omavaraisuusperiaatteesta, rajaa läheisyysperiaatteen soveltamisalan sekalaiseen yhdyskuntajätteeseen. Direktiivin 16 artikla koskee “jätteiden loppukäsittelylaitosten sekä yksityisistä kotitalouksista kerätyn ja muilta tuottajilta samaan kuljetukseen kerätyn sekalaisen yhdyskuntajätteen hyödyntämistä suorittavien laitosten verkostoa”, jonka avulla on oltava mahdollista käsitellä jätteet jossakin lähimmistä asianmukaisista laitoksista sopivimpien menetelmien ja teknologioiden avulla siten, että varmistetaan korkeatasoinen ympäristön ja kansanterveyden suojelu (art. 16(3).

Pääasia koskee jätteiden kerätys- ja kuljetuspalvelun hankintaan liittyvää oikeudenkäyntiä Virossa Tarton käräjäoikeudessa (Tartu ringkonnakohus), jossa oli kysymys Sillamäen kaupungin jätteiden käsittelyn järjestämisen kilpailuttamisesta. Tarton käräjäoikeus pyysi EUTI:n ennakkoratkaisua seuraavista asioista:

“1) Onko [SEUT] 106 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä [SEUT] 102 artiklan kanssa, ja tavaroiden vapaata liikkuvuutta, sijoittautumisvapautta ja palvelujen tarjoamisen vapautta tulkittava siten, ettei niistä yhdenkään kanssa ole ristiriidassa se, että jäsenvaltio sallii sen, että tietyllä alueella yhdyskuntajätteiden käsittelyä koskeva yksinoikeus annetaan maksua vastaan tietyn jätehuoltolaitoksen toiminnasta vastaavalle yritykselle tilanteessa, jossa 260 kilometrin säteellä toimii useita kilpailevia yrityksiä, joilla on useita ympäristövaatimukset täyttäviä ja vastaavanlaista teknologiaa käyttäviä jätehuoltolaitoksia?

2) Onko [SEUT] 106 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, ettei sen kanssa ole ristiriidassa se, että jäsenvaltio pitää yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen alaan kuuluvana toimintana ensinnäkin jätteiden keräystä ja kuljetusta ja toiseksi jätteiden käsittelyä mutta erottaa nämä palvelut toisistaan ja rajoittaa siten vapaata kilpailua jätteiden käsittelyn markkinoilla?

3) Voidaanko menettelyssä, joka liittyy jätteiden keräystä ja kuljetusta koskevan palvelukonsession myöntämiseen ja jossa määrätään, että konsessiosopimuksessa määritellyllä alueella jätteiden käsittelyä koskeva yksinoikeus myönnetään kahdelle yritykselle, jättää soveltamatta EUT-sopimuksen kilpailuoikeutta koskevia määräyksiä?

4) Onko [direktiivin 2008/98] 16 artiklan 3 kohtaa tulkittava siten, että jäsenvaltio voi läheisyysperiaatteeseen vedoten rajoittaa kilpailua ja sallia jätteiden käsittelyä koskevan yksinoikeuden myöntämisen maksua vastaan jätteiden syntypaikkaa lähimpänä sijaitsevan jätehuoltolaitoksen toiminnasta vastaavalle yritykselle tilanteessa, jossa 260 kilometrin säteellä toimii useita kilpailevia yrityksiä, joilla on useita ympäristövaatimukset täyttäviä ja vastaavanlaista teknologiaa käyttäviä jätehuoltolaitoksia?”

EUTI katsoi, että  ennakkoratkaisupyyntö ei sisältänyt tietoja, joiden perusteella voitaisiin katsoa SEUT 102 artiklassa  tarkoitetun  määräävän  markkina-aseman  väärinkäytön  tunnusmerkistön  täyttyvän pääasiassa. Tämän vuoksi se jätti asian tutkimatta kilpailusääntöjen osalta (ks. tuomion kohdat 38-43).

 EUTI ratkaisi asian seuraavasti:

“1) Jätteiden siirrosta 14.6.2006 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 1013/2006, kun sitä luetaan yhdessä jätteistä ja tiettyjen direktiivien kumoamisesta 19.11.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY 16 artiklan kanssa, on tulkittava niin, että

– niissä sallitaan se, että paikallinen itsehallintoyksikkö velvoittaa alueellaan jätteiden keräyksestä vastaavan yrityksen kuljettamaan yksityisistä kotitalouksista ja mahdollisesti muilta tuottajilta kerätyn sekalaisen yhdyskuntajätteen lähimpään siihen jäsenvaltioon, jossa kyseinen itsehallintoyksikkö sijaitsee, sijoittautuneeseen asianmukaiseen laitokseen

– niissä ei sallita sitä, että paikallinen itsehallintoyksikkö velvoittaa alueellaan jätteiden keräyksestä vastaavan yrityksen kuljettamaan sen alueella syntyneen teollisuus- ja rakennusjätteen lähimpään siihen jäsenvaltioon, jossa kyseinen itsehallintoyksikkö sijaitsee, sijoittautuneeseen asianmukaiseen laitokseen siltä osin kuin kyseiset jätteet on tarkoitettu hyödynnettäviksi, jos kyseisten jätteiden tuottajat velvoitetaan toimittamaan nämä jätteet joko asianomaiselle yritykselle tai suoraan kyseiseen laitokseen.

2) SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa ei sovelleta pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen tilanteeseen, jonka kaikki osatekijät rajoittuvat yhden ainoan jäsenvaltion alueelle.”

Erittäin tiivistetysti ilmaistuna EUTI siis katsoi läheisyysperiaate rajautui koskemaan sekalaista yhdyskuntajätettä (ks. perusteluista kohdat 62-63), eikä se koske teollisuus- ja rakennusjätettä (perustelujen kohdat 64-68). Sallittua ei teollisuus- ja rakennusjätteen osalta ole velvoittaa kuljettaa jäte lähimpään laitokseen siltä osin kuin jätteet on tarkoitettu hyödynnettäväksi, jos jätteiden tuottajat velvoitetaan toimittamana jätteet joko kuljettavalle yritykselle tai suoraan lähimpään laitokseen.

Päätöksessä muistutetaan myös siitä, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT:n  palvelujen tarjoamisen  vapautta  ja  sijoittautumisvapautta  koskevia  määräyksiä  ei  sovelleta  toimintaan,  jonka kaikki  relevantit  osatekijät  rajoittuvat  yhden  ainoan  jäsenvaltion  alueelle  (ks. kohta 70).

Ratkaisu näyttäisi olevan linjassa aiemman lainsäädännön ja oikeuskäytännönkin kanssa. Sillä on kuitenkin merkitystä läheisyysperiaatteen soveltamisalan täsmentymiseen liittyen ja suhteessa SEUT 35 ja 36 artikloihin. Yleisemmin ratkaisu jälleen osoittaa lainsäädännössä esille tuotujen periaatteiden sisältävän varsin selviä sääntöjä. Toisin sanoen abstraktit periaatteet näyttävät – tässä läheisyysperiaate – ympäristölainsäädännössä kangistuvan säännöiksi.

 

Posted by Ari Ekroos

About Ari Ekroos

Professor of Environmental and Energy Law at the University of Helsinki and Professor of Economic Law at the Aalto University. Ekroos is expert in environmental, climate and land use planning law. Ekroos has accomplished several research projects related to environmental and energy law (environmental protection legislation, energy related environmental law and nature conservation law) and environmental administration. Ekroos has also been involved with preparation of the most important parts of the Finnish environmental legislation. He has also been legal advisor in several legal cases.
This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *