Ympäristövahinko ja yva-menettelyn laiminlyönti – EUTI C-420/11

EUTI:n ennakkoratkaisuasiassa C-420/11 oli kysymys siitä, onko yksityisellä oikeus saada lentomelusta vahingonkorvausta taloudellisesta vahingosta eli kiinteistön arvon alentumisesta ympäristövaikutusten arviointimenettelyn puuttumisen johdosta. Kansallisessa (Itävalta, Oberster Gerichtshof) tuomioistuimessa oleva asia koskee vahingonkorvausasiaa, mutta EUTI:n ratkaisu koskee luonnollisesti vain YVA-direktiivin tulkintaa.

Asia on mielenkiintoinen sekä EU-oikeuden tulkinnan kannalta että yleisemmin lentomelun korvattavuuden kannalta ja erityisesti kansallisesti vanhentumisenkin kannalta. Itävallassakin kyse näyttää olevan vanhentumisasiasta. Suomessahan KKO antoi lentomelusta johtuvan ympäristövahingon vanhentumista koskevan päätöksen 7.2.2013 (KKO 2013:9). KKO:n päätöstä ei ole tätä kirjoitettaessa oikeudellisesta näkökulmasta kommentoitu, eikä tässäkään ole siihen laajemmalti mahdollisuutta. On kuitenkin todettava, että vanhentumisajan alkamisen sitominen yleiskaavan hyväksymistä –  koskevaan päivään (ei edes voimaantulopäivään), ei välttämättä ole lainkaan rationaalista ja voi johtaa varsin outoihin seurauksiin ja oikeusturvan kannalta hankaliin lopputuloksiin.

Itävallassa Leth nosti vuonna 2009 Landesgericht für Zivilrechtssachen Wienissä kanteen, jossa hän vaati yhtäältä, että viimeksi mainitut velvoitetaan maksamaan hänelle 120 000 euroa hänen kiinteistönsä arvon alenemisesta, jota aiheutuu muun muassa lentomelun vuoksi. Lisäksi hän vaati, että vastaajen todetaan olevan vastuussa tulevista vahingoista, joihin kuuluvat vahingot, jotka ovat aiheutuneet hänen terveydelleen sen vuoksi, että direktiivit 85/337, 97/11 ja 2003/35 on pantu täytäntöön puutteellisesti ja myöhässä ja että ympäristövaikutusten arviointia ei ole tehty myönnettäessä Wien-Schwechatin lentokentällä toteutettavia muutostöitä koskevia lupia. Landesgericht für Zivilrechtssachen Wien hylkäsi kanteen kokonaisuudessaan sillä perusteella, että oikeudet, joihin oli vedottu, olivat vanhentuneet.

Leth valitti ylempään tuomioistuimeen (Oberlandesgericht), joka osatuomiossaan vahvisti 120 000 euron maksamista koskevan vaatimuksen hylkäämisen. Se kuitenkin kumosi tuomion siltä osin kuin oli kyse sen toteamisesta, että kyseiset vastapuolet ovat vastuussa tulevista vahingoista, ja palautti asian ensimmäisen asteen tuomioistuimeen. Tässä yhteydessä Oberlandesgericht Wien myös totesi, että 120 000 euron suuruisen vahingonkorvauksen maksamista koskeva vaatimus koski puhdasta varallisuusvahinkoa, joka ei sisälly unionin oikeussääntöjen, etenkään merkityksellisten direktiivien oikeussääntöjen, eikä kansallisten oikeussääntöjen suojatavoitteeseen. Kyseinen tuomioistuin kuitenkin totesi, että vaatimus, joka koski tulevia vahinkoja koskevan vastuun toteamista, ei ollut vanhentunut.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin (Oberster Gerichtshof) katsoo, että näitä vaatimuksia, jotka eivät missään tapauksessa ole kaikilta osin vanhentuneet, koskeva ratkaisu riippuu siitä, voidaanko sekä unionin että kansallisessa oikeudessa säädetyllä kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten velvollisuudella tehdä ympäristövaikutusten arviointi suojella yksityisiä, joita asia koskee, puhtailta varallisuusvahingoilta, jotka ovat aiheutuneet sellaisesta hankkeesta, josta ei ole tehty tällaista arviointia. Se esitti EUTI:lle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset: ”Onko – – direktiivin 85/337, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 97/11 ja direktiivillä 2003/35, 3 artiklaa tulkittava siten, että 1) käsite ’kiinteä ja irtain omaisuus’ käsittää ainoastaan omaisuuden sinänsä, vai siten, että se käsittää myös sen arvon 2) ympäristövaikutusten arvioinnin tarkoituksena on myös suojella yksityistä taloudelliselta vahingolta, joka johtuu hänen kiinteistönsä arvon alenemisesta?”

EUTI:n koko ratkaisun siteeraaminen ei ole tässä yhteydessä tarpeen, mutta päätöksen kohdat 46, 47 ja 48 sisältävät lopputuloksen kannalta keskeisimmät perustelut.

EUTI päätöksen (46) mukaan on esinnä otettava huomioon rikotun oikeussäännön luonne. Se toteaa: “Käsiteltävässä asiassa kyseisessä oikeussäännössä säädetään julkisen tai yksityisen hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnista muttei vahvisteta aineellisia sääntöjä, jotka koskisivat ympäristövaikutusten punnintaa verrattuna muihin seikkoihin, eikä myöskään kielletä toteuttamasta hankkeita, joilla voi olla haitallisia ympäristövaikutuksia. Nämä ominaisuudet puhuvat sen puolesta, että kyseisen direktiivin 3 artiklan rikkominen eli käsiteltävässä asiassa kyseisessä artiklassa säädetyn arvioinnin laiminlyönti ei ole lähtökohtaisesti sellaisenaan kiinteistön arvon alenemisen syy.” Tähän toteamukseen on helppo yhtyä. Lisäksi EUTI:n mukaan kansallisen tuomioistuimen, joka on yksin toimivaltainen arvioimaan sen käsiteltäväksi saatetun asian tosiseikkoja, on kuitenkin viime kädessä tarkastettava, täyttyvätkö korvauksen saamista koskevaan oikeuteen sovellettavat unionin oikeuden vaatimukset, kuten muun muassa se, että aiheutuneet vahingot ovat välittömässä syy-yhteydessä väitettyyn rikkomiseen.

EUTI:n mukaan (47) on selvää, että ympäristövaikutusten arvioinnin laiminlyöminen direktiivin 85/337 vaatimusten vastaisesti ei anna unionin oikeuden mukaan lähtökohtaisesti sellaisenaan yksityiselle oikeutta saada korvausta puhtaasta varallisuusvahingosta, joka johtuu hänen kiinteistönsä arvon alenemisesta  ympäristövaikutusten seurauksena. Tämäkin tulkinta tuntuu hyväksyttävältä.

EUTI katsoo siis vastauksena esitettyihin kysymyksiin (48) aluksi,  että direktiivin 85/337 3 artiklaa on tulkittava siten, että kyseisen artiklan mukaiseen ympäristövaikutusten arviointiin ei kuulu niiden vaikutusten arviointi, jotka kyseisellä hankkeella on kiinteän ja irtaimen omaisuuden arvoon. Sen mukana taloudelliset vahingot kuuluvat kuitenkin kyseisen direktiivin suojatavoitteeseen siltä osin kuin ne ovat julkisen tai yksityisen hankkeen ympäristövaikutusten suoria taloudellisia seurauksia. Kuitenkaan ympäristövaikutusten arvioinnin laiminlyöminen kyseisen direktiivin vaatimusten vastaisesti ei anna unionin oikeuden mukaan – ellei valtion vastuuta koskevista vähemmän rajoittavista kansallisista oikeussäännöistä muuta johdu – lähtökohtaisesti sellaisenaan yksityiselle oikeutta saada korvausta puhtaasta varallisuusvahingosta, joka johtuu hänen kiinteistönsä arvon alenemisesta kyseisen hankkeen ympäristövaikutusten seurauksena.

Lopputulokseltaan EUTI:n ratkaisu tuntuu rationaaliselta. Mielenkiintoista siinä on itse pääasian lisäksi sekin, että tuomioistuin toteaa taloudellisten vahinkojen kuuluvan YVA-direktiivin suojatavoitteeseen siltä osin kuin ne ovat julkisen tai yksityisen hankkeen ympäristövaikutusten suoria taloudellisia seurauksia.

 

 

Posted by Ari Ekroos

About Ari Ekroos

Professor of Environmental and Energy Law at the University of Helsinki and Professor of Economic Law at the Aalto University. Ekroos is expert in environmental, climate and land use planning law. Ekroos has accomplished several research projects related to environmental and energy law (environmental protection legislation, energy related environmental law and nature conservation law) and environmental administration. Ekroos has also been involved with preparation of the most important parts of the Finnish environmental legislation. He has also been legal advisor in several legal cases.
This entry was posted in Uncategorized and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *