Valituslupa asemakaava, KHO 2012:70

KHO on päätöksellään KHO 2012:70 tulkinnut maankäyttö- ja rakennuslain 188 §:n 5 momenttia siten, että koko asemakaava-alueen ei tarvitse olla yleiskaava-alueella, valituslupajärjestelmän soveltamiseksi asemakaavaan.

Kysymys ei ollut suuresta asiasta, mutta aikaisempi käytäntö (KHO 2012:42, 2011:92 ja KHO 16.12.2010 t. 3764) huomioon ottaen kuitenkin tärkeästä pienestä “tarkennuksesta”, joka on sopusoinnussa myös säännöksen tavoitteiden ja säännöksen perusteluissa esitetyn kanssa (HE 102/2008), vaikka säännöksen voi lukea ehdottomanakin. Sen mukaanhan “hallinto-oikeuden päätökseen, joka koskee oikeusvaikutteisen yleiskaavan alueella olevaa asemakaavaa ja jolla valitus on jätetty tutkimatta tai jolla ei ole muutettu valituksen kohteena ollutta viranomaisen päätöstä siltä osalta, johon valitus kohdistuu, saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan”. Hallituksen esityksessä todetaan kuitenkin “jos osa asemakaavasta ulottuu yleiskaavan alueen ulkopuolelle, valituslupaa ei tarvita“.

Tässä tapauksessa noin 300 m2:n alalta asemakaava ulottui yleiskaava-alueen ulkopuolelle ja alue oli osoitettu vesialueeksi (W). KHO katsoi, että kysymyksessä olevalla yleiskaavan ulkopuolelle jäävällä vesialueella, jonka pinta-ala on sekä suhteessa asemakaava-alueen kokoon että sellaisenaan erittäin pieni, ei esitettyihin muutoksenhakuperusteisiin nähden ole maankäytöllistä merkitystä. Lisäksi sen mukaan asiassa ei liioin ole ilmennyt perusteita olettaa, että asemakaava-alueen ulottaminen vähäiseltä osin yleiskaava-alueen ulkopuolelle olisi ollut tietoinen ratkaisu.

KHO mukaan edellä esitettyjä näkökohtia säännöksen tarkoituksen valossa punniten asemakaava sijaitsi näissä oloissa maankäyttö- ja rakennuslain 188 §:n 5 momentissa edellytetyllä tavalla oikeusvaikutteisen yleiskaavan alueella. Näin valituksen tekeminen hallinto-oikeuden päätöksestä KHO:een edellytti valituslupaa, jota KHO ei myöntänyt.

Aiemmin ratkaisun KHO 2012:42 mukaisessa asiassa asemakaavan muutosalue sijoittui kokonaisuudessaan oikeusvaikutteisen liikenneosayleiskaavan rajauksen sisäpuolelle. Osayleiskaavassa ei ollut osoitettu aluevarauksia ja osayleiskaavan merkinnät liittyivät ainoastaan liikenteen järjestämiseen. Kuitenkin KHO totesi, että kun otettiin huomioon maankäyttö- ja rakennuslain 188 §:n 5 momenttia koskevat lain esityöt sekä perustuslain 21 §:n 1 momentti, muutoksenhakua rajoittavaa maankäyttö- ja rakennuslain 188 §:n 5 momenttia oli tässä tilanteessa perusteltua tulkita sanamuotoaan suppeammin. Näin valittaminen hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen ei siten edellyttänyt valituslupaa.

Päätöksen KHO 2011:92 mukaisessa asiassa asemakaavan muutosalue oli osayleiskaava-alueen rajauksen sisäpuolella, mutta osayleiskaava oli vaihekaava, joka oli hyväksytty osittain oikeusvaikutteisena ja osittain oikeusvaikutuksettomana. Kun osa asemakaavan muutosalueesta oli osayleiskaavan oikeusvaikutteisen osan ulkopuolella, valittaminen hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen ei edellyttänyt valituslupaa.

Lyhyessä ratkaisuselostuksessa KHO 16.12.2010 t. 3764 tuodaan vain esille, että “kun osa asemakaavan muutosalueesta oli yleiskaavan alueen ulkopuolella, valittaminen hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen ei edellyttänyt valituslupaa”. Selostuksen niukkuudesta johtuen päätöstä on vaikea arvioida tai kommentoida suhteessa toisiin päätöksiin. (Tämän kaltaisista lyhyistä, vailla faktoja olevista selostuksista tulisi luopua tai saattaa jotenkin mahdolliseksi myös koko päätökseen perehtyminen internetin välityksellä.)

Päätös KHO 2011:92 selittyy sillä, että kyse oli osittain oikeusvaikutuksia vailla olevasta yleiskaavasta. KHO 2012:42 on erityistapaus, kun siinä kyse oli liikenneosayleiskaavasta, jossa ei ollut edes aluevarauksia. Lopputulokseltaan päinvastaisessa KHO 2012:70 selityksenä ovat olosuhteet ja vähäisyys. Valitetettavasti oikeuskäytäntö ei tässäkään tapauksessa poista säännöksen tulkinnallisuutta ja sitä, että sanamuoto ja hallituksen esitys voidaan nähdä ristitiitaisinakin. Lisäksi on pidettävä mielessä myös perustuslain 21 §:n 1 momentti, joka on ollut esillä KHO:n päätöksissä, vaikka ratkaisuja ei ole suoraan siihen nojautuen perusteltukaan (ei tuotu esille esimerkiksi oikeusohjeissa lyhyen tekstin jälkeen).

Posted by Ari Ekroos

About Ari Ekroos

Professor of Environmental and Energy Law at the University of Helsinki and Professor of Economic Law at the Aalto University. Ekroos is expert in environmental, climate and land use planning law. Ekroos has accomplished several research projects related to environmental and energy law (environmental protection legislation, energy related environmental law and nature conservation law) and environmental administration. Ekroos has also been involved with preparation of the most important parts of the Finnish environmental legislation. He has also been legal advisor in several legal cases.
This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *