Hermotukisolut

Hermotukisolut

Hermotukisolujen osuus keskushermoston tilavuudesta on huomattava. Keskushermostosta noin puolet on hermotukisoluja eli gliasoluja. Yleensä gliasolut ovat pienempiä ja 5-25 kertaa monilukuisempia kuin neuronit. Niiden tehtävä on tukea, ravita ja suojata neuroneita sekä ylläpitää soluvälinestettä.

Keskushermoston gliasolut jaetaan neljään tyyppiin kokoon, sytoplasmisiin reaktioihin tai solunsisäisiin rakenteisiin perustuen. Suurimmat ja runsaslukuisimmat ovat astrosyytit. Näillä soluilla on lukuisia eri tehtäviä. Mikrofilamenttiensa avulla astrosyytit muodostavat vahvan tukirakenteen neuroneille. Kääriytymällä hiussuonten ympärille ne suojaavat hermosoluja haitallisilta aineilta. Astrosyytit myös ylläpitävät sopivaa kemiallista koostumusta soluvälinesteessä edistäen uusien hermoimpulssien syntymistä. Toinen tyyppi koostuu oligodentrosyyteistä, joiden tehtävänä on muodostaa ja ylläpitää myeliinituppeja. Nämä tupet ovat monikerroksisia joitain aksoneita peittäviä lipidi- ja proteiinirakenteita, jonka ansiosta hermoimpulssi liikkuu huomattavasti nopeammin kuin myeliinitupettomassa aksonissa. Kolmas solutyyppi on puolestaan mikrogliat, jotka lyhyesti sanottuna toimivat fagosyytteinä. Näiden lisäksi neljäntenä solutyyppinä ovat ependymaalisolut. Näiden solujen tehtävänä on tuottaa, mahdollisesti tarkkailla ja helpottaa aivo-selkäydinnesteen kiertoa.

Ääreishermosto puolestaan koostuu Schwannin soluista sekä satelliittisoluista. Keskushermoston oligodentrosyyttien tapaan Schwannin solut muodostavat aksonien ympärille myeliinituppeja. Schwannin solut osallistuvat myös vaurioituneiden aksonien korjaamiseen. Keskushermostossa ei ole tätä solutyyppiä, siksi vaurioituneet neuronit regeneroituvat tosi huonosti, miltei lainkaan. Ääreishermoston toisena solutyyppinä ovat satelliittisolut, jotka säätelevät aineiden kulkua solivälinesteen ja neuronin sooman välillä.

Hermoimpulssien tuottaminen ja kulkeutuminen ei olisi mahdollista ilman gliasoluja. Niiden merkitys hermokudoksessa on hyvin suuri. Esimerkiksi myeliinitupit nopeuttavat huomattavasti aktiopotentiaaleja aksoneissa, mikä mahdollistaa mm. nopeiden reaktioiden syntymisen, kuten refleksit, joilla voidaan välttää pahojakin kudosvaurioita.

Lähteet:

[1] Gerard J.Tortora, Bryan Derrickson, Principles of anatomy and physiology, 13.painos

Posted by Aleksi

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *