Onko yksityinen sektori todella kustannustehokkaampi palveluntuottaja?

Julkisuudessa on viime aikoina esitetty erilaisia näkemyksiä yksityisen sektorin kustannustehokkuudesta suhteessa julkiseen palvelutuotantoon. Keskustelu on pyörinyt erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden tuotannon ympärillä. Esim. kuuden suurimman kaupungin keräämien vertailutietojen perusteella ostopalvelut ovat reilusti omaa tuotantoa halvempia.

Tehokkuutta koskevia uutisia lukiessa on syytä muistaa, että ulkoistamiseen liittyy monenlaisia kustannuksia. Yksikkökustannukset kertovat vain osan totuudesta. Todelliset kustannukset edellyttävät laajempaa analyysia, kuin pelkän palveluntuottajan laskutuksen vertailua omaan tuotantoon. Kustannustehokkuutta arvioitaessa tulisi huomioida ulkoistuksen aiheuttamat transaktiokustannukset, joka tarkoittaa toimittajan valinnasta, implementointivaiheesta, sopimusten hallinnasta ja palveluosaamisen ylläpitämisestä seuraavia kustannuksia.

Järjestäessään sosiaali- ja terveyspalveluita julkinen sektori ei voi yksityistää palvelua (kuten usein kuvataan), vaan vain ulkoistaa sen tuotannon. Yksityistäminen tarkoittaisi vastuun siirtämistä yksityiselle sektorille ja se ei nykylainsäädännön puitteissa ole mahdollista. Koska julkinen taho ei voi ulkoistaa vastuuta tuotannon laadusta eikä sen kustannuksista syntyy väistämättä transaktiokustannuksia. Ja hyvä niin, koska erityisen hälyttävänä voidaan nähdä tilanne, jossa kustannuksia ei synny lainkaan. Jos ostavalle organisaatiolle ei synny transaktiokustannuksia, on käytännössä tuotannon lisäksi ulkoistettu myös vastuu.

Toisaalta on syytä tiedostaa ulkoistamisprosessin kautta syntyvät välilliset hyödyt. Jotta ulkoistettua palvelua voidaan johtaa, tulee tilaavan organisaation määritellä palvelun sisältö, tavoitteet sekä niihin kohdistuvat seurantamittarit. Ennen ulkoistamista organisaation on siten tunnettava palvelutuotannon kustannusrakenne, asiakastarpeet ja markkinaolosuhteet. Mikäli analyysin perusteella ulkoistamista ei nähdä järkeväksi, saadaan tuloksista työkaluja sisäisen palvelutuotannon kehittämiseen. Taposen ja Kaupin tutkimukseenkin perustuen voidaan sanoa, että ulkoistamisprosessi useimmissa tapauksessa parantaa palvelun järjestämisestä vastaavan tahon osaamista ja tietämystä esim. asiakastarpeista.

Yksityinen sektori voidaankin nähdä hyvänä kirittäjänä palvelusta vastaavalle taholle ulkoistettujen palveluiden tarjoamien esimerkkien kautta. Vertaamalla palvelutuottajan toimintatapoja sisäisiin toimintatapoihin tarjoutuu julkiselle sektorille mahdollisuus poimia hyvät käytännöt osaksi omaa tuotantoaan. Esimerkkinä mainittakoon Espoon kaupunki, jossa ulkoistusten seurauksena ymmärrys prosessien tehostamisesta ja laadukkaammasta palvelusta on kasvanut. Käytännössä toiminnan mittaamisen ja seurannan parantamisella saavutettiin kahden kuukauden lääkärin vastaanottojonojen lyhentyminen reiluun viikkoon.

Liian usein argumentointi ulkoistamisen hyödyistä alkaa ja loppuu ideologiaan. Ulkoistamisen vaikutukset palvelun laatuun, kustannuksiin sekä tilaavaan organisaatioon ovat kompleksisempia kuin useimmissa uutisissa annetaan ymmärtää. Poliittinen päätöksenteko on vakaammalla pohjalla, kun valmistelu perustuu faktatietoon yksinkertaistuksien sijasta.

Kirjoittajista Suvituulia Taponen tutkii julkisen palvelutuotannon tehostamisen keinoja hankintojen avulla. Jussi Pyykkönen on erikoistunut ict-hankintoihin, innovaatioverkostoihin sekä työmarkkinatutkimukseen.

Kirjoitukseen perustuva haastattelu on julkaistu Kuntalehden 12/2015 sote-teemanumerossa laajemman aihetta käsittelevän jutun yhteydessä.

Oppia Englannin uudistuksesta sote-alueiden vastuisiin

Terveyspalveluiden tuotannon uudistuksia on toteutettu viime vuosina useissa eri maissa. Suomen uudistuksen ajankohta mahdollistaa sen, että Suomessa ei tarvitse toistaa muualla jo tehtyjä virheitä. Tietoa muiden maiden uudistuksista on kattavasti saatavilla vertailutiedoksi.

Sote-alueiden määrän lisäksi keskeinen kysymys sote-alueiden osalta ovat niiden hallintorakenteet. Englannissa perinteikäs National Health Service (NHS) toimii näennäisen keskitetysti. Organisaatio on kansallinen, mutta päätöksenteko palvelutuotannon toteuttamisesta on hajautettu yli 200 alueelliselle organisaatiolle. Hallinnon hajauttamisen haasteena on alueellinen eriarvoisuus sekä potentiaali päällekkäisille toiminnoille. Nähtäväksi jää onko lähipäivinä julkistettavan Suomen alueiden määrä tarpeeksi alhainen haasteiden välttämiseksi.

Englannissa NHS:ää uudistettiin merkittävästi vuonna 2013. Uudistuksessa korostettiin markkinoiden hyödyntämistä palvelutuotannossa. Mainittakoon, että myös Englannissa vuosittain kasvaneet kulut olivat muutoksen ajajana. Muutoksen jälkeen yksityisen sektorin hyödyntäminen palvelutuotannossa on lisääntynyt vaihtelevin seurauksin. Yksityisen palvelutuotannon tasossa on esiintynyt palvelun sisältöön ja laatuun liittyviä vakaviakin ongelmia. Näistä aiheutuneet kohut ovat kyseenalaistaneet palvelutuotannosta vastaavien alueellisten organisaatioiden kyvyn johtaa ulkoistettua palvelua.

Sote-alueilla on oltava organisaatioissaan riittävä osaaminen palveluntuotantotavan harkintaan ja palvelujohtamiseen riippumatta palvelun tuotantotavasta. Toimintakykyisen organisaation edellytyksiä ovat riittävät resurssit sekä kustannustehokas hallintorakenne. Tukitoimintojen keskittäminen tai ulkoistaminen on tyypillinen keino tehokkuuden tavoittelussa. Kriittistä on kuitenkin tunnistaa mitkä toiminnot todella ovat tukitoimintoja.

Englannissa ulkoistaminen ja ulkoistetun palvelun johtaminen luokiteltiin tukitoiminnoiksi ja ne keskitettiin alueellisten organisaatioiden ulkopuolelle. Hankinnan ammattilaisten poissaolo paikallisesta päivittäisestä palvelujohtamisesta on epäilemättä vaikuttanut ongelmiin ulkoistetun palvelun laadussa. Palvelutuotannon tuotantotavan arviointi ja palvelutuotannon johtaminen eivät missään nimessä ole sote-alueiden tukitoimintoja, ne ovat tulevien palveluorganisaatioiden keskeisimmät vastuut.

Yksityisellä sektorilla tulee jatkossakin olemaan rooli suomalaisessa sote-palveluiden tuotannossa. Julkinen sektori ei pysty omilla resursseillaan tuottamaan palveluita kaikkien kansalaisten tarpeisiin. Keskeistä kansalaisten kannalta uudistuksessa on minkälaisilla resursseilla julkisen ja yksityisen sektorin välistä kumppanuutta on alueellisesti mahdollista tulevaisuudessa johtaa. Liian vähäiset resurssit johtavat ongelmiin. Luodaan siis sote-uudistuksella uusia toimivia tapoja sosiaali- ja terveyspalveluiden tuotannon johtamiseen, ei toisteta muiden virheitä. Opitaan niistä ja onnistutaan kerralla paremmin.

Suvituulia Taponen tutkii julkisen palvelutuotannon tehostamisen keinoja hankintojen avulla.

 Kuva Helsingin kaupungin mediapankki / Seppo Laakso

Julkinen sektori ulkoistaa palvelutuotantonsa ongelmia – miten päästä hallitumpaan palvelujohtamiseen?

Pääministeri Sipilän hallitus tavoittelee Sote–uudistuksen ja kuntien tehtävien sekä velvoitteiden vähentämisen avulla 4 miljardin vuosittaisia säästöjä. Sanomattakin on selvää, että näihin lukuihin ei päästä ilman merkittävää julkisen sektorin ryhtiliikettä palvelutuotannossaan.

Julkisen sektorin palveluiden tuotantotavasta käydään säännöllisin väliajoin eri palveluihin liittyen keskustelua. Keskustelu on usein kiivasta ja siihen liitetään liikaa pelkästään arvoperusteisia argumentteja. Päätöksenteon tulisi tehokkaan johtamisen ja kustannuksiltaan kestävän palvelutuotannon varmistamiseksi perustua fakta- ja järkiperusteisiin sekä todennettuihin laskelmiin.

Juuri valmistuneessa vertailevassa tutkimuksessamme olemme tunnistaneet neljä sekä yksityisellä että julkisella sektorilla hyväksi todettua käytäntöä ulkoistamispäätöksissä:

1) palvelutuotannon säännöllinen arviointi ulkoistamispotentiaalin tunnistamiseksi ennen oman palvelutuotannon ongelmien syntymistä

2) potentiaalisten palvelutuottajien tuntemus ja hyödyntäminen informaation lähteenä jo päätöksenteon aikaisessa vaiheessa, erityisesti kustannusten osalta

3) sisäisen palvelutuotannon kustannuslaskenta sekä -tietoisuus ja benchmarking muiden organisaatioiden kanssa (jo siinä vaiheessa kun ulkoistusta edes harkitaan)

4) Ulkoistustiimin muodostaminen arviointia varten ja sen osaamisen varmistaminen palvelun sisällön, kustannuslaskennan ja hankintatoimen osalta.

Yksityisellä sektorilla erityisesti tukipalveluiden ulkoistaminen on ollut vuosikymmeniä arkipäiväistä. Julkisen sektorin palvelutuotannon kehittämiseksi mallia tulisi hakea yksityiseltä sektorilta ja toisissa julkisissa organisaatioissa kehittyneistä hyvistä käytännöistä. Yksityisellä sektorilla ulkoistamispäätökset tehdään systemaattisen harkinnan tuloksena. Palveluiden ulkoistamispotentiaali tunnistetaan säännöllisen toiminnansuunnittelun yhteydessä. Tutkimuksemme perusteella julkisella sektorilla säännölliset arviointirutiinit pääosin loistavat poissaolollaan ja ulkoistamispäätökset tehdään pakon edessä tai ratkaisuna palvelutuotannon ongelmiin.

Muutokset palvelun volyymissä (merkittävä lisäys tai lasku) sekä hyvä markkinatilanne palveluntuotannossa ovat suositeltavia lähtökohtia ulkoistamiselle. Volyymivaihtelut aiheuttavat skaalautuvuustarpeen, jonka hallitseminen omassa tuotannossa, jossa asiakaskunta on rajallinen, ei ole kustannustehokasta. Jotta ulkoistamisella saavutetaan kustannus- ja tehokkuushyötyjä on markkinoilla lisäksi toimittava riittävä määrä palveluun erikoistuneita yrityksiä, joille riittää asiakkuuksia ulkoistamista harkitsevan organisaation lisäksi.

Julkista palvelua ei tule ulkoistaa, jos se pystytään itse tuottamaan yhtä tehokkaasti ja laadukkaasti kuin markkinoilla. Mistä tuotannon tehokkuuden ja laadun verrattuna yksityiseen tuotantoon voi sitten tietää? Osana ulkoistamisen harkintaa on suoritettava kustannusanalyysi, joka kattaa arvion sisäisestä tuotannon kustannusrakenteesta ja -tasosta sekä vastaavien tietojen selvittämisen markkinoilla toimivista yrityksistä. Ilman tätä voidaan tehdä kannattamattomia ulkoistamispäätöksiä, joiden peruuttaminen aiheuttaisi vain edelleen lisäkustannuksia.

Tutkimuksessamme tunnistettujen toimien soveltaminen tuo julkisen sektorin palvelutuotannon ja sen johtamisen lähemmäksi yksityisen sektorin hyväksi todettuja käytäntöjä. Palvelutuotannon nykyistä tarkempi mittaaminen, hallinta ja seuranta – ulkoistetaan tai ei – ovat edellytyksiä hallitusohjelmassa mainittujen kustannussäästöjen saavuttamiseksi. Julkisten organisaatioiden on yritysten tapaan muutettava palvelujohtamisensa reaktiivisesta proaktiiviseksi.

Kirjoitus perustuu Suvituulia Taposen ja Katri Kaupin julkaisuprosessissa olevaan tutkimuspaperiin “Service outsourcing decisions – Identifying best practices.” Suvituulia Taponen antaa mielellään lisätietoja tutkimuksesta (etunimi.sukunimi@aalto.fi, puh. 050 465 7044).

 

Jakamistaloutta ilmassa –tarvitseeko autoa omistaa?

Oma auto on tunnetusti huonoin mahdollinen investointi. Se on käyttämättä 23 tuntia vuorokaudessa, arvo alenee tuhansilla euroilla vuodessa ja käyttämisestäkin valtio haluaa osansa, koska tunnetusti bensiinin hinnasta pääosa on veroa. Miksi siis auton omistaminen on niin tärkeää?

Vastaus on liikkuvuuden vapaudessa – omistamalla auton voit milloin tahansa lähteä minne vain. Resurssi on siis aina käytössä, lähditpä piipahtamaan kaupassa, viikonlopuksi mökille tai Lappiin lomalle. Vaihtoehtoja omistamiselle on ollut vähän. Auton vuokraaminen on ollut vaihtoehto, mutta sekin toimii parhaiten tilapäiseen tarpeeseen.

Viime vuosina jakamistalouden ja –ajattelun myötä erilaiset auton jakamiseen liittyvät ideat ovat ottaneet tulta ja ”car club”-tyyppisiä palveluja on tullut tarjolle. Ideana on, että maksamalla osallistumismaksun saat auton helposti käyttöösi varaamalla sen netistä, autoon pääsee sisälle mobiililaitteen avulla ilmoittamalla keskukselle ja sen voi noutaa kotia lähellä olevasta pisteestä. Käytön jälkeen se palautetaan samaan tai johonkin muuhun pisteeseen. Kuulostaa hyvältä!

Ehkä liiankin hyvältä, koska palvelut eivät ole levinneet vieläkään kovin laajalle. Ongelmat liittyvät saatavuuteen, koska kaikki haluavat auton samaan aikaan ja autot kertyvät väärille paikoille vääriin aikoihin.

Ajatus on kuitenkin hyvä ja sitä on laajennettu muillekin liikkumisen alueille, onhan polkupyöriä saatavissa monissa kaupungeissa vastaavalla mallilla. Voit ajaa pyörällä juna-asemalle, junalla kaupunkiin ja telineestä taas pyörä alle ja palautus kätevästi työpaikan palautuspisteeseen.

Jakamistaloudessa on siis ideaa ja sen laajennuksena ajatus liikkumisesta palveluna (mobility-as-a-service), jossa resurssin (auton, pyörän, tms) omistaminen ei ole välttämätöntä jotta resurssia voi hyödyntää. Odotamme innolla tämän toteutumista!

 

Markku Tinnilä  tutkii digitaalisen maailman ilmiöitä ja on erityisesti kiinnostunut uusista liikkumisen sovellutuksista

Kannattaako enää rakentaa kauppakeskuksia?

Verkkokauppa on lyönyt itsensä läpi kaikilla muilla alueilla paitsi päivittäistavarakaupassa, joten luulisi että lisätilan rakentaminen kauppakeskuksiin on tarpeetonta. Kuitenkin pääkaupunkiseudulla on rakenteilla ja suunnitteilla useita mega-luokan kauppakeskuksia. Kivistön uudelle asuntoalueelle vihdoin viimein avattavan kehäradan varteen tulee 100 000 neliön kauppakeskus. Tämä tarkoittaa Jumbon 85000 neliön ylittävää kokoa. Tämän lisäksi Kalasataman Redi on 60 000 m² ”city-kauppakeskus” ja Pasilaankin ollaan suunnitelmassa Triplaa samoissa suuruusluokissa.

Näyttää siis olevan vakaa usko siihen, että kuluttajat jatkossakin käyvät ostamassa tavaransa fyysisistä liikkeistä – ei kai niitä muuten kannattaisi rakentaa. Tätä perustellaan väestön muuttamisella pääkaupunkiseudulle, jonka odotetaan kasvavan vielä parilla sadalla tuhannella lähivuosikymmeninä. Yli miljoonan asukkaan metropoliin tarvitaan siis lisää kauppatilaa.

Toisaalta, verkkokauppa kasvaa maailmalla 20% vuosivauhtia ja Suomessakin 10%,  joten ei tarvitse odottaa vuosikymmeniä, jotta sen markkinaosuus on merkittävä joka kaupan alueella. Erityisesti erikoistavarakaupassa verkkokauppa on selkeä kilpailija perinteiselle. Vai onko enää perinteistä kauppaa? Nykyään suurella osalla on oma verkkokauppansa, eli ollaan jo hybridimallissa, jossa perinteinen ja verkkokauppa tukevat toisiaan. Verkkokauppa.comin ratkaisu on hyvä esimerkki tästä. Myynti verkossa on osa konseptia, jota tukevat perinteinen myymälä ja erilaiset toimitusratkaisut postista aina auki olevaan 24/7 palvelupisteeseen.

Päivittäistavarakauppa on vielä pitkälti tämän kilpailun ulkopuolella, lukuunottamatta muutamia kotiinkuljetus ja noutopalveluja. Kun katsotaan maailmalle, niin konservatiivisenä pidetyssä Englannissa Tescon ”click and collect” palvelut ovat suuren mittakaavan bisnestä, jonka taustalle on rakennettu massiivisia automaattisia jakeluvarastoja ja –terminaaleja.

Väittäisin, että kyllä nämä meillekin tulevat ja voikin hyvällä syyllä kysyä, kannattaako kaupan rakentaa lisäkapasiteettia näillä tulevaisuuden odotuksilla?

 

Markku Tinnilä tutkii digitaalisen maailman ilmiöitä, erityisesti ihmisten ja tavaroiden liikkumisen uusia palveluita

Kestävä kehitys ja kuluttajien mieltymykset

Kuluttajat ovat entistä kiinnostuneempia käyttämiensä tuotteiden eettisyydestä. He haluavat, että tuotteet on suunniteltu ja tuotettu luonnonvaroja säästäen sekä työntekijöiden perusoikeuksia kunnioittaen. Näkyvätkö tällaiset tavoitteet kuluttajien ostokäyttäytymisessä, vai esittävätkö he vain tällaisia toiveita julkisuudessa?

Tutkimme Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa kuluttajien tuoteominaisuuksiin liittyviä preferenssejä (mieltymyksiä eri vaihtoehtojen välillä) ja niiden vaikutusta toimitusketjujen hallintaan. Tutkimuksen tarkoituksena oli tunnistaa tuotteiden ominaisuuksia, jotka vaikuttavat kuluttajien ostopäätöksiin. Esimerkkituotteena käytimme matkapuhelimia ja preferenssi-informaatiota keräsimme suurelta joukolta Aalto-yliopiston eri koulujen opiskelijoita.

Löysimme neljä erilaista kuluttajaryhmää: päivittäjät, budjetoijat, ympäristöaktivistit ja harvoin puhelinta vaihtavat. Näihin ryhmiin kuuluvien opiskelijoiden näkemyksiä verrattiin myös Suomesta kerättyyn Atlas-asennedataan sen selvittämiseksi, ovatko eri ryhmiin kuuluvat henkilöt todennäköisesti ”ympäristöystävällisiä”.

Päivittäjiä oli yhteensä 22,1 % kaikista vastanneista ja he uusivat puhelimensa keskimäärin 18 välein. Päivittäjät olivat nimensä mukaan kiinnostuneita pääasiassa ohjelmistojen ja laitteiden päivityksestä eivätkä he olleet valmiita maksamaan lisähintaa ympäristöystävällisistä puhelimista.

Budjetoijia oli yhteensä 10,9 %. Tähän ryhmään kuuluu pääasiassa miehiä, jotka hankkivat halpoja puhelimia. Tähän ryhmään kuuluvilla henkilöillä oli muita opiskelijoita vähemmän vihreitä arvoja eivätkä he olleet valmiit maksamaan lisähintaa ympäristöystävällisistä puhelimista.

Ympäristöaktivisteja oli yhteensä 40,8 %. He olivat pääosin yli 27 vuotiaita naisia. He myös pitivät tärkeänä, ettei tuotteissa tai tuotannossa ole käytetty ympäristölle vaarallisia materiaaleja ja, että koko toimitusketjussa on otettu huomioon kestävä jätteenkäsittely. Edelleen tämä ryhmä piti tärkeänä sitä, mitä tuotteelle tapahtuu elinkaaren päättyessä ja miten sen osat ja komponentit kierrätetään.

Harvoin puhelinta vaihtavavia oli yhteensä 26,2 %. He olivat pääosin alle 27 vuotiaita ja heille tärkeintä on puhelimen kestävyys ja pitkää käyttöikä. Harvoin puhelimia vaihtavat eivät ole halukkaita maksamaan lisähintaa ympäristöystävällisistä puhelimista.

Kuluttajien suhtautuminen erilaisiin tuotteiden ominaisuuksiin vaihtelee suuresti riippuen kuluttajien elämänarvoista. Vaikka suuri osa kuluttajista on entistä kiinnostuneempi käyttämiensä tuotteiden eettisyydestä, vain osa kuluttajista on valmis maksamaan lisähintaa eettisistä tuotteista. Osa kuluttajista näyttää arvostavan enemmän tuotteiden teknisiä ominaisuuksia, puhelimen pitkäikäisyyttä ja halpaa hintaa.

Kuluttajien lisääntynyt kiinnostus tuotteiden eettisyyttä kohtaan edellyttää yrityksiltä toimitusketjujensa tehokasta hallintaa. Niiden tulee myös kyetä ottamaan erilaiset kuluttajaryhmät huomioon tuotesuunnittelussa ja markkinoinnissa.

Markku Kuula

Allekirjoittanut on ollut mukana kirjoittamassa artikkelia Consumer preferences for sustainability and their impact on supply chain management – The case of mobile phones, joka on julkaistu lehdessä: International Journal of Physical Distribution & Logistics Management Vol. 43 No. 5/6, 2013

Logistiikka on aliarvostettu strateginen kilpailutekijä

Suomalaisyritykset kilpailevat jatkuvasti kiristyvillä maailman markkinoilla. Niiden menestykseen vaikuttaa se, miten hyvin ne pystyvä hallitsemaan koko toimitusketjunsa. Toimitusketjun hallintaan liittyy monia eri asioita kuten alihankinta- ja myyntikanavien valinta, varastointipäätökset ja kuljetustapojen ja – reittien hallinta.

Turun kauppakorkeakoulun vuoden 2014 logistiikkaselvityksen mukaan suomalaisten teollisuuden ja kaupan alan yritysten logistiikkakustannukset olivat vuonna 2011 12,1 % ja vuonna 2013 13,4 % niiden liikevaihdosta. Vastaavasti Liikenne- ja viestintäministeriön vuoden 2012 logistiikkaselvityksen mukaan suurten suomalaisten teollisuuden ja kaupan alan yritysten kilpailukyvystä 35 – 45 % johtuu logistiikasta ja, että yritykset voivat vaikuttaa vain noin puoleen logistisesta kilpailukyvystään. Toinen puoli logistiikan kustannuksista johtuu Suomen sijainnista Euroopan kartalla sekä infrastruktuurista, erilaista veroista ja veroluonteisista maksuista.

Edellä mainitussa vuoden 2014 selvityksessä osoitetaan myös, että sekä teollisuuden että kaupanalan yritykset ovat lisänneet logistiikkapalveluiden ulkoistamista vuodesta 2006 vuoteen 2014. Esimerkiksi teollisuus on lisännyt ulkoistusta paluulogistiikassa 16 %, logistiikan lisäarvopalveluissa 12,5 % ja kotimaisissa kuljetuksissa 9 %. Vastaavat kasvuluvut kaupanalalla ovat olleet 15 %, 2 % ja 10 %.

Tässä tilanteessa yritykset tarvitsevat oman logistiikkastrategiansa, joka määrittää, mitä toimintoja ja, missä laajuudessa niitä ulkoistetaan. Lisäksi yritykset tarvitsevat henkilön hoitamaan palvelusopimuksiaan. Tällöin on myös tärkeää löytää juuri oikeanlaiset logistiikkapalveluiden tarjoajat, jotka kykenevät kehittämään sekä omaa palvelutarjontaansa että tehokkuuttaan palvelua tarvitsevien yritysten eduksi.

Viime syksyn ja tämän kevään aikana Suomessa, Panamassa Puerto Ricossa ja Venäjällä on tehty kyselytutkimus, jonka tarkoituksena on selvittää logistiikkapalveluiden tarjoajien IT-, palvelu-, innovaatio- ja kestävään kehitykseen liittyviä kyvykkyyksiä ja niiden yhteyttä operatiiviseen ja taloudelliseen tulokseen. Lisäksi kyselyn perustella selvitetään, vaikuttavatko teknologiaan liittyvä epävarmuus, erilaiset riskit, informaation jakaminen palveluntarjoajan ja asiakkaan välillä tai pitkäaikainen asiakkuussuhde kyvykkyyksien lisäksi yritysten menestykseen. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun logistiikka-aineen tutkijat analysoivat tällä hetkellä yhdessä University of Puerto Ricon tutkijoiden kanssa kyselytutkimusprojektin tuloksia. Edelleen kyselyn perusteella saadaan tietoa näiden kolmen maan logistiikkapalvelun tuottajien välisistä eroista.

Tutkimuksen tulosten perusteella voivat toisaalta logistiikkapalveluiden tarjoajat keskittyä kehittämään sellaisia kyvykkyyksiä, joiden tiedetään parantavan sen suorituskykyä. Toisaalta näiden tulosten perusteella logistiikkapalveluja käyttävät yritykset voivat arvioida, millaisia kyvykkyyksiä omaavilta palveluntarjoajilta niiden kannattaa palveluita ostaa.

Markku Kuula

Kirjoittaja on vastaa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa 3rd party logistics – LSPs Capabilities and Performance tutkimushankkeesta, jossa usean maan tutkijat keräävät yhdessä kansainvälistä vertailutietoa logistiikkapalveluiden tarjoajien kyvykkyyksistä ja niiden yhteyttä operatiiviseen ja taloudelliseen tulokseen.

Auta toimittajaa lamassa?

Pitkään kestänyt taloudellinen taantuma ja epävarmuus näkyvät yritysten hankintatoimessa. Vaikka hankintatoimen rooli yrityksessä ei olekaan enää pitkään aikaan onneksi ollut ”vain se osto-osasto joka tinkaa toimittajilta alennuksia”, ovat säästöt jälleen monen hankintajohtajan ykköstavoitteena. Mutta taloudellinen epävarmuus tuo taloudelliset riskit myös toimitusketjun jäsenille, ja liian kustannusvetoinen toimittajasuhteiden hallinta voi tuoda mukanaan saatavuusriskit. Mistä hankitaan kriittiset komponentit ja osaaminen jos toimittajayritykset (varsinkin ne pienet siellä toimitusketjun alkulähteillä) ajautuvat pitkään jatkuneiden säästöjen seurauksena konkurssiin?

Aalto on mukana hankintatoimen kansainvälisessä kyselytutkimuksessa joka vertailee hankintastrategioita, -käytäntöjä ja hankintojen suorituskykyä. Vuoden 2014 lopulla Saksassa, Irlannissa, Italiassa ja Suomessa toteutettuun kyselytutkimukseen osallistui yhteensä lähes 400 yritystä, Suomesta mukana oli 85 yritystä. Yksi osa kyselystä käsitteli sitä, minkälaisia taloudellisia välineitä ja toimenpiteitä yritykset ovat käyttäneet strategisten toimittajien taloustilanteen näkyvyyden ja hallinnan osalta. Yleisesti ottaen tällaisten toimenpiteiden käyttö oli erittäin alhaisella tasolla, ja suomalaisyritysten osalta vielä harvinaisempaa. Esimerkiksi toimittajien maksuehtojen parantaminen, maksuajan jatkaminen, ja lyhemmät maksuvälit alennuksia vastaan eivät olleet suomalaisyrityksissä juuri lainkaan käytössä. Myös lainat toimittajille, tai tulon- ja voitonjako toimittajien kanssa olivat harvinaisia, joskin viimeinen tapa oli Suomessa hieman yleisemmin käytössä.

Toki erilaisten riskienhallintatyökalujen käyttöönotolla on kustannuksensa, ja aina taloudelliset riskit toimittajien suunnalta eivät toteudu. Mutta liian reaktiivinen lähestymistapa voi kostautua moninkertaisin kustannuksin. Proaktiivisempaa lähestymistapaa taloudellisten riskien hallintaan toimitusketjussa olisi kenties siitä syytä harkita yrityksissä enemmän. Kilpailu voitetaan tai hävitään nykyään yhä useammin toimitusketju-, ei yritystasolla. Jos kumppanit kompastelevat, se näkyy omassakin suorituksessa.

Kirjoittaja on mukana International Purchasing Survey –tutkimusprojektissa, jossa usean maan hankintatoimen tutkijat keräävät yhdessä kansainvälistä vertailutietoa parhaiden hankintakäytäntöjen tunnistamiseksi. Lisätietoa tutkimusprojektista löytyy osoitteesta www.ipsurvey.org

Liika sääntely hidastaa logistiikka-alan kehitystä

Logistiikka-alan toimintaympäristö kehittyy positiivisesti, mutta tuhotaanko tämä kehitys potentiaali uusilla säännöksillä? Informaatioteknologia mahdollistaa uusia toimintatapoja, verkkokauppa kehittyy, kaupungistuminen jatkuu, väestö ikääntyy, kierrätys ja sääntely lisääntyvät. Nämä megatrendit muokkaavat elinympäristöämme nopeutuvalla kellotaajuudella. Miten ne sitten vaikuttavat logistiikkatoimialaan?

Informaatioteknologia mahdollistaa monia asioita, joiden hoitaminen aikaisemmin oli joko mahdotonta tai erittäin kallista. Tällaisia asioita ovat mm.: ”älykkäät kaupungit”, verkkokauppa, rahdin ajantasaisen seuranta, tullausten sähköinen hoitamisen ja automaattivarastot. Informaatioteknologian avulla pystytään tehostamaan logistiikkaketjun toimintaa ja saavuttamaan mitattavia kustannushyötyjä.

Älykkäät kaupungit tulevat ohjaamaan telematiikan ja analytiikan avulla liikennevirtoja uudella tehokkaammalla tavalla. Verkkokauppa lisääntyy ja uusia tuoteryhmiä tulee jatkossa verkkokaupan piiriin. Tämä lisää pakettien kuljettamista kuluttajille, joko suoraan koteihin tai kotien lähellä sijaitseviin jakelupisteisiin. Tämä edellyttää uusien pakkaus- ja kuljetusratkaisujen kehittämistä. Elintarvikkeiden kylmäketjut eivät saa katketa ja pakkausten tai pakkausmateriaalien tulee olla kierrätettäviä.

Kuluttajien tarpeiden muuttuessa on mahdollista, että elintarvikkeet kuljetetaan suoraan heidän omiin jääkappeihinsa. Tässä on apuna tietotekniikkaan perustuvat asuntojen uudet lukitusjärjestelmät, jotka mahdollistavat kertakäyttöiset ovikoodit. Kaikki uudet kuljetustavat eivät kuitenkaan ole sallittuja. Esimerkiksi USA:ssa Amazon halusi hoitaa kotiinkuljetukset kauko-ohjattavilla pienoishelikoptereilla, mutta se kiellettiin turvallisuussyihin vedoten. Ikääntyvän väestön toimintakyky alenee ja monet ikäihmiset tulevat käyttämään enenevässä määrin takseja ja tilaamaan päivittäistavaraostoksensa koteihinsa.

Samalla, kun yllä esitetyn kaltaiset positiiviset logistiikkatoimialaa tehostavat ja uusia mahdollisuuksia luovat asiat kehittyvät, lisääntyy myös toimialaa koskevat rajoitukset ja muut kehitystä hankaloittavat asiat.

Tavaran kuljettamista tultaneen todennäköisesti rajoittamaan taajamissa kaupunkirakenteen tiivistyessä. Kuljetuksille tullaan asettamaan aikaikkunoita ja kokorajoituksia. Nämä uudet rajoitukset ja säännökset tulevat vaikeuttamaan yritystoimintaa ja aiheuttamaan lisäkustannuksia.

Rikollisuus sekä terrorismin uhka haittaavat jo nyt merkittävästi logistiikkayrityksiä ja niiden vuoksi tullaan säätämään uusia tulevaisuussäännöksiä. Ne voivat hankaloittaa kaikenlaista liikkumista ja nostaa logistiikan kustannuksia. Lastien tarkastamiseen ja seurantaan uhrataan yhä enemmän voimavaroja. Teiden kunnossapitoon käytettävien määrärahojen riittämättömyys on nykyisellään kuitenkin terrorismin uhkaa huomattavasti suurempi turvallisuusriski Suomessa, tälle asialle ei kuitenkaan olla lähiaikoina tekemässä mitään erityistä.

Sekä kansallisten että EU säädösten lisääntyminen vaikeuttavat jo nyt monella tavalla kuljetusyrittäjien toimintaa. On vaikea ymmärtää, mitä hyötyä asetetuista ammattipätevyysvaatimuksista on kuljetusyrityksille tai tieturvallisuudelle. Erilaiset ammattipätevyyskurssit lisäävät vain yritysten kustannuksia ja turhauttavat kuljettajia.

Päätöksentekijöillämme on myös taipumus lisätä tai kiristää säännöksi, jos tieliikenteessä sattuu vakava onnettomuus. Tämä siitä huolimatta, että onnettomuudet sattuvat pääasiassa siksi, ettei nykyisiäkään liikenne sääntöjä noudateta. Hyvänä esimerkkinä tästä on joku vuosi sitten Munkkiniemen Puistotiellä sattunut onnettomuus, jossa kuoli koulutyttö. Onnettomuuden johdosta nopeusrajoitusta alennettiin 10 km/h. Tässä tapauksessa yliajaja ei noudattanut olemassa olevia säännöksiä. Jotenkin tuntuu, että päätöksentekijät haluavat vain reagoida nopeasti välittämättä onnettomuuksien todellisista syistä. Rajoitusten lisäämisen sijaan, pitäisi pohtia, miksei olemassa olevia säännöksiä noudateta.

Markku Kuula

Kirjoittaja on Aalto yliopiston kauppakorkeakoulun logistiikan professori.

Sosiaalinen vastuu toimitusketjussa voi olla myös kilpailuedun lähde

Kestävän kehityksen nimissä yritysten tulisi huomioida kolme tavoitetta: taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristövastuu toiminnastaan. Historiallisesti kuitenkin näistä kolmesta ainoastaan taloudellinen tavoite on ollut vahvasti kytkettynä liiketoimintatapoihin ja strategiaan; sosiaalista ja ympäristövaikutusta on hoidettu hieman sivussa, erillisenä osana liiketoimintaa. Pikkuhiljaa ajattelu ja opit ovat kuitenkin kehittymässä: kaikki kolme tavoitetta ovat vahvasti sidoksissa keskenään ja niitä pitäisi hallita kokonaisuutena. Sosiaalinen vastuu ja ympäristöystävälliset operaatiot vaikuttavat positiivisesti taloudelliseen tulokseen.

Monet yritykset ovat kokeneet negatiivisia vaikutteita sekä imagossaan että myynnissään, kun työntekijöiden huono kohtelu toimitusketjussa on tullut ilmi, esimerkkeinä mm. Rana Plaza – vaatetehtaan romahdus, Applen tehtaiden ongelmat ja Finnwatchin paljastukset kaupan alalla Suomessa. Sosiaalisesti vastuullista toimitusketjua ei kuitenkaan pitäisi ajatella vain skandaalien välttämisen kannalta. Oikein suunnitellut toimenpiteet toimitusketjuissa voivat olla kilpailukyvyn lähde ja auttaa paitsi positiivisen imagon luonnissa myös markkinaosuuksien kasvuna ja esimerkiksi hinnoittelussa.

Kuluttajat ovat yhä tietoisempia ostamiensa tuotteiden alkuperästä, ja tämä alkaa hitaasti mutta vakaasti näkyä myös erilaisten sertifioitujen tuotteiden myynnin kasvussa. Sosiaalisen ja ympäristövastuun sertifikaatteja ovat esim. Reilu kauppa, Rainforest Alliance ja Joutsenmerkki. Sertifikaatti on kuluttajalle tae tuotteen valmistusketjun eettisyydestä ja sosiaalisesta vastuusta. Ulkopuolinen auditoija tarkastaa työntekijöiden kohtelun tehtaissa tai plantaaseilla, palkkojen tason ja tuo ilmi mahdolliset väärinkäytökset.

Kunnollisten palkkojen maksaminen ja työntekijöiden kouluttaminen on myös investointi tulevaisuuteen; työvoimaan joka on pätevämpää, ja myös sitoutuneempaa kun paikalliset markkinat alkavat kehittyä ja vaihtoehtoisia työllisyysnäkymiä avautua. Guardian-lehti kirjoitti hiljattain verkkosivuillaan, että liian alhaiset raaka-ainehinnat – ja siis maanviljelijöiden tulot – ajavat uusia sukupolvia pois kaakaonkasvatuksesta, ja tämä uhkaa koko suklaateollisuutta valtavilla raaka-ainevajauksilla ja hinnannousuilla. Reilut raaka-ainehinnat ovat yksi tärkeä keino tämän skenaarion välttämiseksi.

Yritykselle sertifikaatti voi tuoda paitsi todistuksen sääntöjen noudattamisesta, myös muuta etua. Monet sertifikaatit menevät askeleen edelle sääntövalvonnasta, ja ottavat jatkuvan kehittämisen näkökulman. Auditoinneissa ei ainoastaan tarkastella minimivaatimusten täyttymistä vaan myös etsitään kehityskohteita tulevaa varten, tavoitteena hyödyntää sekä työntekijöitä että työnantajaa pitkällä tähtäimellä. Siksi myös itse sertifikaatin valinnan tulisi olla strateginen päätös. Sertifikaatin ei tulisi olla vain jotain joka ”liimataan tuotteen pintaan”, vaan sen mukanaan tuomat työkalut ja toimintatavat pitäisi kytkeä laajemmin tuotteiden toimitus- ja arvoketjun hallintaan.

 

Katri Kauppi tutkii sosiaalista vastuuta toimitusketjuissa yhdessä Liverpool School of Managementin Professorin Claire Moxhamin kanssa.

Kokeilut – impulsiivista toimeen tarttumista vai tarkkaan harkittua tutkimusta?

Twitterin mukaan Riitta Raesmaa otti käyttöön kokeilukulttuuri-käsitteen Kauppalehteen kirjoittamassa blogissaan jo viitisen vuotta sitten. Sen jälkeen monet ovat puhuneet resurssiviisaudesta, asiakaslähtöisestä ideoinnista ja kokeilemalla kehittämisestä, mutta vasta tänä keväänä siitä on muodostunut ilmiö. Virkamiehet ja päättäjät kannustavat julkisen sektorin kokeiluihin. Osalle suomalaisista toimintatapa on jo entuudestaan tuttua.

Tutkijan hattu päässä voi kysyä mitä kokeilulla oikein tarkoitetaan? Kun ajatushautomo kirjoittaa kokeiluista ja ihmislähtöisestä ohjauksesta tarkoittaako se samaa kuin hallitusohjelman kokeilutoiminta?

Demos Helsinki määrittelee kokeilun ”väliaikaiseksi asetelmaksi, jonka avulla toimenpiteiden hyödyllisyyttä voidaan ennakoida ja tutkia ennen niiden laajempaa käyttöönottoa”. Valtioneuvosto on kirjannut, että ”kokeiluilla tavoitellaan innovatiivisia ratkaisuja, parannetaan palveluita, edistetään omatoimisuutta ja yrittäjyyttä sekä vahvistetaan alueellista ja paikallista päätöksentekoa ja yhteistyötä. Kokeiluissa hyödynnetään kansalaislähtöisiä toimintatapoja.”

Syntyy vaikutelma, että osalle kokeilu tarkoittaa kokeilemalla tutkimista ja osalle kokeilemalla kehittämistä. Ensimmäisen juuret lienevät näyttöpohjaisuudessa (engl. evidence-based policy), kun taas jälkimmäinen nojautuu enemmän muotoiluajatteluun (design thinking), liiketoiminnallisiin kokeiluihin (business experiments) ja ehkä myös lean-johtamisfilosofian (lean thinking) periaatteisiin.

Termistä viis. Tavoitteena on fiksumpien päätösten tekeminen. Sillä paremmat päätökset tuppaavat johtamaan parempiin tuloksiin. Valtioneuvosto voisi selkiyttää tilannetta jakamalla kokeilutoiminnan kolmeen luokkaan seuraavasti:

Kokeilut blogin sisältökuva

Jaottelua voi hyödyntää kokeilutoiminnan edistämisessä. Vaikka kokeileminen lähtökohtaisesti vähentää suunnittelun tarvetta, hyvää johtajuutta tarvitaan edelleen. Kokeilevat johtajat poistavat esteitä, kannustavat, ideoivat, valmentavat ja tarvittaessa ottavat syyn niskoilleen. He myös huolehtivat siitä, ettei kokeileminen ole päätöntä testailua tai hyvin vuoksi tutkimista. Epäonnistuakin saa, kunhan epäonnistuu nopeasti ja oppii virheistään.

Katariina Kemppainen on lean-johtamisfilosofian puolestapuhuja.