We “can’t glue pieces of life together”

Kirjoitin aiheesta jo aiemmin tänä vuonna toisaalla, mutta päätin nyt julkaista enemmän tai vähemmän saman puheenvuoron täällä. Kestävyyden mittaaminen, ja suunnitelmien ja rakennetun ympäristön vaikutusten arviointi on niin kuuma aihe.

Kestävämmän rakentamisen, asumisen ja elämisen tavoitteleminen on synnyttänyt tarpeen arvioida rakennetun ympäristön vaikutuksia, mitata suunnitelmien ja rakentamisen ympäristövaikutuksia sekä yhteismitallistaa näitä tuloksia – jotta voisimme seurata, todentaa ja varmistaa, että todella rakennamme ympäristöä, joka on (vähintäänkin aiempaa paremmassa) sopusoinnussa luonnonympäristön ja ekosysteemien kanssa.

Työkaluja, mittareita ja menetelmiä on kehitetty, ja on kehitteillä, pilvin pimein: suunnittelijoille, päättäjille, kaavoittajille, rakentajille, maallikoille, asukkaille, ostajille ja myyjille (kuten LEED, Breeam, Casbee, Ekopassi, Rakentajan ekolaskuri – muutamia erilaisia ja eri maissa kehitettyjä esimerkkejä mainitakseni). Ne voivat olla maksullisia sertifiointijärjestelmiä, vaatia erityisosaamista tai olla kaikille avoimia, esimerkiksi internetissä toimivia sovelluksia. Niillä pyritään paitsi parempaan rakennetun ympäristön laatuun myös kehittämään suunnittelijoiden ja rakentajien osaamista sekä kasvattamaan rakentamisen ja asumisen ympäristötietoutta. Lisäksi niillä voidaan saavuttaa kiinteistötaloudellista hyötyä tai kilpailu- ja markkinaetua. Nämä työkalut ja arviointi- ja seurantamenetelmät ovat tietenkin monella tapaa tärkeitä –niillä ohjataan niihin muutoksiin mitä suunnittelun ja rakentamisen käytännöiltä ja viime kädessä elintavoiltamme edellytetään matkalla kohti kestävää tulevaisuutta.

Kestävä yhdyskunta – ja sen rakentaminen – käsittää tavoitteita useilta eri osa-alueilta ja kokonaisuus on osa-alueiden osatekijöiden (ja osatekijöiden osatekijöiden…) yhdistelmä. Perinteinen kestävyyden kolmijako; ekologinen, taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys; pilkkoutuu lukemattomiin osatekijöihin – vaikka tarkasteltaisiin vain rakentamista. Kokonaisuudessa ovat mukana paikan- ja luonnonolosuhteet, päästövaikutukset ja energiatehokkuus, materiaalivalintoja ja -kiertoja, asumisen laatutekijöitä, elinkaariajattelua, jne. Osatekijät ovat harvoin yhteismitallistettavia ja osa-alueet tuskin koskaan. Työkalujen ja mittareiden kehittämisessä olemme nähtävästi kuitenkin tulleet vaiheeseen, jossa valtavan tietomäärän puristaminen yhdeksi numeeriseksi arvoksi, kuvioksi tai värikoodiksi on todettu olevan “helposti ymmärrettävän” ja “nopeasti luettavan” mittarin perustavoite; “kun asukkaan tai rakentajan on voitava ilman laajaa asiantuntijuutta ja erityisosaamista ymmärtää rakentamisen vaikutukset”.

Kuitenkin, kun kokonaisuus puristetaan yhdeksi luvuksi, annetaan vähintäänkin harhaanjohtavaa ellei virheellistä tietoa kokonaisvaikutuksista. Lisäksi yksittäistapauksissa vaikuttavat paitsi ne erilaiset olosuhteet, myös eri painotukset, raja-arvot ja kompromissit – joista aina päättää joku. Eli joista voidaan aina päättää jotenkin toisinkin. Ja kysyä, mihin päätös perustuu? Yleensä lain vaatimaan minimisuoritukseen, johonkin toiseen kompromissiin tai ennusteeseen tai lukuun, joka jo itsessään sisältää arvovalintoja ja aiempia päätöksiä.

Ongelma ei kuitenkaan ole ainoastaan se, että laaja tietomäärä edellyttää aina todella monialaista asiantuntijuutta ja näiden asiantuntijoiden tekemiä arvovalintoja. Eikä se, että samanaikaisesti kokonaisuudesta jätetään väistämättä aina pois se tieto ja osatekijä, josta riittävää asiantuntijuutta ei ole saatavilla, tai josta ei voida laskea numeerista arvoa tai muuta konkreettista tulosta. Ytimessä on arkkitehti William Reedin oivallisesti Sibbesborgin suunnittelukilpailun avausseminaarissa keväällä 2011 kuvaama ongelma: “you can’t glue pieces of life together”. Kestävän kehityksen – kestävän rakentamisen, asumisen ja elämisen – periaatteiden tarkoitus on viime kädessä ylläpitää elämää tällä planeetalla. Sitä ei voida mitata millään numerolla, eikä elämän osatekijöitä voida kytkeä yhteen ilman että selvitetään, miten kokonaisuus toimii ja miten osatekijät vaikuttavat siinä kokonaisuudessa.

Rakennus- ja yhdyskuntasuunnittelussa keräämme dataa paikasta, olosuhteista ja muista rakentamisen edellytyksistä ja resursseista: selvitämme maaperän, pienilmaston, etäisyydet ja yhteydet palveluihin ja muihin toimintoihin, resurssit, liito-oravien asuinalueiden ulottuvuudet. Rakennusmateriaalit. Ehkä jopa jotain potentiaaleja, kuten mahdollisuudet julkisiin liikenneyhteyksiin. Ja niin edelleen. Sekä tietysti rakentamisen ympäristövaikutukset – siihen pisteeseen ja sillä laajuudella, kuin asiantuntijuutemme riittää, laki vaatii ja intressimme kestää. Yritämme ymmärtää, tai osoittaa datan avulla, miten rakentaminen vaikuttaa paikan olosuhteisiin. Datan kerääminen ja kokoaminen (lain edellyttämillä tavoilla) ei kuitenkaan vielä kerro meille, miten paikka toimii, mikä on se systeemi, johon rakentamisemme vaikuttaa – ja ennen kaikkea, miten rakentaminen muuttaa tätä systeemiä.

Mittareilla ja arviointityökaluilla meidän pitäisi siis lukujen ja numeroiden sijaan tavoitella jotain sellaista, mikä auttaisi ymmärtämään kokonaisuutta ja siihen liittyvää muutosta. Parhaalla tahdollakaan nykyiset työkalut eivät tässä onnistu. Liika yksinkertaistaminen edellyttää aina arvovalintoja ja jättää osatekijöitä huomioimatta (eikä yleensä selvitä tätä ja tietoperustaa riittävästi tuloksia hyödyntäville tahoille). Kestävyyden osa-alueiden tarkasteleminen omina osakokonaisuuksina tarjoaa parempia tuloksia – tällöin voimme ymmärtää edes sen, millä osa-alueella suunnitelma jo toimii ja suoriutuu hyvin ja missä tarvitaan muutoksia. Tällöinkään emme kuitenkaan pääse kiinni paikan systeemisyyteen ja rakentamisen – ja asumisen – aiheuttamiin muutoksiin siinä nimenomaisessa, paikallisessa systeemissä. Parhaimmillaan se muutos on minimaalinen tai jopa positiivinen: eheyttävä, ennallistava tai korjaava. Mitä se edellyttää suunnittelulta, rakentamiselta ja elintavoilta?