Viimeinen luento

Viimeinen luento aloitettiin käsittelemällä unta ja nukkumista. “Miksi nukumme?” oli tärkeä kysymys, johon ei kuitenkaan saatu kovin täsmällistä vastausta.  On selvää, että nukkuminen on välttämätöntä, sillä pitkään valvominen ei vain onnistu. Lisäksi on havaittu että vähäinenkin univaje voi aiheuttaa toiminnallisia häiriöitä ja krooninen univaje jopa fysiologisia muutoksia. Kiinnostava ja vaikeampi kysymys onkin, että mitä nukkuessa tapahtuu.

Unella on todettu olevan säädelty toistuva rakenne: se koostuu REM ja non-REM -unesta, joista jälkimmäinen voidaan jakaa vielä kevyt uneen ja hidasaaltouneen (SWS). Unilaboratorioissa nämä vaiheet voidaan helposti erottaa polysomnofrafiassa EEG:n, EOG:n, EMG:n, EKG:n, hengitysilmavirtausten ja pulssioksiometrian avulla. REM-unessa lihakset ovat veltot, mutta aivotoiminta on vilkasta ja unet nähdään siinä. Non-REM -unessa taas keho toimii, mutta aivotoiminta on vähäistä.

Unen käsittelyn jälkeen käytiin nopeasti läpi herätevasteita ja aivojen jatkuvaa toimintaa, sekä aivojen konnektiivisuutta. Herätevaste syntyy, kun jokin aistiärsyke aktivoi kyseisen aistiaivokuoren. Aivoilla on kuitenkin myös jatkuvaa toimintaa, joka ainakin ylläpitää toimintakykyä ja mahdollistaa nopean reagoinnin.  Konnektiivisuus voidaan jakaa rakenteelliseen, toiminnalliseen ja efektiiviseen konnektiivisuuteen. Rakenteelliseen konnektiivisuuteen liittyen esiteltiin käsite “connectome”. Ihmisen aivoista sellaista ei pystytä vielä tekemään, mutta madon connectome on pystytty jo määrittämään. Siinä määritellään neuronien yhteyksiä, synapseja ja hermo-lihasliitoksia.

Luennon jälkeen päästiin vielä tutustumaan MEGMRI-projektiin. Laitteen kehitystä vaikeuttaa, että MEG- ja MRI-laitteissa käytetään tavallisesti hyvin eri suuruusluokissa olevia magneettikenttiä. Nyt MRI:ssäkin oli kuitenkin käytettävä matalaa kenttää, jotta se ei tuottaisi liikaa häiriötä MEG-signaaleihin. Laitteiden yhdistäminen olisi kuitenkin hyödyllistä, sillä silloin MRI- ja MEG-mittaukset olisivat paremmin verrattavissa toisiinsa, kun aivot eivät pääse kuvausten välillä liikkumaan.