Viikkotehtävä 4

1. Käyttäkää tieteellistä hakukonetta, esim. www.pubmed.org tai scholar.google.fi, ja hakekaa 12.4. tai 17.4. luentojen jostakin aiheesta mielenkiintoiselta vaikuttava artikkeli. Valitusta artikkelista laaditaan noin kahden kappaleen mittainen teksti, josta tulisi käydä ilmi tutkimuksen aihe, tärkeimmät löydökset, sekä miksi se on mielenkiintoinen tai tärkeä. Suomenkielisen tekstin tulisi olla suunnattu alan opiskelijoille ja tutkijoille. Mallia voi katsoa esim. Iiro Jääskeläisen pitämästä blogista: www.cognitiveneuroscienceweekly.blogspot.com

Valitsimme aiheeksi tarkkaavaisuuden. Tästä aiheesta haimme artikkelin:

Bulkin and Groh: Seeing sounds: visual and auditory interactions in the brain [1]

Artikkeli käsittelelee moniaistista tarkkaavaisuutta, erityisesti sitä, miten näkö- ja kuulohavainnot vuorovaikuttavat aivoissa. Ennen vanhaan ajateltiin, että aistit ovat erillisia moduleja aivoissa, ja niiden antamien tietojen yhdistäminen tapahtuu prosessointiketjun myöhäisissä vaiheissa assosiaatioalueilla. Uudet tutkimukset tukevat kuitenkin ajatusta, että aistit toimivat yhdessä jo hyvin varhaisissa prosesseissa, esim. näköhavainto vaikuttaa audiovisuaalisen aistitiedon prosessointiin jo kuuloaivokuorella. Yhteistoiminnan etuja ovat:

  • Aistitiedot täydentävät toisiaan
  • Reaktio ärsykkeisiin nopeutuu ja tarkentuu
  • Häiriöalttius pienenee

Puhe on luonostaan audiovisuaalista; se kuuluu ja artikulaatio näkyy kasvoilla. Kuitenkin, kuultu puhe määrää havainnon, koska siinä on enemmän informaatiota kuin visuaalisessa puheessa. Kohinan ollessa suuri, esim meluisassa ympäristössä, visuaalinen puhe korostuu. Audiovisuaaliseen (av) puheeseen liiittyvissä tutkimuksissa on osoitettu, että väärä näköhavainto voi muuttaa kuulohavaintoa. Tätä kutsutaan McGurk-efektiksi. McGurk-efektiä on käytetty paljon av-integraatiotutkimuksissa

Esim. Jos äänihavainto on /pa/-tavu, ja samalla (synkronoidusti) näytetään kasvot, jotka lausuvat /ka/, niin lopullinen havainto voikin olla /ta/.

Bulkin et al. esittelevät tiiviisti mutta kattavasti review-artikkelissaan tuoreita tutkimustuloksia, jotka vahvistavat käsitystä siitä, että av-integraation hyöty havainnoinnissa on erittäin merkittävä, ja että av puheen prosessointiin tarvitaan kuulo- ja näköhavaintoja prosessoivien aivoalueiden yhteistoimintaa jo prosessoinnin alkumetreillä.

Heidän esittelemistään tuloksista kiinnostavimpia mielestämme olivat:

  • Ihmislapsitutkimus: AV-integraation oppimisikä < 2,5 v. Kuurona syntyneet lapset, jotka saivat kuuloimplanttinsa alle 2,5 v iässä, pystyivät yhdistämään visuaaliset ja auditiiviset tavut paremmin kuin myöhemmin implanttinsa saaneet lapset. Siis: av-integraatiolla lienee kriittinen kehitysvaihe alle 2,5 v ikäisillä.
  • Lapsipöllötutkimus: Kun kehitysikäisille pöllöille asennettiin prisma-lasit, jotka käänsivät näkökentän, niin myös kuulokenttä kääntyi vastaavasti. Huomio: pöllöjä käytetään ilmeisesti (?) siksi, että koska niiden silmät eivät liiku, niin katselusuunta on helppo mitata pään asennon perusteella.
  • Ihmis-/apinatutkimukset: Äänilähde näkyi hieman väärässä paikassa -> myös kuulohavainto vääristyy siirtyen samaan paikkaan.

Konkluusio: Näköhavainto määrää lähteen paikan, äänihavainto ajan. Aivot luottavat oletettavasti luotettavimpaan informaatioon. Ääni- ja kuvatieto liitetään yhteen spatiaalisesti, ajallisesti ja kokemuslähtöisesti. Ilmeisesti tämä yhteenliittäminen (ko-rekisteröinti)  tehdään varhain.

2. Kerratkaa esim. Jääskeläisen 17.4. luentomonisteesta muistijälkien syntymiseen ja muistiaineksen mieleen palauttamiseen liittyvät kohdat. Laatikaa näiden perusteella kollegoillenne muutama opiskeluvinkki.

Opiskelemme, jotta oppisimme jotain uutta mitä hyödyntää esimerkiksi tulevassa työtehtävässä, tentissä tai ihan vain arkielämässä. No, tulkaa hihkaisemaan kun joku huvikseen kotona hihkuu tyttö/poikaystävälleen Fourier-muunnoksen saloista. “No kyllä siäkin oikeesti tarviit sitä kun katot siun Salkkareitas!” Muistin monitaltio-mallin mukaan uusi opittava tavara kulkeutuu sensorisen muistin kautta lyhytkestoiseen  ja edelleen pitkäkestoiseen muistiin.

Pienet tiedon nippelinappelit kuormittavat lähimuistia. Jos joku ei ole jo huomannut, hyvä vinkki on yksinkertaistaa muistettavia asioita (esimerkiksi kaavat) niputtamalla niitä eri lohkoihin ja siten vähentää lähimuistin kuormitusta. Kaikki ovat varmasti joskus yrittäneet surullisenkuuluisaa haukionkalahaukionkala -metodia lukiessaan sanakokeisiin. Rajaamalla esimerkiksi derivointikaavat ( 😉 ) yhteen slottiin säästetään rajoitettua lyhytkestoista muistia, ja loput kuusi voidaan käyttää sitten vaikka integroimiskaavoihin! Woo-hoo! Yleistä ja ymmärrä, niin opit.

Jokaiselle on myöskin varmasti opetettu erilaisten kuvien yhdistäminen uuden oppimiseen: kaaviot, kuvaajat, hämähäkki-mallit, ovat kaikki esimerkkejä visualisaation avustamisesta oppimisessa ja tiedon siirtämisestä työmuistilta pitkäkestoiseen muistiin. Tosin, eipä ne Pitkiksen käppyrät välttämättä näytä sen kivemmilta käsitekartan sisällä kuin noin muuten. Mutta teoriassa tämän pitäisi lisätä uuden oppimista ja mieleen painumista. Käytännön kokemuksia kaavioista ja käsitekartoista kommentteihin: Missä olet tarvinnut, onko ollut hyötyä? (Eero huom: Mie en ite vaan jaksa väsätä mitään käppyröitä). Yleisemmin: pureskeltu tieto opitaan paremmin. Tapansa kullakin.

Negatiiviset tunteet vahvistavat muistijälkiä positiivisia enemmän; eläimillä on suurempi taipumus vältellä vaaraa kuin “etsiä onnea”. Bottom line: jos kouluhommat hajottaa, opit paremmin. Ei siis ilon kautta, vaan mantelitumakkeen kautta!

Ihmisen vanhentuessa käyttämättömät opit, yhteydet karsiutuvat. Lukiolaisina osasimme “vähän kaikkea”, mutta korkeakouluopintojen edetessä kasvamme “asiantuntijoiksi” (huom. hipsut). Onkin sanottu, että yleissivistyksemme on maksimissaan lukiossa, ja siitä alkaa alamäki.